Yksi asia joka huolettaa koulumaailmassa ja lasten kaverisuhteissa, varsinkin tyttöjen kohdalla on se, että tytöt liikkuvat melkein aina pareissa. Tai kyllähän he välillä ovat isoissakin ryhmissä, mutta helposti siitä jakaudutaan pareittain pois. Entäs jos tyttöjä on luokassa pariton määrä? Mitä se yksinäinen tekee, kenen ryhmään hän menee? Miten löytää itselle kaveri? Entä jos lapseni jääkin ulkopuoliseksi?
Tyttöjä ei koskaan saisi olla luokalla paritonta määrää, tähän lopputulokseen olen päätynyt. Jo omilta kouluajoilta muistan, kuinka joku jäi välillä ilman tyttöparia ja laitettiin kolmantena kahden joukkoon. Tytöt eivät aina osaa toimia tuon kokoisessa ryhmässä ja monesti siitä jää sitten yksi ulkopuolelle. Mikään muu ei varmasti ole kamalampaa kuin roikkua "ylimääräisenä" mukana. Pojilla ei puolestaan tunnu olevan tässä asiassa ongelmia. Sen sijaan he oikein nauttivat toimia isoissa ryhmissä. Miksi se tytöillä sitten on niin vaikeaa?
Tytöt ovat tietysti kovia keskustelemaan ja jakavat salaisuuksia yhden hyvän ystävän kanssa. Tällöin voi olla ongelma jos sekaan hyppääkin kolmas henkilö. Silloin herkästi jätetään yksi ulkopuolelle, sillä salaisuuksia ei mielellään paljasteta monelle. Kolmannesta saatetaan jopa puhua selän takana pahaa tai jopa niin, että kolmas kuulee sen. Tytöt voivat välillä olla julmia, huomaamatta sitä edes itse. Koulussa olevissa ryhmätehtävissä tytöt myös usein ajautuvat tekemään tehtävät oman parhaan kaverin kanssa. Jos joka kerta se pariton tyttö on yksin tai pojan kanssa, tekee se ikävää tytön itsetunnolle. Mikä minussa on vikana? Miksei kukaan tahdo olla parini?
Mielestäni koulussa opettaja voisi välillä ohjata tehtäviin eri parin kanssa, jolloin niitä parhaita kaveripareja välillä "hajotettaisiin". Tietysti tähän ei aina ole aikaa ja opettajan silmiin voi näyttää ettei kukaan ole ulkopuolinen. Tyttöjen ryhmissä kun toisen ulkopuolelle jättäminen ja kiusaaminen ei näy nyrkkien heilumisena ja tönimisenä, vaan ilmenee juuri ulkopuoliseksi jättämisenä. Vanhemmat tämän huomatessaan voisivat vaikka vinkata opettajalle, että hei lapseni puhuu usein, että jää ulkopuoliseksi tai ei koskaan saa olla tytön kanssa pari. Näin tieto menee myös opettajalle.
Mielestäni koulussa opettaja voisi välillä ohjata tehtäviin eri parin kanssa, jolloin niitä parhaita kaveripareja välillä "hajotettaisiin". Tietysti tähän ei aina ole aikaa ja opettajan silmiin voi näyttää ettei kukaan ole ulkopuolinen. Tyttöjen ryhmissä kun toisen ulkopuolelle jättäminen ja kiusaaminen ei näy nyrkkien heilumisena ja tönimisenä, vaan ilmenee juuri ulkopuoliseksi jättämisenä. Vanhemmat tämän huomatessaan voisivat vaikka vinkata opettajalle, että hei lapseni puhuu usein, että jää ulkopuoliseksi tai ei koskaan saa olla tytön kanssa pari. Näin tieto menee myös opettajalle.
Pelkään eniten sitä, että joku omista lapsistani on tämä ulkopuolinen, se "ylimääräinen". Se pelko kolkuttaa takaraivossa. Olen koittanut painottaa omille lapsilleni, että kaikkien kanssa pitäisi osata olla ja leikkiä. Jos ollaan kolmistaan pitäisi ryhmässä ottaa kaikki huomioon. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa olisi tultava toimeen. Ketään ei haukuta tai kiusata. Se on sitten eri asia miten se toteutuu käytännössä, mutta toistaiseksi lapsillani on ollut hyvin kavereita ja tulevat kaikkien kanssa toimeen. Sitä yhtä tiettyä sydänystävää ei taida vielä olla, mutta eiköhän sellaisetkin ajan kanssa löydy.
Hyvä teksti, kenenkään ei tosiaan pitäisi tuntea olevansa "ylimääräinen" tai miettiä miksi juuri minua ei huolita mihinkään.
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaNyt oli pakko opena kommentoida, että ainakin täällä on sellainen "diktaattori"ope, joka lähes joka kerta määrää parit tai ryhmät, joissa työskennellään, suurimmaks osaksi päätä myös istumajärjestyksen eli aika harvoin parhaat kaverit pääsee vierekkäin vaan enemmän mietitään työrauhaa ja pulpettiryhmän toimivuutta. Ja näin mielestäni olen päässyt siihen tilanteeseen, että vaikka selkeitä parhaita kavereitakin on, niin luokkani oppilaat osaavat leikkiä välitunnilla hyvin erikokoisissa ryhmissä ja ryhmien koostumukset vaihtelevat lähes päivittäin eli kukaan ei joudu olemaan yksin:)
VastaaPoistaHienoa, että näin tehdään. :)
PoistaHarmillisesti kaikki kuitenkaan eivät toimi näin. Arvostan, että sinä panostat tähän. :)
Toinen diktaattori täällä, hei! Suurimmaksi osaksi juurikin niin, että ope jakaa ryhmät. Oppilaille se saattaa joskus jopa näyttäytyä ihan sattumanvaraiselta, mutta aina siellä joku juju on.
PoistaJa tosiaan, tämä on ihan kauhea tuntemus, jota ei voi ymmärtää ennen vanhemmuutta. Esikoinen on vasta kolme, ja tuo omanlainen lohduttomuuden tunne äidin sisällä vain kasvaa.
Hienoa, että sielläkin jaetaan ryhmiin. :)
PoistaKyllä sitä miettii, että mitä jos oma lapsi jää porukan ulkopuoliseksi. Tällä hetkellä onneksi kaikki sujuu hienosti ja kavereita tuntuu olevan, mutta silti tuo aina kalvaa mieltä..entä jos.
Tuota samaa pari asiaa piti kommentoida. Vanhimmat on nyt kolmosella ja nelosella. Enpä ole vielä kuullut, että olisivat saaneet parhaan kaverin kanssa ryhmätyötä tehdä. Vanhempi on kai kerran saanut olla parhaan kaverinsa penkkipari näiden neljän vuoden aikana. Että ainakin koulun puolesta opettajat yrittävät saada kaikkia tutustumaan toisiinsa ja opetella tulemaan toimeen erilaisten lasten kanssa. Näin siis ainakin steinerissa.
VastaaPoistaMinusta on ihanaa, että on tällaisia opeja, jotka ohjaa lapsia toimimaan eri pareissa. :) Tekstissä ei ollut tarkoitus arvostella opeja, vaan kertoa, kuinka lapset voivat välillä jättää toisen ulkopuolelle. Ja jos sitä on usein, voidaan me vanhemmat vinkata siitä opelle.
PoistaEn minä sitä arvosteluna ottanutkaan. Kerroin ääneen minkälainen kokemus meillä on asiasta. Todella toivon, että sama meno on jatkossakin! Lapset osaavat olla julmia eristämisessä. Siinä ei todellakaan tarvita opettajan apua!
PoistaNo hyvä. Tai ymmärsin kyllä, että et ottanut sitä arvosteluna, mutta päätin sen tuohon kuitenkin vielä selventää varmuuden vuoksi. :)
PoistaJa oli kiva kuulla teidän kokemus.♥
Onneksi on hyväkin opettajia, jotka pystyvät/ehtivät/jaksavat kiinnittää näihinkin asioihin huomiota, mutta valitettavasti kaikki opettajat eivät toimi yhtä hyvin. Hyvä teksti! <3
VastaaPoistaKiitos.♥
PoistaTekisi kyllä niin pahaa, jos oma lapsi aina kertoisi olevansa yksin tai, että joku jätetään aina ulkopuolelle. :/ Onneksi opet monesti näkee nämä, mutta aina ei tietysti voi kaikkea huomata ja silloin me vanhemmat voidaan vinkata siitä lapsen puolesta. :)
Mutta eihän pojan kanssa tehtävien tekeminen pitäisi olla mikään katastrofi? Oman poikani (12v.) parhaat kaverit koulussa ovat kaksi hänen luokallaan olevaa tyttöä ja jos hän saa valita, niin tekee ryhmätyöt heidän kanssaan.
VastaaPoistaEikä pojatkaan aina sopeudu poikajoukon standardeihin ja sulahda joukkoon. Omani on tästäkin hyvä esimerkki, vaikka tuleekin juttuun ja toimeen kaikkien kanssa. Myös itselläni oli kouluaikoina poikia kaverina.
Koulun suurimpia oppeja on, että oppii toimimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa ja opettajilla on suuri vastuu siinä, että ohjaavat oppilaita tähän.
Eihän se olekaan. :) Meillä ainakin tytöt usein pojan parina, eikä se heitä haittaa. Idea olikin se, että työskenneltäisiin eri parien kanssa, eikä sen oman parhaan kaverin kanssa. :)
PoistaMeillä lapset tulevat toimeen sekä tyttöjen että poikien kanssa ja minusta se on niin mahtava juttu.
Minäkin olen jo "murehtinut" tuota samaa asiaa, vaikka kaikki lapseni ovatkin vielä reilusti alle kouluikäisiä. Vanhin tyttäreni käy kerran viikossa srk:n kerhossa ja kertoo lähes joka kerta kerhon jälkeen, että leikki jälleen itsekseen. Tyttäreni on ujo ja hänen on vaikeaa päästä mukaan useamman lapsen leikkiin. Hän kaipaisi nimenomaan enemmän sellaista parasta ystävää. Aiemmin tyttärelläni sellainen olikin, mutta tämä tyttö oli pari vuotta vanhempi ja aloitti nyt eskarin eli hän ei käy enää päiväkerhossa. Tyttäreni tosin sanoo haluavansakin leikkiä yksin, mutta silti minua jo hieman huolettaa, jääkö hän yksin myös koulussa ja alkaako hän siinä vaiheessa kärsiä yksinäisyydestään. Ehkä huolehdin turhaan, koska tyttö on tosiaan vasta 4v, mutta koska itse olen ollut lapsena hyvin samantyylinen ja jäänyt koulussa vähän porukan ulkopuolelle, niin pelkään saman toistuvan lapsenikin kohdalla.
VastaaPoistaKyllä nämä asiat meitä vanhempia varmasti mietityttävät paljonkin.
PoistaTuo on sellainen tilanne, missä me vanhemmat usein huolestumme. Meilläkin eskarilainen oli paljon alkuun yksin, mutta onneksi hetkessä löysi sen porukan missä usein on, mutta osaa kuitenkin leikkiä kenen kanssa vain. Alkuun olin niin huolissani, että saako ketään kaveria. Hänkin sen verran arka, ennen kuin kunnolla pääsee vauhtiin.
Ikävää, mutta totta. Tuon homman muistan jo omilta peruskouluajoilta, jossa itselläni kyllä aina oli se "pari" vaikkakin pariin otteeseen tämä henkilö taisi vaihtua. Meillä kyllä opettajat sillon tällön vähän hajotti näitä vakiutuneita pareja, mutta eipä siitä tavallaan sitten oppituntien ulkopuolella ole mitään hyötyä, kun yleensä heti palataan takaisin sen oman parhaan kaverin luo. Ja kyllä muistan itse kulkeneeni myös isommassa porukassa ja jopa muutamassa eri porukassakin eli sellaistenkin lapsien kanssa, joiden kanssa muut "omasta porukastani" eivät halunneet olla tekemisissä, mutta eipä tuostakaan mitään ongelmia syntynyt. Mutta tosiaan yleensä ne isommatkin porukat muodostuivat näistä parahaiden kavereiden pareista. Mutta ainakin omassa lapsuudessa ne vähän ulkopuolelle jääneet henkilöt muodostivat sitten ihan oman porukkansa.
VastaaPoistaKiitos kun kerroit omista kokemuksista. :)
PoistaNäinhän se on, että vaikka tunnilla jaettaisiinkin, niin monesti välitunnilla sitten hakeudutaan takaisin niiden omien kavereiden luokse. Mutta jos tuo tilanne kuitenkin aina pikkuisen auttaisi ja pian se ulkopuolinenkin löytäisi mukaan porukkaan.
Tuttu tunne :/ Omat lapset ovat vielä pieniä, mutta pelkään jo valmiiksi kouluaikoja, koska olin itse koulukiusattu. Juurikin jätettiin porukan ulkopuolelle, ja aina jäin viimeiseksi kun pareja/ryhmää valittiin :/ Tämä vaikuttaa elämääni vieläkin, vaikka peruskoulusta olen päässyt jo kohta 15v sitten. Mutta toisaalta tämä on sellainen asia miltä ei pysty lastaan välttämättä suojaamaan vaikka mitä tekisi, täytyy vain toivoa parasta... Koulukiusaaminen kun tuskin koskaan täysin loppuu :(
VastaaPoista:(
PoistaKyllä näitä asioita pyörittelee päässään vaikka kouluikään olisikin vielä aikaa.
Tämä on tosiaan asia jolta lapsia on vaikea suojata. Monesti vielä käy niin, että tämmöistä ulkopuolelle jättämistä tapahtuu ilman, että lapsista kukaan kokee jättävänsä ketään ulkopuolelle. :/