4 lasta ja 4 erilaista synnytystä

Synnytys nro 1

Muistan kyllä kuin eilisen sen kun lähdimme J:n kanssa ajamaan kohti sairaalaa vuonna 2005.

Olin jo monena iltana lausunut ne kuuluisat sanat "Yöllä tulee ihan varmana lähtö". No monena aamuna herättiin kuitenkin omasta sängystä. 

Oli elokuun ensimmäisen päivän ilta. Laskettu aika oli ohitettu reippaasti, se olisi ollut 22.7., seuraavana päivänä olisi kontrolli Tayssissa. Illalla minua alkoi kuitenkin taas supistella ja ne tuntuivat nyt erilaisilta kuin edellisillä kerroilla. Sanoin taas ne kuuluisat sanat J:lle ja hän tokaisi "sen kun näkis". Yöllä supistukset tiheni niin paljon, etten pystynyt enää nukkumaan. Nousin sängystä ja aloin tiskaamaan, sillä en halunnut lähteä synnyttämään jos kämppä jäisi sotkuiseksi. Kun olin saanut tiskattua pyyhin vähän ikkunoitakin ja menin suihkuun, sillä supistuksia tuli jo tosi tiuhaan ja olin kuullut että suihku rauhottaisi niitä vähän, tai ainakin lievittäisi kipua. No toisin kävi. Tunnin kärvistely suihkussa vain lisäsi supistuksia. Päätin että nyt on aika herättää J. Sanoin, että nyt oikeasti tarvii lähtee näytille, sillä olen todella kipeä. J siihen sitten tokaisi unen pöpperössä "Soita nyt eka kuitenkin äidilles ja kysy siltä". No minä olin niin kivuista sekaisin, että soitin äidilleni ja sanoin, että mua supistelee jo parin minuutin välein, lähetään varmaan kohti sairaalaa. Äiti sanoi langan toisessa päässä, että "Teidän pitäisi olla menossa jo kovaa vauhtia". Kello oli noin 5 aamulla kun lähdimme vihdoin kohti sairaalaa.

Matkalla pysäihdyimme huoltoasemalle ostamaan J:lle energia juomaa, minä kävin vessassa ja kärsin siellä supistusten kanssa ja vielä ennen matkan jatkamista pelattiin pelikoneella. Olinhan kuullut että ensisynnyttäjällä synnytys kestää kauan ja sairaalaan ei kannata kiirehtiä. :)
Olimme sairaalan parkkipaikalla kuuden aikaan aamulla. Menin ensin tutkittavaksi ja synnytyksen todettiin olevan käynnissä, olin 3cm auki. Aika nopeasti meidät siirrettiin saliin. Pyysin heitä kuitenkin ilmottamaan osastolle jonne oli päivällä tarkoitus mennä yliaikaiskontrolliin, että olen jo täällä ja todennäköisesti kohta pieni kainalossa.

Salissa kivut kovenivat huomattavasti, mutta pitkälle selvisin pelkillä lämpötyynyillä. Pidin niitä selässä ja mahassa ja niiden piti olla todella kuumia, jotta ne tehosivat. Kätilöön meinasi mennä välillä hermo, kun se hoki jatkuvasti, että pitäisikö sinun kuitenkin mennä suihkuun? Vastasin monta kertaa, että minulla on hyvä juuri näin. Ja uskoihan se lopulta. 

Kalvot puhkaistiin 10.10 aamulla ja silloin alkoi ne todelliset kivut. Oikeastaan en muista tuolta ajalta oikein mitään, olin niin jossain omassa maailmassa ja yritin vain selvitä yksi supistus kerrallaan. Aloin olla jo niin kipeä, että halusin jotain puudutusta. Kätilö puhui epiduraalista ja sanoin että mulle käy mikä vaan. Jouduin odottamaan puudutetta tuhuttoman pitkän ajan ja olin niin kipeä, etten muista koskaan minkään sattuneen niin paljoa. Lopulta klo 11.30 sain spinaali puudutteen (lääkäri totesi ettei epiduraali kerkeisi vaikuttaa) ja mikä autuus sen jälkeen koittikaan. Ei mennyt kauaakaan, kun sain luvan alkaa ponnistaa. Kieltämättä se oli aika vaikeaa, sillä en tuntenut yhtään kuinka ponnistin. Supistukset tunsin onneksi paineen tunteena. Kätilö leikkasi myös välilihaa ja totesi siihen vain, että se tehdään monelle ensisynnyttäjälle. 34 minuuttia kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen syntyi ihana täydellinen tyttönen. J katkaisi napanuoran.

Tyttö syntyi rv 41+4 klo 12.44 

Apgarpisteet 9 ja 10

mitoin 48cm 3330g ja pipo 34,5cm. 

Synnytys oli pitkä ja kesti kokonaisuudessaan 16h 55min.

Spinaalipuudutus oli pelastus ja aivan nappi puudutus minulle.

Minusta synnytys meni hyvin, vaikka kovimpien kipujen aikana saatoin sanoa, etten tee tätä enää ikinään! J taas taisi saada hommasta jonkinmoisen trauman ja olikin pitkään valkoinen kuin lakana. Onhan se varmasti rajumman näköistä katsella sivusta pystymättä auttamaan oikeastaan mitenkään. Minulle riitti vain se että J oli lähellä.

♥    ♥    ♥    ♥

Synnytys nro 2.

Oli huhtikuu ja laskettu päivä. Mitään merkkejä ei lähestyvästä synnytyksestä ollut, joten menin J:n kanssa ulos puuhommiin. Rehkittiin puiden parissa melkein koko päivä ja olo olo kerrassaan loistava. Illalla tuli pari napakkaa supistusta, mutta ne nyt olivat "jokailtaisia nippailuja". Olin varma että tämäkin menee yliaikaiseksi. Toisin kuitenkin kävi.

Heräsin kahden aikaan yöllä supistuksiin. Koitin sivuuttaa ne kääntämällä kylkeä, mutta eipä auttanut. Kipu vain voimistui ja ylöshän se oli noustava. Päätin taas kokeilla kipuun suihkua. Otin kellon mukaan ja kellotin supistusten välejä ja kestoja. Nyt tuntui aivan erilaiselta kuin esikoisen kanssa. Kivut olivat voimakkaita, mutta kestin ne paremmin. Muistan hokeneeni vain että "rentouta leuka". Kärvistelin suihkussa vajaan tunnin ja päätin mennä herättämään J:n. Supisteli jälleen todella tiheään ja tuntui siltä, että olisi hyvä jo lähteä kohti sairaalaa (matkaa kun on se 70km). Hälytimme mummun Iidan unta vahtimaan ja lähdimme ajamaan kohti sairaalaa noin viiden aikaan. Mummu kyllä kauhisteli, miksemme ole jo menossa kun minua supisteli jälleen 2min välein.

Pysähdyimme taas samailselle huoltsikalle, mutta tällä kertaa minä jäin autoon odottamaan.

Olimme perillä sairaalassa kuuden maissa. 

Menin suoraan taas tutkittavaksi ja kätilö totesin minun olevan auki 5cm ja pääsisimme siirtymään heti saliin. Minuun sattui, mutta kestin vielä hyvin. Kätilö kuitenkin sanoi, että jos haluan kivunlievitystä olisi nyt hyvä hetki. Olin sen verran kipeä, että halusin kivunlievityksen. Yhdessä tulimme siihen tulokseen, että minulle pistettäisiin jälleen spinaalipuudute. Sen laittaminen ei tuntunut missään ja kipu helpotti kyllä melkein samoin tein. 

Kätilö puhkoi kalvot ja pian sainkin jo alkaa ponnistaa. Tyttö syntyi parilla ponnistuksella erittäin kinaisena, ei edes silmiään saanut reppana auki. J leikkasi napanuoran.

Tyttö syntyi rv 40+1 klo 7.10

Apgarpisteet 9 ja 9

mitoin 3220g, 48cm ja pipo 33,5cm

Synnytys oli nopea ja kesti vain 5h 20min

Sairaalassa kerettiin olemaan hieman reilu tunti ennen pikkuisen syntymää.

Tällä kertaa kaikki meni niin nopeaa vauhtia, että olimme hieman hämillämme molemmat, miten nopeaan tyttö tuli maailmaan. Meillä oli kai sellainen käsitys että tämäkin synnytys kestää kauan. Tämä synnytys oli itselle ja varmasti J:lle myös paljon helpompi kuin Iidan syntymä.

♥    ♥    ♥    ♥

Kolmas synnytys

Päivä ennen laskettua aikaa koitin kömpiä sänkyyn nukkumaan. Seuraavana päivänä olisi lapsemme laskettuaika, mutta minusta tuntui että poika halusi jo kovasti maailmaan. Pyysin ystävääni laittamaan autonsa varuiksi lämmitykseen jos yöllä tulisi lähtö. Illalla supisteli jonkin verran, mutta koitin kuitenkin mennä nukkumaan.

J tuli jonkin ajan kuluttua sänkyyn ja kysyi että supistaako? Juuri sillä hetkellä supisti ja nousin kontalleni, kunnen tunsin että jotain valui sänkyyn ja paljon. Pyysin J:n laittamaan valot päälle ja vertahan siellä sängyssä oli ja paljon. Pyysin J:n soittamaan ystävälleni ja pyytämään lähteä ajelemaan meille. Itse menin vessaan laittamaan puhdasta päälle ja ilmoitin sairaalaan että olemme tulossa.

Minua supisti, mutta harvoin. Lädimme sairaalaan lähinnä sen takia koska verta tuli niin paljon.

Ulkona satoi lunta sakeasti ja näkyvyys oli huono. Olimme kuitenkin hyvissä ajoin perillä. Olin kuulemma niin kipeän näköinen, että kätilö ohjasi minut suoraan saliin. Itse olin kai niin jossain omassa maailmassa, ettei kivut tuntuneet kovin pahalta. Kätilö teki sisätutkimuksen ja katsoi minua kysyvästi "Onko kauankin supistellut? Tämä on meinaan reilun 9cm auki!! J meni aika valkoiseksi, kun tajusi että poika olisi voinut syntyä vaikka autoon. Minulle laitettiin myös nopeasti tipalla tippumaan antibiootti sillä raskauden aikana otettu streptokokki oli positiivinen.

Kätilö kysyi haluaisinko jotain kivunlievitystä ja päädyimme siihen että koittaisin kohdunkaulan puudutetta, joka ei kyllä tehonnut minulle juuri ollenkaan. Parin supistuksen jälkeen sain jo alkaa ponnistamaan ja kyllä tunsin kuinka poika lähti syntymään. Se kipu oli jotain aivan järjetöntä. Ihan kuin joku olisi pitänyt sytkää haaroissani, eikä vain ottaisi sitä pois. Salista kuului muutama kirosana ja kovaa huutoa. Ihan kuin ne olisi jotain auttanut, mutta sillä hetkellä se tuntui helpottavan kipua. Pojan pään syntyessä olin jo valmis lähtemään pois koko salista, jatkakoon keskenään synnytystä. Pojalla oli napanuora kaulan ympäri, joten en saanut ponnistaa heti uudelleen. Ne oli tuskaisia minuutteja. Kätilöt siinä vain ihasteli, kuinka ihanan pyöreä pää pojalla oli. Minua ei kyllä se pään pyöreys sillä hetkellä kiinnostanut. 

Poika syntyi lopuksi kokonaan kovien huutojen saattelemana ja se tunne kun pienen sai rinnalle oli ihana. Olin kokenut lähes tulkoon luomusynnytyksen ja tunsin itsestäni valtavaa ylpeyttä. Välillä kun tuntui ettei poika synny ikinä ja se armoton kipu ei lopu koskaan. J katkaisi napanuoran.

Poika syntyi rv 39+6 klo 03.47

Apgarpisteet 9 ja 9

mitoin 2990g, 49cm ja pipo 33cm

Synnytys oli todella nopea 1h 8min.

Synnytys oli aikamoista haipakkaa ja siitä jäi aika sekavat fiilikset. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja onneksi ne veret tuli sänkyyn, muuten todennäköisesti Matias olisi syntynyt kotio tai autoon.

♥    ♥    ♥    ♥

Synnytys nro 4

Voit lukea tekstin täältä *klik*

♥    ♥    ♥    ♥

Erilaisia synnytyksiä kaikki. Kaikissa ollut omat hyvät ja huonot puolensa. Mitään kammoa ei ole jäänyt, mikä onkin hieno juttu.

Näitä muistellessa nousee kyyneleet silmiin. On se syntymän hetki niin ihana ja varsinkin ne ihan ensimmäiset hetket oman pienen kanssa. ♥

Iso S ja lastenreuma

Sain pyynnön yhdeltä lukijalta, joka halusi että kertoisin hieman milloin lastenreuma puhkesi ja miten se alkoi oireilemaan. 

No tartuin heti tähän ja kerron tiivistetysti meidän tarinan.

S oli vauvana aivan super helpo tapaus. Itkua kuului harvoin, vain oikeastaan kun tyttö oli nälkäinen. Muistan kun monta kertaa puin tytölle toppakamppeet päälle ja laitoin tytön lattialle makoilemaan siksi aikaa että puin itse ja iso E sai vaatteet pälle. Siinä S oli niin kauan, kunnes nostin tytön vaunuihin tai turvakaukaloon. Täysiä öitä tyttö alkoi nukkumaan jo 2 kuukauden iässä. S oli vauva aikana niin iloinen ja nauravainen, kunnes tapahtui suuri muutos tytön ollessa 1v5kk ikäinen (v. 2011).

Ennen S nukahti vaivatta omaan sänkyyn ja heräsi aamulla iloisena. Nyt unet olivat muuttuneet katkonaisiksi. Tyttöä ei meinannut saada illalla nukahtamaan ollenkaan ja valehtelematta yöllä herättiin tytön huutoitkuun 1-10 kertaa. Huuto alkoi ihan yhtäkkiä. Ei millään pienellä nyyhkimisellä, vaan kunnon huutoa heti alusta asti, ja se kesti 5-15 minuuttia kerta. Mikään ei auttanut tytön oloon, ei rauhoittelu, koskea ei saanut, valojen laitto ei myöskään auttanut. Itkin monesti sängyn vieressä sitä, kun en voinut tehdä mitään helpottaakseni tytön oloa. Olimme J:n kanssa koittaneet kaikkea, mutta mikään ei vain auttanut. Olo oli turhautunut ja avuton. Aamulla tyttö ei muistanut edes huutaneensa. Olimme ja varsinkin minä olin ihan väsynyt koko ajan. Olin raskaana ja nukuin muutenkin levottomasti ja vessassa käynnit ajoittuivat monesti eri aikaan tytön heräämisten kanssa. Inhosin iltoja ja varsinkin öitä.

Tuli joulukuu ja pikku E syntyi. Heräsin nyt öisin sekä vauvan että huutavan S:n kanssa. J:n oli pakko koittaa nukkua, jotta jaksoi aamulla nousta ja lähteä töihin. Otin heräämiset neuvolassa jälleen puheeksi, mutta ajattelimme niiden olevan vain yöllisiä kauhukuvia, sillä mitään muita oireita ei tytöllä tuntunut olevan. Kunnes maaliskuussa (2011) S:n ollessa 1v10kk kuulin aamusta kuinka tyttö nousi omasta sängystä ja käveli huonettamme kohti. Herätin J:n, sillä kävely kuulosti siltä kuin S olisi laahannut toista jalkaa perässä. Ja niinhän se tyttö tekikin. Käveli aivan epäsymmetrisesti varoen toista jalkaansa. Kerroin tästä ystävälleni, joka totesi saman. Otin asian puheeksi myös neuvolassa ja saimme neuvolantädiltä lähetteen lastenlääkärille noin viikon päähän. Muutaman päivän päästä tyttö ontui aamulla kuitenkin niin pahasti ja jalka oli turvonnut polven kohdalta aivan valtavaksi, joten varasin ajan terveyskeskuksesta. Lääkärinä oli vastassa nuori mies ja muistan vielä ajatelleeni, että tällä kertaa olen oikeasti oikeassa ja tytöllä on kerrankin selvä vika ja emme lähtisi kotio "ei mitään vikaa-lapun" kanssa. Lääkäri seurasi tytön kävelyä, mittasi jalat polvien kohdalta ja sanoi sanat, joita kukaan ei olisi halunnut kuulla siinä tilanteessa. "Minusta tyttö kävelee normaalisti ja jalat ovat symmetriset"!! En ollut koskaan ollut niin vihainen ja vihannut ketään ihmistä niin paljon, kuin vihasin sillä hetkellä kyseistä lääkäriä.

Katsokaapa seuraavaa kuvaa. 

Tarvitseeko olla lääkäri, jotta huomaa että jalat eivät ole symmetriset.

Onneksi maanantai tuli pian ja pääsimme sinne lastenlääkärille (lastentautien erikoislääkäri). Kerroin S:n oireet ja lääkäri kuunteli korvat tarkkana ja häntä oikeasti kiinnosti. Riisuin tytön ja nostin syliini istumaan. Lääkäri otti tyttöä nilkoista kiinni, oli hetken hiljaa ja kysyi "Onko suvussa reumaa"? Siitä se sitten alkoi, vaikkei reumaa oltu vielä valmiiksi todettu oli epäilys vahva. Itkuhan siinä tuli. Saimme lähetteen Tayssiin ja lapussa luki näin.
Vas. polvessa turvotus, lievä kuumotus ja ojennusvajausta 15 astetta. Vas. kyynärnivelessä myös ojennusvajausta n. 10 astetta. Muut nivelet vaikuttavat oireettomilta. Ei flunssanoireita.

Tästä noin viikon päästä verikokeiden jälkeen pääsimme lastenreumapolille. Saimme vahvan reumaepäilyn ja ensimmäinen nukutuksessa tehtävä punktio tehtiin seuraavana päivänä (polveen ja nilkkaan, kyynärniveltä ei ole koskaan punktioitu). 

Syytin itseäni, ettemme olleet hakeutuneet aiemmin lääkäriin, mutta tytöllähän ei ollut selviä oireita ennen kuin ne vasta alkoivat näkymään (näin ovat hoitajat ja lääkäritkin minua rauhoitelleet). Eikä mikään viitannut lastenreumaan tai muuhun sairauteen ennen näkyvää oireilua.

. Lisäksi tyttömme ei ole koskaan ollut mikään hoikkis (niin kuin siskonsa), joten turvotusta ja ojennusvajeita oli vaikea havainnollistaa.

Jalka turposi parissa päivässä tämän kokoiseksi!

Ensimmäiseen vuoteen mahtui monta lastenreumapolilla käyntiä, silmäpolikäyntejä, tukilastan käyttöä öisin jalassa, 3x päivässä kylmähoitoja, 2x viikossa fysioterapia, kipulääkkeen antoa, pistoksia, verikokeita kerran viikossa, pohjallisten vaihtoa kengistä toisiin, liikuntarajoitteita, punkteerauksia nukutuksessa ja kaksi kertaa tuli tytölle myös Pneumokokki sepsis, jonka takia tyttö oli viikon infektio-osastolla saamassa antibioottia suoraan suoneen (touko-ja heinäkuussa).

Lastenreuma:

"Pitkäaikainen, vähintään 6 viikkoa kestänyt yhdessä tai useammassa nivelessä ilmenevä tulehdussairaus, jolle ei ole löytynyt muuta syytä. Lastenreuma on ns. ihmisessä itsessään käynnistynyt tulehdussairaus, jonka puhkeamiseen tarvittaneen jokin laukaiseva tekijä kuten jokin tavanomainen infektiosairaus kuten hengitystietulehdus tai nivelalueen kolhu. Lisäksi ajatellaan, että  lastenreumaan sairastuvalla on oman puolustusjärjestelmän synnynnäinen häiriö, joka altistaa tälle sairaudelle. Lastenreuma kuuluu ns. autoimmunisairauksiin".

Näin jälkeenpäin tajuaa, kuinka raskas meille tuo koko 2011 vuosi oli koko perheelle. Paljon polikäyntejä ja kaikkea muuta kuului tuohon vuoteen. Seuraavana vuonna oli myös punktioita, mutta loppuvuoteen mennessä oltiin jo päästy eroon takalastasta, tiheistä verikokeista, fysioterapiat harveni ja liikuntarajoitteet väheni.

Myös viimevuonna reuman tilanne oli rauhallinen, muutamaa pientä nestetilkkaa huomioimatta (nilkassa), jotka onneksi hävisivät itsestään.

Reuman tilanne on nyt hyvä (koputtaa puuta). Käymme edelleen 4 kuukauden välein reuma- ja silmäpolilla (ensiviikolla onkin polipäivä), 3 kuukauden välein verikokeissa, tarvittaessa suupolilla ja fysioterapiassa, käytetään edelleen tukipohjallisia, kerran viikossa lääkitys pistoksena neuvolassa, pahoinvointilääkkeet ja foolihappo käytössä. Yöt nukutaan hyvin, joskus jotain pientä itkua, mutta tyttö ei edes herää niihin. Aamujäykkyyttä ei ole enää paljoa.

Tällä tavalla lastenreuma alkoi meillä. Jotain jäi varmasti kertomatta, mutta itselle tämä on jo niin jokapäiväistä ettei kaikkea muista mainita. Onneksi meillä on ollut aivan huippulääkärit tyttöä hoitamassa!

Ja tyttö on ollut oikea sisupussi!  

Äidin rakas! ♥