Kaksplus.fi

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ruokalista arkea helpottamaan

Vihdoin eilen sain aikaiseksi tehtyä meidän perheelle oman ruokalistan. Josko nyt loppuisi se pähkäily "mitä tänään syötäisiin"? Voiko olla mitään ikävämpää kun se kun kysyt perheeltä mitä haluaisitte syödä ja vastaus on että "ihan sama". Sitten kun isket sen lautasen naaman eteen missä on makaronilaatikkoa niin heti alkaa nutina, "kun mä en tätä halunnu" tai "mä en kyllä tykkää tästä"
Nyt on selvät sävelet mitä milloinkin syödään ja suunnittelin sen vielä niin että seassa on päiviä jolloin samaa ruokaa syödään kahtena päivänä, joka päivä ei jaksaisi/ehdi sitä ruokaakaan tehdä. Tuli nutinaa tai ei niin tämä lista helpottaa ainakin omaa arkea, pois jää pähkäily ja kaappiin voi ostaa jo vaikka koko viikon raaka-aineet valmiiksi. :)


Tietysti näin kesällä lista hieman sekoittuu, sillä totta kai me grillataankin. :) Ja listasta puuttuu kokonaan maksaruuat, niitä meillä syödään muutenkin todella harvoin, joten jätin ne tästä suosiolla pois. Jokaiselle ruualle tulee vaihdellen salaattia, kasviksia, raasteita, leipää sun muuta ne kun eivät kaikki sarakkeisiin mahtuneet. Yhden viikon jätin vielä tyhjäksi, katsotaan sitten keksitäänkö siihen vielä jotakin vai mennäänkö alkuun nyt tällä. :)

Meidän kuuden viikon ruokalista näyttää nyt siis tältä
(skipatkaa kirjoitusvirheet jos niitä on, sillä kirjoitin listan pikku S sylissäni)


Kalaruokia tulee listaan vielä enemmän, mutta niitä syödään usein silloin kun mies niitä kotio kantaa. :) Me ei kaupasta osteta kalaa kuin puikkoina. Saattaa siis olla että jokin viikko syömme kalaa enemmän ja jokin viikko vähemmän, siksi kalaruokia on listassa aika niukasti.

Tämän listan mukaan koitetaan sitten jatkossa alkaa syömään ja katsotaan koska sitten vaihdetaan uuteen. Mutta nyt alkuun ainakin tämä vaikuttaa ihan hyvältä. :)


Ps..Ihme kesä tämäkin..täällä satoi tänään lunta ja rakeita..

14 kommenttia:

  1. Kiitos ruokavinkeistä!! Mä oon kans miettiny ruokalistaa ettei aina tarvis funtsia samana aamuna, et mitäpä sitä tänään laittais =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. :)
      Mun on pitänyt tehdä pitkään jo lista, mutta aina se on sitten jäänyt. Ruuan tekeminenkin on hauskempaa kun tietää jo valmiiksi mitä tekee, eikä koko into tyssää siihen suunnitteluun. :)

      Poista
  2. Ruokalista on hyvä keksintö. Meilläkin on pitkään menty sen mukaan, paitsi vielä reilu viikko sitten, kun koin kertakaikkiaan niin suurta ällötystä että ruuanlaittopuuhat jäi Miehelle, joka ei jotenkin tajunnut koskaan kurkistaa, mitä sieltä ruokalistalta mahtaisi löytyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset listat helpottaa kummasti arkea. :)
      Hih, meilläkin J luultavasti unohtaisi koko listan olemassaolon. :)

      Poista
  3. Täällä kanssa ruolalistan perusteella mennään. Tosin ed.illan päivällinen on usein seur pvän lounas :)
    Välipala ongelmia tuppaa olemaan meillä, mitä syödä ettei aina olisi jukurtti tai leipä+hedelmä.
    Tänään tein vispipuuroa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mennyt noin ja toki jos ruokaa jää edelliseltä kerralta niin sitä syödään sitten seuraavalla kerralla. :)
      Meillä on ollu välipalalla lättyjä (joskus), hedelmäsalaattia, kiisseliä, leipää, hedelmiä, jugurttia, joskus pullaa, muroja, jne. :)

      Poista
  4. Kivan näköinen lista, ja varmasti helpottaa elämää kun ruokittavia suita on useampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon ainakin helpottavan ja jonkin verran vähenisi tuo ruuanlaittokin kun useampana päivänä olisi samaa ruokaa. Alkoi jo nyppiä tehdä kaksi ruokaa per päivä. :)

      Poista
  5. Meiltäkin löytyy vastaavanlainen lista! Joku toivoikin postausta ruokalistasta, täytynee se itsekin toteuttaa :) ps. Mitä on läskikastike? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat on kyllä hyvä juttu. :)
      Läskikastike on miehen nimitys ruskealle kastikkeelle jossa on seassa possunlihasuikaleita. :D Siinä lihassa on läskiä mukana. :)

      Poista
  6. Meillä tehdään joka sunnuntai seuraavalle viikolle ruokalista :) Pidemmälle ajalle emme ole vielä toistaiseksi jaksaneet miettiä ruokia, välillä on miettimistä tuossa viikossakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on myös hyvä tapa. :) Mä tein kerralla pisemmälle ajalle niin säästyy pähkäilyltä pitkäks aikaa. :)

      Poista
  7. Kauan suunniteltu ruokalista vihdoin työn alla. Linkitin postauksesi myös muille inspiraatioksi: http://sisucamp.com/tekemista-lapsille/

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...