Kaksplus.fi

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kotimaista käsityötä




Tiedättekö sen tunteen kun löydät päällesi jotain niin mukavaa vaatetta, että kaivat sen vaatekaapista päällesi aina kerta toisensa jälkeen? Tiedätkö että parasta siinä vaatteessa on se, että voit pukea sen niin arkeen kuin juhlaan. Näiden lisäksi tulet hyvälle tuulelle siitä että päälläsi on Suomessa valmistettua käsityötä. Aika mahtavaa etten sanoisi. 

Sain Kädenjälkiä sydämessä blogin Nean ja 10 plussan äiti -blogin Matun kanssa kunnian tutustua hieman paremmin Tampereella sijaitsevaan Putiikki Pietamoon ja sen ihaniin omistajiin Heidiin sekä Kirsiin. Heidi on itseoppinut ja erittäin taitava ompelija jonka käsistä valmistuu todella kauniita pipoja, pantoja ja muita asusteita. Heidi on valmistunut jo vuodesta 2013 asti upeita tuotteita, jotka tunnettiin ennen merkillä HepsuS. Kirsi puolestaan on valmistunut vaatetusalan artesaaniksi vuonna 2006 ja on ommellut työkseen omalla toiminimellä ja tehnyt muidenkin leivissä erilaisia ompelutöitä. Erittäin taitava nainen, joka on suunnitellut Pietamon mallistoon kauniit naisten mekot.

"Jäimme molemmat serkukset äitiyslomalle syksyllä vuonna 2014, ja ajatus uudenlaisesta aluevaltauksesta lähti pikku hiljaa itämään. Ideat kasvoivat toiminnaksi 2016 vuoden alusta, ja pian molempien iso unelma yrittäjyydestä kankaiden ja ompelun parissa pääsi toteutumaan. Haluamme yhdessä kehittää ja toteuttaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia ideoita."





Näiden kahden naisen käsistä valmistuu upeita tuotteita asiakkaiden toiveita kuunnellen. Mallistosta löytyy esimerkiksi, rusetti- ja ruusukepipoja, rusettti-ja solmupantoja, tuubihuiveja, pompuloita, korvakoruja, legginssejä sekä kauniita mekkoja upeilla leikkauksilla. Lisäksi putiikista on mahdollista ostaa kankaita jos taidot itse ompelemiseen riittää.

Heti kun vaatemallisto ilmestyi, iskin silmäni kahteen ihastuttavaan mekkoon, joista toinen Anja-mekko oli minulla päällä Marja Hintikka Live -illassa. Tuosta mekosta muodostui heti minun lempimekko joka kaapistani tällä hetkellä löytyy. Koskaan en ole päälläni pitänyt mitään noin hyvin istuvaa ja mekkoa joka ei todellakaan purista mistään. Sitä voi käyttää sekä kotona, että tilaisuuksissa jonne pitää pukea päälle jotakin siistimpää. Toinen mekko puolestaan on leikkauksiltaan niin kaunis, että oikein harmitti jättää se liikkeeseen, mutta se ehdottomasti tulee löytymään jossakin vaiheessa vaatekaapistani. Kyseessä on Marianna -mekko.

Molemmat mekot ovat kokoa S. Olen itse 172cm pitkä ja mekot istuvat kyllä todella hyvin. Pituuskin riittää, vaikka kerkesin jo miettimään, että tarviiko siihen laittaa hieman lisää mittaa. Legginsseistä puolestaan omaa silmääni viehätti nuo sulkakuosilla olevat, jotka meille kotiutui yhteistyönä, ja  heti toisena lempparina ovat nuo rastit, jotka löytyy nekin kyllä jossain vaiheessa kaapistani. 






Kauppana pieni Putiikki on oikein viihtyisä ja siellä on ilo vierailla. Upeita kankaita on kiva hypistellä ja iloinen myyjä kaksikko auttaa mielellään erilaisten yhdistelmien valinnassa. Pipoja sekä pantoja on valmiina hyvä valikoima, jossa iskee heti valinan vaikeus, hih. Mekkoja on mahdollista saada myös erilaisilla kankailla. Ja kyllä voikin sama mekko näyttää eri kuosissa aivan toiselta mekolta. Suosittelen lämpimästi käymään putiikissa ja koittamaan näitä mekkoja ja asusteita päälle. Voin melkein taata, että tulet ihastumaan.

Me bloggaajat saimme myös koota kolme erilaista yhdistelmää niin, että jokainen valitsi mekon ja siihen asusteen. Näistä tehtiin Pietamon facebook sivuille kiva arvonta, joissa eniten ääniä kerännyt yhdistelmä arvotaan siitä tykänneiden kesken. Sinulla voi siis olla mahdollisuus voittaa itsellesi jotakin todella ihanaa. Klikkaa siis heti itsesi heidän Facebookkiin ja osallistu.



Yhteistyössä Putiikki Pietamon kanssa.
pietamo.fi

6 kommenttia:

  1. voi kun te ootte kauniita naisia!! ja siis ihania nuo vaatteet, taas ihan uus merkki mulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla.♥
      Pietamon vaatteet ja asusteet ovat aivan ihastuttavia, joten suosittelen ehdottomasti tutustumaan. :)

      Poista
  2. Mikshän mää en löydä tuota arvontaa? Joka tapauksessa, nuo on aivan ihania nämä Pietamon vaatteet. Asuisinpa Tampereella, siellä on kaikkea kivaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pitäisi aueta suoraan tuosta alemmasta (sinisestä) facebook linkistä ja löytyy Pietamon facebookista kun selaa alaspäin. :) Sieltä löytyy sitten tuo kuva joka on tämän postauksen lopussa. :)
      Pietamon vaatteet ovat aivan ihania, kannattaa tilata heidän suivuiltaan jos ei paikan päälle pääse hypistelemään. :)

      Poista
  3. Näyttää ja kuulostaa ihanalta! Etenkin nuo suklakuosiset leggarit. :)
    Ihailen niitä rohkeita, jotka uskaltavat perustaa oman yrityksen. Jossain määrin se houkuttaisi itseänikin, mutta taitaa pelottaa kuitenkin liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne leggarit on kyllä ihanat. :)
      Kyllä se rohkeutta vaatii ja kovaa työtä. Ihailen näitä kahta naista ja heidän ihanaa putiikkiaan.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...