Kaksplus.fi

torstai 1. joulukuuta 2016

Kaksplus verkostobloggaajien pikkujoulut




Tiedättekö, että en edes tarkalleen muista koska olisin juhlinut pikkujouluja. Uskallan jopa väittää, että siitä on kulunut yli kymmenen vuotta. Nyt tähän se apina emoji, jolla on kädet silmien edessä. Ihan uskomatonta, mutta totta. Niinpä olin enemmän kuin innoissaan, kun Kaksplussan verkostobloggaajilla oli pikkujoulut lauantaina Tampereen Torni Hotellissa. Käytössämme oli aivan upea Visio Klubi, joka sijaitsee kerroksessa 17. Voin sanoa, että näkymät sieltä oli aivan mahtavat.

Ihan aluksi oli mahdollisuus osallistua Torni Hotellin esittelykierrokselle ja pitää sanoa, että se oli aivan loistava. Vaikka aikaa olisi voinut olla siihen enemmänkin, niin kyllä tuossakin ajassa pääsi kurkistamaan paljon hotellin ihaniin tiloihin ja kuuli paljon kaikkea mielenkiintoista. Olen jo 100% varma, että tuonne varataan kyllä miehen kanssa huone ja viedään lapset mummulaan. Hotellihuoneet näytti niin kutsuvilta ja voisin kuvitella oikeasti pystyväni rentoutumaan siellä.







Ohjelmassa oli mm aarteenetsintä, jossa onni suosi minua ja löysin itselleni By Pinjan ihanan korun. Lisäksi sai tutustua ihmisiin blogien takana. Osa olikin jo tuttuja ja nähty ennestään, mutta paljon tuli myös uusia tuttavuuksia. Tiedättekö, kuinka kiva on vihdoin tavata ihminen, jonka tekstejä on lukenut jo pidemmän aikaa ja todeta kuinka mahtava tyyppi hän onkaan livenä. Ah, minä niin rakastan tutustua uusiin ihmisiin. 

Yksi asia mikä illassa oli parasta, oli nimenomaan tavata ihmisiä, jotka harrastavat samaa ja pohtivat usein samoja asioita. Niinpä bloggaamisesta tulikin höpistyä illan aikana paljon. Paljon sitä tulee mietittyä mistä asioista tänne kirjoittaa ja kuinka saa asian ilmaistua niin, ettei kukaan ymmärtäisi väärin. Siksi on ihana tavata ihmisiä, jotka painivat näiden samojen asioiden parissa.





Mielestäni yksi illan huippu juttu oli se, kun upea Putiikki Pietamo tuli vierailemaan ja esittelemään mallistoa. Nuo naiset yrityksen takana ovat niin mahtavia tyyppejä. Ja tuotteet ovat oikeasti aivan ihania. Itselläni on heiltä vaikka jo mitä ja suosittelen todella. Kotiutin itselleni nyt himoitsemani Marianna mekon, jota syksyllä jo kävin sovittelemassa. Nyt se löytyy vaatekaapistani ja luulen, että aika usein myös päältäni.

Lopuksi saimme jokainen oman goodie bagin ja sen sisältö oli kattava ja olin kuin lapsi karkkikaupassa. Iso kiitos kaikille kaikille yhteistyökumppaneille ja ihanalle Liinalle ja Janettelle, jotka tämän ihanan päivän meille järjestivät. Kiitos myös kaikille huippu bloggaajille keihin sain tutustua ja viettää mukavat pikkujoulut. Olette ihania.







lauantai 5. marraskuuta 2016

Tulinko väärässä iässä vanhemmaksi?




Mikä on se "oikea" ikä saada lapsi? Tulinko väärässä iässä vanhemmaksi? Nykyään ensisynnyttäjien ikä on nousussa ja moni haluaa lapsia vasta myöhemmin. Parikymppinen, tai sen alle, odottaja on nuori ja jos saat esikoisen reiluna kolmekymppisenä, oletko sitten jo vanha odottaja? Entäs jos lapsia tuleekin vasta nelikymppisenä? Miksi muilla on tarve arvostella ikää milloin lapsen saa?

Olin kaksikymmentä kun aloin odottaa esikoistani. Moni kauhisteli nuorta ikääni, vaikken minä edes ollut mitenkään erityisen nuori. Kerkisin täyttää pari kuukautta ennen esikoisen syntymää 21-vuotta. Osa piti minua liian nuorena ja täysin epäkypsänä vanhemmaksi. Pilasin kuulemma oman nuoruuteni tulemalla itse äidiksi ja katuisin sitä myöhemmin elämässä. Ei enää biletystä tai spontaaneja lähtöjä jonnekin, vaan edessä oli kotona lapsen kanssa olemista ja oman elämän menettäminen. Moni kaveri myös otti hatkat ja elämäni ei enää kiinnostanut. Minua harmitti todella miksi ikäni olisi kenenkään ongelma, harmitti myös nuo asenteet. Miten lapsi voi pilata muka elämän? Miksen voisi olla hyvä äiti, vaikka olisinkin nuorempi? Mitä se edes kuului muille? Vaikka olin kaveripiiristäni ensimmäinen joka sai lapsen, niin tuskin olin ensimmäinen tuon ikäinen äiti. Saahan moni lapsen nuorenpanakin ja on silti oikein kelpo äiti. Ikä on vain numero, mielestäni se henkinen ikä on tärkeämpi.

Muistan kuulleeni esikoisen aikana moneenkin kertaan erilaisia kommentteja ikääni liittyen. Sana olet todella nuori äiti, oli kuitenkin ehkä se yleisin. Särähtihän se omaan korvaan aika paljonkin. Omasta mielestä kun olin juuri hyvä äiti omalle lapselleni. Monella tuntui olevan myös selvä mielipide, että ensin piti olla hoitanut opiskelut, olla työpaikka, mennä naimisiin, hommata, oma koti, farmariauto ja sitten vasta lapset. Me teimme kaiken siis väärin, sillä olin äitiyslomalla kesken opiskeluiden, asuimme vuokralla, olimme vain kihloissa ja farmarinkin hommasimme jälkeenpäin. Mutta hyvin pärjäsimme, vaikka teimmekin kaiken mahdollisen "väärin".




Jokainen perhe luo itse itselleen sen oikeanlaisen kaavan. Jos joku haluaa opiskella, valmistua, olla töissä, matkustella ja saada lapsia ehkä vasta lähempänä neljääkymmentä, jos ollenkaan, sen parinkympin sijaan, on mielestäni ok. Joskus elämä voi yllättää ja vauva tuleekin, vaikkei sitä odotettu. Joku puolestaan olisi valmis äidiksi jo nuorena, mutta lapsia ei syystä tai toisesta kuulu. Silloin muiden sanomiset voi satuttaa. Kuinka pahalta tuntuisi kuulla, että kannattaisi nyt niitä lapsiakin jo hommata kun kello tikittää. Et ole enää nuori. 

Olen tullut äidiksi myös 24-vuotiaana, 26-vuotiaana, 29-vuotiaana sekä 31-vuotiaana. Viimeisimmän kohdalla tiesin, että minua ei voida enää sanoa nuoreksi äidiksi, vaikken tietenkään vanha olekaan. Mutta olen yllättynyt moneen kertaan siitä, että minulle on sanottu nyt useasti näin "Olet niin nuori ollaksesi äiti viidelle". Tulenko siis aina kantamaan nuoren äidin leimaa nyt sen vuoksi koska minulla on monta lasta? Enkö voisi olla vain äiti tai vaikka viiden lapsen äiti? Minkä ikäisen viiden lapsen äidin sitten kuuluisi olla nuorimman ollessa vuoden? Toki moni ikäiseni ystävä ja tuttu odottaa nyt vasta vauvaa tai suunnittelee perhettä, kun minulla lapsia on jo kasa. Mutta me olemme kaikki erilaisia. Elämä vie kaikkia eri rataa ja teemme asioita niin kuinka ne sopii parhaiten omaan elämäämme. 

Kysymykseen, tulinko väärässä iässä vanhemmaksi vastaan, että en. Olen onnellinen, että sain esikoiseni nuorena. Äitiys on ollut parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. En koe että olisin jäänyt mistään paitsi, vaan olen saanut elämääni valtavasti sisältöä. Näin tämän kuuluikin mennä.




Marja Hintikka Livessä on tulevan maanantain teemana Väärässä iässä vanhemmaksi. Muista katsoa.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Joskus äiti on vain yksinäinen




Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä. Ystäviä, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Joskus sitä kuitenkin on vain yksinäinen. Näen ystävistä suurinta osaa todella harvoin. Enemmän vaihdamme kuulumisia puhelimen välityksellä kuin kasvotusten. Yhtä lukuunottamatta kaikki ystäväni asuvat eri paikkakunnilla ja välillä aikataulujen sovittaminen yhteen on todella haasteellista. Kaukana on ne ajat, kun istuttiin iltaa ystävän kanssa kahdestaan ja olin yötä poissa kotoa. Puhuttiin aamuyöhön asti ja herätessä jatkettiin. On eri asia olla samassa tilassa, kuin näpytellä puhelimeen viestejä. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu olevan lähes ainoa tapa viettää aikaa heidän kanssa.

Se että viimeiset neljä lasta ovat syntyneet aika perätysten, 4/2009, 12/2010, 2/2013 ja 8/2015, on tietysti osaltaan vaikuttanut paljon. Olen ollut vähän väliä raskaana, elänyt vauva-arkea ja imettänyt. Nämä vaiheet on eletty meillä jo monta kertaa ja nyt menossa on ihana taaperoaika. Siinä missä muilla lapset ovat jo isompia ja menty eteenpäin, on meillä vauva-aika alkanut uudestaan. En tosin valita, sillä näinhän on toivottu. Kun minä vaihtelin kotona vaippoja ja itselleni puhdasta paitaa pukluisen tilalle, oli moni jo palannut työelämään. Onneksi aina joskus joku on elänyt kanssani samaa vaihetta, jolloin on tuntunut, että joku tietää tarkalleen millaista arkea tämä nyt on. Käy läpi samat jutut ja painii samojen asioiden äärellä. Sillä se vauva-arki ja muukin unohtuu salakavalasti lapsen/lasten kasvaessa.

Millaista on kun päivät ovat melkein samanlaisia keskenään, lasta on kannettu taas koko päivä, keittiönpöytä on siivottu jo ties kuinka monta kertaa ja tavarat laitettu paikoilleen yhä uudelleen ja uudelleen. Kuulumisia ei vaihdeta ystävien kanssa päivittäin ja silloin olo on aika yksinäinen. Onhan minulla lapset, mutta näin aikuisena sitä kaipaa sitä aikuista seuraa. Niinpä kun mies tulee töistä kotiin, kuulee hän kaikki mikä milloinkin on mielen päällä.

Netistä löytyvät vauvaryhmät ovat monelle vauva-aikana suuri pelastus, niin myös minulle. Iso porukka odottavia naisia on samassa ryhmässä, jännittää hulluna ensin vauvan syntymää, tsemppaa toisiaan, eletään vauva-arkea ja jaetaan kullanarvoisia vinkkejä. Se on paikka, josta tietää saavansa vertaistukea ja löytää jopa hyviä ystäviä. Järjestetään tapaamisia, jossa äidit näkevät lasten kanssa (ketkä sinne milloinkin pääsee). Sormet juoksevat näppäimistöllä kun päiväuniaika alkaa ja äidit kertovat päivästään. Se on aikaa jolloin saa sitä aikuista seuraa. Sillä vaikka päivällä kotona on lapsia ja et ole yksin, voi silti tuntua että on yksin. Ei lapsille voi kertoa niitä aikuisten ajatuksia ja mahdollisia huolia.




Itse kuulun muutamaan tällaiseen ryhmään ja oikeasti ne on ihan huippuja. Lisäksi minulla on tämä blogi ja sen kautta tulleet uudet ystävät. Olen löytänyt tämän kautta kasan ihan huippu tyyppejä ja saanut paljon vertaistukea. Ja mikä parasta, täällä elää aina joku kanssani samaa elämänvaihetta. Aina löytyy joku, joka painii saman asian tiimoilla. Voi kuulostaa hassulta, että koen olevani yksinäinen, vaikka kotonakin austaa viisi lasta ja mies, mutta luulen että aika moni kokee välillä olevansa. Näin kotona ollessa sitä miettii, että mihin sitä oikein kuuluu? 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...