Kaksplus.fi

perjantai 22. toukokuuta 2015

Rv 27+0 Kontrolliultrassa

Tänään tuli täyteen 27 raskausviikkoa ja 28 starttasi käyntiin. Viikot vaan vierii ja pieni Minimme kasvaa masussa valtavaa vauhtia. Liikkeet on jo todella voimakkaita ja Mini on tuntunut valtaavan kohdun hyvin. Jumppaliikkeitä tehdään aktiivisesti varsinkin silloin kun äiti pysähtyy paikoilleen tai on juuri syönyt jotain. Tähän viikkoon on mahtunut ohjelmaa jos jonkin moista. Sokerirasituksessa tuli käytyä, ihanaakin ihanampi äitiyspakkaus kotiutui (siitä on tulossa erikseen pieni postaus) ja pääsin myös kurkkimaan Miniä kun eilen oli kontrolliultra Minin kasvusta. 

Eilistä ultraa tuli taas jännitettyä. Illalla uni tuli hyvin, mutta muistan jossain vaiheessa yöllä nähneeni unta että Mini on kasvanut jo aivan älyttömän suureksi ja minulla todettiin sitten siinä ultran yhteydessä raskausdiabetes. Kun sitten ajelin ultraan joka oli naapurikunnassa niin mietin koko matkan, että mitä jos Mini ei olekkaan kasvanut tarpeeksi tai jokin olisi pienellä vialla. Perille päästyä jännitys iski kunnolla ja kun ultraus aloitettiin odotin vain että lääkäri toteaa kaiken olevan mallillaan. Kontrolliultraan jouduin (pääsin) siis sen vuoksi kun sikiöseulonnassa korjattu MoM arvo oli 0,3 joka oli juuri siinä rajalla. Tämä siis voi viitata sikiön pienikasvuisuuteen ja istukan virtauksiin.

Vihdoin lääkäri sanoi että kaikki näyttää olevan kunnossa ja oikein mallillaan. Kysyin myös että mitähän viikkoja Mini nyt vastaa ja lääkäri totesi että 27+3 ja menkkojen mukaan viikkoja olisi 26+6 (tosin en oo niinkään varma tosta menkkojen mukaan lasketusta kun mun menkat oli tosi hämärät ja plussasinkin harvinaisen aikaisin, joten raskaus voi olla todellisuudessa pisemmällä kuin luullaan). Eli ei ainakaan vaikuta tuo arvo meidän Minin kasvuun. :) Painoarviokin saatiin ja se oli 1083g täyttä rakkautta. Helpotuksen huokaus pääsi. Aina noita ultria jännittää kuitenkin jonkin verran. Mini onkin ainoa meidän pikkuisista joka vastaa suurempaa kuin viikot menkkojen mukaan. Muut meidän lapsista on aina ultrassa vastanneet muutaman päivän tai jopa viikon pienempää. Saa nähdä onko Mini suurin kaikista syntyessään!!? :)

Jokaviikkoinen masukuva. :)

Tämän viikon aikana olen muutaman kerran illalla havahtunut siihen että kurkussa tuntuu hieman polttelua. Närästys on vissiin hiljalleen löytämässä tietään tänne. Ei kyllä tarvis, sillä mulla ei oo vieläkään sitä Rennietä kaapissa. Pitää kyllä oikeesti käydä ostamassa sitä tuonne kaappiin, sillä närästys on kyllä ihan kaameeta jos ei oo siihen lääkettä. Huomasin että kun syön paprikaa niin se ainakin hieman aiheuttaa sitä, joten ei enää paprikaa iltaa kohden. Nyt on myös jonkin verran tullut turvotusta varsinkin sormiin ja nilkkojen kohdalle. Yleensä huomaan sitä ilmaantuvan silloin kun vettä on tullut juotua aivan liian vähän. Yleensä turvotus onneksi korjaantuu nopeasti kun muistaa vaan juoda paljon.

Mini on kova myös hikottelemaan. Monta kertaa päivän aikana masu hytkyy tasaiseen tahtiin kun Minille iskee hikka. Taitaa olla kovin hikottelia kun en ainakaan muista että muilla olisi ihan näin usein ollut. :) Tämä viikko on sujunut oikein mukavasti. Ei oikeastaan mitään suurempia vaivoja, paitsi jatkuva nälkä vaikka syönkin aika reilusti.

Nyt mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Onneks kaikki oli hyvin <3 hikkaaminen vauvalla oli niin ihanaa, kun koko maha hytky :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aina sitä hieman pelottaa että jos löytyykin jotain.
      Hih, koko maha hytkyy tasaiseen kun Mini hikkaa.♥

      Poista
  2. Muistan että mäkin plussasin todella aikaisin, vain oikeesti pari pv menkkojen poisjäännistä, koska oireiden takia olin raskaudesta todella varma, kuukautiset mulla oli todella epäsäännölliset ja noh meillä poika syntyi kolmantena käynnistyspäivänä rv 42+2. :D Mutta ken tietää. :) Jos vielä joskus saan olla raskaana, pidän laskettua aikaa vain suuntaa antavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea voi tapahtua. :)
      Mulla nuo neljä edellistä on syntynyt päivän heitolla ekassa ultrassa saadusta lasketustapäivästä. Nyt sitten nähdään syntyykö viideskin niin. :) Mini on siis ensimmäisestä ultrasta asti vastannut ainakin paria päivää isompaa.

      Poista
  3. onneks kaikki hyvin sieillä! <3 vaikuttaa ihan hyvän kokoselta vauva jo onneks

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli, kyllä sitä aina tulee jännitettyä. :)
      Eikä tuo arvo ole ainakaan vaikuttanut Minin kasvuun.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...