Itsetunto

Vartaloni on muuttunut paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Välillä muutokset ovat häirinneet minua paljonkin ja eräässä vaiheessa ryvin aika syvällä, sillä itsetuntoni laski paljon muuttuneen vartaloni myötä. Tällaisia vaiheita on ollut kaksi, toinen oli Lumin syntymän jälkeen ja toinen Matiaksen. En kestänyt miltä vartaloni näytti vielä vuosi synnytyksen jälkeen, inhosin pullottavia poskiani ja vatsan löysää nahkaa, vatsamakkaroita sekä sitä vararengasta jota kannoin mukanani. Palauduin esikoisen syntymästä niin hetkessä, että otti todella koville kun seuraavien kahden jälkeen näytinkin aivan kaamealta. Tiedä sitten mitä ajattelin.. että tuosta noin vain pullautan vauvan pihalle ja tadaa olen samoissa mitoissa, heh.

Muistan ne kerrat kun seisoin peilin edessä ja sätin itseäni. Inhosin peilikuvaani todella paljon ja siinä samalla mollasin itseäni aika kovaankin ääneen. Havahduin Matiaksen syntymän jälkeen tekeväni tuota ja en huomannut kun Iida seisoi vieressäni. Hän oli juuri edellisenä päivänä kehunut kuinka kaunis äiti olen. Mitä minä viestin tuolla käytökselläni hänelle? No en ainakaan mitään hyvää. Tuon jälkeen päätin etten enää voisi jatkaa, sillä en haluaisi koskaan löytää tytärtäni sättimästä itseään peilin edessä.

Kesti kauan saada itsensä lopettamaan liian kriittinen kyttääminen ja sättiminen. Kerran kun Iida kysyi, että "Äiti miksi sinä meikkaat?" Niin jouduin todella miettimään mitä vastaan, etten lauo suustani jotakin typerää kuten "etten olisi näin kaamean näköinen". Muistaakseni sanoin jotain että tämä on naisten tapa ja ihan kivaa puuhaa. Taisimme hieman tupsuttaa myös puuteria tytön nenään. Kun hiljalleen jätti sättimästä itseään, alkoi olla itselleen armollisempi. Sitä kiinnitti enemmän huomiota niihin hyviin puoliin. Ja kun ajan kuluessa palautui raskautta edeltäviin mittoihin oli itsetunnon rippeet kerätty kasaan. Ainon ja Hugon syntymien jälkeen huomasin kuinka tyytyväinen olin kroppaani. Kuinka näytinkään heti omaan silmään niin kovin pieneltä. Todellisuudessa en sitä ollut, mutta koska olin oppinut pitämään itsestäni ja itsetuntoni oli korkea oli lopputulos heti positiivisempi. Oma ulkomuoto ei synnytyksen jälkeen ahdistanut.

Nykyään peilistä katsoo itseensä paljon tyytyväisempi nainen. Nainen jonka itsetunto on nyt hyvä. Parempi kuin koskaan ennen. Tämä nainen joka ennen ei kestänyt olla kuvattavana, koska piti itseään hölmön näköisenä, on nykyään ihan mielellään kameran edessä. Tahdon että lapset voivat isompana katsoa kuvia joissa näkyy myös äiti. Etenkin niin ettei kasvoja ole peitetty. Omaa kroppaa kohtaan oppii olemaan tyytyväisempi. Ja kun on armollisempi omaa kroppaansa tai ulkonäköä kohtaan nousee myös itsetunto. Helppoa se ei ole, mutta ajan myötä helpottuu (näin ainakin omalla kohdalla kävi). Hyvä itsetunto huokuu ulospäin ja välittyy lapsille, mistä toivon heidän ottavan oppia.

Itsestä täytyy pitää huolta ja varmasti aina on jotain mihin ei ole tyytyväinen, kuten itselläkin vielä paljon tehtävää kroppani kanssa, mutta lopulta muut eivät niitä sinussa näe. Itse sitä on itselleen se pahin arvostelija ja itseään mollaamalla oma itsetunto saattaa laskea. Eivät lapset näe sinulla sinun näkemiä vatsamakkaroita, "roikkuvaa" peppua, liian suuria pohkeita tai silmänurkkiin piirtyviä ryppyjä. He näkevät äidin, äidin joka on hyvä juuri sellaisenaan.