No niin, josko sitä olisi hetki aikaa kertoa viime viikosta.
Keskiviikkona 6.2. aamusta alkoi heti tulla limatulppaa. Jonkin verran siinä samassa supisteli, mutta eivät vielä olleet kunnon synnytys supistuksia. Mies hermoili kotona, eikä osannut ollenkaan rentoutua. Hoki vaan, että tämä syntyy sitten varmasti autoon, ja se loi minuunkin jo pelkoa että näinköhän siinä käy. Päätimme että lähdetään ihan oman mielenrauhamme takia tayssiin näytille. Mummu ja pappa pääsivät hoitamaan lapsia siksi aikaa.
Oli jännä matka ajella sairaalaan, kun yleensä ollut sen verran kipee, ettei koko matkasta muista mitään. Nyt se sujui miehen kanssa kaikesta höpötellen :). Pitkää matkaa ei keretty ajamaan, kun näimme kun ambulanssia lastattiin hinausauton kyytiin. Ensimmäisenä tuli mieleen, että toi olis varmaan ollut lähin ambulanssi jos me oltaisiin sellaista tarvittu.
Synnytysvastaanottoon päästyämme ilmottauduimme sisään. Melkei heti pääsin käyrillle ja mies jäi käytävään odottelemaan. Vauvan sydänäänet olivat hyvät ja muutamia supistuksiakin piirtyi käyrälle. Alhaalla tilanne oli, että kanava oli kokonaan hävinnyt, reunoja jonkin verran jäljellä ja auki yhdelle sormelle. Siirryin miehen seuraksi käytävään odottamaan lääkärille pääsyä.
Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja totesi muuten tilanteen samaksi, paitsi että olin 2 sormelle auki. Lääkäri sanoi myös että vauva on todella alhaalla ja painaa hyvin. Pikkuisen siinä sitten samalla pyöräytti kalvoja. Koska edellinen synnytys oli niin nopea, päätti lääkäri siirtää minut odottamaan 4a osastolle synnytyksen käynnistymistä. Mies vielä saatteli minut osastolle, ennen kuin lähti kotio.
7.2. Aamulla heräilin osastolta. Huoneet olivat kolmen hengen huoneita, mutta olin toistaiseksi huoneessa vielä yksin. Hoitajat olivat mukavia, ja sainkin liikkua ihan vapaasti. Lähinnä vietin aikaani kävelemällä pitkin tayssin käytäviä ja ravaamalla edestakaisin rappusia.
Pian huoneeseen tuli seuraksi yksi kaksosten odottaja, jolla oli ennakoivia supistuksia. Hän joutuikin heti täyslepoon. Todella mukava nainen, jonka kanssa päivät kuluivat höpötellessä. Myös äitini tuli pitämään minulle seuraa alakerran kahvioon ja ravasimme yhdessä niitä käytäviä ja rappusia. Miehen kanssa sovittiin, että tulee vasta kun tosi on kyseessä. Sydän/supistus käyrää otettiin kaksi kertaa päivässä ja aina kaikki oli kunnossa. Supistuksia tuli, mutta ne olivat niin lieviä ettei niistä ollut mihinkään.
Pian huoneeseen tuli toinenkin nainen. Hän odotti yhtä lasta ja joutui myös täyslepoon ennakoivien supistusten takia.
Perjantaina 8.2. aamustaa olin taas käyrillä ja sama homma kuin ennenkin. Supistuksia piirtyi, mutta hyvä jos edes tunsin niitä. Hoitaja teki sisätutkimuksen ja tilanne oli suunnilleen sama kuin se keskiviikkona oli lääkärin tehdessä. Pääsin onneksi pian lääkärin tykö keskustelemaan tilanteestani. Lääkärin huoneessa oli myös 4 kandia. Lääkäri tarkisti tilanteen, jonka jälkeen kandikin teki saman. Päätettiin että synnytys käynnistetään lauantaina 9.2. aamulla kalvojen puhkaisulla, mutta lääkäri sanoi, että synnytys voi myös käynnistyä itsestään jo tänään.
Äitini tuli jälleen ravaamaan kanssani rappusia ja käytäviä. Oli kiva kun oli joku läheinen käymässä, unohdin hetkeksi ikävän miestä ja lapsia kohtaan. Siinä kävellessä tuli muutama napakampi supistuskin. Ja kun pääsin takaisin osastolle, otettiin jälleen käyrää, nyt supistuksia piirtyi jälleen ja jopa minäkin tunsin ne. Kätilö teki vielä sisätutkimuksen ja sanoi että nyt tapahtunut jo huomattavaa muutosta. Sanoi vielä, että toivoo kun tulee aamuvuoroon on minun paikallani tyhjä kohta.
Kävin illasta vielä suihkussa, koska jotenkin oli vain sellainen tunne että kohta tapahtuu jotain. Yöhoitaja kävi esittäytymässä, hän oli koko sairaalassaoloaikani nyrpein hoitaja. Sanoin että supistuksia tulee noin vartin-10min.välein ja että vertakin on tullut. No hän kehotti minun menemään sänkyyn lepäämään. Sanoin ettei tässä nyt mitään lepäillä ja miehenkin pitää keretä synnytykseen mukaan ja samassa supistusten väli olikin jo 10-5 min. Kätilö teki sisätutkimuksen (mulle tullut n. 5 supistusta vasta) ja totesi reunojen kokonaan hävinneen ja minun olevan 4cm auki. Laittoi siinä sitten pienen peräruskeen ja meni soittamaan synnytyssaliin, että missä on tilaa. Vessassa käynnin jälkeen soittelin miehelle, että minut siirretään saliin, joten voit lähteä ajelemaan.
Synnytyssalit sijaitsivat samassa kerroksessa kuin se osasto jossa olin. Niinkin lyhyellä matkalla pysähdyttiin monta kertaa, koska supistukset säteilivät niin paljon reisiin etten pystynyt kävelemään. Salissa oli vastassa nuori ja iloisen oloinen kätilö. Ilmoitin heti toiveekseni, että haluaisin spinaalipuudutuksen ihan vasta siinä vaiheessa että se vielä tehoaa siinä vaiheessa kun vauva tulee ulos. Supistusten kanssa pärjäisin ihan vain hengittelemällä. Kyllä hän ilokaasuakin ehdotti, mutta siitä kieltäydyin heti.
Ilman ongelmia ei salissakaan selvitty. Kätilö yritti laittaa sydänäänikäyrää, nähdäkseen kuinka pieni kestää supistukset, mutta koko laite oli ihan jökissä. Aikansa yritettyään hän haki toisen kätilön avukseen ja vihdoin laite saatiin toimimaan. Vauva voi hyvin massussa. Sitten alettiin asentamaan kanyylia. Kolme suonta puhkottuaan ja viisi reikää tehtyään päätti kätilö hakea anestesialääkärin laittamaan kanyylin. Yleensä multa löytyy suonet helposti, mutta nyt tuon kivun takia suonet kutistuivat ihan olemattomiin.
Tämän jälkeen kätilö tutki tilanteen ja olin 6cm auki. Anestesia lääkäri laittoi samantein spinaalin, kun ensin oli miettinyt laitetaanko se jo liian aikasin. Sanoin että ei, koska se on menoa nyt. Jälleen kerran ei puudutteen laitto tuntunut missään, enemmän kurjaa teki se selän putsaus sillä jäätävän kylmällä aineella. Lääkäri siinä kehui kuinka täydellisessä spinaalipuudutus asennossa olin ja että kun olisi ollut kamera millä ottaa oppilaille kuva :). Kun puudute oli laitettu käänntelin itseäni kyljeltä toiselle, jotta puudute tehoaa molemminpuolisesti. Sitten jäätiin odottelemaan isännän saapumista synnytyssaliin.
Kun mies sitten saapui, puhkastiin heti kalvot. Lapsivettä tuli todella paljon ja osa roiskui kätilön päällekkin. Millään ei meinattu pinniäkään saada pikkuisen päähän, kun vettä tuli niin paljon. Kun pinni saatiin vihdoin päähän, koitti kätilö kohdunsuuntilanteen, joka olikin jo 8cm auki.
Puudutteen johdosta supistuksista ei ollut tietoakaan ja kätilö lähti hörppäämään vettä. Aloin melkei samantien tuntemaan kovaa painetta ja sanoinkin miehelle, etten tietoisesti ainakaan ponnista ja keskityinkin vain hengittämään. Kolmannen supistksen aikana paine oli todella kova ja tunsin kuinka vauva vain valuu alaspäin. Tällöin isäntä hälytti kätilön paikalle. Vauva olikin jo niin alhaalla, että melkein pää näkyi. Sain luvan ponnistaa ja kahdella ponnistuksella syntyi mitä ihanin pieni tyttö vauva, napanuora kerran kaulan ja kerran jalan ympäri.
Syntymäpäivä 9.2.2013 klo 01.28.
Painoa tällä ihanuudella oli 3250g, pituutta 47,5cm ja pipo oli kokoa 33cm.
Apgarpisteeksi tyttö sai 9 ja 10.
Istukka syntyi ilman ongelmia ja minkäänlaista jälkeä minuun ei synnytyksen aikana tullut. Kaikki meni siis paremmin kuin hyvin. Synnytyksen kesto alettiin laskemaan niistä ensimmäisistä epäsäännöllisistä supistuksista (kun niitä säännöllisiä ei taaskaan tullut). Kestoksi merkattiin 2h57min.
1.vaihe: 2h44min. 2.vaihe: 4min. ja 3.vaihe: 9min.
Oli siis ihan hyvä että olin sairaalassa jo valmiina.
Sairaalassa oltiin muutama päivä. Kotio pääsimme maanantaina. Isosiskot ottivat pikkuisen hyvin vastaan, mutta tuo kaksivuotias reagoi juuri niin kuin kuvittelinkin. Löi minua ja tuli läpsimään vauvaa, kiukkusi, kiljui,itki ja näki kuinka toinen ei saa käsiteltyä niin suurta tunnekuohua. Halasimme ja itkimme molemmat. Äidilläkin oli ollut kova ikävä.