Kaksplus.fi

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vesirokko vauvalla



Niin siinä kävi että meidän Hugo nappasi itselleen vesirokon maanantaina. Toki tämä oli odotettavissa, sillä onhan tuo niin tarttuva tauti ja koska jo kolmella sisaruksellakin on ollut, niin ei tämä yllätyksenä tullut.  Onpahan nyt sitten sairastettu ja näppyjen määrästä voi päätellä, ettei tarvitse edes miettiä sitä mahdollisuutta, että rokko iskisi uudestaan. Sen verran paljon noita näppyjä on.

Millainen tämä rokko sitten on ollut  juuri 9kk täyttäneellä vauvalla? Noh, sanoisinko että alku sujui hyvin. Kun näppyjä oli vain muutama ei poika niihin pahemmin edes reagoinut. Kolmantena päivänä nousi lämpö, joka muuttui myöhemmin kuumeeksi. Silloin myös näppyjä ilmaantui hurjaa vauhtia ja pojasta tuli itkuinen. Kun pienellä on koko vartalo ja päänahka näpyillä ei varmasti tee mieli että pahemmin nostellaan tai kosketellaan. Mutta entäs kun kärsitään samaan aikaan eroahdistuksesta ja syli on se turvallisin paikka? Olen koittanut nostaa pojan syliin varovasti, ettei mihinkään sattuisi tai osa jo rupeutuneista näpyistä repeytyisi irti. Sylissä Hugolla on ollut turvallista olla ja hän on myös halunnut nukahtaa syliini. Ja koska huomaan sylin helpottavan pojan oloa, on hän saanut olla siinä niin paljon kuin vain haluaa. 

Vaikka olo on kurja ja sylissä olo helpottaa, haluaa Hugo välillä selvästi myös lattialle. Ikävää on se ettei Hugo osaa vielä kontata vaan liikkuu vielä ryömimällä. Tämä ei tietenkään tee näppyiselle masulle ihan mukavaa. Poika saattaakin alkaa itkemään lohduttomasti ihan yhtäkkiä. Hetki syliä ja olo helpottaa ja taas lattialla viihdytään pieni hetki. Isommille lapsille kun voi selittää mistä kurja olo johtuu ja he ymmärtävät, mutta pieni vauva ei sitä ymmärrä ja se tekee tästä niin kurjaa. Onneksi on myös niitä hetkiä kun poika on ihana oma iloinen itsensä. 

Ruoka maistuu nyt todella huonosti ja Hugo onkin viihtynyt enemmän tissillä kuin ruokapöydän äärellä. En ole nähnyt kunnolla pojan suuhun, mutta luulen hänellä olevan sisarusten tapaan rakkuloita myös suussa. Viileät hedelmä ja marjasoseet ovat uponneet lämpöisiä ruokia paremmin. Herkkuruokana ennen olleet maissinaksut eivät myöskään oikein uppoa. Siksi olenkin antanut sitä mitä pieni suostuu vain syömään.




Päiväunet Hugo on yleensä nukkunut ulkona, mutta nyt kuumeisen en tietenkään ole häntä ulkona nukuttanut. Sisälle nukuttaminen ei olekaan ollut sitten ihan helppoa. Menee melkein tunti kun poika nukahtaa unilaulun kera syliini ja sitten lasken pojan vaunuihin jatkamaan unia. Monta kertaa joudun heiluttelemaan ja ottamaan syliin, kunnes uni tulee. Unta riittää vajaa tunti ja taas herätään. Yleensä vaunuista heräilee iloinen vauva, mutta nyt sieltä herää itkuinen kaveri, jolla on kurja olla. Itkiessään Hugo yrittää monesti raapia näppylöitä, etenkin korvan takana sekä niskassa olevia.

Yöt ovat myös olleet kyllä aikamoista hulinaa. Nukahtamiseen menee aikaa, lisäksi hän herää todella monta kertaa.  Alkuun riittää että antaa tutin ja lopulta auttaa vain se että nostaa pojan viereen nukkumaan. Siinäkin se on aika pyörimistä, mutta paremmin hän kuitenkin siinä kainalossa nukkuu. Kädet huitoo yölläkin aika paljon ja selvästi näpyt kutittaa. Onneksi poika rauhoittuu kun otan häntä kädestä kiinni ja silittelen varovasti kutisevia näppyjä. Meillä on myös rasvaa, mutta Hugo ei tykkää siitä yhtään. Olen laittanutkin sitä ihan pieniä määriä ja niihin kohtiin jotka eniten tuntuvat kutisevan.

Ja ikävintä tässä on se että rokon sekä kuumeen lisäksi pojalle iski vielä flunssa. Säälittää pyyhkiä pojan nenää jatkuvasti, kun hän ei tykkää siitä yhtään. Ihan kuin rokossa ei olisi ollut tarpeeksi kestämistä pienelle. Tämän äidin päivät kuluukin tehokkaasti pientä murua sylissä pitäen ja auttaen että hänen olisi mahdollisimman hyvä olla.

Voin jo myöntää, että alan olla korviani myöten täynnä vesirokkoa. Tätä on nyt yhteensä kuukausi takana ja kun jatkuvasti joku on koko ajan kipeä ja tarvitsee äitiä, iskee se riittämättömyyden tunne. Kun päivisin elää vain lapsia varten, on illalla aivan kuitti. Tuntuu että olen niin väsynyt etten saa oikein edes nukutuksi. Ja kun viimein nukahdan on jo pitänyt herätä jonkun oloa parantamaan. Meillä nyt neljä vanhinta yskii, ovat jokainen vähän räkäisiä ja osalla vielä pientä kuumettakin.  Huoh, kunhan tästä selvitään niin mitään uusia tauteja ei kaivata.




Mitään erityisen hyviä vinkkejä minulla ei ole heittää, mutta vesirokon aikaan kannattaa mennä ihan pienen tahtiin, pitää paljon lähellä ja sylissä. Myös kylpy tuntui olevan Hugosta mukava paikka, kun kuumetta ei vielä ollut. Hanskoja meinasin ensin pitää, mutta päädyin vain leikkaamaan Hugon kynnet lyhyiksi. Meillä pahimmat päivät olivat kolmas ja neljäs. Kun kuume tuli kuvioihin oli pienen olo tukalakin. Panadolilla kuume onneksi lähti laskemaan. Muistakaahan ettei buranaa saa antaa vesirokon aikana.

Onneksi ollaan nyt rokon kanssa voiton puolella. Neljä lasta viidestä on sen nyt sairastanut ja enää jännään iskeekö se nyt Iidaankin. Toivon että rokote suojaa hänet tältä. Ja täytyy sanoa, että vaikka rokko ikävä vauvalla onkin, niin kyllä se kuitenkin lievin on ollut Hugolla. Nyt toivon ettei mitään jälkitauteja enää ilmaannu kenellekään ja flunssaiset paranevat pian.


Muistakaa että ihana alekoodi on voimassa vielä tämän päivän. Käy nappaamassa se itsellesi täältä.

34 kommenttia:

  1. Hugo raukka :( Käy niin sääliksi toista, kun on vielä niin pikkuinen.

    Meillä ei ole ollut vielä vesirokkoa ja toivon, ettei tulekkaan ennenkuin Emily jo vähän ymmärtää jotakin.

    Paranemisia Hugolle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥ Kyllä se harmittaa kun toinen ei yhtään ymmärrä mistä kurja olo johtuu, mutta voiton puolella jo ollaan. :)
      Toivotaan että tulee sitten lievänä kun tulee. On nuo olleet niin reppanoita kun ovat olleet ihan täynnä näppyjä. :/

      Poista
    2. Noniin hyvä juttu! :)

      Sanos muuta, tosin mun pikkuveljelle tuli pienenä vesirokko kaksi kertaa kun ensiksi tuli niin vähän näppyjä.

      Poista
    3. Joo ei ole kyllä kiva jos sairastaa kahdesti, että ennemmin sitten kerralla kunnolla.

      Poista
  2. Paranemisia teille<3 toivottavasti seuraavaksi tulee terveempi kausi!

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista Hugolle ja isommillekkin lapsille!! Rankkaa kun tauti kiertää kaikki mutta kohta se on takanapäin! Kesällä onneksi tauteja vähemmän kun koulut ym kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu.♥
      Onneksi ollaan jo voiton puolella. Aika rankka kuukausi on kyllä ollut.

      Poista
  4. Voi pientä <3 toivottavasti menee pian ohi!
    Meillä on myös lapsilla tuo kauhea yskä :/ ai että täällä on illat ja yöt pitkät kuunneltu kun joka huoneesta kuuluu kauhea louskutus..ja kuumeessa on myös väki ollut ja itsellänikin on vähän huono olo ollut useamman päivän! Kurkku karhea ja kuumeinen olo..
    Niin odotan myös täällä että taudit väistyisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on aina päivä päivältä parempi.♥
      Tuo yskä on kyllä ilkeä. Sitä kun ei saa edes nukuttua sen kanssa. Kovasti paranemisia sinnekin suunnalle ja toivotaan että taudit pysyy poissa.♥

      Poista
  5. Tuo on kyllä niin kurjaa!! :( Mä niin muistan kuinka meillä kans meni kaikki lapset läpi tuo tauti ja kyllä kesti aikaa. Toiseksi vanhin sairasti vesirokon kahteen kertaan... Ilmeisesti eka kierros ei ollut riittävän tehokas. Vanhimman kanssa sitten oltiinkin sairaalassa potemassa vesirokko. On kyllä aika kova tauti. :(
    Kovasti voimia sinne!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Ei kyllä mikään mukavin tauti, mutta toivotaan että se olisi nyt tässä. Lumin kanssa käydään verikokeissa jossain välissä varmistamassa onko riski saada vielä joskus uudestaan.
      Hui, tämä voi kyllä olla todella rajukin tauti. :/

      Poista
  6. Kyllä teitä nyt koetellaan :(
    Paranemisia pienelle ♡

    VastaaPoista
  7. Voi kurjuus. :( toivottavasti Hugo paranee pian ja muutkin lapset selättäisivät flunssan nopeaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pahimmat päivät alkaa olla takana, vielä kun selätetään tuo flunssa ja yskä. :)

      Poista
  8. Pikaista paranemista koko porukalle! Kurjaa että pieninkin nyt joutuu sairastamaan, vaikka se olikin arvattavissa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä osasi odottaa myös Hugolle,mutta silti oli todella kurjaa bongata ne ekat näpyt. Onneksi pahin on nyt takana. :)

      Poista
  9. Oi voi!! On teillä ollut varsinainen sairastelukausi. Äh. Tuo rokko on ärsyttävä kun sillä on niin pitkä itämisaika, että vasta kun toinen on tervehtynyt niin se iskee seuraavaan!! Tsemppiä ja jaksamisia sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Juu on ollut. Lumi sairasti reilun viikon ja muutama päivä sen jälkeen sairastui Matias ja Aino. Heillä kesti melki kaksi viikkoa ja sitten sairastuikin jo Hugo. Vain muutama päivä ollut välissä että joku on terveenä. Nyt pitää parisen viikkoa jännätä tuleeko tämä vielä Iidaankin.

      Poista
  10. Voi Hugo rakas :( Alex (ja minä tottakai) lähettää paljon haleja ja pusuja <3

    VastaaPoista
  11. Voi että,vaikka tuo oli odotettavissa niin kurjaa silti. Toivottavasti sielä rupeaa jo pikku hiljaa helpottamaan pienen olo!!
    Nuuttihan sairasti vesirokon 6 vrk ikäisenä. 10 näppyä tuli,eli luultavasti tulee vielä jossain vaiheessa sen sairastamaan.
    Tuo on kaikista kurjinta kun, se joka sairastaa on niin pieni ettei vielä ymmärrä puhetta. Yritä siinä sitten selittää, että ei saa raapia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ollaan jo hyvin voiton puolella ja rupivaiheessa. :) Pää tuntuu kutisevan eniten ja onni oli ettei kasvoihin tullut kuin muutama.
      Yli kymmenisen näppyä pitäis tulla jottei joudu sairastaan uudestaan. Täällä jännätään miten Lumin käy, kun hänellä aloitettiin sillon se estolääkitys.

      Poista
  12. Voi pientä :/ Meidän 9-kk pojalla oli viime viikon lopulka vauvarokko, mutta se ei ole mitään vesirokon rinnalla!

    En ole mikään lääkäri tms asiantuntija, mutta minä en näkisi estettä nukuttaa lasta kuumeisenakin ulkona. En kovimmilla pakkasilla laittaisi ulos, mutta pieni viileys saattaa kuumepotilaalle olla jopa helpompi. Ainakin täällä Kuopiossa on viime viikkoina ollut ulkona melkein yhtä lämmin kuin sisällä (välillä lämpimämpikin!). Varjoon laitoin meidän vauvarokkopotilaan rattaat, kevyen peiton pojan päälle sekä hyönteissuojan, että sai nukkua päiväunet, joita meilläkään ei osata sisällä nukkua.

    Olisi kiva kuulla kyllä muidenkin mielipiteitä tähän kuumepotilaan ulkonanukuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvarokkokaan ei ole mukava. :/ Saa nähdä koska Hugo meinaa sen sairastaa.

      Mä olen itse nukuttanut, varsinkin lämpöisillä ilmoilla ulkona, jos on ollut lämpöä. Mutta nyt Hugo nukkui lähinnä vain sylissä eikä meinannut suostua vaunuihin ollenkaan. Kesällä ulkona nukkumisesta kuumeessa ei varmasti ole mitään haittaa kun ulkona on kuitenkin lämmin ja vaunut/rattaat on kuitenkin suojaisa paikka. :) Oikein kuumeessa en itse laita ulos nukkumaan, sillä jotenkin tykkään silloin, että lapsi nukkuu sisällä.

      Poista
  13. Ihanan nauravat silmät on Hugolla ja myös Ainolla, oon pistänyt merkille!! :)

    VastaaPoista
  14. Voi pientä raasua! Kuulostaa kovin ikävältä:( Kovasti jaksamisia sinulle <3 Alat varmasti olla itsekin jo ihan loppu:( Saatko mistään nyt hoitoapua esim.isompien kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡♡
      Onneksi on jo parempi, kunhan pääsisi eroon flussasta ja kutinasta. Onneksi ollaan jo voiton puolella. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...