Lastenreuma osana perheemme arkea

Heinäkuun alussa kirjoitin teille täällä siitä, kuinka aloin itse pistää meidän tytärtä kotona sen sijaan, että kävisimme neuvolassa piikillä. No miten on pistäminen sujunut, kun sitä on takana nyt reilut kaksi kuukautta? Ja miten meidän reumatytöllä muuten menee?

No jos aloitetaan siitä lääkkeen pistämisestä, niin se on sujunut oikein hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Joka kerta silti oma pulssi hieman kohoaa kun otan pistoskynän käteeni, mutta koitan olla näyttämättä Lumille omaa jännitystä. Alkuun Lumi istui aina isänsä sylissä, mutta eräs päivä hän vain ilmoitti, että "äiti nyt sinä voisit jo pistää minua, kun en jaksa enää odottaa isiä kotiin". Eipä siinä sitten kuin tyttö istahti syliini ja pistimme lääkkeen. Nyt Lumi on istunut jo monta kertaa ihan omassa tuolissa ja minä hoidan pistämisen. Huomaan kyllä, että Lumia jännittää joka ikinen kerta kun sanon sanat "nyt pistää". En kuitenkaan voi jättää sanomatta sitä, sillä siinä on se riski että hän säikähtää tai säheltääkin vielä jotakin ja pistos menee ihan huonosti. Vaikka kyseessä on ihan simppeli yksinkertainen kynä jolla lääke laitetaan, niin silti edelleen se oman lapsen pistäminen tuntuu jotenkin ikävältä.

Pahin vaihe pistämisessä on se alku, kun putsataan pistoskohta. Olenkin koittanut kääntää siinä tytön huomion muualle ja hän saa sillä välin valita laastarin ja avata sen valmiiksi. Ehkä puhdistuslapun haju ottaa nenään tai sitten hän jo alkaa jännittää pistämistä. Epäilen kuitenkin tuota ensimmäistä. Itse pistäminen on onneksi simppeli juttu ja Lumi tietää sen olevan nopeasti ohi. Laastari paikoilleen ja heitämme ylävitoset, kerron kuinka reipas tyttö oli ja hän saa jonkin palkan. Joskus se on tikkari, joskus purkka, joskus jokin ksylitolipastilli, maissinaksuja,  joskus tarra tai joskus keksi. Oikeastaan se voi olla ihan mitä vain ja joskus taas ei mitään.

Aikoinaan erään neuvolatädin kanssa (ei meidän oman) käytiin tästä keskustelua. Hän sanoi, että teen väärin kun palkitsen lapsen pistoksen jälkeen, varsinkin jollakin hyvällä. Minusta taas jos lasta pistetään joka ikinen viikko monen vuoden ajan ja lapsi ei pidä siitä, niin tuon palkan avulla hommasta tulee edes jotenkin siedettävämpää. Ja kyseessä ei kuitenkaan joka kerta ole karkkia tai jos on niin se on tyyliin se yksi. Me siis jatkamme tällä linjalla, koska olemme sen todenneet meillä erittäin toimivaksi. Lumi on lisäksi vielä niin suloinen kun pyytää että annetaan palkkaa myös sisaruksille ja näin ollaan tehty. Lumin pistokset alkoivat vuonna 2011. Hetken aikaa lääke oli tablettina, kaksi kuukautta oltiin jopa ilman lääkkeitä mutta sitten tulehdukset palasivat hurjina. Tabletti lääkitys otettiin takaisin, mutta tulehdukset rauhoittuivat vasta kun vaihdoimme lääkkeen pistokseen. Vuosien aikana pistoksia on kertynyt huima määrä, joten mielestäni tyttäreni on palkkansa ansainnut.

Kirjoitin myös jokin aika sitten siitä kuinka annan yhden lääkkeen tyttärellemme niin, ettei hän tiedä milloin saa sen. Voit lukea jutun täältä. Tämä on toiminut edelleen todella hyvin ja jopa niin hyvin, ettei meillä ole oksennettu kertaakaan sen jälkeen kun tämä tapa aloitettiin. Olen kyllä niin onnellinen, että tyttö selviää tästä ilman pöntön halailua. Tuo foolihappo kun on ollut meillä ennen oikea kompastuskivi ja nyt kun ollaan tehty tämä näin, on meillä ollut niin paljon helpompaa. Lääkkeen olen laittanut murrettuna oikein hienoksi milloin minnekin. Viimeksi se taisi mennä mehun seassa. Tällä hetkellä lääkkeenotot sujuu erittäin helposti ja Lumi ei enää stressaa niin paljoa niitä.

Lastenreuma on osa Lumin ja perheemme arkea ja toistaiseksi nyt on menossa hyvä vaihe. Hyvä jos välillä muistamme että tytöllä on tämä sairaus.  Tuntuu ihanalta että hän saa mennä ja touhuta, eikä hän koe olevansa "sairautensa vanki", joka ei voi tehdä samaa asiaa kuin ystävänsä. Tiistaina menemme fysioterapiaan ja katsomme mikä on niskan, polvien, nilkkojen ja kyynärtaipeen tilanne tällä hetkellä. Odottelemme myös aikaa reumapolille ja toivon että saamme sieltä hyviä uutisia (mitä ainakin oletamme saavamme). Sillä tyttö ei valita kipuja. Ehkä hieman keventelee toista jalkaa, mutta se voi johtua myös jalkojen pienestä pituuserosta.


Lisää aiheesta löydät tunnisteen Lastenreuma alta.

Syksy tuo mukanaan harrastukset perheisiin

Lapsi tahtoo alkaa harrastamaan sekä soittamista, jumppaamista, jalkapalloa, pesäpalloa, balettia, ratsatusta, uimista, laskettelua, hiihtämistä, taitoluistelua ja niin edespäin. Vanhemmat ovat pyörällä päästä ja miettivät mikä tai mitkä harrastukset nyt olisivat niitä joita lapsi oikeasti haluaa itse harrastaa, eikä vain siksi koska kaveritkin. Mikä on oikea määrä harrastuksia ja voiko niitä olla liikaa? Mitä jos lapsi ei vielä harrasta mitään tai jos hän haluaisi mutta syystä tai toisesta ei voi.

Luulisin että oikeaa määrää harrastuksia ei voi sanoa tästä näin vain, vaan se riippuu paljon lapsesta itsestään. Meillä pari harrastusta per lapsi on tuntunut järkevältä määrältä, niin aikaa jää myös muuhun. Jollekin lapselle taas ei tuota ongelmaa harrastaa montaa juttua yhtäaikaa, mutta onko sitten kiva jos jokaiselle päivälle on eri harrastus? Jokainen perhe varmasti tietää mikä on se sopiva määrä omalle/omille lapsille. Toivon että lapseni löytävät ne harrastukset, joiden parissa viihtyvät. Mitään ei pakoteta harrastamaan ja ei kielletä, jos se on oikeasti sellainen mitä haluaa alkaa harrastamaan. Mutta esimerkiksi ei hommata heti mitään kalliita jääkiekkovarusteita ja muutaman kuukauden kuluttua myydään niitä hikipäässä, kun ei se ollutkaan se juttu. 

Entäs jos lapsi tahtoisi harrastsaa vaikka mitä, mutta sairastaa sellaista sairautta, ettei se olekaan aina mahdollista? On kausia kun voi elää kuin normaali ikäisensä lapsi ja harrastaa ilman huolia. Mutta on myös kausia kun harrastuksille on sanotava heipat ja keskityttävä vaan vaikka kirjojen lukemiseen. Lumi harrasti aikoinaan liikuntaleikkikoulua, mutta joutui jättämään sen kesken kun tulehdukset iskivät pahana nilkkaan ja polveen. Viime vuosi oli haastava, ja tyttöä todella harmitti kun ei päässyt jumppaamaan jossa moni kaveri kävi. Muutaman kerran itkettiin yhdessä harmitusta. Onneksi oli sentään 4H-kerho, josta tyttö tykkäsi kovin. Nyt olin uhkarohkea ja ilmoitin tytön jumppaan sillä ehdolla, että hän tekee sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja varautuu siihen, että se voidaan joutua lopettamaan kesken. Tulehduksia ei ole nyt ollut ja tilanne vaikuttaa hyvältä. Toivotaan että näin jatkuu.

Meidän esikoinen harrastaa tällä hetkellä ratsastusta ja arvatkaa onko meillä jo kinuttu omaa hevosta.  Jotenkin kummasti palasi oma lapsuus mieleen. "Eihän ne hevoset nyt niin paljoa maksa", heh. Juu ei mutta se kaikki muu maksaa. No alusta asti on tehty selväksi, ettei meille omaa hevosta ole tulemassa ja on se kai jotenkin sisäistetty, ehkä. Ennen hän harrasti myös jumppaamista, mutta tahtoi jättää sen nyt pois. Minua se ehkä hieman harmitti kun neljävuotiaana alkanut jumppaura päättyi, mutta toisaalta jos hän ei koe sitä enää omaksi jutuksi niin turhaan sinne sitten edes menee. Harrastamisen pitää olla kivaa ja mieleistä, ei tuntua pakkopullalta. Oikeastaan kaiken vapaa-aikansa tyttö viettää tallilla hevosten parissa, joten ei sitä aikaa muille harrastuksille enää edes jää. Itsekin entisenä heppatyttönä tiedän kuinka aika tallilla kuluu kuin siivillä ja kuinka intoa riitti vaikka kuinka kaikkiin tallihommiin.

Matias puoletaan haluaisi aloittaa jalkapallon, mutta harmiksemme meidän kunnassa ei ole siihen vielä mahdollisuutta tai oikeastaan ryhmää. Heti kun löytyisi ryhmä johon hän pääsisi niin ilmotettaisiin ehdottomasti mukaan. Onneksi kotoa ja eskarista löytyy innokkaita jalkapalloilijoita. Tällä hetkellä poika ei oikein ole innostunut muusta paitsi kalastamisesta, jonne mieheni vie häntä aina välillä. Syksyllä Matias varmaankin aloittaa 4-H kerhon ja sitä hän odottaakin jo. Ainon kanssa olimme aloittamassa liikuntaleikkikoulua, mutta jäimme odottamaan pääsemmekö ollenkaan mukaan, sillä olemme jonossa varasijalla neljä. Vähän kyllä mieli laski ja luultavammin emme mahdu mukaan. Olisi aika iso tuuri, että neljä peruisi paikkansa ryhmästä. Onneksi Ainolla on kerran viikossa kerho. Hugon kanssa ei harrasteta kuin kotona jumppaamista. Täällä on oikeastaan tuon ikäisille vain muskari tai perhekerho ja niitä olen aina välillä miettinyt. Saa nähdä mitä niiden kanssa teen.

Vaikka meillä on monta lasta, en halua kieltää keneltäkään minkään harrastamista vain siksi että se on kallista. Jos meillä joku muukin haluaa alkaa harrastamaan ratsastusta, tahdon tarjota siihen mahdollisuuden. Vaikka sitten alkuun harvemmin tunteja, sillä hirveän usein ei ole mahdollista ostella 10x ratsastuskortteja. Ainakaan niin kauan kun olen kotiäitinä. Joskus kun kuljetan lapsia harrastuksiin ja pois, mietin koskahan sitä itse kerkiää aloittaa jonkin harrastuksen? Ja sitten jo mietin kuumeisesti sitä mitä harrastaisin jos olisi aikaa? Nyt tämä blogi ja koiran kanssa ulkoilu on tämän äidin harrastukset. Joskus tulevaisuudessa toivottavasti vielä valokuvaus..sillä siinä tahtoisin kehittyä paljon.

Mitä teillä harrastetaan? 

Joko tunnet Putiikki Pietamon? Sis. alekoodin

Nyt kaikki katseet tänne päin, sillä minulla on kivaa kerrottavaa yhdestä ihanasta yrityksestä, jonka kaksi serkusta perustivat ihan hiljattain Tampereelle. Putiikki Pietamo syntyi kahden serkuksen yhteisestä intohimosta kankaita ja ompelua kohtaan. Heidän tuotteisiin kuuluu ihania printtejä joustokankaissa, yksiväriset trikoot ja resorit, ompelutarvikkeet, vaatteet sekä korut. He suunnittelevat sekä valmistavat itse malliston vaatteet, pipot, korut sekä muut asusteet. Kankaissa he taas pyrkivät suosimaan suomalaista suunnittelua ja valmistuksessa mahdollisimman egologisesti ja eettisesti tuotettuja kankaita.

Putiikki Pietamon valikoimasta löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa. Kivoja kankaita niille, jotka tykkäävät tehdä itse ja valmiita tuotteita meille, joilla ei yhteistyö suju niin hyvin ompelukoneen kanssa. Tai taidot eivät (ihan vielä ainakaan) riitä. Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja asusteille alkaa olla käyttöä. Mikä olisikaan ihanampi piriste kuin kaunis pipo päähän. Pipo on myös oiva lahjaidea, sillä saa varmasti ilahdutettua ystävää tai muuta läheistä. Pipoille kun on aina käyttöä. Joskus lapsilla tosin on vaikeuksia laittaa pipoa päähän, mutta kun pipo on kaunis ulkoapäin sujahtaa se myös helpommin pieneen päähän.

Itse ihastuin erityisesti heidän ihastuttaviin rusettipipoihin joita löytyykin heidän valikoimastaan kiva määrä. Jokainen väriyhdistelmä on niin herkullinen, että voisin kotiuttaa niistä jokaisen. Sain yhteistyönä heidän valikoimastaan harmaan pipon valkoisella rusetilla ja olen rakastunut. Pipo on kyllä todella hyvä päähän ja arvatkaa vaan asuuko täällä nyt kolme pientä tyttöä, joista jokainen haluaisi myös tuollaisen pipon. Tarvitsee kyllä varmasti jokaiselle vielä sellainen hankkia. Lasten kanssa on välillä kiva samistella. Näitä ihastuttavia rusettipipoja voit käydä kurkkimassa täällä.

Syyskuun aikana nettikauppaan ilmestyy naisten vaatemallisto sekä pipoihin mätsääviä tuubihuiveja. Tarkkailkaa siis välillä Pietamon nettisivuja. Heidät löytää myös Facebookista sekä Instagramista.

Teidän lukijoiden iloksi Putiikki Pietamo antoi minulle käyttöön alekoodin, jolla saat -20 % näistä ihanista rusettipipoista käyttäessäsi koodia: rusettipipo. Koodi on voimassa tästä päivästä tämän viikon loppuun asti eli 1.9.-4.9.. Nyt siis kaikki äkkiä ihastelemaan Putiikki Pietamon sivuille heidän ihania rusettipipoja ja tietty muitakin ihanuuksia. Pääset sinne  t ä s t ä.


Postaus toteutettu yhteistyössä Putiikki Pietamon kanssa.
En hyödy linkkien klikkaamisesta.

*Rusettipipo saatu