Kevätjuhla

Nyt se on ohi, nimittäin Lumin esikoulu. Hujauksessa tämä vuosi meni ja syksyllä tyttö suuntaa jo ensimmäiselle luokalle, aika hurjaa. Tänään oli tytön viimeinen eskaripäivä ja haikein mielin heilutettiin heipat päiväkodin ja esikoulun väelle. Lumia selvästi harmittaa, sillä hän tykästyi paikkaan tosissaan ja kertaakaan koko vuoden aikana ei kuulunut ettei tahtoisi mennä, vaan joka ikinen aamu tyttö oli pukemassa ulkovaatteita hyvissä ajoin ja pihassa odottamassa kyytiä pikkubussilta.

Esikoulun kevätjuhla vietettiin jo viime viikon torstaina. Juhla pidettiin ulkona hieman koleassa säässä, mutta onneksi ei kuitenkaan saatu sadekuuroa niskaan. Juhla oli niin ihana, että äitillä kyllä kostui silmät useaan otteeseen. Vaatetuksen kanssa oli hieman haastavaa, sillä todellakaan ei ollut mikään lämmin. Takkia sai olla päällä ja sekös Lumia hieman harmitti. Takin sijasta hän veti mekon ja boleron päälle hupparin. Onneksi ei kuulemma palellut.

Kevätjuhlassa oli niin ihania ja erilaisia esityksiä. Ensin oli esikoulun ja päiväkodin yhteislaulu ja sen jälkeen muutama eskarilaisten esitys, sitten välissä kaksi päiväkodin ja jälleen pari esikoulun esitystä. Oli laulua, tanssia ja pientä näytelmääkin jossa seikkaili Lumikki ja 7 Kääpiötä. Lumi jännitti kovasti esityksiä, mutta niin hienosti meni ja olen niin ylpeä tytöstäni, kuinka jännityksestä huolimatta suoriutui kaikesta niin upeasti. Oli myös ihanaa kun esikoulun opet ja henkilökunta lauloi eskareille heipat. Kyllä äiti oli niin itku silmässä siellä, niin ihana koko juhla oli.

Juhlan päätteeksi kaikki eskarilaiset saivat diplomin sekä ruusun. Siinä oli äidillä jälleen itkussa pidättelemistä, kun rakas lapsi päätti taas yhden vaiheen elämässä ja edessä on uusi jännittävä vaihe. Niin ne vain kuulkaa kasvaa. Nämä esikoulun ja päiväkodin juhlat ovat olleet kyllä aivan ihania. Ne ovat kyllä sellaisia, että niissä viihtyisi pidempäänkin. Onneksi niitä on vielä rutkasti edessä ja eskarin pariin palataan jo heti syksyllä kun Matias aloittaa esikoulun.

Me veimme pienen muistamisen Lumin opelle. Bongasin tämän ihanan idean instagramista (Mistä on pienet pojat tehty? -blogin Nellin insta tililtä). Koristelin pienen lasipurkin reunan pitsiteipillä, liimasimme kylkeen kimallepaperia, johon Lumi kirjoitti "Kiitos kun kasvatit minua taas hieman isommaksi". Purkin sisään ostimme basilikan. Mietin ensin kukkaa, mutta päädyin kuitenkin yrttiin niin kuin alkuperäisessä ideassakin oli. Mukaan annoimme vielä pikkuisen suklaata. Eskariope oli ollut todella otettu tuosta lahjasta.

Lumi sai myös pienen muistamisen itselleen eskariopelta ja kahdelta muulta aikuiselta, jotka ovat avustaneet ryhmässä. Tyttö sai oman turvalonkeron ja tikkarin ja tuo olikin oikein ihana lahja. Mukana oli vielä viesti, jossa toivotettiin hyvää kesää ja tulevaa koulutaivalta.

Lauantaina onkin sitten edessä vielä Iidan kevätjuhla. Iidalla vaihtuu syksyksi uusi opettaja ja vanhalle sanotaan nyt heipat. Hänelle taidetaan antaa suklaata, sillä Iida oikeastaan jo päätti niin. Tämä onkin sitten kolmas ope joka tuolle luokalle nyt tulee. Mutta muutos on välillä hyvästä. Lauantaista eteenpäin ollaankin sitten kaikki niin lomalla. Tai kaikki muut ollaan paitsi mies. Toivon kuitenkin että hän pystyy lomailemaan sen verran että saadaan ne muutamat suunnitellut reissut toteutettua.

Lapset leipoo

Meidän Iida on käynyt koulun järjestämässä kokkikerhossa kerran viikossa ja on tykännyt siitä todella paljon. Ihanaa kun tämmöisiä kerhoja järjestetään. Kerhossa on leivottu sekä tehty ruokaa ja tämän myötä Iida on tykännyt kotonakin osallistua enemmän ruuan laittamiseen. Ja tottakai kun yksi auttaa niin pian on monta pientä apuria auttamassa. Lapset halusivatkin leipoa kauralastuja ja niinpä neljä isointa ryhtyi tuumasta toimeen ja äidin valvovan silmän alla valmistivat herkullisia keksejä. Keittivät vielä kahvia ja pyysivät mummun ja papan herkuttelemaan.

Minusta on ihana kun pienillä riittää intoa ja he ovat saaneet olla paljon auttamassa minuakin kun leivon tai teen ruokaa. Ainesten mittaaminen ja sekoittaminen on jännää puuhaa, pulla- tai sämpylätaikinan vaivaaminen ja siitä eri muotojen valmistaminen hauskaa. Mutta parasta taitaa olla se maistelu ihan joka välissä, varsinkin sitten kun on oikeasti valmista. 

Nämä lasten valmistamat kauralastut syntyvät kyllä hetkessä ja ovat oikein maistuvia. Niinpä ajattelin rustata ohjeen tänne, jos joku muu innostuu kokkailemaan pienten apureiden kanssa.

1. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, leivinjauhe, vehnäjauhot sekä sokeri. Sekoita keskenään.
2. Mittaa rasva kattilaan ja sulata se. Kun rasva on sulanut nosta kattila pois liedeltä.
3. Kaada aiemmin sekoittamasi ainekset kattilaan ja sekoita.
4. Lisää lopuksi muna ja sekoita vielä hyvin.
5. Nostele taikinasta teelusikalla pieniä nokareita pellille leivinpaperin päälle.
6. Jätä nokareiden välille n. 10cm tila.
7. Paista 200 asteisessa uunissa noin 5 min.
8. Anna jäähtyä hetki ennen kuin siirrät keksit pelliltä lautaselle.
9. Herkuttele.

Nämä ovat kyllä todella nopea ja helppo tehdä. Lapsilla oli kivaa ja mikä parasta, keksit myös maistuivat oikein hyvältä.

 Tykkääkö teidän lapset leipoa tai auttaa ruoanlaitossa?

Eroon yöimetyksistä

Öisin ainakin kerran ja joskus jopa kaksikin kertaa Hugo heräilee tissille. Tällöin nappaan pojan omasta sängystä kainalooni ja jatkamme unia, äiti tissi paljaana ja poika siinä roikkuen. Ei nuo yöimetykset pahemmin rasita, kun nukahdamme molemmat melkein saman tien, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, ettei Hugo edes syö nälkäänsä, vaan pitää vain läheisyydestä. Mielestäni nyt kuitenkin meidän olisi aika luopua yöllisistä imetyksistä ja alkaa nukkua sen myötä ehkä kokonaisia unia. Lisäksi jännitän sitä, että jos venytän tätä, tulee siitä pojalle tapa ja kohta siitä on vielä vaikeampi päästä eroon.

Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, sen tiedän jo nyt. Siksi päätin reilu viikko sitten että aloitamme kunhan esikoululaisen ja koululaisen kesäloma alkaa. Olen nimittäin tässä nyt viikon verran koittanut joka yö tarjota ensin tuttia ja sitten koittanut tassutella pojan uneen, mutta lopulta todennut ettei vielä ole oikea hetki. Varsinkin kun aamusta on noustava ylös laittamaan koululaisia kouluun. Viikon päästä olisi ensimmäinen ilta kun aletaan koittamaan miten tämä lähtee sujumaan. Miehestä ei tässä nyt apua ole, sillä hänen täytyy saada nukuttua, jotta jaksaa nousta aamulla töihin. Hieman siis jännitän miten tämä lähtee sitten sujumaan. Onneksi Hugo syö tuttia, se ainakin hieman helpottaa ja lisäksi ajattelin että otan vaikka nokkamukiin vettä mitä sitten voin antaa.

Olen myös miettinyt, että pitääkö poika saada rauhoiteltua omaan sänkyyn nukkumaan sen jälkeen kun on herännyt saadakseen rintaa. Nythän olen nostanut hänet viereeni ja olemme nukkuneet niin aamuun asti. Jos hän nukkuu vieressäni, niin häiritseekö maidon haju koko ajan hänen uniaan? Omassa sängyssä voisi sen puolesta olla parempi nukkua ja sänky on kuitenkin meidän sängyn vieressä. Mietin myös että kuinka ihmeessä osaan nukkua itse ilman kainalokaveria? Nyt kun olen nukkunut poika kainalossa jo yhdeksän kuukautta. Toisaalta taas olisi jo ihan kiva saada nukkua yksinkin, vaikka tuo tuhiseva pieni siinä kainalossa ihana onkin.

Tuntuu että tämä kaikki olisi minulle ihan uutta. Iida vieroitettiin yötissistä suunnilleen samoihin aikoihin. Menin silloin ystävälleni ja J koitti pärjätä tytön kanssa. Kahden yön kuluttua tyttö nukkui yöt heräämättä. Lumi, Matias ja Aino puolestaan ovat nukkuneet kuin tukit läpi yöt jo ihan pienestä. Aino taisi herätä vauvana syömään yöllä vain muutaman hassun kerran ja nekin kerrat oli paremminkin aamuyöstä. Lumi ja Matias taisivat nukkua yöt läpi jo 2 kuukauden iässä. Nyt sitten hieman jänskättää miten Hugon kanssa käy.

Muuten imetys jatkuu, mutta kerta toisensa jälkeen imetyshetket vähenee. Saa nähdä vierottaako Hugo itse itsensä rinnasta ennen vuoden ikää vai miten meillä tämä homma etenee. Toisaalta haluaisin itse vielä jatkaa, mutta ei maailma kaadu jos imetys tästä nyt hiljalleen vähenee. Uskon kuitenkin että siinä vuoden iän paikkeilla meidän imetystaival alkaa olla takana päin. Imetys ollaan lopetettu aina vaiheittain ja muiden kohdalla se on toiminut. Tästä kirjoittelen sitten vielä erikseen kun sen aika on. Sitä ennen palaan varmasti siihen miten meidän yöimetyksistä luopumisen kanssa tulee sujumaan.

Miten teillä on lopetettu yölliset imetykset? Vinkkejä otetaan vastaan ja varsinkin jos äiti on yksinään hoitanut vierotuksen?



Tänään arvottiin myös ihanan pipoarvonnan voittaja. Hugo toimi onnettarena ja kaivoi kiposta pitkän lappujen pyörittelyn jälkeen yhden lappusen. Onnea Airiina, laitan sinulle sähköpostia vielä tänään. Kiitos paljon kaikille osallistujille. Käykää ihmeessä tilaamassa ihania NopsuPopsun tuotteita itsellenne tai lapsellenne/lapsillenne.

Lapsi muuttaa arkea

Oletko huomannut, että äitiyden myötä moni asia on muuttunut? Vaikka sitä kuinka ajattelee, ettei lapsi nyt niin paljon sitä arkea muuta, niin hämmästyttävän paljon sitä kuitenkin tapahtuu. Ja oikeasti, ei siihen pysty edes kunnolla valmistautumaan. Joka tapauksessa se yllättää jollakin tavalla, kyllä se lapsi muuttaa arkea.

Omalla kohdalla voin sanoa että jos yksin pääsee vessaan niin se on aika luksusta. Ja saavutus on myös se jos joku ei huutele oven takana ja kysele samalla kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Minulla on myös melkein aina puhelin vessassa, sillä niin monta kertaa joku on sammuttanut valot. Kyllä, suurin moka remonttia aikoinaan tehdessä oli jättää valokatkaisin vessan ulkopuolelle. Ja pimeässä vessassa ei ole mitenkään kamalan mukavaa, joten puhelimella saa hyvin valoa jos ja kun sitä tarvitsee, heh. Nykyään myös suihkussa käyminen yksistään on jo aika saavutus, niinpä menen sinne yleensä kun lapset ovat jo nukkumassa. Nykyään sitä siis arvostaa enemmän niitä yksinäisiä vessa -ja suihkureissuja.

Ennen myös pystyi ostamaan kaupasta ihan mitä vain, ilman että ennen kotipihaan saapumista piilotat sen suklaapatukan, sipsipussin, karkkia tai muuta vastaavaa. Tai hätäpäissäsi kotimatkalla syöt pikaseen sen pienen suklaapatukan. Yleensä kyllä puran nuo vain nopeaan kassista pois, jos on tullut ostettua. Voin olla varma että monelta löytyy kotoaan jostakin kaapista tai laatikosta pieni kätkö, josta löytyy milloin suklaata tai milloin irttareita. Niitä sitten salaa koitetaan sieltä napostella. Joskus hyvällä ja joskus vähän huonommalla menestyksellä, heh. Meillä ainakin yleensä tuolla jälkimmäisellä.

Luksusta on myös se jos saat syödä rauhassa ruokasi, nousematta kertaakaan pöydästä. Ennen kun nautit lounaasi rauhassa, niin nykyään hotkit sen nopeasti, että edes joskus saisit syödä sen lämpöisenä. Ja kuinka monet kerrat sitä ottaa kupin teetä ja lopulta se on kerennyt jo jäähtymään. Aika usein keitän teeveden pariin kolmeen kertaan ja lisäilen sitä tasaisin väliajoin teeni sekaan. Lopulta en kuitenkaan kerkeä juomaan sitä loppuun ja eikä se veden lisäilyn vuoksi enää oiken teelle maistu. Ja kuinka montaa asiaa sitä pystyykään oikeasti tekemään yhtä aikaa. Ennen ei ollut tietoakaan siitä että todellisuudessa sitä pystyy aika uskomattomiinkin suorituksiin. Kuinka välillä sitä tulee ihmeteltyä miten paljon asioita saa tehdyksi lyhyessäkin ajassa.

Nukkuminen on myös yksi asia joka on muuttunut lasten myötä paljonkin. En tiedä tuleeko sitä koskaan enää nukkumaan niin, ettei heräisi jonkun lapsen yskäisyyn tai "vaikerointiin". Jotenkin sitä on heti silmät ja korvat auki kuulostelemassa onko kohta noustava. Sellaista koiranunta se taitaa olla, mutta toisaalta haluan olla heti paikalla kun minua tarvitaan. Onnekseni mitään univelkaa ei ole kertynyt ja me nukumme kuitenkin ihan hyvin. 

Äitiyden myötä moni asia todellakin muuttuu. Esimerkiksi aikataulut pitää suunnitella aika tarkkaan. Itse varaan talvella melkein puoli tuntia siihen että pääsemme edes ulko-ovesta ulos ja kyllä siihen muinakin aikoina ainakin vartti on varattava. Varsinkin vauvan kanssa aikaa kuluu heittämällä enemmän. En osaa enää edes kuvitella millaista olisi kerta toisensa jälkeen lähteä ovesta ulos ja huolehtia vain itsestään tai tulla töistä kotiin jossa vastassa olisi vain koira tai mies. Millaista olisi tehdä asioita juuri silloin kun itseä huvittaa? Kuinka ennen imurointia ei mene melkein tuntia siihen että kerää tavarat, millaista olisi kun illalla ei kuuluisi tasaista tuhinaa? Kuinka harvoin pesukone pyörisi ja kuinka ikkunoista näkisi aina pihalle.

Vaikka lasten synnyttyä elämä on muuttunut paljon (kaikkea en tähän nyt listannut), niin olen enemmän kuin onnellinen. Olen keksinyt miten saan syötyä ruokani suht lämpöisenä (aloitan itse silloin kun lapset melkein syöneet) ja kuinka siivota niin että paikat pysyy edes hetken siistinä. Lapsi muuttaa arkea paljon, mutta ajan kanssa arki muovautuu niin että pian se vanha on muisto vain. Lasten kanssa pystyy tekemään paljon ja heidän kanssa kannattaakin tehdä. Alkuun jokin voi tuntua haasteelliselta, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan. Eipä sitä kauheasti ole tullut haikailtua sen vanhan arjen perään, vaikka joskus se teekupposen juominen rauhassa loppuun asti kuulostaisi oikein mahtavalta.

Muuttuiko sinun arkesi paljon lapsen/lasten synnyttyä vai pysyikö se melkein entisellään? 

Taas on yksi vaihe takanapäin

Siis tämä on ihan käsittämätöntä, juurihan jäin äitiyslomalle ja nyt vietetään jo sen viimeisiä päiviä. Mä olen ihan varma että joku on jossain vaiheessa pikakelannut mun elämää eteenpäin. No uskottava se nyt on, että huomenna on mun äitiyslomani viimeinen päivä, nyyh. Taas on yksi vaihe takanapäin. Viimeinen äitiyslomani enää koskaan ja se riipasee aika kovaa. Vannoin jo ettei meille tule lisää lapsia ja etten sano enää koskaan "ei enää koskaan", mutta silti olen valmistanut itseäni tähän jo siitä asti kun tikkuun piirtyi ne kaksi viivaa. Sillä näillä näkymin perheemme on nyt tässä. Silti vaikka olen valmistunut niin se tuntuu niin pahalta. Lapset kasvavat, toki tiedän sen ja nautin siitäkin niin paljon, mutta silti se ettei enää koskaan saa nauttia näistä hetkistä tekee tästä ehkä vaikeaa.

Meidän arki ei tästä nyt hetkeen kuitenkaan muutu, sillä jään vielä ainakin vuodeksi kotiin. Jotain pientä puuhaa olisi kiva löytää kotona olemisen lisäksi, mutta sen tiedän että hoitoon en Hugoa vielä halua viedä. Vaikka kotihoidontuella eläminen onkin kituutusta, niin kestän sen kyllä, sillä haluan nauttia näistä ajoista kun lapset ovat pieniä. Töitä kerkeän kyllä vielä tekemään vaikka kuinka. Toki ongelmaksi voi muodostua se että kuinka töitä tulee löytämään. Sillä nämä kotiäitivuodet tuskin näyttää työnantajan silmissä kovinkaan hyvälle.

Olen kyllä sitä mieltä että kotiäitiyttä voisi arvostaa enemmän. Itse en ainakaan kerkeä laakereilla lepäilemään, sillä tekemistä on kyllä aamusta iltaan ja välillä sinne pitkälle yöhön, varsinkin kun se on yleensä sitä omaa aikaa jolloin otan läppärin ja rustailen postauksia. Montaa tuntia ei päivään mahdu kun voin vain istua ja olla. Siksi se tuntuu ikävältä, kun joku kuvittelee että täällä vaan maataan sohvalla ja nautitaan kun rahaa tulee tilille. Heh, aika eri on kyllä meininki. Kyllä voisin välillä verrata tätä kotiäitiyttä osittain perhepäivähoitajan työhön, sillä erolla ettei kukaan hae lapsia pois päivän päätteeksi. Toki minulla ei ole kokemusta perhepäivähoitajan työstä, mutta luulen sen olevan aika paljon samanlaista kuin oma arki kotona nyt.

No mutta äitiysloma jää siis taaksepäin ja edessä on taas uusi aika. Nähtäväksi jää miten elämä tästä eteenpäin kuljettaa, mitä sitä keksii tähän lisäksi vai keksiikö mitään. Se on ainakin varma, että aion todellakin nyt nauttia tästä ajasta, niin kuin olen nauttinut muidenkin kohdalla. Kyllä on haikea mieli, mutta toisaalta odotan malttamattomana jo tulevaa.

Muistakaahan käydä osallistumassa ihanaan arvontaan  t ä s t ä . Vielä tämä ja huominen päivä aikaa.

Vauva nukkuu vain sylissä

Palasin lueskelemaan Hugon vanhoja kuukausi postauksia ja mieleeni palasi elävästi (pikku) vauva-aika. Muistan kuinka pieni käärö hän olikaan, muistan sen kuinka välillä epätoivoisesti koitin parantaa pienen oloa kun hän itki lohduttomasti, muistan kuinka söin ruisleipää ajattelematta sen enempää ja toinen huusi sen jälkeen koko illan ja yön. Sen jälkeen katsoinkin tarkemmin mitä suuhuni laitan ja ruisleipää en ole sen jälkeen vieläkään syönyt. Muistan myös kuinka monet kyykyt iltaisin tuli tehtyä koska siten pienellä olo helpotti, kuinka koitin välillä laskea pojan lattialle ja hän halusi sieltä nopeasti pois, muistan kuinka pieni vauva saattoi välillä tuntua raskaalta kantaa, kun hän oli ollut sylissä melki koko päivän. Muistan kuinka Hugo nukahti aina syliini ja kun laskin hänet vaunuihin, heräsi hän viimeistään vartin päästä. Muistan myös kuinka onnellinen olin kun hankin manducan.

Hugo oli pienenä vauvana aika haastava. Hän nukkui monet unet, mutta ne olivat kestolta todella lyhyitä. Parhaat unet tulikin äidin sylissä. Mielellänihän istuin sohvannurkassa pitäen sitä pientä kääröä sylissä, mutta enhän saanut mitään aikaiseksi, joten laskin pojan monesti vaunuun. Silloin tiesin että aikaa on maksimissaan vartti ja sinkoilin ympäri asuntoa koittaen keretä tekemään kaikkea mahdollista (todellisuudessa en saanut sillä tavalla oikein mitään aikaan). Laittaa pyykit, täyttää/tyhjätä astianpesukoneen, siivota, leikkiä lasten kanssa, auttaa läksyissä, tehdä ruokaa ja syödä itse. Eihän siinä vartissa mitään kerennyt, mutta jotakin noista tein aina kun siihen oli mahdollisuus. Joskus Hugo yllätti ja nukkui vaunuissa vajaan tunnin, mutta se oli todella harvoin.

Kun vauva nukkuu vain sylissä, on siinä todella kikkailua, miten saa asioita tehdyksi. Onneksi manduca auttoi meillä todella, todella paljon. Vauva kyytiin ja taas oli äidillä kaksi kättä käytössä. Pyykit on nimittäin paljon helpompi ja nopeampi ripustaa kahdella kädellä kuin yhdellä, heh. Kunnes tuli vaihe, ettei Hugo suostunut manducaan ollenkaan ja äiti taas ripusteli pyykkejä ja teki paljon asioita yhdellä kädellä. Onneksi se vaihe meni nopeasti ohi ja nykyään Hugo viihtyy manducassa todella hyvin.  Hugohan kärsi pitkään takaisinvirtauksesta (refluksista) ja tämä on varmasti suurin syy sille, miksi hän nukkui niin paljon sylissä. Siinä hän oli pystyasennossa ja olo oli varmasti helpompi. Lisäksi läheisyys varmasti oli tarpeellinen kun olo oli välillä todella kurja. Vaikka vaunujen ja sängyn patjaa oli korotettu, ei se tuntunut tehoavan niin hyvin kuin ihan pystyasento sylissä. Vieläkään Hugo ei halua makuulleen heti syötyään.

Muistan myös kun koitin saada ikuistettua Hugosta suloisia vauva kuvia hänen ollessa alta pari viikkoa. Poika nukahti syliini ja laskin hänet paikkaan jossa räpsin kuvia ja hyvä jos kameran kerkesin napata käteen kun poika jo heräsi. Nappasin nopeasti vain muutaman kuvan ja otin pojan syliin ja eipä hetkeäkään kun uni jo tuli.  Näin se jatkui todella pitkään ja ne tietynlaiset vauva kuvat esimerkiksi masulla suloisesti kippurassa nukkuvasta vauvasta jäi vähille, koska toinen ei kokenut oloaan siinä mukavaksi. Sen sijaan hyviä kuvia nukkuvasta vauvasta olisi saanut vaikka kuinka paljon kun hän oli sylissäni ja nyt todellakin harmittaa ettei silloin mieleeni juolahtanut ikuistaa sellaisia kuvia. Niistä olisi tullut aivan ihania.

Muistan kun neuvolassa kysyttiin että miten voitte ja kuinka paljon vauva nukkuu. Varmasti maistuu unet vaunuissa jne. Naurahdin ja tokaisin että meidän vauva nukkuu vain sylissä ja äidin hartiat on välillä jumissa, mutta jumppaamalla olen saanut niitä vetreytymään ja että mielellänihän minä tätä sylissä pidän. Saatoin myös mainita, että Aino nukkui vauvana jo Hugon puolesta, sillä Aino oikeasti nukkui vauvana todella, todella paljon. Tämä ennenkin minua "hyvillä neuvoillaan" viisastuttanut ihminenhän sanoi silloin, kuinka vauvaa pitäisi nukuttaa ulkona ja plaa plaa, mutta hän ei taas kerran tietänyt todellisuutta. Todella monta kertaa minä koitin saada vauvaa nukkumaan muuallakin kuin sylissä, mutta laihoin tuloksin. Lopulta sitkeys palkittiin ja meillä vihdoin nukuttiin ulkona vaunuissa kiitettävässä puolen vuoden iässä.

Nyt tuo 9kk ihanuus nukkuu ensimmäiset unensa aina vaunuissa, joko ulkona tai sisällä ja toiset unet yleensä manducassa. Jos isi nukuttaa niin Hugo nukahtaa hänen syliinsä josta siirretään sohvalle tai annetaan nukkua siinä. Toiset unet maistuu onneksi välillä myös vaunuissa/rattaissakin joten ihan aina ei niitä sylissä nuku. Mutta se tunne kun vauva nukahtaa syliin, niin ei sitä kääröä tekisi edes mieli laskea siitä pois. On niin hellyyttävää kun toinen painaa pään vasten rintaa ja pitää kädellä kiinni hiuksistasi tai poskesta samalla suloisesti tuhisten. Silloin ei voi muuta kuin hymyillä ja todeta kuinka paljon rakastankaan tuota pientä poikaa.

Onko täällä muita, joiden vauva nukkui/ nukkuu vain sylissä vai onko parhaimmat unet tulleet vaunuissa/omassa sängyssä?

Lasten nimet

Lapseni kulkevat täällä bogissani blogi-nimillä. Nimet eivät suinkaan ole mistään tuulesta temmattuja, vaan ne ovat lasteni toiset nimet. Heidän oikeat nimet täällä kuitenkin aina satunnaisesti näkyvät. Miksi en sitten kirjoita lasten oikeilla nimillä? Ehkä koen että näin ainakin osittain suojelen heidän yksityisyyttään kun käytän etunimien sijaan toisia nimiä.

Kaikilla lapsillani on kolme nimeä. Iidallehan piti tulla alunperin vain kaksi nimeä, niin kuin minulla ja miehellänikin on. Mutta lopulta nimi kuulosti jotenkin tönköltä ja ristiäispäivänä, kun nimi muutenkin lyötiin vasta lukkoon, päätimme laittaa Iidan toiseksi nimeksi. Ja koska hänellä on kolme nimeä, oli selvä että muutkin sisarukset saavat saman verran. Oikeastaan on kiva kun niitä on kolme, niin saa antaa kerralla enemmän ja niiden nimirimpsujen keksiminen on kyllä kivaa puuhaa. 

Meidän lasten nimet alkaa joko E:llä tai S:llä. Ne ovat tulleet alkuun niin ihan huomaamatta ja hauskasti vielä niin, että rimpsu ennen Hugon syntymää meni E, S, E ja S. Todella moni sukulainen luulikin kun odotin Hugoa että hänen nimi alkaisi E:llä. Itseasiassa mietimme nimiä tuon rimpsun ulkopuolelta. Lopulta kuitenkin mietin, että kyllä haluan että myös hänen nimensä alkaa jommalla kummalla kirjaimella. Sillä mietin miltä Hugosta tuntuisi kun oma etunimi alkaisikin eri kirjaimella kuin sisarusten. No okei, ehkä hän ei olisi edes välittänyt, mutta mitä jos olisi. Kaikkea sitä tuleekin mietittyä.

Itse olen tykännyt paljon nimestä Eino, joten ehdotinkin sitä miehelleni. Hän ei kuitenkaan lämminnyt sille, joten pohdimme Hugolle pitkään nimeä. Mies ehdotti minulle jo alussa yhtä nimeä, jota jäin sitten pyörittelemään mieleen. Alkuun olin sitä mieltä että ei, mutta lopulta lämpesinkin sille ja se tuntui todella hyvältä. Niinpä nimi olikin hyvissä ajoin valmiina ennen pojan syntymää ja sanotaanko että toinen ja kolmas nimi oli helppo keksiä. Sukulaisten "yllätykseksi" lastemme etunimien rimpsusta muodostuikin E, S, E, S ja S.

Toiset ja kolmannet nimet on osa otettu suvusta ja osa taas ihan sen mukaan mikä meistä on tuntunut hyvältä. Lopulta sitten on selvinnyt, että itseasiassa todella moni nimi löytyy suvusta. Emme kuitenkaan ole valinneet nimiä sen takia että ne ovat suvussa ja on niin sanotusti "pakko antaa". Nimen on pitänyt olla sellainen, joka on tuntunut molemmista hyvältä ja on meistä kaunis.

Olen edelleen erittäin tyytyväinen lasten nimiin. Jos minulle annettaisiin nyt kuitenkin mahdollisuus muuttaa jonkun lapsen nimi toiseksi, niin muuttaisinko? No en kyllä. Olen onnellinen että valinnat edelleen miellyttävät ja minkään nimen kanssa en ole tullut katumapäälle. Toivon että lapset olisivat aikuisina tyytyväisiä nimivalintoihimme, vaikka varmasti se vaihe aina jossain vaiheessa iskee kun se oma nimi ei niin miellytä.

Nyt olisikin kiva kuulla että onko teillä annettu lapsille nimet jonkin "kaavan" mukaan? Esimerkiksi että kaikki alkavat tietyllä kirjaimella tai nimi on napattu suvusta?

Vesirokko vauvalla

Niin siinä kävi että meidän Hugo nappasi itselleen vesirokon maanantaina. Toki tämä oli odotettavissa, sillä onhan tuo niin tarttuva tauti ja koska jo kolmella sisaruksellakin on ollut, niin ei tämä yllätyksenä tullut.  Onpahan nyt sitten sairastettu ja näppyjen määrästä voi päätellä, ettei tarvitse edes miettiä sitä mahdollisuutta, että rokko iskisi uudestaan. Sen verran paljon noita näppyjä on.

Millainen tämä rokko sitten on ollut  juuri 9kk täyttäneellä vauvalla? Noh, sanoisinko että alku sujui hyvin. Kun näppyjä oli vain muutama ei poika niihin pahemmin edes reagoinut. Kolmantena päivänä nousi lämpö, joka muuttui myöhemmin kuumeeksi. Silloin myös näppyjä ilmaantui hurjaa vauhtia ja pojasta tuli itkuinen. Kun pienellä on koko vartalo ja päänahka näpyillä ei varmasti tee mieli että pahemmin nostellaan tai kosketellaan. Mutta entäs kun kärsitään samaan aikaan eroahdistuksesta ja syli on se turvallisin paikka? Olen koittanut nostaa pojan syliin varovasti, ettei mihinkään sattuisi tai osa jo rupeutuneista näpyistä repeytyisi irti. Sylissä Hugolla on ollut turvallista olla ja hän on myös halunnut nukahtaa syliini. Ja koska huomaan sylin helpottavan pojan oloa, on hän saanut olla siinä niin paljon kuin vain haluaa. 

Vaikka olo on kurja ja sylissä olo helpottaa, haluaa Hugo välillä selvästi myös lattialle. Ikävää on se ettei Hugo osaa vielä kontata vaan liikkuu vielä ryömimällä. Tämä ei tietenkään tee näppyiselle masulle ihan mukavaa. Poika saattaakin alkaa itkemään lohduttomasti ihan yhtäkkiä. Hetki syliä ja olo helpottaa ja taas lattialla viihdytään pieni hetki. Isommille lapsille kun voi selittää mistä kurja olo johtuu ja he ymmärtävät, mutta pieni vauva ei sitä ymmärrä ja se tekee tästä niin kurjaa. Onneksi on myös niitä hetkiä kun poika on ihana oma iloinen itsensä. 

Ruoka maistuu nyt todella huonosti ja Hugo onkin viihtynyt enemmän tissillä kuin ruokapöydän äärellä. En ole nähnyt kunnolla pojan suuhun, mutta luulen hänellä olevan sisarusten tapaan rakkuloita myös suussa. Viileät hedelmä ja marjasoseet ovat uponneet lämpöisiä ruokia paremmin. Herkkuruokana ennen olleet maissinaksut eivät myöskään oikein uppoa. Siksi olenkin antanut sitä mitä pieni suostuu vain syömään.

Päiväunet Hugo on yleensä nukkunut ulkona, mutta nyt kuumeisen en tietenkään ole häntä ulkona nukuttanut. Sisälle nukuttaminen ei olekaan ollut sitten ihan helppoa. Menee melkein tunti kun poika nukahtaa unilaulun kera syliini ja sitten lasken pojan vaunuihin jatkamaan unia. Monta kertaa joudun heiluttelemaan ja ottamaan syliin, kunnes uni tulee. Unta riittää vajaa tunti ja taas herätään. Yleensä vaunuista heräilee iloinen vauva, mutta nyt sieltä herää itkuinen kaveri, jolla on kurja olla. Itkiessään Hugo yrittää monesti raapia näppylöitä, etenkin korvan takana sekä niskassa olevia.

Yöt ovat myös olleet kyllä aikamoista hulinaa. Nukahtamiseen menee aikaa, lisäksi hän herää todella monta kertaa.  Alkuun riittää että antaa tutin ja lopulta auttaa vain se että nostaa pojan viereen nukkumaan. Siinäkin se on aika pyörimistä, mutta paremmin hän kuitenkin siinä kainalossa nukkuu. Kädet huitoo yölläkin aika paljon ja selvästi näpyt kutittaa. Onneksi poika rauhoittuu kun otan häntä kädestä kiinni ja silittelen varovasti kutisevia näppyjä. Meillä on myös rasvaa, mutta Hugo ei tykkää siitä yhtään. Olen laittanutkin sitä ihan pieniä määriä ja niihin kohtiin jotka eniten tuntuvat kutisevan.

Ja ikävintä tässä on se että rokon sekä kuumeen lisäksi pojalle iski vielä flunssa. Säälittää pyyhkiä pojan nenää jatkuvasti, kun hän ei tykkää siitä yhtään. Ihan kuin rokossa ei olisi ollut tarpeeksi kestämistä pienelle. Tämän äidin päivät kuluukin tehokkaasti pientä murua sylissä pitäen ja auttaen että hänen olisi mahdollisimman hyvä olla.

Voin jo myöntää, että alan olla korviani myöten täynnä vesirokkoa. Tätä on nyt yhteensä kuukausi takana ja kun jatkuvasti joku on koko ajan kipeä ja tarvitsee äitiä, iskee se riittämättömyyden tunne. Kun päivisin elää vain lapsia varten, on illalla aivan kuitti. Tuntuu että olen niin väsynyt etten saa oikein edes nukutuksi. Ja kun viimein nukahdan on jo pitänyt herätä jonkun oloa parantamaan. Meillä nyt neljä vanhinta yskii, ovat jokainen vähän räkäisiä ja osalla vielä pientä kuumettakin.  Huoh, kunhan tästä selvitään niin mitään uusia tauteja ei kaivata.

Mitään erityisen hyviä vinkkejä minulla ei ole heittää, mutta vesirokon aikaan kannattaa mennä ihan pienen tahtiin, pitää paljon lähellä ja sylissä. Myös kylpy tuntui olevan Hugosta mukava paikka, kun kuumetta ei vielä ollut. Hanskoja meinasin ensin pitää, mutta päädyin vain leikkaamaan Hugon kynnet lyhyiksi. Meillä pahimmat päivät olivat kolmas ja neljäs. Kun kuume tuli kuvioihin oli pienen olo tukalakin. Panadolilla kuume onneksi lähti laskemaan. Muistakaahan ettei buranaa saa antaa vesirokon aikana.

Onneksi ollaan nyt rokon kanssa voiton puolella. Neljä lasta viidestä on sen nyt sairastanut ja enää jännään iskeekö se nyt Iidaankin. Toivon että rokote suojaa hänet tältä. Ja täytyy sanoa, että vaikka rokko ikävä vauvalla onkin, niin kyllä se kuitenkin lievin on ollut Hugolla. Nyt toivon ettei mitään jälkitauteja enää ilmaannu kenellekään ja flunssaiset paranevat pian.


Muistakaa että ihana alekoodi on voimassa vielä tämän päivän. Käy nappaamassa se itsellesi täältä.

Ne ihanimmat pipot sis. Arvonnan ja alekoodin

Tiedätkös sisko, että kesä lähestyy jo kovaa kyytiä ja meillä on aivan ihastuttavat pipot.

Ja niinhän se tekee ja vaikka kevät välillä lämmittääkin mukavasti, niin on pipolle ollut vielä käyttöä. Meidän lapset on kyllä muutenkin kovia pitämään pipoja. Viime kesänä Iidalla taisi olla melki joka päivä pipo päässä, hih. Ja mikäs siinä jos tykkää pitää, niin minun puolesta saakin. Lisäksi aamut ovat olleet sen verran viileitä kun lapset ovat lähteneet kouluun ja eskariin, että pipo lämmittää mukavasti.

Kun joku aika sitten tilasin NopsuPopsulta itselleni mitä ihanimman mustan ruusukepipon, huokailivat tytöt sen perään. Äiti se on niin kaunis, kuulin moneen kertaan. Voitte siis kuvitella kuinka onnellisia tytöt ovat kun heillä on nyt jokaisella ihan omat ruusukepipot ja vielä itse valitsemissaan väreissä. Itse olen ollut omaan pipooni niin tyytyväinen ja pitänyt sitä paljon. Nyt on ihana kun meillä kaikilla tytöillä on ruusukepipot ja voidaan vähän samistella.

Täytyy kyllä sanoa että jokainen pipo sopii kuin nakutettu käyttäjälleen. Ja nuo värit, niin herkullisia. Pipoja on pidetty joka päivä siitä asti kun ne meille kotiutuivat. Ne pysyvät hyvin päässä, eli malli niissä on oikein hyvä ja lisäksi ne ovat todella kaunista Suomalaista käsityötä. Ne myös kääntävät katseita, sillä onhan tuo ihanan iso ruusuke oikea katseenkääntäjä.

NopsuPopsulta saa myös aivan ihastuttavia pantoja. Kun pipo alkaa käydä kuumaksi voi ottaa tilalle pannan. Pannat ovat ihanan leveitä ja suojaavat varmasti hyvin korvat sekä päätä, jottei auringonpistos pääse heti yllättämään. Panta sopii hyvin niin pienemmälle kuin vähän isommallekin käyttäjälle. Aino ihastui ensin pipoonsa niin ettei olisi suostunut laittamaan mitään muuta päähänsä. Koitettuaan tuota pantaa tykästyi hän siihenkin. Lumi sen sijaan ihastui välittömästi pantaan ja ilmoitti sen olevan vain hänen.

Lopulta kuitenkin tytöt päättivät että voivat vuorotella. Heillä kun ei ole suurta eroa pään koossa niin se onnistuu. Tuo panta istuu kyllä kummallekin tytöistä hyvin ja saa nähdä tuleeko pannasta jossain vaiheessa kinaamista ja pitää saada myös toinen. Näinkin siinä voi nimittäin käydä, hih.

Jos pipot ja pannat ovat ihania, niin yhtä ihania ovat myös lippikset. Ai että olen ihan rakastunut niihin, varsinkin tuossa musta-valkoisessa värissä. Lippiksiä saa joko ruusukkeella tai ilman ja pitää kyllä sanoa, että tuo ruusuke tuossa lippiksessä on vaan niin kaunis. Hugon lippiksestä ei tietystikkään ruusuketta löydy, mutta ai että kuinka suloiselta hän näyttääkään se päässä. Ja mikä parasta lippa suojaa todella hyvin silmiä. Hugo on myös antanut lippiksen olla todella hyvin päässä eikä mitään nauhoja olla kaivattu. Aino ja Lumi ihastuivat lippikseen jossa on ruusuke, niinpä senkin kanssa vuorotellaan. Matias puolestaan haluaa pitää normaalia lippistä, mutta olen tullut siihen tulokseen että syksyksi on kyllä hommattava hänelle oma NopsuPopsun pipo. Olenkin ajatellut, että tämä pipo olisi aivan ihana.

Ilokseni saan järjestää teille yhdessä NopsuPopsun kanssa arvonnan. Niin mahtava juttu. Nyt sinulla on siis mahdollisuus voittaa haluamasi pipo, panta tai lippis NopsuPopsun valikoimasta. Miten sitten pääset mukaan tähän ihanaan arvontaan? Alta löydät ohjeet.

1. Mene NopsuPopsun sivuille TÄSTÄ ja valitse sieltä minkä pipon, pannan tai lippiksen haluaisit, jos voitat arvonnassa.
2. Sen jälkeen linkitä se blogini kommenttikenttään ja muista kirjoittaa myös sähköpostiosoitteesi.
3. Saat toisen arvan jos jaat/linkität tämän postauksen omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Mainitsethan monella arvalla olet mukana.

Arvonta alkaa än yy tee nyt ja on voimassa viikon. Eli aikaa osallistua on 20.5.2016-27.5.2016 klo 23:59 asti.

Sain myös alekoodin, joka on voimassa tämän viikon loppuun. Koodilla melukylä saat -20% NopsuPopsun tuotteista. Hyödyntäkää ihmeessä myös tuo alekoodi.

*Postaus toteutettu yhteistyössä NopsuPopsun kanssa.
  Pipot, panta ja lippikset saatu. 

Yhdeksän kuukautta

"Tänään sinä yhdeksän kuukautta täytät,

jo vähän isommalta pojalta näytät.

Oppinut olet paljon uutta

ja harvoin näytät mutruista suuta.

Kuinka onkaan ihanaa

kun heiluttaa jo osaat.

Kuinka lujaa ryömien jo kuljetkaan,

pian lähdetkin ehkä jo konttaamaan.

Kuinka äidin pikkuinen

rintaa vasten painautuu ja 

nukkuessa sinulla on suloinen suukko suu."

En taas halua päivitellä tähän alkuun kuinka aika kuluu, kuinka mun vauva on jo näin iso, kuinka äitiysloma vetelee jo viimesiään, kuinka juuri eilen tuo vasta syntyi ja vaikka mitä muuta. Mutta niin se vain menee. Enää kolme kuukautta ja vietetään yksivuotis juhlia ja vauvasta tulee taapero. En vain voi sisäistää sitä. Mutta perinteiseen tapaan kirjoitellaan kuukausi kuulumiset ylös kera kuvien.

9kk iässä hän

Ei nukahda enää helpolla pinnasänkyyn, vaan haluaa aina pitää kädestäni kiinni ja nukahtamiseen kuluu aikaa

Nukahtaa oma unipupu kainalossa

Herää kerran yössä syömään, joskus kaksikin

Kun herää ei välttämättä kaipaa tissiä, vaan rauhoittuu kun pääsee kainaloon

Aamulla nukkunut hieman pisempään ja siirrän silloin omaan sänkyyn nukkumaan, koska itse heräilen muiden lasten kanssa

Nukkuu kahdet päiväunet, joista toiset ulkona vaunuissa ja toiset sisällä, yleensä manducassa

Manducassa tai sylissä väsyneenä ollessa laulaa unilaulua

Syö edelleen tuttia, muttei herää jos se tippuu

Vaipoista käytössä Liberon teippivaippa koossa 4

Olemme aloittaneet myös pottailun ja hyvällä menestyksellä

Päristelee edelleen paljon ja ääntelee "vieterimäisellä" äänellä

Uutena taitona on tullut heiluttaminen, jota tehdään paljon ja melki joka tilanteessa

Silmien nikkaaminen on myös hauskaa. Voiko olla suloisempaa, kun toinen laittaa hymyssä suin molemmat silmät äkkiä kiinni ja avaa, jonka jälkeen nauraa käkättää ääneen

Hugo liikkuu paikasta toiseen ryömimällä ja pääseekin halutessaan jo kovaa. Poika löytyykin milloin mistäkin huoneesta ja hän selvästi nauttii kun pääsee itse paikasta toiseen

Osaa istua hienosti ilman tukea, mutta ei nouse vielä itse istumaan

Nousee usein konttausasentoon ja kun koittaa liikkua eteenpäin mätkähtää pian masulleen. Luulen ettei kuitenkaan mene kauan kun hän hoksaisee miten se konttaaminen etenee

Rakastaa ryömiä ylitseni jos olen lattialla hänen kanssaan

Availee alimpia laatikoita ja koittaa kurkkia niiden sisään

Vierastaa taas jonkin verran

Myös eroahdistus on astunut kuvioihin ja äidin perään huudellaan heti jos katoan edes hetkeksi näköpiiristä

Käyttää yhä vasenta kättään enemmän

Iloinen poika, jolla enemmän suu hymyssä kuin mutrussa

Juttelee ja kirkuu välillä kovaakin

Parhaimpia leluja on kaikki mitkä ei ole leluja, kuten kaukosäädin, pienet paperinpalat, koiran vesikuppi, kenkien nauhat...

Rakastaa kylpemistä ja pelkää suihkussa käymistä

Omistaa kaksi hammasta, joita käyttää tissillä onneksi vähän

Hampaita harjatessa häntä naurattaa

Syö päivässä kolme tai neljä kiinteää ateriaa

Uusia makuja maisteltu omaan rauhalliseen tahtiin

Maissinaksut on ihan lemppari, mutta niitä koitetaan syödä vähemmän ettei masu menisi niin herkästi kovalle

Juo jonkin verran myös vettä nokkamukista

Venkoilee syöttötuolissa jos ei ole laitettu valjaita. Siksi ne ovat yleensä kiinni

Syö oikein reippaasti ja komentaa kun haluaa lisää ja läiskäisee lusikkaa kädellä kun riittää

Ei pahemmin sormiruokailla vaikka piti, mutta kerkeehän tässä

Tissimiehiä edelleen ja rinnalla ollaan seitsemän kertaa päivässä, joskus enemmänkin

Roikkuu äidin hiuksissa kiinni ja nipistelee naamaa. Suusta on esimerkiksi kiva tarrata kiinni

Vaatteista alkaa käytössä olla 74cm, mutta moni 68 menee vielä

Kukkuu leikki on ihan lemppari

Isoveikan kanssa on ihan omat jutut ja he hassuttelevat usein kahdestaan

Hugolle iski nyt myös vesirokko ja sen takia ollut itkuisempi ja nukkunut huonommin. Kuumekin nousi taas yöllä, mutta välillä jaksaa kuitenkin olla myös oma iloinen itsensä

On tuon pienen rakkauden touhuja vaan niin mukava seurailla. Rakastan niitä hetkiä kun nostan pojan syliini ja hän painaa päänsä minua vasten (ja laulaa unilaulua). Silloin voisi pysäyttää ajan ja jäädä siihen hetkeen. Tai kun poika katsoo sinua silmiin ja hymyilee, silloin meinaan pakahtua siitä rakkauden tunteesta mitä häntä kohtaan tunnen.

Äitiysloma vetelee tosiaan nyt viimesiään ja enää muutama hassu päivä jäljellä. Mikään ei muutu, sillä jään vielä kotihoidontuelle, mutta olo on silti haikea. Hujauksessa meni tämäkin aika, nyyh. Vaikka Hugo on vasta yhdeksän kuukautta, tuntuu kuin hän olisi ollut meidän luona jo ikuisuuden. Niin täydellinen pakkaus, jota koko perhe rakastaa. On mahtavaa saada olla äiti noin ihanalle pojalle.

Loppuun vielä, kannattaa pysyä kuulolla sillä huomenna blogissa starttaa erittäin kiva arvonta.

Yksi kuukautta

Kaksi kuukautta 

Kolme kuukautta

Neljä kuukautta

Viisi kuukautta

Kuusi kuukautta

Seitsemän kuukautta

Kahdeksan kuukautta

Mammat kuntoon - Kuukausi takana

Siitä on nyt himpun päälle kuukausi kun polkaisimme Kädenjälkiä sydämessä -blogin Nean kanssa käyntiin Mammat kuntoon -projekktin. Tässä projektissa jokainen saa itse laatia omat säännöt joista pidetään kiinni. Sääntöjä on lupa muuttaa, saa ja pitää pitää kiinni herkkupäivästä, saa rehkiä salilla tai pitää kotijumppaa. Kunhan se on tapa, joka on itselle se toimivin. Kerran kuussa otetaan mitat, rinnan alta, vyötärö, lantio, reisi ja halutessaan paino. Mukaan laitetaan myös kuvia, jotta tapahtunut muutos olisi helpommin nähtävissä. Jokainen kuitenkin tekee omalla tavallaan. Haluatko mukaan? Onko sinunkin paras kaveri ollut ennemmin suklaa kuin lenkkarit? Perustimme salaisen facebook ryhmän, jonka tarkoituksena on tsempata toinen toistamme asian saralla. Tästä linkistä voit käydä laittamassa liittymispyynnön jos haluat mukaan.


Miten kuukausi on kulunut? Onko muutosta tapahtunut, vai ollaanko menty takapakkia? Tässä postauksessa kuulumisia kuluneelta kuukaudelta sekä mukana kuvat ja mitat.


Sanotaanko että kuukausi meni ihan hyvin, yllätyin jopa, kuinka helppoa oli välillä olla ilman suklaata. Totesin äitienpäivän tienoilla myös sen, kuinka helppoa vanhoihin tapoihin onkaan palata. Sillä kun tämä suklaariippuvainen sai muutaman suklaalevyn äitienpäivänä ja kyllä houkutus oli niin suuri että ne tuli tuhottua todella nopeaan. Onneksi ei yksin, mutta suurimman osan kuitenkin pistelin omaan napaan. Harmittaa kyllä, sillä sen jälkeen tuntui kuin aloittaisi homman alusta. Se kuuluisa itsekuri on näköjään edelleen teillä tuntemattomilla. Jos olet nähnyt sitä, niin käskeppä kälppiä tänne päin ja nopeasti, heh.

Vettä muistin juoda alkuun taas todella hyvin, viimeisen viikon aikana se on taas jäänyt vähemmälle. Vähäinen veden juominen ja se äitienpäivä suklaiden mussuttaminen toi mukanaan aika turvotuksen, yh. En muistanutkaan kuinka pöhöttynyt olo tulee suklaan syömisestä. Leivän pupeltamista olen koittanut nyt vähentää ja tilalle otin maitorahkan. Siihen kun laittaa piltin kuningatarsosetta, niin se on niin hyvää. Olen myös koittanut syödä säännöllisemmin, mutta välillä ei vain muka meinaa keretä ja silloin suuhun tullut laitettua mitä sattuu.

Ensimmäinen kuukausi on siis mennyt totutellessa uuteen. On mennyt hyvin ja on mennyt huonomminkin. Kokonaisuudessa olen kuitenkin aika tyytyväinen siihen kuinka helposti lopulta pystyin vähentämään suklaan ja leivän pupeltamista. Tässä ei ollutkaan tarkoitus saada tukloksia nopeasti, vaan mennä rauhalliseen tahtiin ja koittaa saada tästä vallan uusi elämäntapa. Ja ainakin omalla kohdalla se sujuu parhaiten pienin askelin.

No sitten niitä mittoja. Tässä on nyt rinnakkain aloitusmitat sekä mitat kuukauden kuluttua. 

Lähtö | Nykytilanne

Rinnan alta: 73cm | 72cm

Vyötärö: 70cm | 68cm

Lanteilta: 89cm | 86cm

Peppu: 95cm | 94,5cm

Reisi: O 52cm V 52cm | O 52cm V 52cm

Paino: 57,2kg | 56,6kg

Pituus: 172cm

Vatsalihasten erkauman tilanne on hieman parantunut. Olen koittanut muistaa jumpata lantionpohjaa ja aktivoida syviä vatsalihaksia ihan vain pienillä harjotteilla. Esimerkiksi täältä olen lukenut siitä. Lankutus ja kunnon rutistukset olen vielä jättänyt muille, sillä haluan olla varma siitä koska voin niitä alkaa tekemään. Tuolla linkittämällä sivulla lukee nuo normaalit vatsalihasten väliset mitat ja tuntuu että viimein alan olla niissä. Pitää kuitenkin pyytää fysioterapeutin kurkkaamaan niitä tässä joku kerta.

Eilen aloitimme myös 30 päivän kyykkyhaasteen. Katsotaan sitten kuukauden päästä, että onko sillä saatu mitään tuloksia aikaan. Olen nimittäin päättänyt, että teen sen sitkeästi loppuun saakka, olenhan siitä jo kahteen kertaan selvinnyt.

Yhtä juhlaa

Lumin 7v syntymäpäivä juhlat jouduttiin perumaan huhtikuussa tytön sairastuttua vesirokkoon. Ja kun sisaruksista kaksi sairastui siitä parin viikon päästä, ajattelin jo ettemme pian pääse juhlimaan ollenkaan. Ja koska vesirokosta ei parannuta hetkessä päätin viime viikon tiistaina, että koska kelit nyt sallivat niin miksen pitäisi Lumin kaverisynttäreitä ulkona. Niinpä siltä istumalta laitoin aiemmin kutsutuille viestiä, että perjantaina juhlittaisiin.

Lyhyen varoitusajan vuoksi jännäsin pääseekö kukaan viidestä kutsutusta kaverista paikalle, mutta onneksi kolme pääsi ja se riitti Lumille hyvin. Niin pitkään hän oli juhlia jo odottanut, että hän oli enemmän kuin tyytyväinen siihen että pääsi vihdoin viettämään juhlia. Ja ulkojuhlista hän oli enemmän kuin innoissaan. Tarjottaviksi ostettiin keksejä, karkkia, sipsejä, mehua, limsaa ja leivoimme vielä kuppikakkuja. Se oli juuri sopiva lapsille, jotka eivät pahemmin siihen syömiseen keskity. Ja tämän äidin ei tarvinnut stressata tarjottavia sen kummemmin.

Ulkosynttärit oli kyllä aivan huippu juttu. Ei tarvinnut siivota ennen juhlia tai niiden jälkeen, lapset kuluttivat hurjan määrän energiaa ulkona touhuten. Meillä oli ohjelmassa vain pieni rata, jossa piti kuljettaa sählypalloa lusikalla, jota pidettiin suussa ja samalla piti kerätä palloja maasta ämpäriin, pujotella ja ylittää yksi este. Se tuntui olevan lapsista ihan hauskaa. Lopuksi oli vielä aarteenetsintä ja muuten lapset kehittivät itse ohjelmansa ja tuntuivat nauttivan siitä. Oikein onnistuneet juhlat.

Tänään oli sitten vuorossa sukulaiset. Mitään suurta tarjottavaa en nyt tehnyt. Pitsaa, kuppikakkuja ja täytekakun. Lisäksi oli sitten karkkia ja sipsiä. Heh, oikea herkuttelu viikonloppu. Kakuksi Lumi toivoi Elsa-kakkua. Sellainen sitten toteutettiin Lumin toiveiden mukaisesti. Täytekakut kun on aina se mitä meillä lapset suunnittelee pitkän aikaa ja äiti sitten koittaa niitä toteuttaa parhaansa mukaan. Kakun sisällä on tumma ja vaalea puhja vuorotellen, kermavaahtoa, mansikkaa, persikkaa ja banaania. Lumin vakio täyte, hih.

Juhlat sujuivat mukavissa merkeissä ja kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Lumi sai läjän ihania lahjoja, joten kiitos niistä kaikille vieraille. Tyttö on ikionnellinen niistä kaikista. Nyt onneksi hetkeksi voi unohtaa juhlien järjestelyn, koska seuraavat ovat vasta elokuussa. Mutta nyt palaan takaisin siivoamisen pariin, onneksi sotkua ei nyt(kään) pahemmin tullut.

Meillä viikonloppu oli siis yhtä juhlaa. Miten teidän viikonloppu sujui?

18 x jatka lausetta

En ymmärrä... Kuinka aika kuluu näin nopeaan, kuinka luonto voikaan näyttää nyt niin älyttömän kauniilta ja kuinka päivistä loppuu tunnit kesken.

Seuraavaksi ajattelin... laittaa Hugon nukkumaan ja sen jälkeen juoda kupposen teetä ihan rauhassa ja lukea hieman blogeja.

Viimeaikoina... Olen pohdiskellut mitä tulevaisuudessa tulen tekemään. Olen ollut kotiäitinä pitkään ja niin vauhdilla Hugo kasvaa, että kohta on edessä ne hetket kun pitäisi kääntää uusi sivu elämässä. Mutta millaiselta se näyttää, sitä en osaa vielä sanoa.

En osaa päättää... Millaiset uudet rattaat haluaisin Hugolle vai haluanko sittenkään uusia. Leikkaisinko Ainolle kesätukan vaiko en. Ja mitä tekisin omille hiuksilleni.

Muistan ikuisesti... Ihan jokaisen päivän kun oma lapsi on syntynyt, sen hetken kun olen saanut vauvan rintani päälle, sen onnellisuuden. Sitä ei unohda koskaan.

Päivän paras juttu... On ehdottomasti se että Lumi sai vihdoin viettää kaverisynttärit. Jo niitä olikin odotettu.

Noloa myöntää, mutta... pelkään kuollakseni hämähäkkejä, käärmeitä, tukkimiehentäitä, punkkeja ja kaikkia epämääräisiä öttiäisiä. Koitan olla siirtämättä tätä hysterisointia omiin lapsiini..tosin huonolla menestyksellä kun osa huutaa kurkku suorana kun näkee kärpäsen, heh.

Viikko sitten... Otin askeleen kohti unelmaani ja olin pääsykokeissa. Tai esivalintakoe se oli joka tehtiin kotona ja joka meni penkin alle. Sanoisinko että ei ole helppoa vastata kokeen kysymyksiin kun yksi sairastaa vesirokkoa ja pitää rasvata monta kertaa, yksi höpöttää koko ajan omia sinua vastapäätä istuen ja pienin päättää herätä kesken kaiken uniltaan. Siinä vaiheessa 90min tuntui liian lyhyeltä ajalta ja ajatukset oli jossain ihan muualla. Onneksi voi hakea vuoden päästä uudestaan ja silloin joku muu saa hoitaa lapsia sen ajan, heh.

Kaikista pahinta on... Se kun lapset sairastaa ja heillä on paha olla, etkä voi ottaa pahaa oloa pois. Välillä riittämättömyyden tunne tuntuu pahalta.

Salainen taitoni on... heh, onko mulla sellaista edes?

Jos saisin yhden toiveen se olisi... Ei tuo yksi toive kyllä riitä mihinkään, mutta jos minulla olisi vain se yksi niin toivoisin onnellista elämää kaikille läheisilleni.

Minulla on pakkomielle... Tarkistaa ennen kuin menen nukkumaan että kaikki lapseni hengittävät, koitan ainakin kahdesti että ovet ovat lukossa ja peiton kiepsautan aina jalkojen alle.

Söin tänään... Suklaata vaikkei pitänyt

Ärsyttävintä on... Ihmiset jotka liikaa puuttuvat toisten asioihin ja koittavat päteä joka asiassa, myöntämättä koskaan itse olevansa väärässä.

Tekisi mieli... Ostaa omaan vaatekaappiin valtavasti lisää uutta vaatetta, hommata Hugolle uudet rattaat ja käydä laittamassa kesäksi kynsiin kestolakkaus.

Minusta on söpöä... Kun kaikki lapset ovat halunneet nukkua samassa huoneessa jo parisen viikkoa.  Iltaisin toivottavat toisilleen hyvää yötä moneen kertaan. On nuo sisarukset niin tärkeitä toisilleen.

Hävetti... Kun jouduin käydä kolme kertaa kaupassa saman päivän aikana, koska unohdin aina jotakin jota tarvitsin. Vielä yleensä sen jota nimenomaan lähdin sieltä ostamaan. Ei enää kauppaan ilman listaa.

Olenko ainoa, jonka mielestä... Villasukat paljaissa jaloissa on ihan parasta?

Miten sinä jatkaisit näitä lauseita?

Äiti tytär suhde

Kolme tytärtä, kaikki ihan erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia. Jokaisen kanssa ihana ja erilainen äiti tytär suhde. Millainen suhde minulla sitten on jokaiseen tyttäreeni? Eroaako ne kuinka toisistaan? Sitä pohdiskellaan tässä postauksessa.

Iida on tytöistä vanhin. Hänessä on todella paljon samaa kuin itsessäni, mutta toisella kantilla katsottuna hän on täysin erilainen. Iida on aina ollut pärjäävä ja kovin sosiaalinen. Näen hänen luonteessa niin paljon samaa kuin omassani, joten jotenkin minusta tuntuu että tunnen hänet paremmin kuin omat taskuni. Sanotaan paljon asioita samaan aikaan ja samalla tavalla. Osataan lukea aika hyvin toistemme ajatuksia, mikä on välillä aika pelottavaa. Toisaalta olemme molemmat myös välillä räiskyviä persoonia ja sanotaan kyllä oma mielipiteemme ääneen. Sosiaalisuus on kuitenkin se joka meillä molemmilla on todella vahva. 

Luulen että tuo samankaltaisuus on tehnyt meille hyvän äiti tytär suhteen. Vaikkei se täysin mutkatonta olekaan, varsinkaan nyt kun neidillä on jo sen verran ikää ja sen kautta tulee jos jonkin laista "ongelmaa" eteen. Mutta pääasiassa suhteemme on hyvä. Iida uskoutuu minulle paljon asioista ja koitan parhaani mukaan tukea, kannustaa ja etenkin kuunnella. Haluan olla äiti jolle uskaltaa kertoa ihan mitä vain. Sillä mielestäni se on yksi iso asia millä suhde saadaan pysymään kunnossa. Rakkautta, välittämistä, hassuttelua, pohtimista, vaikeista asioista puhumista, iloitsemista ja erimielisyyksiä. Näitä kaikkia sopivassa määrin.

Lumin kanssa huomaan olevani todella huolehtiva ja huomaan että hän kaipaa välillä kannustamista ja rohkaisemista. Hän on aivan vastakohta minusta ja se herättää mietteitä hänen pärjäämisestä. Tiedän että hän pärjää, mutta silti huolehtiva minä miettii aina monelta kantilta asioita. Lumin herkkä ja rauhallinen luonne ja olemus on ihailtava. Äiti tytär suhteemme on erilainen kuin Iidan kanssa monellakin tavalla. Siinä missä jätän toisen kaverin pihaan ja huikkaan heipat, niin saatan toisen kaverin ovelle asti ja huikkaan ainakin kahdesti heipat. Siinä missä toiselle sosiaaliset tilanteet ovat helppoja, on ne toiselle hieman jännenpiä. Ehkä Lumin sairaudella on myös vaikutusta siihen millainen suhde meillä on. Ehkä se huolehtiminen kumpuaa osittain siitä mitä kaikkea tyttö on joutunut kokemaan.

Toivon että en ole liian huolehtivainen, sillä en halua että Lumi kokee äiti tytär suhteemme missään vaiheessa niin. Siksi toivonkin että hän mainitsee siitä minulle jos joskus kokee asian niin. Yritän olla kannustava ja tukea Lumia niin, ettei kannustaminen muutu patistamiseksi. Äiti tytär suhteemme on kuitenkin mainiolla pohjalla. Välillämme vallitsee todella hyvä luottamus. Toivonkin, että se tulee säilymään sellaisena pitkään. Suhteestamme ei myöskään puutu rakkautta, välittämistä, naurua, hassuttelua, halauksia tai erimielisyyksiä. Lumin kanssa ei kyllä pahemmin ole ollut erimielisyyksiä, mutta kyllä niitäkin päiviä on. Jännityksellä odotan millaiseksi suhteemme tästä muuttuu kun Lumi kasvaa.

Sitten tuo meidän nuorin neiti, joka muistuttaa hänkin kovasti minua ja Iidaa. Hän on sellainen sähikäinen ja sähköjalka sekä välillä liiankin sosiaalinen, heh. Meidän suhde on todella läheinen ja lämmin. Aino tahtoo usein syliin, halaillaan ja hän suukottaa poskelle ja itse tietysti suukotan ja halaan takaisin. Omaa tahtoa tuolta pieneltä neidiltä löytyy varmaan yhtä paljon kuin äidiltäkin, hih. Saa nähdä millaisia "tahtojentaisteluita" meillä onkaan vielä edessä.  Aino on kovin utelias ja haluaa olla monessa mukana, mikä on mahtava juttu. Tämän vuoksi hänen kanssaan on helppo puuhastella kaikkea.

Tällä hetkellä en muuttaisi mitään meidän äiti tytär suhteessamme. Se on jotenkin niin täydellinen ja juuri nyt siinä on kaikki. Toki kun Aino kasvaa niin se muuttuu. Saa nähdä tuleeko siitä jokin välimuoto siitä millainen suhde minulla on Iidaan ja Lumiin. Sen näyttää aika. Tällä hetkellä nautin siitä millainen se on juuri nyt, niin kuin nautin siitä millaiset suhteet minulla on muihin lapsiin.

Kaikkien tyttöjeni kanssa minulla on tällä hetkellä hyvä ja lämmin äiti tytär suhde. Pidän siitä että puhumme avoimesti, arvostamme ja kuuntelemme toisiamme. Meillä on myös niitä omia salaisuuksia/juttuja, joita ei toisille kerrota. Jokaisen kanssa äiti tytär suhde on muuttunut aina lapsen kasvaessa, mutta kuitenkin se on noudattanut aika samaa kaavaa joka se on ollut kunkin kohdalla alusta alkaen. Nuorin ja vanhempi tytär ovat selvästi yltiö sosiaalisia ja vähän rämäpäitä verrattuna Lumiin joka on rauhallisempi, mutta kyllä hänestäkin se räiskyvä puoli löytyy. Ihania ja rakkaita tyttöjä kaikki.