Vauvan eroahdistus

Äiti on ihan tässä lähellä. Sinulla ei ole mitään hätää. Ryömi tänne vaan. Voi pientä, äiti ottaa syliin, ei mitään hätää. Kyllä vain, eroahdistus on täällä. Osasinkin sitä jo hieman odottaa, vaikka kuin varkain se hiipi meille. Ensin se alkoi siitä kun kävelin Hugon ohi hänen ollessa jonkun muun sylissä. Sitten itku tuli siitä kun hän kuuli ääneni jossain toisessa huoneessa ja nyt itku tulee siitä kun lasken pojan lattialle.

Sylissä viihdytään nyt paljon ja manduca on ihan lempipaikka. Tosin näillä kuumilla ilmoilla se ei ole ihan mukavin paikka, joten saatamme istua lattialla ja Hugo leikkii siinä samalla leluilla. Usein hän katsahtaa taaksepäin ja tarkistaa että onhan äiti siinä tai pitää toista kättä jalkani päällä. Joskus se riittää että pitää äidistä kiinni tai näkee äidin. Monesti tulee hymy ja leikit jatkuu. Joskus taas alkaa pieni kitinä ja syliin on päästävä. Hetken sylissä oltua jatkuu leikki taas hyvillä mielin.

Nyt ryömimistaidon opittuaan Hugo on tutkaillut kovasti ympäristöä. Hän innostuu aina siitä kun hänet laskee lattialle ja ryömiikin nopeasti vaikka olohuoneesta keittiöön. Keittiöön päästyä saattaa kuitenkin iskeä itku. Minne se äiti jäi? Onneksi päiviin mahtuu myös niitä hetkiä kun äidin perään ei olla, vaan viihdytään hyvin myös isinkin kanssa.

Suurin muutos on nyt tullut nukkumiseen, tai lähinnä siihen nukahtamiseen. Siinä missä nukahtaminen tapahtui vielä hetki sitten muutamissa minuuteissa, vie nyt aikaa reilun tunnin. Ennen laskin Hugon pinnasänkyyn ja jos uni ei heti tullut, laitoin käden pojan päälle ja hän nukahti siihen. Nykyään poika kierähtää heti masulleen ja kurkkaa että äiti on siinä lähellä, se ei kuitenkaan riitä ja alkaa itku, joka rauhoittuu kun kumarrun hieman sängyn ylle ja laitan posken Hugon poskea vasten ja hän saa pitää minun sormesta tai hiuksista kiinni. Joskus pitää saada pitää kättä äidin poskella. Ja kyllä siinä sydän sulaa, kun ensin toinen itkee lohduttomasti, mutta kun äiti tulee lähelle näkyy tutin takaa onnellinen hymy ja poika sulkee silmät. En tietystikkään pysty olla kumartuneena sängyn yllä kuin hetken, joten tuo toistuu ainakin pariin kertaan. Hetken kuluttua Hugolle riittää vain se että laitan käden hänen päälleen ja kun poika on melkein unessa otan käden pois.

Viime yönä emme nukkuneet oikein kumpikaan. Hugo heräsi ties kuinka monta kertaa ja oikein mikään ei auttanut. Tutti huolittiin vain hetkeksi, kunnes se syljettiin pois. Vähän väliä nousin laittamaan tutin tai antamaan unipupun kainaloon, silittelemään päätä tai pitämään kättä Hugon päällä. Uni tuli aina hetkeksi kunnes alkoi itku. Itseäkin alkoi jo todella väsyttää ja taisin siinä jupista siitä ääneenkin. Kun mikään ei enää auttanut otin pojan viereeni ja siinä hetken sama meno jatkuen hän viimein nukahti viereeni pitäen toisella kädellä sormestani ja toinen poskellani. Ilmeisesti kuumuus piti poikaa hereillä. Yleensä Hugo jää nukkumaan ekalta syötöltä viereeni, joten oli outoa että tämä alkoi jo puolilta öin sen normaalin yö kolmen sijaan.

Olenkin tänne aina välillä purkanut siitä kuinka saan kaiken maailman ohjeistuksia tässä vauvani hoidosta. No eipä tämä eroahdistusvaihekaan jäänyt ilman sellaista, kun kuulin kuinka poika on liikaa kiinni minussa ja minun pitää nyt ehdottomasti alkaa vieroittaa häntä irti itsestäni. Täyttäähän Hugo pian jo vuoden ja silloin hän ei ole enää vauva. Eli ei siis noiden puheiden mukaan silloin saisi enää olla niin äidissä kiinni. Voi huh huh taas. Kyllä taas muutama kipinä sinkosi noiden ohjeiden jälkeen, vaikka kuinka päästin toisesta korvasta ulos. Kun Hugo selvästi on jo hädissään siitä että katoan hekeksi näköpiiristä, niin en edes halua kuvitella millaista se olisi jos tekisin sitä tarkoituksella pisempää aikaa. Onneksi minun ei tarvitse ja tiedän että tämäkin vaihe helpottaa ajallaan. Siihen asti aion olla pojan saatavilla (aina kotona ollessa), aina kun hän äitiä kaipaa.

Äitiys ei ole kilpajuoksua

Äitinä oleminen on ihanaa, se on parasta jota minulle on koskaan tapahtunut. Näin varmasti ajattelee moni muukin äiti omalla kohdallaan. Äitiys on kasvattanut minua todella paljon, olen saanut uusia ystäviä ja päässyt sukeltamaan ihan uuteen maailmaan näiden vuosien aikana. Mahtavaa on ollut toisten äitien vertaistuki ja kannustus sekä uusien tapojen ja kikkojen oppiminen. Se että pääsee jakamaan asioita toisten äitien kesken, on ehkä kuitenkin parasta. Milloin on puhuttu öistä, lasten kasvusta, ruuasta, uhmasta, masuvaivoista, kouluasioista, vaatteista ja kaikesta mahdollisesta. Mutta äitiyteen kuuluu valitettavasti paljon myös kilpailua, vertailua ja toisten äitien valintojen arvostelua. 

Jokainen on varmasti se paras äiti omalle lapselleen, siitä varmasti moni on samaa mieltä. Tapoja toimia ja hoitaa lapsia on yhtä paljon kuin on meitä äitejäkin. Silti jos esimerkiksi kolme äitiä tekee jotakin, näistä kaksi äitiä toimii samalla tavalla ja yksi eri tavalla, alkaa helposti pieni arvostelu. Miksi tuo toimii tuolla tavalla, tuo ei kyllä toimisi meillä, mä en tekisi noin, onko toi ihan tärähtänyt ja vaikka mitä muuta. Ikään kuin tuolla arvostelulla haettaisiin jotakin vahvistusta sille, että se oma tapa on se oikea. Todellisuudessa molempien tapa voi olla se oikea. Se mikä toimii toisessa perheessä ei ehkä toimisi toisessa mutta toisaalta taas nuo kaksi voivat oppia uuden tavan toimia ja se jos jokin on ihan parasta.

Voimme olla eri mieltä siitä onko lapsi parempi hoitaa kotona kuin viedä hoitoon, syökö hän omatekoista vai kaupan ruokaa, pukeeko hänet merkkiin vai "markettiin" ja nukkuuko hän omassa sängyssä vai perhepedissä. Erilaisia aiheita ja mielipiteitä riittää kyllä loputtomiin. Olemme kaikki saaneet kodeissamme erilaisen kasvatuksen, tottuneet tiettyihin tapoihin joita sitten joko jatkamme oman lapsen kohdalla tai sitten olemme lähteneet aivan omalle linjalle. Jokainen äiti kasvattaa lastaan sillä omalla parhaaksi katsotulla tavalla. Mielipiteitä ja tyylejä on monia, mutta tärkeintä tässä kaikessa on se, että lapsella on hyvä olla. Meidän äitien pitäisi muistaa ettei äitiys ole kilpajuoksua, jossa kisataan kenen tapa on paras tai oikea.

Itselläni on ihania äiti ystäviä ja vaikka hoidamme lapsiamme erilailla, niin emme ole onneksi missään välillä kilpailleet siitä. Kunnioitamme toistemme päätöksiä, vaikkemme olisi niistä samaa mieltä. Joskus toisella käytetty tapa on otettu myös itsellä käyttöön. Näiden vinkkien saaminen on ehkä sitä kaikista parasta.

Olen kiitollinen siitä että olen saanut olla äiti jo yli kymmenen vuoden ajan, äiti viidelle ihanalle lapselle ja olen saanut tavata tänä aikana aivan ihania äitejä. Olen myös erittäin kiitollinen omalle äidilleni kaikesta mitä hän on vuokseni tehnyt, ollut aina tukemassa, kuunnellut ja antanut neuvoja. Kiitos siis erityisesti sinulle, äiti.

Tämä äitienpäivä eroaa muista ihan pikkuisen siinä, että tänään tämä äiti viettää  myös syntymäpäivää. En edes muista, koska viimeksi syntymäpäiväni on osunut äitienpäivälle. Ei sillä, ei meillä tätä sen erityisemmin juhlisteta. Pääpaino pidetään äitienpäivässä. Lapsia on vaan ihmetyttänyt kuinka äidillä voi olla samana päivänä vielä syntymäpäiväkin, hih.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille.♥

TISSI-koru

Joko olette kuulleet ihanasta TISSI-korusta? Se on Suomessa valmistettu ja suunniteltu asennekoru, jota ei ole suunniteltu vain pelkästään niille jotka imettävät, vaan kaikille jotka ajattelevat imettämisen olevan tärkeää. Kun ihana Mekki otti minuun yhteyttä, olin oitis mukana. Minusta tällainen asennekoru on aivan loistava juttu ja kannatan kyllä imetystä. Näin Mekki kirjoittaa omilla sivuillaan.

"TISSI- koru syntyi, koska halusin korun, joka kertoo arvoistani. Korun, joka ottaa kantaa tärkeän ja luonnollisen asian puolesta. TISSI- riipuksen toisella puolella on teksti "superfood", joka kertoo äidinmaidon olevan parasta superruokaa pikkuiselle. Toivon, että koruni tullaan tunnistamaan imetyksen puolesta kantaa ottavaksi koruksi. TISSI-koru on ensisijaisesti asennekoru. Se on suunnattu äideille, imettäjille ja kaikille "imetysmielisille". Se voi toimia myös ns. imetyskoruna imetystilanteissa, kun pieni voi sitä räpeltää aterioidessaan. TISSI- korua ei ole suunniteltu lapsen syötäväksi."

TISSI- koru voi toimia myös vaikka hyvänä tsempparina jos imetyksessä tulee vaikeita hetkiä. Koru muistuttaa siitä kuinka upea juttu on kun saa imettää omaa lastaan (ja mitenkään en nyt vertaa pulloruokintaan, sillä pääasia on kuitenkin että pieni saa masunsa täyteen tavalla tai toisella) ja ruokkia hänet omalla maidolla. Itselleni imetys on ollut Hugon aikana sellainen jossa olen todella halunnut onnistua ja olemmekin onnistuneet siinä oikein hyvin. Tämä koru muistuttaa minua nyt päivittäin siitä kuinka mahtavan suorituksen olen tehnyt, kun olen saanut imettää lapsiani, jokaista sen oman aikansa. Kuinka upea asia imetys onkaan.

TISSI- koru on muuten oiva lahjaidea vaikka odottavalle ystävälle, äidille, mummulle tai kiva baby shower -lahja. TISSI-koruja saa kolmessa värissä, turkoosina niin kuin minulla, lisäksi värinä on myös puu sekä musta. Korun materiaalina on akryyli ja puu sekä korumetallinen palloketju. Muistutuksena kuitenkin, ettei koru ole imetyskoru. Lapset sitä varmasti tykkäävät näprätä, niin kuin meidän Hugokin nappasi siitä heti kiinni, mutta imeskelyyn se ei ole kuitenkaan tarkoitettu.

Lisäksi että koru on kaunis, niin sitä kantaa oikein mielellään, se kertoo sen, että imettäminen on mahtava asia ja meidän äitien pitäisi olla ylpeitä siitä. TISSI- korun avulla se on helppoa. Voit tilata itsellesi oman ihanan TISSI-korun laittamalla viestiä mekkiposti@gmail.com. Löydät ihanan Mekin sekä korut myös facebookista sekä instagramista.