Kaksplus.fi

perjantai 18. joulukuuta 2015

Luukku 18 | Jouluperinteitä



Joulu saapuu ja se on Hugon ihka ensimmäinen. Pienelle varmasti ihan samanlainen päivä kuin muutkin, paitsi että jalassa on ihmeelliset kilisevät töppöset ja päästä löytyy tonttulakki.  Ihmeteltävää voi olla normaalia enemmän kun meidän tupa täyttyy jälleen molemmista mummuista, vaarista, papasta, tädistä ja ehkä sedästäkin.

Me ollaan vietetty joulua täällä meidän kodissa jo vuodesta 2008. Sitä ennen vietimme aina aaton vuoroin minun ja vuoroin J:n vanhemmilla. Iidan ollessa kolme en kuitenkaan halunnut että kuljetaan edestakas koko joulu ja aattona lähdetään myöhään ajelemaan kohti kotia, joten sanoin että me vietämme joulua nyt kotona ja tänne saa tulla, mutta me ei liikuta minnekkään. Tämä järjestely on sopinut kaikille hyvin ja on mukava saada kerralla kaikki tärkeät saman katon alle. Ja nyt ei todellakaan näiden viiden kanssa tekisi mieli lähteä jouluna minnekkään.


Aamut alkaa ihan oman perheen kesken riisipuuron valmistamisella ja joulumusiikin kuunetelulla. Televisio avataan jo aikaisin aamulla ja lapset pomppivat ympäriinsä tonttulakit päässä. Hyvällä kelillä ulkoillaan ja huonomalla rötvätään kaikki sohvalla masut täynnä riisipuuroa.  Ensimmäinen jouluruoka syödään kotona omalla porukalla varmaan siinä yhden maissa. Sitten alkaakin jo saunan lämmittäminen, johon osallistuu suurin osa. Saunomaan mennään joskus kolmen maissa ja naapurista mummu ja pappa sekä lasten setä tulevat monesti tänne saunaan.

Pian saapuvat sitten minun vanhemmat ja sisko, jotka myös saunovat ja sen jälkeen siirrytään monesti naapuriin syömään. Aika usein minun vanhemmat jäävät saunomaan, sillä ovat syöneet kotona ennen lähtöä. Ruuan jälkeen on yleensä lahjojen avaamista  ja kun napa jotain vetää niin kahvia, teetä, glögiä ja mehua kera herkullisten joulutorttujen ja äitini valmistaman kuivakakun.

Tämän jälkeen katsotaan lasten temuamista uusien lahjojen kanssa, höpistellään mukavia ja kellään ei ole kiire minnekkään. Jossain vaiheessa iltaa porukka harvenee ja lopulta ollaan oman perheen kesken. Lapset ovat saaneet valvoa pitkään ja monesti valuvat yksi kerrallaan nukkumaan.


Nyt on ihanaa kun meitä on yksi lisää ja innolla odotan millainen mahtaa tulla pienen Hugon ensimmäisestä joulusta. Enää 6 yötä jouluun.

15 kommenttia:

  1. Söpö pikku-tonttu! ♥ Meillä myös ihanaa kun Hipulla edessä ihkaensimmäinen joulu!

    VastaaPoista
  2. Miten suloinen tonttu siellä :) Me vietetään tämä joulu(aatto) kotona. Kolme yhteistä joulua on ollu sellasta vilskettä, että päätettiin, et ollaan kotona tämä joulu. Vuosikin on ollut melko "levoton" rempan ja muun keskellä. Tuntuu ihanalta hetkeksi rauhoittua perheenä :) Ja pikku A:n eka joulu myös, ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä.♡
      Rauhallinen joulu kuulostaa oikein hyvältä. On tämä ihanaa, pienten ensimmäinen joulu.♡

      Poista
  3. Hugo on kyllä kauheen ihana pikku tonttu♥

    VastaaPoista
  4. On ihan parasta kun on läheiset ihmiset jouluna vierellä. Meilläkin vietetään joulua isolla porukalla tosin tänä jouluna ruokapöydässä on vain 14 henkeä ♥
    Ihanaa Joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne. ♡
      Kivan kokoinen porukka teillä kasassa. Jouluna on parasta saada olla rakkaiden kanssa.:)

      Poista
  5. Kuulostaa aika samanlaisilta perinteiltä kuin meilläkin :) Me mennään nyt Leon kanssa vuoroin miehen ja mun vanhempien luokse jouluna. Tänä vuonna mennään miehen vanhempien luokse. Aikaisemmin rampattiin yhden päivän aikana molemmat, mutta nyt Leon kanssa sitä ei enää jaksa! Söpöliini Hugo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tehtiin juuri noin esikoisen aikaan. Sit ei enää jaksanut ja tää järjestely on onneks sopinut kaikille.:)

      Poista
  6. Niin ihania kuvia ♡ Syötävän suloinen pieni! Me ollaan juurikin niitä jotka ajelevat autolla ympäriinsä koko joulun. Ensin lohjalle jeren vanhemmille ja sitten takaisin humppilaan omille vanhemmilleni. Jospa joku joulu saataisiin viettää ihan rauhassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Hugo kyllä on.♡
      Vauhdikkaalta kuulostaa teidän joulu. :)

      Poista
  7. Hugo on kyllä niin söpis.♡
    Ihanaa joulun laittoa sinne.♡ On se kiva kun ei tarvii lähteä minnekkään.:)

    VastaaPoista
  8. Suloinen pikkutonttu. Ihana tuo muumibody! Olen katsellut samaa bodya ja paitoja mutta niissä ei tainnut olla kokoja Sennille.

    En kyllä yhtään ihmettele miksi et halua lähteä koko poppoon kanssa reissunpäälle jouluna. Me olemme aaton minun vanhempieni luona, sinne onneksi ajaa parissa minuutissa.
    Kun saamme Vilmankin seuraamme tulee lasten isän äiti käymään meidän luonamme. Fiksumpaa niin että yksi ihminen tulee meidän neljän luokse, kuin että me pakkaisimme lapset ja lähtisimme ajelemaan. Meillä Mummi saa sitten ruokaa ja herkkuja. Osa lahjoista avataan vasta kun kumpikin lapsi on meidän kanssa niin Mummikin pääsee katsomaan lahjojen avaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo on ja tuon bodyn sai ristiäislahjaksi.♥ Kovassa käytössä on ollut, samoin kuin eräs Mini star niminen body. ;)
      Hih, juu helpompi kun muut tulee meille kuin me muille. :) Lisäksi meillä on hyvin tilaa.
      Kuulostaa hyvältä teidänkin joulun vietto ja kyllä sen yhden on helpompi tulla kuin teidän lähteä kaikkien kanssa. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...