Kaksplus.fi

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vauva-ajan tarpeelliset (0-6kk)

Ajattelin koota tähän ylös meidän vauva-ajan tarpeelliset jutut, jotka olivat kovassa käytössä ensimmäiset kuusi kuukautta. Teen sitten Hugon täyttäessä yksi uuden, jossa kerron mitkä oli seuraavan kuuden kuukauden tarpeellisimmat.


Vaunut
Ne ovat olleet käytössä ihan alusta asti. Vaikkei Hugo nukkunutkaan niissä alkuun ollenkaan ulkona ja vaunulenkkejäkin on takana vain muutamat, niin ne ovat silti olleet kovassa käytössä sisällä. Kun Hugo nukkui niissä, oli häntä helppo liikuttaa huoneesta toiseen, hän ei maannut sohvalla ja näin jäänyt vahingossa isompien lasten alle ja vaunukoppa oli helppo nostaa illalla nukkumaan mennessä pinnasänkyyn ja poika sai jatkaa rauhassa unia. Lisäksi nukuttaminen onnistui helposti vaunuja heijaamalla. Lisää vaunuistamme voit lukea täältä.

Sitteri
Oli myöskin käytössä jo alusta asti. Siinä Hugo hengaili aina lyhyitä aikoja, jotta sain molemmat kädet vapaaksi. Pitkiä aikoja siinä ei viihdytty, mutta toisaalta ei me kyllä ilmankaan oltaisi selvitty. Aamulla oli myös helppo käydä suihkussa kun poika hengaili siinä sen aikaa. 

Manduca
Ihan huippu ostos. Hugo on viihtynyt niin paljon sylissä jo vauvasta, että manduca tuntui oikealta arjen pelastajalta. Sain jopa tehtyä jotakin ja Hugo nukkui siinä monet pitkät päikkärit. Vauva oli ihanasti lähellä koko ajan ja näin tunsi olonsa turvalliseksi. Kun sitten poika kasvoi, eikä mahtunutkaan enää pienentimeen, tuli pitkä tauko kun ei suostunut koko manducaan, mutta nyt se on taas onnistunut. Lisää voit lukea täältä ja täältä.


Leikkikaari
Löysin kirpputorilta todella edullisesti Ikean puisen leikkiaaren ja se on ollut ehkä paras ostos. Varsinkin kun Hugo on ollut hidas liikkeelle lähtijä, on katseltavaa riittänyt tuossa pitkään. Eelleen on kaari päivittäisessä käytössä. Plussaa tuossa on vielä se että siinä ei ole mitään kiinteää "pohjaa" joka keräisi tuhottomasti karvoja, vaan alle voi heittää milloin mitäkin.

Hoitopöytä
Itse tykkään kovasti käyttää hoitopöytää. Kaikki on siinä sopivasti käsien ulottuvilla ja se on selälleni paras vaipanvaihto paikka. Hugo on myös viihtynyt hyvin, sillä hoitopöydän päällä roikkuvaa mobilea on ollut aina kiva tuijotella. Lisää täällä.

Hoitolaukku
Oodtusaikana ostin meille hoitolaukun ja se on ollut todella kovassa käytössä. Erittäin tilava ja sisällä tavarat pysyvät siistissä järjestyksessä. Lisäksi se on vielä sen näköinen että sitä tekee mieli käyttää ihan muutenkin. Lisää voi lukea täältä.

Turvakaukalo
Tämä on meillä niin kovalla käytöllä, että emme todellakaan selviäisi ollenkaan ilman. Ei taida ollut vielä kertaakaan sellaita viikkoa jolloin kaukaloa ei olisi käytetty. Parhaillaan pakkaan pojan kaukaloon kolme kertaa päivässä.

Kaukalopussi
Ensin ajattelin selvitä ilman, mutta kun pojan puki monta kertaa päivässä kaukaloon, koin helpommaksi tilata pussukan ja ihan huippu ratkaisu on ollut. Lähteminen on niin paljon helpompaa ja Hugokin tykkää kun pukeminen jää välistä. Lisää voit lukea täältä.

Meiltä löytyy myös pinnasänky ja itkuhälytin, mutta ne ovat päässeet käyttöön ennemminkin vasta tuossa kuuden kuukauden tienoilla. Siksi ne siis puuttuvat tästä listasta.

16 kommenttia:

  1. Me ei hoksattu tuota kaukalopussia, kun Mila oli vauva. Olis ollu kyllä tosi kätevä! 😊

    VastaaPoista
  2. Mä koin hyvin pitkälti samat asiat tärkeiksi lasten vauva-aikana. Vaavisänky, sellainen missä on rullat alla, oli tosi näppärä pikkuvauvalle. Öisin nukkuivat vieressä, mutta päivisin tuossa vaavisängyssä/ vaunuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaunut tai juurikin tuollainen vaavisänky on kyllä käteviä kun on sitten helppo liikutella paikasta toiseen. :) Meillä makkari on eri kerroksessa niin oli jotenkin kivempi että vauva nukkuu samassa kerroksessa kuin me oleskelemme. :)

      Poista
  3. Kiva postaus! Ja kiva, että Hugo viihtyy Manducassa. Miekin niiiiin toivon, että tämä tulokas viihtyisi Manducassa (tai kantoliinassa, jota ajattelin myös kokeilla), helpottaisi kovasti arjen pyörittämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että siellä uusin tulokas viihtyy myös hyvin manducassa. :) Kyllä se helpottaa kun saa molemmilla käsillä tehdä ja toinen on silti ihan lähellä.

      Poista
  4. Näin jälkiviisaana mäkin olisin varmaan tarvinnut kaukalopussin:D Kuulostaa niin helpon kätsyltä, ja semmonen meininki olis kyllä tullut tarpeeseen!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä erittäin kätevä. :) Helpottaa kummasti kun on se yksi lapsi vähemmän puettavana. :D

      Poista
  5. Tässä olikin kaikki oleellinen :)
    Tosin mä sitten puolestaan koen hoitopöydän turhakkeena ja manducaa mulla ei ollut mikä ärsyttää vieläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdolliselle seuraavalle sitten manduca. :) Meillä tuo hoitopöytä on vessassa niin on siellä niin kätevä vaihdella vaipat ja kun vaatteetkin on kätevästi siellä hoitopöydän laatikoissa. :) Hoituu kaikki yhdessä paikassa.

      Poista
  6. Meillä on ollut juurikin nuo samat kovassa käytössä ihan alussa. :) Manducaa ei ollut käytössä, kun siinä eivät oikein viihtyneet... Tai silloin, kun vanhin oli vauva, niin ei Manducaa vielä ollutkaan. Silloin oli ainoastaan niitä todella huononmallisia rintareppuja, joten en ihmettele, vaikka vauvana eivät niissä viihtyneetkään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli esikoisella sellainen vanha ja huonon mallinen, eikä kyllä viihtynyt siinä ollenkaan. Lisäksi se otti itseä todella paljon hartioihin. Manduca on kyllä siihen verrattuna sata kertaa parempi. :)

      Poista
  7. Tuon kaukalopussin mäkin ostin sun suosittelemana=) Saa nähdä osaanko sitä sitten vauvalla käyttää... Meillä hoitopöydän virkaa tulee jälleen kerran ajamaan kodinhoitohuoneen taso ja sen päälle laitettava hoitoalusta. On se vaan kätevää kun on kaikki siinä ihan käden ulottuvilla. Ja selkä mullakin on tykännyt eniten tuosta asennosta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella kätevä. :) Siihen tottuu nopeasti, kun hetken käyttää. :) Tuollainen järjestely kuulostaa kyllä hyvältä. Meillä ei ole kodinhoitohuonetta niin siksi tuo hoitopöytä on niin huippu. Ja onhan se oikea perintökalu, kun vanhempani ovat ostaneet sen aikoinaan kun odottivat minua. :)

      Poista
  8. Kaukalopussi oli kyllä kätevä! Me käytettiin siihen saakka kunnes Almalle tuli se uusi istuin. En ymmärrä miks en ikinä ostanut Avalle sitä :D
    Mä en ikinä oppinu käyttää hoitopöytää, ja Almalle ostinkin hoitotason pinniksen päälle mutta eipä sekään ole juurikaan ollut käytössä. Ehkä ens kerralla :D Toi teidän vaunukoppa on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on. :) Lähteminen on niin paljon helpompaa.
      Mä olen Ainon ja Sisun kohdalla käyttänyt todella paljon tuota hoitopöytää. Kätevää kun kaikki on kädenulottuvilla. :) Ja se kyllä on, tykkään siitä itsekin paljon.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...