Se hetki, ne muistot

Tiedättekö sen tunteen kun jokin kuva, tuoksu tai tilanne laukaisee sisälläsi voimakkaan tunteen tai muiston menneestä? Minulle tulee niitä aina silloin tällöin. Esimerkiksi kevään tuoksut, kesän tuoksu, syksyinen viileys. jokin vanha valokuva, musiikki, oikeastaan ihan mikä vain voi tämän aiheuttaa. Hetken aikaa tuntuu kuin alkaisi oikein "ahdistaa" tai ahdistaa ei ehkä ole oikea sana, taidan lähinnä tuntea suurta haikeutta. Olen huomannut, että kevään korvella näitä tulee eniten. Mistä lie tämä sitten johtuukaan. Sitä tavallaan haluaisi aina joskus palata ajassa taaksepäin. Päästä kokemaan uudestaan vielä jotakin.

Mitä sitä sitten kaipaa? Sen kun osaisi sanoa. Ehkä se on jokin pieni hetki tai jokin tilanne joka oli niin ihana, että sen haluaisi kokea uudestaan. Tai sitten haluaisi siihen hetkeen että osaisi toimia paremmin. Ehkä osaltaan se kun tietää että osaa asioista ei pääse koskaan enää kokemaan saa tuon haikeuden pintaan. Se kaikki on nyt takana päin.

Toisaalta taas olen tyytyväinen siihen että tuollaisia muistoja nousee pitaan joihin tahtoisi uudestaan. Se kertoo siitä että niitä hyviä ja kullanarvoisia hetkiä on tullut koettua ja osa niistä on ikuistettu valokuviin. Ne tärkeimmät hetket palautuu mieleen niin pienestä kuin vaikka jokin tuoksu tai musiikki. Niitä ei voi elää enää uudestaan muuta kuin valokuvien ja muistojen kautta.

Äh, musta tuntuu niin vaikealta kirjoittaa sanoiksi sitä olotilaa joka tulee kun tuollainen hetki tulee. Mutta monella varmasti musiikki nostaa näitä hetkiä pintaan. Itselläni on monta laulua joissa elää tuhannesti muistoja. On lauluja joita vanhempani kuuntelivat ollessani pieni ja niiden kautta pääsee takaisin lapsuuteen. On lauluja joita kuunneltiin teininä, on lauluja joita olemme kuunnelleet J:n kanssa, ystävien  kesken ja on lauluja joita ollaan kuunneltu omien lasten kanssa. Ja esimerkiksi aina kun kuulen Roope Salminen & Koirat -Madafakin darra, palaan sen laulun myötä elokuuhun ja Hugon synnytykseen, sillä se soi juuri ennen kuin poika syntyi.

Ihania asioita on takana päin ja onhan niitä mukava muistella, palasia sieltä täältä. Kuitenkin juuri tämä hetki on tässä ja nyt, joten pitäisi osata elää siinä. Ei haikailla menneitä tai suunnitella liikaa tulevaa. Sillä juurikin tästä hetkestä voi syntyä jokin muisto, joka palaa sitten mukavana muistona mieleen esimerkiksi sen musiikin, tuoksun tai valokuvan myötä.


A r v o n t a a n voi osallistua vielä tänään klo 23.00 asti. 

Kuinka sinä jaksat?

Lapsiperheen arki voi olla välillä aika väsyttävää. Pääsääntöisesti meidän arki sujuu mukavasti ja kiitos rutiineiden jokainen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Monella on sellainen mielikuva, että meidän arki on aamusta iltaan yhtä kaaosta, meteliä, hermojen kiristelyä yms. niin kuin varmasti kuvitellaan monesta perheestä jossa on enemmän lapsia. Todellisuudessa meidän arki sujuu leppoisasti eikä suurta meteliä ole, ellei äiti yritä puhua puhelimessa. Silloin tuntuu siltä että pääni päällä olisi lappu, kysy minulta juuri nyt ihan mitä vain tai huuda nyt niin lujaa kuin kykenet. :) Ja meno on kieltämättä villiä silloin jos joku tulee kylään ja kaikki neljä yrittävät kertoa kuulumisensa samaan aikaan. Silloin todellakin tuntuu siltä että meteliä on ihan liikaa, mutta normaalisti elämä ei kuitenkaan ole sellaista.

Kävin maanantaina kirpputorilla ja ostimme sieltä pikku S:lle lorukirjan. Myyjä siinä alkoi jutteleen ja jotenkin juttu meni siihen että mainitsin meidän kuluttavan aikaa sillä välin kun sisarukset olivat kerhossa. Myyjä sitten kysyi minkä ikäisiä sisarukset ovat? Sanoin iät ja mainitsin että vanhin on koulussa. Myyjä siihen sitten tokaisi.."No kyllä sulla riittää siinä puuhaa. Mä katoin että oot niin kamalan nuoren näköinenkin". Otin kohteliaisuutena tuon nuorelta näyttämisen, mutta en silti ymmärrä miksi lapsilukuamme kauhistellaan vähän joka puolella. Minusta kun tämä ei tunnu mitenkään liian rankalta, mä koen pärjääväni hyvin tämän porukan kanssa. Touhua toki riittää, mutta olen sen luontoinen että rakastan tämmöistä. :)

Olen myös monesti saanut kuulla kun olen kertonut olevan neljän lapsen äiti, että kuinka sä jaksat sitä härdelliä? Eikös sulla oo kauheesti pyykkiä? Kauhee en mä vois kuvitella että niitä olisi neljä!!! Ymmärrän toisaalta että jotkut ihmettelee, mutta mun mielestä elämä näiden neljän kanssa on hieman helpompaa kuin silloin kun meillä oli lapsia yksi. Jep, siltä musta oikeasti tuntuu. Nyt kaikilla on aina leikkikaveri joka tarkoittaa sitä että oma aika ei kulu pelkästään leikkimiseen ja toisen "viihdyttämiseen". Vaikka pyykkiä on paljon, niin kerkeän hyvin kyllä kaiken päivän aikana hoitamaan.

Joskus on kyllä niitäkin päiviä kun on oikeasti rankkaa. Yleensä ne päivät on niitä kun sairastetaan. Nytkin kaikki neljä ovat flunssassa. :/ Mutta varsinkin mahatauti on kaikista rankin, silloin oikeasti välillä "toivon" ettei mulla olisi ollenkaan lapsia. Sitä pyykkiä on aivan järkyttävästi, ressaan sitä kun pienet oksentaa koska pelkäsin itse sitä aivan hulluna pienenä ja kyllä vieläkin. Silloin ei kyllä tule montaakaan tuntia nukuttua vaan valvon lähinnä lasten unta. Haluan olla välittömästi paikalla kun minua tarvitaan.

Monesti kun lapsilukuamme päivitellään ja kysellään kuinka jaksat sitä meteliä, tulee mieleen se että miksei voi vaan kysyä että kuinka sinä jaksat? Mitä sinulle kuuluu? Voisin vastata vaikka näin: Kiitos, minulle kuuluu ihan hyvää. Olen saanut selkä/pääkipuihin hieman apua fysioterapiasta. Päänsäryt eivät ole enää niin pahoja ja särkylääkkeiden syönti on vähentynyt paljon. Odttelen jo talven tuloa, jotta hieman valostuisi ja oma mielikin virkistyisi. Vielä olen kotona lasten kanssa ja nautin melkein joka hetkestä. Tulevaisuus on vielä vähän auki, mutten meinaa siitä ottaa pahempaa stressiä. Mulla on kaikki tällä hetkellä hyvin. :)

Siispä minä kysyn nyt sinulta:
 Mitä sinulle kuuluu ja kuinka sinä jaksat?