Kaksplus.fi

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kun äiti hurahti



Niin se vain kuulkaa iski, vaikka luulin ettei se enää koskaan olisi mahdollista. Nimittäin tämä äiti on innostunut kerrankin sijoittamaan myös itseensä ja nimenomaan vaatteisiin. Hitaasti mutta varmasti oma vaatekaappi saa täydennystä niiden jo todella vanhojen vaatteiden tilalle. Tämä täällä ruudun toisella puolella on suunnattoman ihastunut kahden merkin vaatteisiin. Olen löytänyt pari vaatemerkkiä, jotka tuntuvat istuvan omaan makuuni todella hyvin. Välillä kun on ollut vaikea löytää itselle mieluista vaatetta. Lisäksi voin myös halutessani samistella lasten kanssa, sillä samasta kuosista valmistetaan vaatetta myös pienille ihmisille, kuinka kivaa. Nämä kaksi merkkiä ovat ihana Papu sekä Vimma.

No mistä se sitten lähtikään liikkeelle? No niistä ihanista Vimman lettileggareista, joihin ihastuin sillä hetkellä kun ne ihka ensimmäistä kertaa näin.  Ja kyllä niitä saikin metsästää pitkään, siis todella pitkään kunnes sattumalta osuin verkkokauppaan juuri oikealla hetkellä ja nappasin ne koriin. Hetkeä myöhemmin ne oli myyty loppuun. Noh, koska tämä äiti hurahti niin nyt niitä on sitten kaksin kappalein, heh.  Tämän jälkeen muutamat muutkin ihanat Vimman leggarit löysivät tiensä vaatekaappiini ja tahdon niitä ehdottomasti lisää.





Papussa taas iskin silmäni ihanaakin ihanampaan Kanto-mekkoon. Jahkailin ennakkotilaamisen kanssa ja lopulta päätin että selviän ilman. Väärin! Olisihan se pitänyt arvata, etten selviä. Melkein iski jo paniikki, mutta onneksi etenkin mustaa pitkähihaista tuli vielä myyntiin ja sain omani. Hypin onnesta soikeana, kun vihdoin vaatekaapistani löytyy sellainen. Hinta kirpaisi hieman, varsinkin kun on ostanut itselleen sen verran harvoin mitään, mutta tiedän sen säilyvän kestosuosikkinani, niin miksi en sitten sijoittaisi itseeni. Näin perustelin valinnan itselleni ainakin kolmeen kertaan, hih. Iskin silmäni myös niin ihanaan Waffle-tunikaan, että se oli ihan pakko saada. Se onkin jo täällä blogin puolella vilahdellut. Onneksi löysin sen itselleni alesta, kuten myös harmaat polvipaikkalegginssit. Löysin myös Hugolle bodyn, joka on samaa kuosia tunikani kanssa, joten voimme välillä hieman samistella, hih.



Nyt kun olen löytänyt ne merkit joista löytyy vaatetta mistä pidän ja jotka tuntuvat todella hyvältä päällä, niin aion aina välillä täydentää omaa vaatekaappiani kyseisillä merkeillä. Samaa tahtia kun uusia tulee aion luopua vanhoista. Ja toivon että pian sen sisältö näyttää uudistuneelta. Vaatetta ei tarvitse olla paljoa, kunhan niitä voi yhdistellä sopivasti toisiinsa. Ja mielestäni Papua ja Vimmaa on kiva yhdistellä keskenään.

Ja koska Hugon kanssa samistelu on ollut kivaa, niin voisin muillekin lapsille ostella jomman kumman merkin vaatetta. Olisi hauska välillä pukeutua kaikkien kanssa johonkin samaan kuosiin. Olen myös huomannut kuinka paljon sitä voikaan piristyä kun pukee päällensä jotakin uutta ja kivan näköistä. Varsinkin lettilegginssit, jotka on kerännyt myös paljon ihastelua. Itse niiden perään niin paljon kuolasin, että olen niin onnellinen että ne nyt minulta löytyy (tai on löytynyt jo "pitkään"). Olisi kiva saada vielä Hugolle mustavalkoinen lettibody (jos joltain löytyy koossa 74-80 niin saa tarjota).


Uskon että meille kotiutuu vielä hyvin Papua ja Vimmaa. Onhan heidän vaatteet nyt vaan niin ihania. Toki vaatekaappiin täytyy katsoa muutakin vaatetta, mutta näistä merkeistä on hyvä aloittaa. Täytyy vielä sanoa, että tuo By Pinjan koru sopii hyvin kyllä asun kuin asun kanssa. Siinä myös yksi asia, jota on kyllä saatava lisää.

22 kommenttia:

  1. Oii mitä vaatteita ♡ Multa puuttuu noista puolet :D Mutta hyvin olet saanut projektin jo käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvin on lähtenyt käyntiin ja ainakin housuja nyt piisaa. :)

      Poista
  2. Mä kans ennakkotilasin Papun Kanto-mekon, mutta plääh, se ei sopinut mun kropalle yhtään :D Mullakin on nuo Vimman Leikki-leggarit, letit ois kans ihan kivat, mutta en tiedä kyllästyttääkö ne jo kun joka toisella niitä näkee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hoh, mä kans mietin että sopiikohan tuo Kanto mulle, mutta onneksi omasta mielestä sopii hyvin. :) Hih, lettejä alkaa kyllä olla jo monella, mutta toistaiseksi täällä maalla en ole muilla niitä nähnyt. :)

      Poista
  3. Itse siivosin oman vaatekaappini jokin aika sitten, periaatteella että kestäviä, istuvia ja laadukkaita vaatteita tilalle. Vanhat odottavat myyntiin menoa ja tilalle olen hankkinut uusia. Kahden raskauden jälkeen kropan rakenne on muuttunut, vaikka kilot pudotettu. Nykyään on niin ihanaa avata vaatekaapin ovet ja pukea jotain sopivaa ja toimivaa päälle. Piristää ihan hurjasti, toisin kun se entinen vaatekaapin sisältö joka puristi ja kiristi aina jostakin. Itse olen ihastunut noshin vaatteisiin ja niillä aina välillä täydennän kaappiani:) T: Elina
    Ihania shoppailuja jatkossakin sinne, kyllä se vaan on hyvä välillä itseenkin panostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. :)
      Mä niitä Noshin sulkaleggareita ja yhtä tunikaa kuolasin, mutten sitten tilannut ja myöhemmin oli koot loppu. Nyt kun paikkakunnallamme on viimein myyjä niille, niin on mahdollisuus päästä hiplaan ja näkeen vaatteet ihan livenä. :)

      Poista
  4. Noi Vimman leggarit on kyllä ihania! ♥ Harmi, kun noi kuosilliset ja valkoiset ei vain sovi tälle kropalle. Muuten olisi voinut vaikka joskus repäistä ja ostaakin. :)

    VastaaPoista
  5. Nuo on ihania♥ Mä yritin pitkään saada Vimman kukkaleggareita, mutta hidas ei vaan ehdi niitä ihanuuksia saamaan. Sama on ollut ihan liian usein lettienkin kanssa, mutta onneksi edes tytölle olen ehtinyt sopivat nappaamaan. Voi sitten ihastella edes niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.♥
      Ne loppuu kyllä kans äkkiä. Kannattaa tykätä facebookissa Vimman sivuista, sillä sinne infoavat hyvin mitä tulee milloinkin myyntiin. ;)

      Poista
  6. Nuo legut on kyllä oikein karkkeja <3 Niin hienoja ja sopii just sulle :)

    VastaaPoista
  7. Noi on kyllä niin ihania!
    Minulta ei (vielä ainakaan) löydy papua eikä vimmaa. Olen kyllä ihaillut molempia merkkejä mutten ole ostanut, pitäisi päästä johonkin ihan sovittelemaan. :)

    Nuo sopii sinulle kyllä tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on.♥ Mulle kävi niin, että kun yhdet sain, niin pakko oli saada lisää. :D
      Kiitos ihana.♥ Musta tuntuu että viimein löysin merkit, joista löydän juuri itseä miellyttäviä vaatteita. :)

      Poista
  8. Kantomekko on minunkin ostoslistalla heti kun imetys loppuu, jotta saan varmasti ostettua oikean koon. Taitaa siis mennä loppuvuoteen mutta ehkä se olisi hyvä joululahja itselle :) Vimman kuosit ei jotenkin iske minuun mutta olen kyllä hypistellyt niitä ja materiaali on todella ihanaa! Oletko tutustunut facebookin ommeltujen vaatteiden kirpparille, sieltä löytyy varmasti sinun näköisiä vaatteita niin uusia kuin käytettyjäkin ja materiaalit ovat aivan ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen joululahja. :)

      En ole tainnut katsoa, tai ei heti tule mieleen. Pitääkin muistaa ja kiitos vinkistä. :D

      Poista
  9. Oon niiiin kade tuosta kanto-mekosta!!!!
    Mullakin on pieni vaatekaappiprojekti menossa. Tarkoitus olisi ostaa vain kotimaista/ekologisia vaatteita ja sellaisia, joiden tuotannossa ollaan ajateltu työntekijöiden hyvinvointia :) iso muovikassillinen lähti jo mutta kaikkea en voinut heittää vielä pois. Muuten kulkisin miltein alasti :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana.♡
      Kuulostaa hyvältä tuo sinun vaatekaappiprojekti ja se mitä vaatetta olet ostamassa. :)

      Hih, juu ei parane liian nopeeta pistää vanhaa pois, käy pian hullusti. ;D

      Poista
  10. Tuo mekko on ihana! :) Täällä vielä imetyskoru korkkaamatta, kohta täytyy alkaa siyä käyttämään, vauva nipistelee ja puristelee niin kovaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on.♡
      Käytöön vaan. :) Säästyy äiti nipistelyltä kun on pienille käsille muuta tekemistä. :)

      Poista
  11. Tykkäisitköhän ommellisen vaatteista? Kanto mekko on kyllä ihana❤️✌️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä googlettamassa ja mitä ihanuuksia löytyikään.♥ Pitää katsella lisää. :D
      Niin se kyllä on.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...