Kaksplus.fi

torstai 7. toukokuuta 2015

Ihanin äitiysmekko +ARVONTA (päättynyt)

Raskaus ja kasvava vatsa tuo monesti ongelmia äidin pukeutumiseen. Alussa mennään omilla vaatteilla, eikä housun vyötärö pääse kiristämään ja juhliin voi pukea päälle ihan omasta kaapista mekon. Sitten alkaa turvottaa, masu ja rinnat alkaa kasvaa, omat housut kiristämään vyötäröltä sekä se oma mekko kaapista ei todellakaan ole enää mahtumassa päälle. Alkaa armoton kauppojen kiertely ja netin selaaminen. Pyöritään niin mammavaate puolella kuin sitten siellä normi vaatteiden seassa ja koitetaan löytää päälle jotakin, joka tuntuisi ja samalla näyttäisi hyvältä päällä. Ei oo muuten ihan helppo homma. :)

 Itse alan nyt olemaan juuri siinä tilanteessa, että omat housut eivät kauan mene vyötäröltä kiinni, lisäksi kelit alkavat lämmitä, mutta omasta kaapista ei taida löytyä kuin yksi mekko ja yksi hame joka tulee vielä päälle mahtumaan. Niinpä selasin netissä erilaisia äitiysvaatteita, kunnes kohdalle osui 9kk.fi verkkokauppa aivan ihastuttavineen äitiys- ja imetysvaatteineen. Ihastuin vaatteisiin oitis ja löysin itseni heidän sivuiltaan monena iltana ihailemassa erilaisia mekkoja. Olin siis enemmän kuin innoissani kun sain heiltä testattavaksi itselleni kauniin mekon.


Mekoksi valikoitui 3/4 -hihainen äitiysmekko ja väriksi valitsin pitkän pohdinnan jälkeen "turvallisen" ja tutun mustan. Myös kirkas pinkki ja keltainen olivat ehdottomia suosikkejani. Ihastuin tuohon mekkoon heti ensisilmäyksellä. Se on tyylikäs ja käy niin arkeen kuin juhlaankin. Lisäksi se sopii kaikille vartalotyypeille.  Parasta siinä on se että sitä voi käyttää myös odotuksen jälkeen imetysaikana avaran ja laskostetun kaula-aukon takia. 


Mekko istuu todella hyvin päälle ja tuntuu päällä todella mukavalta ja pehmeältä. Se myös joustaa hyvin. Mekko on 95% viskoosia ja 5% elastaania. Omaksi kooksi valitsin koon M, sillä kokoni osui tällä hetkellä S;n ja M:n väliin. Mekko kannattaakin valita rinnan ympäryksen mukaan. Tiedän että oma varustus tulee paisumaan vielä kun maito nousee, joten sillä on hyvä että tilaa kasvaa on vielä. :) Kun tuon mekon päälleni puin tuli siitä välittömästi ehdoton ykkösvaatteeni, eikä sitä tekisi mieli ottaa ollenkaan pois.


9kk.fi verkkokaupasta löytää vaikka mitä ihanuuksia niin odotus- kuin imetysaikaankin. Löytyy ihania paitoja, tunikoita, toppeja, neuleita, mekkoja ja housuja. Lisäksi värejä on vaikka kuinka, joten varmasti jokaiselle löytyy jotakin tuosta valikoimasta.

*Mekko saatu yhteistyönä 9kk.fi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sain ilokseni järjestää teille myös ihanan arvonnan.
 Arvonnan voittaja saa valita itselleen yhden tuotteen 9kk.fi verkkokaupan valikoimasta (ei koske lahjakortteja).

Arvontaan pääset osallistumaan seuraavasti:

 Jätä tämän postauksen kommenttikenttään kommentti ja linkki siitä tuotteesta mikä on suosikkisi 9kk.fi verkkokaupassa

Muistathan jättää perään sähköpostiosoitteesi jotta tavoitan sinut jos voitto osuu kohdallesi.

Arvonta alkaa tänään torstaina 7.5. ja päättyy 14.5. klo. 24.00
Arvon voittajan perjantaina 15.5.

Onnea arvontaan!


Yhteistyössä

57 kommenttia:

  1. Suosikkini on tämä: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-9001-08

    arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oi miten kaunis mekko, sopii sulle ihanasti! :) Mun kaksi suosikkiani on toi sama mikä sulla on päällä, sekä myös tämä:
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5006-04

    liisaeveliina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ ihastuin tähän mekkoon kyllä heti ja on todella ihana päällä. :)

      Poista
  3. Ihana mekko ja kauniita raskauskuvia sinusta :)

    Oma suosikkini on tämä, voisi pitää vaikkapa ristiäisissä: http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-5416-01

    pakarinen.tuija@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko ja kauniita ovat myös kuvat!
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-01
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Tää olis niin huippua voittaa! Toi mekko näyttää niin superhyvältä sun päällä, että päädyin itsekin valitsemaan yhden mekon lempparituotteeksi:

    http://frame.bloglovin.com/?post=4325418322&group=0&frame_type=a&context=feed_all&context_ids=&blog=11234345&frame=1&click=0&user=0

    laura.auranen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura.♥ Tämä mekko on kyllä todella ihana.
      Oikein paljon tsemppiä tulevaan rakenneultraan. Se on kyllä niin ihanaa ja jännittävää samaan aikaan. :)

      Poista
  6. Hupsis, mahtaakohan se mun laittama linkki toimia, kun menin vahingossa bloglovinin kautta sinne. Tässä linkki uudelleen:

    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-5416-04

    Täällä tullaan muutama raskausviikko jäljessä ja huomenna olisi kauan odotettu rakenneultra, mahaan sattuu jo nyt kun jännittää niin paljon :)

    VastaaPoista
  7. Ihana mekko! Oma lempparini tulevaa kesää ajatellen oli tämä lyhythihainen mekko: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-5416-04 :)

    kochanieblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  8. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-9001-09, tämä on suosikkini.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. No nyt ehdin lukemaan tämän kunnolla! Hyviä kuvia kyllä saitte. ♥
    Tämä taitaisi olla mun lempparituote:
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/02-7014-01

    VastaaPoista
  10. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/02-7035-16

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  11. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5006-09

    Mun suosikki olis tollanen tunika, luulisin että sitä vois käyttää näin ei raskaanakin :DD

    IHania kuvia, toi missä sulla on sateenvarjo on aivan ihana :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna.♥ Satoi pikkuisen vettä kun kuvailtiin ja yllätyin kuinka kivoja kuvia saatiin aikaan. :) Hih, varmasti voisi pitää vaikkei vauva vatsaa olisikaan. :)

      Poista
  12. Suosikkini http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-20

    marianna.viitasalo@gmail.com

    VastaaPoista

  13. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/01-5104-07

    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  14. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-04
    Tämä voisi olla monikäyttöinen, arkeen ja juhlaan :-)
    jenina.liiten@live.com

    VastaaPoista
  15. kuvssa oleva on lempparini!
    pirjo.portimo@gmail.com

    VastaaPoista
  16. http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24

    Tässä oma suosikkini :)

    Emmi.skold@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Oi totta, raskaus- ja imetysvaatteiden etsiminen on työlästä hommaa! Keltainen mekko houkuttaisi kauheasti, mutta taitaa olla aika arka väri sävyn suhteen (että sopiiko juuri kyseinen sävy naamaan, vai ei), niin sikana säkissä valitsisin mieluummin beigen. :) Näyttäisi varmaan nätiltä tulevan kesän ristiäisissä vaalean neuleen kanssa?

    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-11

    (hiudipii at gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei niitä vaatteita ihan helpoööa löydä. :) Tuo keltainen on kyllä niin kaunis ja itsekin meinasin sitä ensin, mutta päädyin kuitenkin tähän tuttuun ja turvalliseen mustaan. :) Tuo beige on myös todella kaunis.

      Poista
  18. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-9002-08
    kaunis kietaisuneule
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  19. http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-5416-01 Tämä olisi ihana ja monikäyttöinen, kun kävisi sekä raskausaikana että imetyksen aikana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tämä:
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-04
    ansamaria33(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa ! Suosikkini on tämä
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/02-7035-16
    babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  22. En nyt osallistu arvontaan mutta halusin vain sanoa että onpa ihana mekko! Näytät kauniilta. Oikein mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  23. Suosikkini on tämä: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-9002-01
    siinatar@gmail.cm

    VastaaPoista
  24. Ihana arvonta! Keltainen äitiysmekko olisi ihana :)
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24

    maenpaa.nea(a)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ooooh, minä myös ihastuin täydellisesti keltaiseen mekkoon! http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24

    Ihan harmittaa, etten ole tuohon verkkokauppaan törmännyt aiemmin. Onneksi mekkojen mallit näyttävät siltä, että niitä voi hyvin käyttää, vaikkei tarvitsisikaan enää nimenomaan imetysvaatetta! :)

    tipulassa ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  26. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-8415-19

    Sininen mekko sopisi hyvin kesään :) k.krista (at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Onpa ihania kuvia ja hyvin sulle sopiva mekko! Tunikan ja mekon välillä arvoin, mutta mekko veti pidemmän korren, siis tämä:
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-01
    -H
    herttalehti@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Minun suosikkini: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5006-04

    odotanunelmaani@gmail.com

    VastaaPoista
  29. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24
    Tämä!
    Päivi P martikainenpaivi at hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Kietaisuneule:
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-9002-08
    Vaikea valinta, kun monta kivaa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Tosi nätti mekko! Musta väri on aina helppo valita, vaikka kuinka tekisi mieli kokeilla jotakin värikkäämpää :D

    Mun lemppariksi nousi tämä tunika.

    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5006-04

    riikk-a@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Tämä olis ihana; http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-20

    pienetaskeleet@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Tämä olisi hyvä kesällä imettäessä : http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/02-7006-17

    hanna.lohtander@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Tämä olisi kätevä nyt imetys aikana http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/04-4008-01 hennuli85@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Aivan ihania vaatteita. Tämä oli oma suosikkini: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-04

    loviisa.aalto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Oi ihana mekko! Minun suosikkini on:http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-8415-12

    sannatsolmussa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. suosikkini on http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5058-04
    killikis at gmail.com

    VastaaPoista
  39. Itse en ole kauhean kova mekko ihminen, joten valitsisin tämän: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/06-1000-01

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Itse en ole kova mekkoihminen, joten valitsisin tämän sillä näille olisi käyttöä: http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/06-1000-01

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Oispa mahtava jos arpaonni suosis! On rippijuhlat keskimmäisellä lapsella ja sairauslomalaisella ei ole paljoa itseensä/vaatteisiinsa panostaa. Muutenkin 9kk.fi kaupassa näyttäisi olevan kivoja toppeja ja tunikoita :)
    http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-19
    paivitormanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/03-5058-11
    Mun suosikki olisi vaalea tunika kesäksi jopa sopii imetykseen :) voi kun onni osuisi kohdalle kun hyviä imetysvaatteita juuri kaipaan! hulivilini@gmail.com

    VastaaPoista
  43. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/02-7035-07

    Tämä näyttää aika mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
  44. http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/01-5071-23
    ounastiina@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Kauniit kuvat! :) Mun lemppari on tuo sama mekko mutta erivärisenä http://www.9kk.fi/epages/9kk.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-24 jonka ajattelin ostaa ristiäisiin ja juhlia sillä muutkin kesän ja syksyn juhlat :)

    VastaaPoista
  46. http://www.9kk.fi/epages/9kk.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014071402/Products/05-4400-20

    Kevään juhliin! 💕

    janica.heikkila@gmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...