Voiko hammaslääkärikammo helpottaa?

Kädet hikoo, sydän tykyttää, tulee huono olo, kylmänhiki nousee pintaan, koko kehoa tärisyttää, tekisi mieli tarttua puhelimeen ja keksiä jokin tekosyy miksei pääse tulemaan, perua koko aika ja piiloutua jonnekkin ja olla ajattelematta koko hammaslääkäriä. Sitkeästi kuitenkin otan autonavaimet käteen ja kipuan autoon. Matkalla toivon että voisipa ajassa hypätä hieman eteenpäin ja näin lääkäri olisi jo takana päin, mutta harmikseni se ei ole mahdollista.

Istun odotustilassa ja pakokauhu meinaa vallata mielen. Ajattelen että pian oksennan ellei minua kohta kutsuta huoneeseen. Ajat ovat myöhässä kuten aina ja piina sen kuin kasvaa ja olo alkaa olla sellainen että sydän pomppaa pian ulos rinnasta. Myös kanssaodottajat huomaavat jännityksen vaikka kuinka yritän sitä peitellä. No ehkä paljastun valkoisesta naamasta ja siitä kun koko odotustilan penkki tärisee holtittomasti. Voi kun hammaslääkärissä ei tarvitsisi käydä.

Pian tulee minun vuoroni. Jännityksellä odotan kuka on tällä kertaa lääkärinä. Joka kerta on eri lääkäri, jolle pitää sepittää sama juttu vapisevalla äänellä, "kärsin hammaslääkäri pelosta, tai en minä teitä lääkäreitä pelkää vaan sitä mitä suussani tehdään". Lisään vielä että puudutteet ei yleensä meinaa tehota, mutta ne haluan joka tapauksessa. Ilman niitä minulle ei tehdä mitään. Yleensä lääkärit ymmärtää, mutta valitettavasti joukossa on niitä jotka hymyilee ja sanoo ettei tässä ole mitään pelättävää. Pahinta on se jos joku hammaslääkäreistä ei ota pelkoa tosissaan, silloin tekisi mieli toivottaa hyvää päivän jatkoa ja poistua huoneesta.

Joka kerta olen penkistä kuitenkin itseni löytänyt. Ehkä luovuttaminen ei sovi minulle ja koitan selvitä aina kaikesta, olenhan selvinnyt monesta synnytyksestäkin. Tosin synnyttäminen on paljon kivempaa kuin hammaslääkärissä käynti. :) Ennen kun menin hammaslääkärin penkkiin tärisi koko tuoli ihan järkyttävästi ja vasta kolmas puudute tehosi. Kyyneleitä valui silmistä ihan vain siitä syystä että pelkäsin niin paljon. Nyt viimeiset kaksi kertaa olen ottanut kattolampusta jonkin pisteen jota tuijotan herkeämättä koko ajan. Parilla viime kerralla on osunut kohdalle myös lääkärit jotka keskeyttävät ja kyselevät sattuuko ja onko kaikki ok? Se on helpottanut oloani vaikka edelleen olen kauhuissani se hallitsematon tärinä on helpottanut. Kun pelko otetaan tosissaan ja siihen suhtaudutaan oikein on käynnit olleet huomattavasti mukavempia. 

Kysymykseen voiko hammaslääkärikammo helpottaa vastaan että ainakin joissakin määrin (mutta omalla kohdallani tuskin koskaan kokonaan). Varsinkin jos kohdalle osuu lääkäri joka osaa suhtautua siihen oikein, ottaa potilaan huomioon, kyselee tuntuuko kipua ja ennen kaikkea antaa puudutteiden vaikuttaa kunnolla ennen kuin alkaa hommiin. Minun kammoni on nyt hieman helpottanut, tosin siinä voi vaikuttaa myös se että kaikki hampaat on nyt kunnossa ja viisuri revitään pois vasta odotuksen jälkeen. Ehkä siis tieto siitä ettei sinne tarvitse taas hetkeen mennä on se suurin helpottaja.

Aion jatkossa käydä hammaslääkärikammostani johtuen hammaslääkärissä useammin, siksi ettei reikiä kerkeisi syntymään, jolloin ei myöskään tarvitse porata. Aion myös jatkaa tällä samalla linjalla, että herkuttelen vähemmän ja syön sen viisi kertaa päivässä. Purkansyöntiä olen jälleen koittanut lisätä jos se helpottaisi sitä ettei reikiä pääsisi muodostumaan. Onneksi kukaan omista lapsistani ei ainakaan vielä kärsi hammaslääkärikammosta ja toivottavasti eivät tule koskaan kärsimään.

20+0 Puolivälissä

Kyllä se on uskottava että puolivälissä jo mennään tämän raskauden kanssa. Huh, hurjaa vauhtia mennyt tämä aika, juurihan vasta raskaudelle annettiin lupa, tein positiivisen testin ja kerroin raskaudestani täällä blogissa. Puoliväli on jälleen eräänlainen etappi, jolloin voi taas huokaista syvään. Toisaalta odotan enemmän sitä kun 22 viikkoa on täynnä ja vauvaa pidetään jo oikeasti vauvana ja saa täyttää hakemukset kelaan. Mutta toisaalta tuo hetkihän on jo parin viikon kuluttua. :)

Tällä viikolla on tullut "sulateltua" sitä uutista että meidän pieni murunen on poika. Elin niin kauan siinä tyttöfiiliksessä, että hetki menee siihen että sisäistän tämän. :D  Alun "järkytyksen" jälkeen tämä tuntuu siltä että näin sen pitikin mennä. :) Pienet pojat on ihania ja oikein hurmaavia tapauksia.♥ Kerroimme myös sisaruksille että äidin masussa asustelee pieni poikavauva ja Iida oli aluksi hieman pettynyt, mutta on näiden parin päivän aikana jo sopeutunut ajatukseen. Matias on taas nyt ihan innoissaan ja Lumi ei ole oikeastaan sanonut asiasta mitään. Aino tuskin edes haluaa koittaa käsittää että meille olisi vauva tulossa. :D

Murusen potkut tuntuu jo aikalailla tuossa navan kohdalla ja välillä taas todella alhaalla. Toisella on vielä hyvin tilaa pyöriä masussa. Mahan kasvu on rauhoittunut ja tuntuukin että maha olisi valahtanut alaspäin. Lisäksi edestä katsottuna masua ei paljon erota. :) Maha myös näyttää inasen pienemmältä kuin ennen. Voi olla että alun kova turvotus helpottaa.

Tällä viikolla keräsin hieman haikein mielin Ainon pieniksi jäämiä vaatteita ja kiikutin niitä ystävälleni. Vaihdossa sain muutamia vaatteita, joista katsoin parit meidän tulevalle pikkuiselle. Niitä pieniä vaatteita hypistellessä tuli myös kaivettua muutamat vaatteet laatikosta ja katsottua kuinkas paljon niitä poikamasia/unisex vaatteita olikaan jemmassa. Ihan mukava määrä niitä oli vielä jemmassa. Ihan niitä 50cm oli vaan pari, mutta 56cm oli jo mukava määrä. Jos tämä on samanlainen kirppu kuin nuo meidän muutkin niin noita 50cm vaatteita pitää hommata vielä pari, toisaalta taas voi olla että tämä päättääkin olla meidän perheen suurin vauva syntyessään, sitä kun ei ikinää tiedä. :)

Kotiintulo vaatteet ostan ehdottomasti pikkuiselle ihan uutena, kuten olen edellisillekin ostanut. Ne jää sitten muistojen laatikkoon jemmaan. Ostan ne sitten kun kivat osuu kohdalle. :)

Nyt alkoikin mukavan pitkä vapaa, joten tiedossa on aikaa oman perheen kesken. Lapsille piilotellaan munia ja muita herkkuja joita pääsevät sitten etsimään. Herkutellaan hyvällä ruualla, käydään vanhemmillani ja nautitaan siitä kun ei ole kiire minnekkään.
Haluankin toivottaa nyt kaikille lukijoilleni oikein ihanaa pääsiäistä!

Se ihanan kamala kotidoppleri

Hommasin itselleni Ainon odotusaikana kotidopplerin.
Pyysin ekassa neuvolassa jos sattuisi jo kuulumaan syke ja eihän ne kuulunut. Halusin kuitenkin välttämättä saada kuulla sykkeet ennen nt-ultraa ja koska nt-ultraan oli vielä aikaa, päätin hommata kotio oman dopplerin. Valikoima olikin aika suuri, mutta pohtimisen jälkeen päädyin AngelSoudns doppleriin. Meni pari päivää ja laite saapui ja heti sitä piti testata. Mitään ei tietenkään vielä kuulunut mutta päätin että sitten parin päivän päästä uudestaan. Todellisuudessa kuuntelin laitteella vielä pariin kertaan saman päivän aikana ja niitä paria välipäivää ei ollutkaan. Pieni huolihan siinä nosti päätään, vaikka peketin ohjeessakin mainittiin että viikoilta 12 eteenpäin ja minä tietenkin kokeilin jo aikaisemmilla viikoilla. Kun sitten viimein sain sykkeet kuuluviin muutaman päivän yrittämisen jälkeen oli olo todella huojentunut. Masussa tosiaaan oli elämää. Ultraan mentäessä olo oli sykkeiden löytymisen takia helpompaa.

Tämän odotuksen alkaessa doppleri oli vielä ystävälläni lainassa ja pitkitin ihan tarkoituksella sen pyytämistä itselleni. Turhaan taas murehtisin jos niitä sykkeitä ei kuuluisikaan. No koitti ensimmäinen neuvola ja pakko oli pyytää kuuntelemaan joko kuuluisi. Ei ne tietenkään kuuluneet ja mahakin piti sellaista meteliä, että naurettiin neuvolatädin kanssa ja mietittiin kuinka vauva voi kestää tuollaisessa metelissä. Päätimme kuitenkin kurkata myös ultralla, joka neuvolassamme on sellainen kivikautinen. Pieni myökky siellä näkyi, mutta laite näytti kaiken niin suttuisena että sykettä ei kyllä erottanut.

Tuli sitten hetki kun oli pakko pyytää se doppleri. Muutaman päivän pidin sitä laatikossa ja sitten oli pakko aloittaa koittaa edes kuunnella. Edelleen maha piti niin kamalaa meteliä, että korvat meinasi särkyä. Kun vielä viikonkaan yrittämisen jälkeen en saanut kuuluviin kuin istukan viuhkomisen meinasin heittää koko laitteen seinään. Joo tiedän, oma vika, mitäs kuuntelin liian aikaisin, mutta minkä sitä luonteelleen mahtaa. Yritin saada sykkeitä kuuluviin ihan alhaalta, oikealta, keskeltä, vasemmalta ja sitten hieman ylempäänkin, mutta tuloksetta. Kirosin jo moneen kertaan että miksi olen koko laitteen hommannut kun se nostaa vain turhaan huolen pintaan. Noin kahden viikon kuluttua odotus viimein palkittiin kun doppleriin tuli kuuluviin voimakas jumpsutus. Tämä äiti vuodatti muutaman kyyneleen ja kuunteli vauvaa vaikka kuinka pitkään.♥

Doppleri on siitä asti ollut kovassa käytössä ja siihen asti kunnes ekat liikkeet tuntui kuuntelin pikkuista joka ikinen ilta ennen kuin menin nukkumaan. Se antoi mielenrauhan siitä, että siellä se pikkuinen edelleen porskuttaa. Nyt kun liikkeitä tuntuu enemmän, niin en enää niin paljon kuuntele pientä. Lisäksi mitä isommaksi pieni kasvaa sitä enemmän dopplerista kuuluu kohinaa joka ottaa korviin. Mutta sekaan mahtuu vielä päiviä kun liikkeitä ei tunnukkaan niin silloin kaivetaan laite laatikosta ja kuunnellaan. :)

Dopplerilla on siis sekä hyviä puolia, mutta myös niitä huonoja. Jos ääniä ei saa kuuluviin nousee kova huoli. Joskus ihan pienen sykettä joutuu hakemaan turhauttavan pitkän ajan, joka myös nostaa huolta, että eikö kaikki olekaan enää hyvin. Sitten taas kun äänet saa kuuluviin nousee valtava onni ja kiitos tuota laitetta kohtaan. Kyllä tuo laite on vaan silti ihan paras. Pääsee lapset ja isikin kuuntelemaan pikkuista.

Onko teillä ollut raskausaikana oma doppler?