Kaksplus.fi

torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku 17 | Ikävä yllätys




Se olisi jo joulukuun 17 päivä, iik enää muutama päivä jouluun ja niin paljon on tekemättä. Lahjapaperit odottaa kaupassa, osa paketeista niitä papereita ympärilleen, osa lahjoista on vallan tekemättä ja siivous...kuka sen tekee? Lauantaina on aamusta koululaisen joulujuhla ja sunnuntaina pitäisi juhlia rakkaan Matiaksen 5v synttärijuhlat. Kaikki tarjottavat on vielä ihan auki, kakkukoristeet ja aineet odottaa kaupassa. Onneski on sentään jokin visio millaisen siitä teen.

Jottei asiat kävisi liian helpoksi niin vanhassa talossa kun asutaan niin pääsee täällä joskus kyläilemään hiirulainen. Tämä "ihana" hiirulainen oli sitten järjestänyt edellis yön aikana pikku yllärin, tai olisikin ollut pieni. Tämän pitkähäntäisen ystävän vuoksi keittiössä pääsi tapahtumaan pieni vesivahinko. Laitoin eilen astianpesukoneen pesemään normaalisti ja käperryttiin Hugon kanssa sohvannurkkaan. Kauan ei Hugo kerennyt tissillä olemaan kun kuului sellainen ääni että nyt tulee vettä jostain ja paljon. Nousin kyllä kuin ammus sohvalta poika roikkuen tissillä kiinni ja juoksi keittiöön, jossa lattialla lainehtii jo ihan hirveesti vettä.

Painoin astianpesukoneen äkkiä pois päältä ja laitoin hanat kiinni. Heitin lattialle muutaman pyyhkeen, joita onneksi oli keittiön portin päällä (kerrankin oli hyötyä että joku oli jättänyt siihen pyyhkeen kuivumaan). Sitten soitto J:lle että vettä on ja paljon ja koitan kuivata niin paljon kuin vain voin. Sain onneksi hyvin vedet pyyhkeisiin. Yhteensä kolme isoa kylpypyyhettä, yksi käsipyyhe ja rulla talouspaperia meni siihen että sain vedet pois. Sitten aloin katsomaan että missä vika piilisi ja löysin letkun johon oli purtu peukalonpäätä isompi reikä.


Nyt sitten on pesukone pois paikoiltaan, letkut odottaa uusimista ja lattianrajassa huutaa puhallin joka kuivaa lattiaa. Tuskin se syvälle imeytyi, kun niin nopeasti pääsin kuivaamaan. Mutta nähtäväksi jää toimiiko näin. J kuitenkin uskoo että tämä riittää niin tällä sitten mennään. Onneksi itse koneessa ei kuitenkaan ole sitä vikaa. Nyt vain joutuu hetken tiskaamaan käsin jotta lattia kuivaa, niin saadaan kone takaisin paikoilleen. Vettä meni yhteensä kolmen kaapin ja pesukoneen alle (pesukoneen alla oli kaukalo, mutta vesi tuli niin paineella kauempaa letkusta, joten kaikki vesi meni sinne kaukalon alle). Eikä oo muuten kauan siitä kun meidän vanha kone levis ja vedet aiheutti pahankin vesivahingon. Muistaakseni arviolta 1500€ josta meille vakuutusyhtiö korvas naurettavan 50€.

Kyllä on sitten lentänyt muutama jos toinenkin ärräpää. Tiskiltä kun ei tässä perheessä muutenkaan välty ja nyt vielä synttärit ja joulu tulossa, puuh. Toivon mukaan lattia saadaan pian kuivaksi ja olisi sunnuntaihin mennessä kone paikoillaan. Mä meinaan niin vihaan tota käsin tiskaamista ja niitä silloin tällöin kyläileviä hiiriä.  

28 kommenttia:

  1. Voi ei oo tosikaan!! :/
    Paljon tsemppiä <3 sinne ja toivottavasti saatte pian lattian kuivaksi ja tiskarin käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja niin ärsyttää...Onneksi puhallin on kuivattanut jo hyvin, toivoa on. :)

      Poista
  2. No voi ei- kylläpäs nyt hiiri varsinaisen tuhotyön sai aikaiseksi :/ Voimia sinne kaiken kiireen keskelle ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. :/ Ei tartte tulla enää sen meille kylään.
      Kiitos.♡

      Poista
  3. Voi ei! Onni kuitenkin ettei tämä tapahtut jouluaattona! <3 Tsemppiä tiskaushommiin - minäkin vihaan sitä!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. No kyllä. :/
      Onneks en laittanu konetta päälle ja lähteny kylälle tai täällä olis lainehtinu koko kämppä.

      Poista
  5. Apua, onneksi olit noin valppaana ja pystyit heti mennä sammuttamaan hanat. Mutta on tuo kyllä silti kurjaa, voin kyllä hyvinkin kuvitella sitä tiski määrää mikä tulee ihan vaan perus ruokailun jälkeen,saatikka leipomisten ja synttäreiden jälkeen. Toivottavasti saatte siis koneen taas pian käyttöön!

    Tsemppiä ja energiaa synttärijuhlien järkkäämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks. :) Ajatella jos olisin napannut sen päälle ja lähtenyt kylälle kaupoille..
      Toiveissa olis saada kone kiinni sunnuntaiks..toivon että puhallin kuivaa hyvin siihen mennessä. :)
      Kiitos tsempeistä.♡

      Poista
  6. Oih, tsemppiä! :/ Kertakäyttöastiat käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡
      Mies meinasi että laittaa koneen kiinni niin ei tarvii tiskata.. sen verran vähän kastui kuulemma itse koneen alta.

      Poista
  7. voi ei!!! :( onneks et ollu esim. pihal tai asioil ku toi tapahtu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks. Muuten olis ollut järkyttävästi vettä lattialla.

      Poista
  8. Apua,eikä!! Onneksi ei kuitenkaan tuon pahemmin,se olisikin ollut mukavaa kun oisit lähtenyt asioille. Voi juma :/
    No eikai muuta kuin tiskausiloa sitten? :D ei mutta tsemppiä♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, onni onnettomuudessa.
      Katotaan jos tuo laittaa jo koneen kiinni..olis niin ihanaa.

      Poista
  9. No voihan hitto! Onneksi olit kotona eikä nyt suurempaa vahinkoa kerennyt käymään. Mulla on huono tapa jättää välillä astianpesukone päälle silloinkin kun en oo kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut sama tapa mutta taitaa muuttua nyt tän jälkeen. :)
      Onneksi itse astianpesukoneen alle ei ollut menny niin paljon vettä, niin jos koneen saa jo pian kiinni. Muut kaapinaluset vaatii vielä kuivatusta.

      Poista
  10. Voi perhana! Kaikkea sitä.. Onneksi olitte kotona! Liian usein tulee jätettyä kone yksinään päälle. :/ Meillä tuota putkirikkoa lukuunottamatta sama tilanne täällä - viikonloppuna juhlitaan 6v synttäreitä ja jouluhommat vähän retuperällä. Sain sentään kakkupohjan leivottua tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks. Muuten vettä olis lainehtinut ihan joka puolella.
      Ihania juhlia sinne.:) Mä en oo saanu tehdyksi vielä mitään..pitää huomenna aloittaa. :)

      Poista
  11. Voi ei, mikä painajainen! :O Kaikki tuollaiset sattuu aina silloin, kun muutakin tekemistä olisi yllin kyllin.. Tsemppiä tiskaus-urakkaan. :/:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne tuntuu aina sattuvan. Onneksi kone saatiin kiinni, sillä lattia saatiin sen alta kuivaksi, joten säästyn toistaiseksi tiskaamiselta. :) Muiden kaappien alustat vaatii kyllä lisää kuivatusta.

      Poista
  12. Voi ei mikä yllätys näin joulun alle! Toivotaan, ettei vesi aiheuttanut tällä kertaa pahempaa vahinkoa.

    Hiirulainen saisi kyllä muuttaa, jonnekkin muualle kun ei kerran osaa käyttäytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta..astianpesukone hurraa nyt pesuhuoneessa ja keittiössä lattia kuivaa.

      Poista
  13. Voi hiiri minkä teit! Ei käy elämä tylsäksi kun pikku tuholainen tehnyt kolttosiaan.
    Teillä tulee takuulla valtavasti tiskiä kun minustakin välillä tuntuu että hukun tiskeihin. Toivottavasti saatte koneen pian paikoilleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, ei ollut kiva ylläri ja näillä näkymin joudutaan kuitenkin myös purkamaan lattia auki. :/
      Tällä hetkellä astianpesukone on kiinni. J pisti sen meidän pesuhuoneeseen, jotta saadaan tiskattua koneella. :D

      Poista
  14. Nyt ei auta kuin ottaa kissa taloon. ;) Tsemppiä tiskauksen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummulassa (joka on samalla pihalla) on kissa ja se onneksi hieman hillitsee noita hiirulaisia.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...