Raskaana viimeistä kertaa

Kuvailin tämän viimeisen odotuksen aikana joka viikko mahaani ja tein niistä kollaasit. Päätin että sujauttelen ne tänne postauksen sekaan jotta tekin pääsette näkemään kuinka masu muuttui ja kasvoi.

Nyt se on takana päin ja kaunis muisto vain. Raskausaika ja raskaana oleminen on ehkä yksi ihanimmista asioista joita olen kokenut. Olen saanut nyt kokea tuon ihanuuden jo monta kertaa ja nyt yksi ovi elämässäni olisi aika sulkea ja se tuntuu niin äärettömän vaikealta ja raskaalta. Ei enää koskaan! Tuo kaikuu korvissani ja kuulostaa niin kamalan lopulliselta ja se jos jokin saa kyyneleet silmiin. 

Kaikki alkoi siitä kun tälle äidille iski jälleen vauvakuume. Ajattelin että tuo vaihe menee kyllä ohitse. No eipä mennyt ja vauvakuume vaihtui pian vauvan kaipuuksi. Monet kyyneleet siinä tuli vuodatettua ja olo oli aivan kaamea. Aina kun hetkeksi sai työnnettyä tuon asian pois mielestä niin telkkarista tuli raskaustestimainos, näin joka puolella raskaana olevia ja joka paikassa tuntui olevan vauvoja. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin ottaa asia J:n kanssa puheeksi.

Kului pitkä tovi ja kaikki junnasi paikoillaan asian suhteen. Monet itkut tuli itkettyä ja lenkillä purin asiaa ystävälleni. Kunnes sitten yhtenä iltana jutellessani J:n kanssa sovimme että lupa sille viimeiselle annetaan. Ensimmäisen illan itkin vain onnesta. Ei mennyt kauankaan kun testi näytti positiivista ja alkoi tuo ihana ja jännittävä aika, viimeinen odotus.

Olin aivan onneissani ja elin ties missä odotus huumassa koko raskauden ajan. Nautin enemmän kuin koskaan siitä että sisälläni kasvoi jotakin niin ainutlaatuista ja ihanaa. Samalla silti pelkäsin ja olin välillä niin kauhuissani. Eihän kukaan veisi minulta tätä onnea? 

Raskaus eteni ja vatsa kasvoi. Olen aina rakastanut vauvavatsaa ja sitä tulikin siliteltyä, mittailtua ja kuvailtua todella paljon. Halusin ikuistaa mahdollisimman paljon, sillä tiesin että en tulisi tätä ihanuutta koskaan enää kokemaan. Aloin jo hyvissä ajoin tekemään myös pientä surutyötä. Monena iltana sitä vain alkoi kyyneleet valumaan kun edes ajattelin että kohta tämä vaihe elämässäni on historiaa. Ei enää koskaan kasvavaa vauvavatsaa, pieniä potkuja masussa ja sitä jännittävää tunnetta kun oli menossa ultraan. Tämä olisi viimeinen.

Tämä raskaus sujui kyllä niin mukavasti. Ei pahemmin mitään oireita tai vaivoja. Ei selkä eikä päänsärkyjä. Muutamat katkonaiset yöt ei menoa haitanneet ja voin koko odotusajan todella hyvin. Ehkä siinä on se syy miksi tykkään olla raskaana kun sitä voi yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin normaali tilassa. :)

Raskausaika meni kuin siivillä. Tuntui että viikot vain vilisee ja ennen kuin huomasinkaan oltiin jo ihan viimeisillä metreillä. Olen ehkä monen mielestä pöhkö kun tämän sanon, mutta voisin olla raskaana vielä kauemminkin. Minusta odotus voisi hyvin kestää vaikka kokonaisen vuoden, hih. :)

Masu ei tälläkään kertaa kasvanut älyttömän suureksi, mutta omaan silmään se oli minulle juuri sopiva. Ja oli se sen verran suuri että sai miettiä miten solmii kengännauhat tai laittaa sukan jalkaan. Paljon kuulin kommenttia siitä kuinka pieni mahani on, mutta eipä sen mikään jätti olisikaan tarvinnut olla.

Luulen että tulen vielä tulevaisuudessa katsomaan näitä masukuvia moneen kertaan. Luulen että vauvakuume iskee jälleen uudestaan ja uskon että se kirpaisee kun tietää että nyt se pitää vain kestää ja selättää. Joskus kuitenkin tämäkin asia on kohdattava. Ei koskaan ikinä enää kuulostaa kuitenkin niin kamalalta omaan korvaan ja vaikka tiedänkin että lapset ovat nyt tässä niin taidan kuitenkin jättää sen oven hieman raolleen. Näin asian käsitteleminen on hurjasti helpompaa.

Näitä viimeisten viikkojen kuvia katsellessa kostuu silmät väkisinkin. Mieleen palaa se viimeisten päivien jännitys. Nyt sylissäni on kuitenkin mitä ihanin palkinto. ♥ En voi uskoa todeksi että olen saanut kantaa tuota ihanaa kääröä sisälläni kokonaiset 9kk. Me saimme aikaan jotakin noin pientä, kaunista ja täydellistä ja nyt hän on tässä. En vaihtaisi hetkeäkään pois.

"Oman lapsen,

pienen linnun,

kannoin alla sydämen.

Nyt on onni täydellinen,

syliini saan ottaa sen.

Tunnen käden, pienen, hennon,

tunnen posken pehmeän.

Voisko olla kauniimpaa

kuin alku uuden elämän".