Kaksplus.fi

torstai 4. helmikuuta 2016

Kyllä tätä on odotettu


En uskonut että tätä tapahtuu, tai halusin uskoa, mutten luottanut siihen että Hugo koskaan nukkuisi ulkona vaunuissa. Mutta sitkeä luonne kun olen niin päätin että me ainakin kokeilemme. Tämä vaati paljon vaunujen hytkyttämistä, lyhyitä unia ja välillä vähän pidempiäkin. Sekä hakemista siihen mikä on millekin kelille oikea vaatetus juuri Hugon kanssa.

Kovat -30 "hirmupakkaset" haittasivat todella meidän harjoittelua. Olen pitänyt pakkasrajana Hugon kanssa sen -10 koska hän ei ole ulkona nukkunut. Aina kun oli mahdollisuus laittaa ulos, niin aina laitettiin. Ekoilla kerroilla ulkona sai tunnin aikana hytkyttää monen monta kertaa. Välillä Hugo vielä nukahti ja välillä taas mikään ei auttanut. Hiljalleen huomasin että ulkona ei tarvinnut ravata montaa kertaa eikä aikani kulunut ikkunan edessä istuen hälytin kädessä, odottaen koska taas pitää mennä. 

Kuin varkain huomasin että Hugo nukkuu aika tarkalleen sen kaksi tuntia ulkona. Välillä änisee jotakin muttei ala enää huutamaan suoraa kurkkua. Silloin riittää kun hieman heiluttaa pari kertaa vaunuja ja taas nukutaan. Aivan mahtavaa. En voi hehkuttaa kylliksi sitä että nyt meillä nukutaan vaunuissa ulkona joka ikinen päivä. Hugo alkaa pukiessa jo hakea unta ja nukahtaa melkein heti kun vedän vaunupussin kiinni. Välillä uni yllättää jo puettaessa ja joskus tissillä.

Parhain asuste on ollut ulkona vain muutamalla pakkasasteella: Body, sukkikset, merinovillalapaset, pitkät villasukat, kypärämyssy, äitiyspakkauksen haalari pussimallisena ja sitten koko komeus äitiyspakkauksen pussiin. Yli -5 asteen pakkasilla muuten sama setti, mutta sisävaatteiden päälle puen äitiyspakkauksen mukana tulleen ohuen välihaalarin, toisen pipon kypärämyssyn päälle ja jos ollaan jo lähellä kymppiä niin sitten vielä paksut äitiyspakkauksen töppöset ja tossut. Nämä ovat olleet nyt toimivat ja Hugon herätessä on syliin saanut nostaa pojan jolla ei ole ollut kuuma eikä kylmä.

Vaunulenkille en ole vielä lähtenyt, mutta pihassa ollaan kärrytelty. Päätin että menen tuolle yhdelle sivutielle joku päivä hieman käpsyttelemään, sillä vaunulenkkejä on niin ikävä.

25 kommenttia:

  1. Voi mukavaa että tuo vaunuissa nukkuminen on sujunut teillä nyt niin hyvin!<3 Ja siis nukkuminen yli päänsä on helpottunut ilmeisesti huomattavasti, muistan meinaan kun kerroit että Hugo nukkuu vartin pätkissä aina päivällä. Niin ne vaan kasvaa! Reilu viikko ja sitten nähdään, varaudu siihen että nuuhkin nenän täyteen vauvantuoksua :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun unet maistuu ulkona niin jokin rytmikin on uniin viimein löytynyt. Pätkittäistä nukkumista on vieläkin, mutta ainakin ne yhdet kunnon unet nukkuu. :)
      Niin nähdään ♥ ja kyllä olen siihen jo varautunut. :D

      Poista
  2. Mahtavaa, että vaunupäikyt onnistuu! Kannatti sitkeästi yrittää! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että vaunuilu on lähtenyt sujumaan! :) Itse oon sen verran laiska, että jos en itse ulkoile (mitä teen tosin aika usein) , niin en jaksa viedä vauvaakaan ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, viisi kuukautta siihen meni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D
      Hugo nukkuu yhdet päikkärit pihalla ja joskus ulkoillaan muiden kanssa samaan aikaan. Mutta jos ei niin sitten muiden lasten kanssa ulkoillaan myöhemmin päivästä.

      Poista
  4. Hienoa! Sitkeästi olet jaksanut yrittää ja nyt se palkitaan. :)

    Ja voi että, nukkuvat vauvat ja lapset ovat jotain äärimmäisen suloista, tui tui. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen niin onnellinen että vihdoin Hugo nukkuu vaunuissa ulkona ja unetkin ovat pidentyneet. :)
      Vauvat on kyllä niin suloisia nukkuessaan.♥ Välillä kun Hugo nukahtaa syliin niin en millään raaskisi laskea sylistä. Sitä vain voi ihailla omaa aarrettaan.♥

      Poista
  5. Jes, hieno juttu että uni maistuu nyt ulkona vaunuissa :)

    VastaaPoista
  6. Oooh vau, aivan mahtavaa! Hyvä te. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä upea juttu, niin kauan tähän meni mutta kannatti.♥

      Poista
  7. Jee, kiva että vihdoin maistuu unet ulkona vaunuissa! Toi äp:n villahaalari on kyllä paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä hetkeä odotettiin ja niin kauan. :)
      Ja se on kyllä ihan huippu ja niin lämmin.

      Poista
  8. Voi että, oon hurjan onnellinen sun puolesta, kannatti olla sitkeä!!!

    VastaaPoista
  9. Niin tuttua.. Meillä nukku ensimmäisen kuukauden hyvin vaunuissa ulkona, sitten menikin 7kk että ei nukuttu vaunuissa jos ei ollut liikettä. Ja nyt hieman alle 9kk iässä nukkuu jälleen vaunuissa ilman lykkimistä :D eli kyl sitkeys palkitaan ;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...