Miten uskotella itselle että omena on yhtä hyvää kuin suklaa?

Nyt on selvästi menossa tässä raskaudessa sellainen vaihe, että tekee mieli niin paljon kaikkea ei terveellistä. Siis ihan käsittämättömän paljon. Nälkä on vielä vaikka olisi syönyt kuinka hyvän lounaan tai vaikka kuinka täyttävän iltapalan. Vielä hetki sitten runsas vedenjuonti auttoi ja riitti kun söi sen viisi kertaa päivässä. Nyt ei todellakaan vesi auta vaan kiukku nostaa päätään jos jotakin ei suuhunsa saa. Olen kuitenkin päättänyt, että en voi mussuttaa ihan jatkuvasti kaikkea vaan sinnikkäästi koittanut pysyä tuossa viidessä kerrassa. Sen sijaan annoskoot on kasvaneet ihan huimasti, vain aamuisin tulee syötyä hieman vähemmän. 

Ruisleipä maistuu edelleen, mutta huomaan jatkuvasti haaveilevani kaikesta rasvaisesta, kuten pitsasta, hampurilaisista, siivistä, lehtipihvistä ranskalaisineen, rasvaisesta ja oikein marinadia tihkuvasta lihasta. Himo tuota rasvaista ruokaa kohtaan on niin suuri, että näen niistä jopa unta. :D Ja ettei elämä kävisi helpoksi niin miten voi tehdä samaan aikaan vielä näin mahdottoman paljon mieli suklaata? Se fazerin sininen suorastaan huutaa mun nimeäni kaupan hyllyllä ja sittemmin keittiön laatikossa, sillä eihän sitä levyä vaan voinut jättää sinne hyllyyn.

Näiden himotusten keskellä iskee kysymys: miksi ihmeessä peruna ja jauhelihakastike ei maistu niin hyvälle kuin rasvaa tirskuva pitsa? Miten voin uskotella itselleni että omena on yhtä hyvää kuin suklaa? Miten ihmeessä selviän näiden himojeni kanssa?

Viikonloppuisin olen antanut itselleni luvan herkutella "maltillisesti", mutta kuinkas kävikään? Ei mitään itsekuria, levy suklaata menee heti kun annan itselleni luvan ottaa palasen. Viikollakin on pitänyt saada pitsaa tai hampurilaista (jos ollaan käyty kaupungilla, onneksi ei asuta siellä tai hakisin niitä joka ikinen päivä), tai kukaan ei ole mun kanssa samassa huoneessa. Voi sitä nautintoa minkä saa kun saa juuri sitä pitsaa tai suklaata jota on himoinnut. Homma karkaa ihan lapasesta ja sitä mätätään kun ikinää ei olisi herkkuja saanut.

Sitten hetken, sen pienen hetken olo on aivan mahtava, kunnes iskee se kaamea olo kun maha alkaa turvota. Näytän kuin vatsassani olisi kolmoset, sormet turpoaa ja päätä alkaa särkeä. Tulee morkkis siitä että piti hotkia itsensä ähkyyn, eikö vähempikin olisi riittänyt? No ei se kyllä olisi, ainakaan raskaana olevalle minulle. :D Luvataan että enää sama ei toistu mutta odotappa vaan kun maha tyhjenee, turvotus laskee ja olo on taas nälkäinen, niin ei edes siellä mielen syvemmissä sopukoissa mikään muistuta juuri hetki sitten olleesta olosta.

Näiden kuluneen neljän viikon aikana painoa on varmasti kertynyt yhtä paljon kuin raskauden alusta puoleenväliin. Tottakai tiedän että painoa kertyy odotuksen aikana, muttei ihan tällä tahdilla tarviis tulla. Olen kuitenkin päättänyt, etten ravaa vaa'alla kuin kerran maksimissaan pari viikossa. Neuvola lähenee, silloin kuullaan sitten totuus paljon painoa on kertynyt näiden älyttömien herkkupuuskien takia. Ehkä mä vielä joskus pidän omenaa parempana herkkuna kuin suklaa, ehkä? :D

Saa nähdä meneekö tämä kauhea rasvaisen ja makean himo jossain vaiheessa ohitse. Parempi olisi että menisi, sillä ei oo kauhean kivaa kun lähin koti pitsa sijaitsee niin kaukana, heh. ;) Toisaalta olen myös välillä silläkin asenteella että sitä painoa tulee vaikka kuinka yritän pitää sen kurissa. Tunnen kuitenkin sen verran hyvin oman kroppani että se varastoi kyllä kaiken mahdollisen imetystä varten, syön sitten mitä vaan. Koitan kuitenkin tänä viikonloppuna hillitä herkkuhammastani ja syödä hieman vähemmän suklaata tai yllättää kaikki, jopa itseni ja olla syömättä palaakaan (johon en usko edes itse). :D