Kaksplus.fi

Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Uusi taito


Tätä hetkeä oltiin odotettu. Tilanne oli ollut jo sellainen, että se olisi voinut tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Nimittäin selältä masulle kääntyminen. Jo pisemmän aikaa Hugo on kääntynyt kyljelleen, muttei ole kuitenkaan mennyt masulleen. Sitten meno alkoi näyttää siltä että pian se tapahtuu joten pidin puhelintani koko ajan lähellä. Jos Hugo päättäisi kääntyä kerkeisin luultavammin kuvaamaan sen, jotta olisin voinut näyttää sen J:lle ja ehkä muutamalle muullekkin.  No aina se oli melkein, muttei kuitenkaan. 

Sitten keskiviikkona 27.1. lähdin viemään Iidan jumppaan ja menin itse lenkille. Kun sitten tulin kotio odotti täällä J niin ylpeä ilme naamallaan ja kehui kuinka Hugo oli kääntynyt. Ensimmäiset sanani taisivat olla "eikä, ja mä en ollut näkemässä." Sen jälkeen tuli kuitenkin valtavan ylpeä olo. Pieni poikamme on oppinut jälleen uuden taidon. Illalla siinä pojan ollessa lattialla odotin jos taito näytettiin äidillekkin, mutta ei. Sillä Hugo kääntyi vain kyljelleen ja taas selälleen ja väläytteli niitä ihania hymyjä. 

Seuraavana aamuna pääsin sitten itsekkin todistamaan kun Hugo päätti yhtäkkiä kääntyä. Hienosti se sujui ja tapahtui niin nopeasti. Niin mahtavaa että pieni oppii uutta ja samalla niin kamalan haikeaa kun toinen kasvaa hurjaa kyytiä.


Hugohan ei ole koskaan viihtynyt masullaan ja sama meno jatkuu edelleen. Kun hän tajusi että aina kääntymisen jälkeen joutuu masulleen, eipä ollakkaan enää kääntyilty. Uusi taito siis opittiin ja todettiin ilmeisesti sitten huonoksi, heh. Hugo seuraa kehityksessään aika lailla sisaruksiaan. Meillä on kaikki olleen aika myöhäisiä liikkeelle lähtijöitä, joten olisin ollut todella ihmeissäni jos kääntyminen oltaisiin opittu aikaisemmin. Saa nähdä jatkuuko kääntyily, vai päättikö Hugo että se saa nyt jäädä kun joutuu siihen huonoon asentoon. Jännityksellä odotan mikä taito opitaan seuraavaksi.

Se olisi nyt tammikuu sitten paketissa ja huomenna on jo helmikuu. Helmikuulle onkin kaikkea kivaa tiedossa mm. viikonloppuna juhlitaan meidän Ainon synttäreitä.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Niin se manduca...


Ostin manducan Hugon ollessa ihan pikkuinen. Hän viihtyi siinä erittäin hyvin ja sain jopa tehtyä jotain kun molemmat kädet oli vapaana. Manducan sisällä on pieni pussi jonka sisällä alle kuusi kiloiset kulkevat. No koittipa sitten aika kun Hugo ei enää pussukkaan mahtunut ja manducaa alettiin käyttämään ilman pienennintä. Tämä johti tilanteeseen, että Hugo ei suostunut olemaan koko manducassa. 

Harmitti kyllä todella. Juuri kun olin päässyt itsekkin "reppuilun" makuun iski takapakki. Koitin Hugoa reppuun aina muutaman päivän välein, mutta hänellä meni totaalisesti hermo. Mietin jo että enkö osaa käyttää reppua oikein ja katsoin jopa netistä löytyvän videon kuinka vauva siihen laitetaan. Tein kaiken oikein, mutta ei. Hugo huusi suoraa kurkkua ja työnsi käsillään itseä poispäin  minusta. Ajattelin ettei kyse voi olla siitä ettei tahdo olla lähellä, sillä Hugohan oli oikea sylimyhnäri. Päätin että jätän manducan nyt kaapin päälle pölyttymään ja koitamme vasta pisemmän tauon jälkeen uudestaan.

Muutama päivä takaperin päätin sitten, että nyt koitamme. Ainakin sitten tiedän että myynkö koko repun pois. Turhaan sitä kotona säilytän, jos sille ei kerran käyttöä edes ole. Muistan vielä että omassa ihanassa mammaryhmässä yksi jakoi vinkin, että kaventaa mandugaa hiukan sieltä alhaalta vaikka huivin avulla ja päätinkin kokeilla tätä. Asetin sideharson niin että saisin sen avulla kiristettyä alaosan kun olen saanut Hugon reppuun ja kuin ihme olisi tapahtunut, sillä Hugo alkoi heti painua minua vasten ja hakea unta. Kiristin äkkiä remmit ja kiristin harson avulla alaosan ja siihen poika nukahti. 

Kuvat napattu puhelimella, siksi huono laatu.

Joko pitkä tauko olisi se joka auttoi, mutta edelleen epäilen että suurin apu oli tuosta pienentämis kikasta. Sen avulla Hugon jalat menivät manducassa juuri oikeaan kulmaan ja asento oli varmasti hyvä. Siinä rakas sitten nukkui sylissäni  k a h d e n  tunnin päikkärit. Sain taas tehtyä vaikka mitä sinä aikana. Olen niin onnellinen että nyt saatiin positiivinen reppuilu kerta. Voimme siis hyvillä mielin koittaa taas uudestaan, Jei!

torstai 28. tammikuuta 2016

Niin mikä yhteinen parisuhdeaika?


"Olisi postaustoive, teidän parisuhteesta.. Blogissa näkyy paljon juttuja lapsista ja sinusta, joka siis ei ollenkaan huono juttu mutta olisi kiva kuulla miten hoidatte parisuhdettanne, olettaen että monilapsisessa perheessä yhteinen aika on kortilla.. Mitä miehesi tekee omalla vapaa-ajallaan? :)"

En täällä blogissa yleensä parisuhteestamme puhu, sillä haluan pitää sen vain meidän juttuna, mutta päätin että jonkin postauksen voisin kyhäillä. Tämä on siis aivan hentoinen pintaraapaisu.

Illalla kun saamme lapset nukkumaan olemme päivästä jo aika väsyneitä, tai ainakin itse olen. Kaipaan todella paljon sitä ihan itsekseni olemista. Niimpä yleensä keitän teetä, teen pari voileipää ja menen sohvalle niitä syömään läppäri vieressä. Samalla saatan välillä katsoa televisiosta jotain mielenkiintoista ohjelmaa tai kirjoitella ystävien kanssa WhatsApp:ssa. Yleensä myös vastailen tuolloin kommentteihin, kommentoin muiden postauksia tai kirjoitan omaa postausta. Se on aikaa jolloin saan tehdä vaan ja ainoastaan omia juttuja ja kyllä tarvitsen sen hetken joka ikinen ilta. J puolestaan istuu omassa "nurkkauksessaan" koneella, pälpättää skypeen kavereille ja pelaa jotakin ihan ihme peliä..olikohan se jokin Dota tai jotain. Siinä me sitten vietämme oikein parisuhdeaikaa molemmat omilla koneilla istuen, heh.

Jotenkin se kun saa olla hetken ihan itsekseen ja kukaan ei huuda nimeäsi ja saat vain olla, on se jota päivän jälkeen todellakin kaipaa. Saa keskittyä vain ja ainoastaan itseensä. Varsinkin kun päivällä ainakaan itselläni sitä omaa aikaa ei ole juuri nimeksikään. J käy omalla ajallaan myös joko pilkillä tai verkoilla. Kalastus on siis se hänen juttunsa. J käy joskus myös viihteellä. Itse olen tylsä ja se viihteellä käyminen ei ole kiinnostanut enää moneen vuoteen. Menen ennemmin ostoksille, ripsihuoltoon tai lenkille.

Yhteinen parisuhdeaika..niin mitä se edes on? Sitä ei nyt pahemmin oikeasti ole, tai olisi jos jättäisi sen koneella olemisen, mutta nyt koen sen ihan oman ajan tärkeämmäksi. Sitä on koko päivän niin kiinni lapsissa, että välillä oma aika on sitä jossa on tilaa hengittää. Kyllä me välillä telkkaria katsellaan yhdessä, molemmilla tulitikut silmissä että luomet pysyy auki, heh. Joskus katsotaan jokin hyvä leffa, jos sellainen sattuu tulemaan. Yhden käden sormet riittää siihen kun lasketaan kuinka usein käymme yhdessä missään vuoden aikana. Ei saada kaikkia lapsia helposti hoitoon ja toisaalta taas elän nyt niin vauvakuplassa, etten edes kaipaa lähtemistä mihinkään. Kerkeehän sitä kun lapset kasvaa.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Aino hurahti hiihtämiseen


Aino pääsi nyt koittamaan muutama päivä sitten hiihtämistä ja hurahti siihen ihan täysin. Sukset jalkaan saatuaan pisteli menemään kuin olisi tehnyt sitä monta kertaa ennenkin. En voinut kuin hämmästellä ja olin samalla niin järjettömän ylpeä. Muutama kerta pyllähdettiin, muttei se edes haitannut. Siinä sisarusten perässä päästeli menemään. Välillä meinasi tosin mennä hermo, kun sauvat eivät tuntuneet pysyvän hyvin kädessä.

Ihanaa katsoa mikä riemu lapsilla oli kun menivät suksinensa pitkin pihoja. Ja varsinkin Ainon silmät loistivat kun huomasi muiden ihailevan hänen suoritustaan. Äiti kato mua kuuluikin moneen kertaan Ainon suusta ja kun sanoin että oletpa taitava niin Aino vastasi suloisesti nii-in. On mahtavaa kun lapsi saa heti hyviä kokemuksia ja niitä onnistumisia, niin tekee mieli uudestaankin koittaa. Lisäksi kun kuuli että sukset, sauvat ja monot ovat isosiskon vanhoja niin tyttö oli siitäkin innoissaan. Onhan se nyt hienoa saada hiihtää niillä samoilla joilla siskokin aikoinaan. 

Toivonkin ettei lumet nyt ihan kokonaan sula niin lapset voivat hiihtää enemmän. Lunta on nykyään niin huonosti tai pakkaset heittelevät aivan hulluissa lukemissa tai sitten sataa vettä, joten hiihtämään pääseminen ei ole aina niin yksinkertaista. Mutta niin kauan kuin lunta riittää niin lapset saavat hiihtää. Toistaiseksi olemme hiihdelleet Ainon kanssa vain omalla pihalla ja harjoitelleet hieman myös mäen laskemista. Se tuntuukin olevan se kaikista hauskin ja jännittävin osio.

Mites siellä. Tykkäävätkö lapset hiihtää vai onko se ihan ei ei?

tiistai 26. tammikuuta 2016

Missä vauva nukkuu?


Ostan tämän ihanan reunapehmusteen tuonne pinnasänkyyn. Tuskin maltan odottaa että tuolla sängyssä tuhisee se oma pieni nyytti. Esimerkiksi noita mietin ja kuvittelin odotusaikana kun laitoin sänkyä pienelle valmiiksi. Meillä on kaikki lapset nukkuneet pinnäsängyssä, joten jotenkin oletin että myös Hugon kanssa käy niin. No ei se sitten ihan niin kuitenkaan mennyt.

Ihan alkuun muutaman yön Hugo nukkui sängysään, mutta aina kun hänet sinne laskin näytti pieni niin pieneltä ja yksinäiseltä rääpäleeltä suuressa sängyssä, vaikka kuinka koitin tehdä siitä pesämäisen. Minun kävi toista sääliksi ja tuli vahva tunne että vauvan kuuluu olla minun lähellä. Miksi laitan toisen ihan yksin sänkyyn nukkumaan, kun voisin pitää kainalossani. Ja hiljaa, kuin vähän varkain meillä on lapsi joka nukkuu puolet yöstä äidin kainalossa. Illalla Hugo nukahtaa vaunukoppaan, koska vaunut ovat samassa kerroksessa kuin olohuone. Kannan sitten vain vaunukopan makuuhuoneeseemme ja laitan pinnasänkyyn. Kun Hugo sitten herää syömään jää hän viereeni.

En voisi enää kuvitella nukkuvani ilman että kainalossani tuhisee oma rakas, joka samalla puristaa peukalosta. Ihan parasta. Hugo onkin lapsistamme ensimmäinen joka nukkuu näin paljon vieressä. Iida nukkui myös jonkin verran, mutta ei todellakaan näin paljoa. Muut puolestaan ovat nukkuneet yöt läpi jo viimeistään kahden kuukauden ikään mennessä siellä omassa sängyssä.

Vaikka Hugo nukkuu vieressä ja itse nukun koko yön samassa asennossa niin kaikki saavat nukuttua todella hyvin. Niinpä tämä ratkaisu on ollut ihan paras meidän perheelle. Lisäksi yöimetykset eivät tunnu rankoilta kun ei tarvitse edes nousta ylös. Edetään nyt vallan Hugon tahtiin ja katsotaan tilanteen mukaan miten tämä tästä etenee ja muokataan sitten näitä järjestelyjä uudestaan kun on sen aika.  Ennen en ole tiennyt kuinka ihanaa on nukahtaa joka yö se oma aarre kainalossa, mutta nyt tiedän. Se on jotain käsittämättömän ihanaa. Näin on hyvä juuri nyt.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Arvonnan voittaja


Nopeasti tulin vain ilmoittamaan että ihana lastenlaulujuliste arvonta on nyt suoritettu. Arvoin voittajan netistä löytyvällä arvontakoneella ja Iida toimi virallisena valvojana. Sen verran monta arpaa tuli, että piti tarkistaa tulos kahdesti. Arpa suosi tällä kertaa..

Voittajaan otettu yhteyttä, kurkkaappa s-postiin. Kiitos kaikille osallistujille. 

*yhteistyössä pikkunorsu


Suuri kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, olette ihania. Vastailen kommentteihin kunhan tästä kerkeän.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Loukussa


Tämä on asia joka on painanut mieltä jo pitkään. Tämä on asia josta olen puhunut vain niille lähimmille ja tämä on asia joka on nyt vain päästävä kirjoittamaan. Ehkä hieman siinä uskossa jos se helpottaisi tätä tunnetta, mutta epäilen kyllä että tähän ei helpotusta ole tällä luvassa. Mutta pakko päästä purkamaan.

Jo monta vuotta olen kokenut ettei tämä paikka jota kodiksi kutsutaan ole minulle koti. Tämä on vain talo joka kantaa sisällään montaa ihanaa muistoa ja samalla suurta ahdistusta. Tämä on paikka josta haluaisin pois. Jaa miksi? Koska yksinkertaisesti en olisi tänne alunperin edes halunnut muuttaa. Jouduin tänne vähän niin kuin  vahingossa.  Kun aikoinaan aloimme etsiä meille omaa kotia, ostimme kylän tuntumasta pienen omakotitalon. Tarkoitus oli laajentaa sitä myöhemmin, mutta alkuun mahduimme siihen hyvin. Sijainti oli aivan ihana. Kävelymatka kylälle ja suojaisa turvallinen piha jossa oli tilaa temmeltää. Ensimmäinen ihka oma koti, jossa oli potentiaalia vaikka mihin.

No miksi ihmeessä muutimme? En oikein edes tiedä kenen idea se oli, mutta en pitänyt siitä alunperinkään. Minulle vain eräs päivä ilmoitettiin että mitä on suunnitelmissa ja me muuttaisimme mieheni kotitaloon seitsemän kilometrin päähän kylältä ison tien varrelle. Olin järkyttynyt, en halunnut lähteä, mutta kaikki tuntui olevan jo valmiiksi järjestetty. Muistan kuinka yritin vielä perua koko hommaa mutta turhaan. Olen tästä ikuisesti katkera.


Koska lopulta muutto oli väistämätön, oli keksittävä jotain. Halusin että taloa aletaan remontoimaan. Ja rempattiinhan tähän vessa, eteinen ja keittiö. Ihan hetken tuntui hyvältä, kunnes Lumi syntyi. Ei vaunulenkkejä, ilman että ensin ajoit kylälle, omassa pihassa nököttämistä ja lapsen vahtimista ettei keksi päähänsä mennä isolle tielle. Lopulta kiukuttelua ja iltaisin asuntojen selaamista netistä.

Naapureinamme ovat J:n vanhemmat. Heistä on ollut iso apu monessa asiassa ja ovet ihania naapureina. Ei ravata toisillamme koko ajan, mutta tietää että autetaan puolin ja toisin. Mutta talon myymisen kannalta tämä ei ole hyvä.

Nyt olen jo monen vuoden ajan olevani oman kodin "vanki". Olen puhunut remontoinnista, mutta mitään ei saada aikaiseksi. Koti ei tunnu kodilta kun siitä "ei saa" tehdä oman näköistä. Kodin sijainti meinaa saada minut välillä järjiltäni. Ei iso piha kumoa sitä, että tahtoisin lähteä päivällä kävellen lasten kanssa puistoon tai ihan muuten vain, ilman että pitää sulloutua autoon. Ei edes talon tilavat neliöt auta, silti tuntuu kuin seinät kaatuisi päälle. Tahtoisin vain muuttaa pois, kaipaan oikeastaan juuri sitä pientä ensimmäistä taloa jonka ostimme. Niitä suunnitelmia joita pää pursuili ja sitä mielikuvaa millainen talosta olisi tullut.


Tämä talo kantaa sisällään montaa ihanaa muistoa. Niin meidän lasten kuin J:n lapsuuden muistoja. Mutta se ei saa minua pitämään tästä sen enempää. Vaikka melkein joka huoneessa on ihania muistoja niin silti en vain viihdy täällä vaikka kuinka yritän pinnistää. Nyt mittani alkaa vain olla täysi. Olen jopa valmis sulloutumaan koko porukan kanssa pienempään, kunhan pääsisin pois. Tietysti ensisijaisesti muutto toiseen omakotitaloon olisi se haave, mutta väliaikaisesti kävisi se rivari tai kerrostalokin. Ongelmana on vain se että J ei tunne samoin tätä taloa kohtaan. Hän ei halua muuttaa ja kyllähän tiedostan ettei tätä ole helppo myydä.

Mikä siis ratkaisuksi? Vielä en sitä tiedä, mutta varma olen että sellainen jossain vaiheessa on tehtävä. Oma pää ei tätä kestä enää. Olen sinnitellyt nyt jo seitsemän pitkää vuotta. Kaikkea olen koittanut, mutta tästä ei enää edes sillä maalilla ja uudella sisustuksella selviä. Lisäksi ne ei kuitenkaan muuta talon sijaintia.  Ei tämä enää tunnu kuin suurelta taakalta harteilla.

Tiedän että monelle tämä tulee suurena yllätyksenä. Moni tuttava lukee tämän vasta täältä. Moni luulee että viihdyn täällä. No asiat voivat olla ihan erilailla miltä ne näyttävät. Olen padonnut tätä sisälläni niin monen vuoden ajan, että nyt ne reunat murtuvat siitä painosta. Nyt se on kuitenkin sanottu.

Helpottiko? No ehkä hetkeksi tuli vähän kevyempi olo.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Vielä kilo jäljellä

Se päivä kun Hugo syntyi | 3 päivää synnytyksestä | 3 viikkoa synnytyksestä | 10 viikkoa synnytyksestä | 5kk synnytyksestä

Ihka ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen en ole niin sanotusti panikoinut siitä että kiloista olisi päästävä eroon. Olin tyytyväinen vartalooni heti muutama päivä synnytyksen jälkeen. Olo tuntui "ison" masun jälkeen kevyeltä ja hoikalta. Vaikka näin jälkikäteen katsottuna ei näytäkkään niin hoikalta, miltä tuntui, heh. Mutta se että hyväksyin silloin vartaloni oli minulle uusi juttu ja nautin siitä.

Imetys ei ole oikein koskaan toiminut minulla niin että se auttaisi laihtumaan, sillä yleensä tekee niin paljon mieli kaikkea hyvää, että sillä syömisellä kilot on ja pysyy. Tällä kertaa ne on kuitenkin tippuneet ihan itsestään vaikka lappaan suuhuni päivässä aika paljon leipää ja iltaisin suklaata. Ruokaremontti onkin edessä kunhan imetys loppuu. Nyt juuri tekee kaikkea niin mieli ettei viitsi aloittaa oikein mitään. Se olisi tuhoon tuomittu jo ensimmäisenä päivänä, heh. 

Synnytyksestä on nyt viisi kuukautta ja kiloja on jäljellä lähtöpainoon kilo. Wuhuu, yleensä tässä vaiheessa niitä on ollut ainakin se viisi. Olen siis erittäin tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. Puntari näyttää nyt 57 kiloa ja oikeastaan se voisi vaikka jäädä siihen. Aikoihin ei ole tullut puntarille noustua, sillä minusta suurempi mittari on se miltä itsestä tuntuu kuin se mitä vaaka näyttää. 


Seuraava tavoite on kiinteyttää, sillä ongelmakohtana on lantio sekä rinnan alusta. jossa on sitä ylimääräistä. Tuo rinnan alunen on ollut "ongelma" jo Lumin syntymästä, eikä meinaa palautua vaikka mitä tekisi. Samoin lantiolla saattaa näkyä muutamat syömäni suklaalevyt, heh. Jos siis jättäisin niiden syömisen voisi tuloksiakin syntyä, mutta valitsen tällä hetkellä sen suklaan. Vatsoja en ole alkanut tekemään kuin niin, että koitan muistaa pitää korsettia koko ajan pienessä jännityksessä. Kunhan uskon vatsojen kestävän niin aloitetaan vatsat hiljalleen.

Tavoitteena ei ole se vartalo joka se oli ennen yhtäkään raskautta. Enää leveä lantioni ei niin pistä silmään, vaan se on osa minua ja kyllä nyt saa olla jotain täytettäkin luiden päällä kuin pelkkä nahka. Ennen mitään raskauksia painoin 52-53 ja se oli tällaiselle 172cm pitkälle jo aika vähän. Oma käsitykseni vartalosta on nyt siis erilainen kuin reilut 10 vuotta sitten. Kyllä kehoni saa jo kertoa tarinaa siitä että se on kantanut sisällään viimeisille viikoille asti viisi lasta lyhyessä ajassa. Olen tyytyväinen.

Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan jos ette ole vielä sitä tehneet. Tämä ja huominen päivä aikaa. Arvontaan pääset t ä s t ä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Operaatio syöttötuolin metsästys


Aino ensimmäistä kertaa syöttötuolissa vuonna 2013

Hugo sai 5kk neuvolassa luvan opetella istumista sylissä. Toinen kun punkee aina istumaan niin nyt voidaan aloittaa sen harjoittelu hiljalleen ensin ihan äidin tai isin turvallisessa sylissä. Hugo onkin aivan innoissaan kun saa istua kunnolla, eikä olla siinä tylsässä puoli-istuvassa asennossa. Tässähän aletaan kuukauden kuluttua kiinteiden maistelu ja kohta poika pääsee jo syöttötuoliin. Se onkin yksi hankinta mikä pitää tehdä, sillä vanha syöttötuolimme sanoi Ainon jälkeen sopimuksensa irti.

Voi olla että alkuun maistelu tapahtuu äidin sylissä. Olen kuitenkin hieman jo katsellut syöttötuoleja ja niitähän on tarjolla aivan järkyttävästi. Ostin aikoinaan Lumille Emma- merkkisen syöttötuolin, joka ajoi myös junnutuolin virkaa kun kaaren nappasi pois, mutta se oli jotenkin aika rimpula. En siis yhtään ihmettele että kolmen lapsen jälkeen tuo sanoi sopimuksensa irti. Tuollaista tuolia en meille enää ostaisi vaan nyt etsitään jotain muuta.

Tähän mennessä olen miettinyt ihan perussyöttötuolia valkoisena ja siihen jokin kiva pehmuste. Se voisi olla meille ihan passeli ratkaisu, koska meiltä löytyy sitten tuo ikean junnutuoli. Se mikä miellyttää omaa silmää ihan kamalasti on Stokken steps syöttötuoli. Toisaalta tekisi mieli hommata se, mutta jos taas ostaisi tuon perustuolin niin säästäisi pitkän pennin, pikaseen kun laskin niin melkein 200€. Äh, miksi tämä on niin vaikeeta? Jos hinnan perusteella niin tuo perus olisi kyllä järkevä ratkaisu, jos taas ulkonäön ja pitkäikäisyyden, niin tuo stokken. Noissa on kyllä aika raju hintaero ja pelkästään sen vuoksi tuo perustuoli on tällä hetkellä voitolla. No mutta onhan tässä vielä aikaa miettiä ja tuumailla, mutta tämmöisenä kaikkimullehetijanyt -ihmisenä  haluaisin tehdä päätöksen pian, heh.

Nyt saa siis kertoa millaisia tuoleja teiltä löytyy? Oletteko olleet tyytyväisiä? Nyt saa suositella jos teillä on mielestänne hyvä syöttötuoli?

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Niin mitä olinkaan sanomassa?

Jos raskausaikana tein hassuja juttuja ja unohtelin asioita, niin tänä imetysaikana ja pienen vauvan kanssa olen ollut tuplasti höperömpi. Näitä juttuja sattuu jo niin paljon, että välillä jopa pelottaa oman muistin kanssa. Miljoona asiaa on kesken yhtä aikaa. Ja arvatkaapa mitä, unohdan joka ikinen päivä koneellisen pyykkiä koneeseen ja muistan sen juuri kun suunnittelen kömpiväni peiton alle. Ei ole mitään herkkua alkaa ripustamaan niitä väsyneenä.

Välillä olen niin hajamielinen että alan nauramaan omille toilailuilleni. Niitä pitäisi jopa kirjata jonnekkin ylös, jotta niille voisi nauraa sitten myöhemmin. Monet jutut nimittäin unohdan, yllättäävää. Myös J ja lapset ovat huomanneet hajamielisyyteni ja sen kuinka voin unohtaa kesken lauseen mitä olin selittämässä. Yhtäkkiä ei siis ole enää mitään hajua mistä sitä juuri oli puhumassakaan.

Parhaimpia on ehkä ne kun olen mennyt hakemaan vettä, avannut vesihanan, laskenut mukin pöydälle, pessyt kädet, ottanut lasin ja koittanut juoda. Ajatuksissani sillä veden hakureissulla päätin pestä kädet ja en tyyliin edes tajunnut sen tapahtuneen, kun kerta koitin hörpätä tyhjästä lasista. Ostin jouluksi kinkulle paistopussin ja sanoin J:lle että laitan sen nyt tänne, koska en itse kuitenkaan muista. No sitten sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa kun piti alkaa paistamaan sitä kinkkua. Epäilin jo että olinko sittenkään edes ostanut niitä.


Unohduksia sattuu lähes päivittäin. Ne on yleensä ihan pieniä. Saatan aamulla vessaan mennessä pestä hampaat ja hetken päästä olen menossa pesemään niitä jo uudestaan. No eipä siitä haittaakaan ole jos ne nyt muutaman kerran päivässä pesee, heh. Syötän Hugon aina vuorotellen toisesta rinnasta ja seuraavalla kerralla toisesta. Arvatkaa muistanko koskaan kummasta syötin viimeksi? Selitän samat asiat monta kertaa. Lasten suusta kuuluukin nykyään usein, että "sä kerroit ton jo". Kerran kun ajelin kaupasta kotio aloin miettimään että olinko liikkeellä yksin vai oliko mulla joku mukana, heh.

Tämä imetysajan unohtelu on tapahtunut joka kerta kun olen imettänyt. Onneksi siis tiedän että tämä vaihe menee kyllä ohi. Odotan kyllä sitä kun tulee taas joku tolkku tähän touhuun, eikä jatkuvasti unohtele. J sanoo välillä että ikä ei tuu yksin. Heh, voihan tämä olla sitäkin, mutta mä pistän tämän imetyksen piikkiin. Onneksi en kuitenkaan unohtele mitään tärkeää, sitten tästä olisi jo nauru kaukana. Mutta on ihan hyvä taito osata nauraa itselleen.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Viisi kuukautta


Hugo täytti tänään viisi kuukautta. En voi taas kerran kuin hämmästellä tätä ajan juoksua. Juurihan oli elokuu ja jännitin koska saan pienen syliin ja nyt kauhistelen kun aika kuluu liian nopeaan. Tämä on viimeinen kuukausi kun vauva on iältään lähempänä syntymää kuin vuoden ikää. Sen jälkeen taaperoikä lähenee pikavauhtia ja uusia juttuja opitaan luultavasti nopeaan tahtiin.

Välillä toivon että voisin pysäyttää ajan. Purkittaa vauvan tuoksua, ihastella tuota suloista hampaatonta hymyä loputtomiin, suukotella noita pieniä ja pehmoisia jalkoja sekä herätä tuo pieni käärö kainalosta. Ihan vain hetken pisempään, sillä tosi on se että äidin murunen kasvaa hurjaa vauhtia. Kohta hymyn seasta pilkistää hampaita, jalkoja ei enää suukotella ja kainalosta siirrytään omaan petiin, nyyh. Haimme tänään neuvolasta myös tuoreet mitat jotka ovat 7300g ja 65,2cm. Täysimetyksellä jatketaan.


5kk iässä hän


hymyilee niin että silmät menee sikkuralle

nauraa hekottaa ääneen

nauraa kun sisarukset tulevat hauskuuttamaan

juttelee kovasti ja pitää erilaisia ääniä

kuolaa ja tekee siitä kuplia

syö tuttia mam 0-6kk

ei omista hampaita

tarttuu leikkikaaren leluihin

vie kaiken käteen saamansa suuhun

pitää itseään kädestä kiinni ja ihmettelee että kuka ihme muhun tarttui, heh

on löytänyt omat varpaansa


viihtyy sylissä pystyasennossa

tykkää olla sylissä seisten ja pitää kun vähän hyppyytetään
(toki pitäjä ei anna seistä siinä koko painolla)

viihtyy nyt paremmin lattialla

ei edelleenkään viihdy mahallaan

kääntyy kyljelleen ja möllöttää siinä

vatsalleen kääntyy jos on esimerkiksi äidin kädessä kiinni, eli tarvitsee hieman avitusta

käyttää Liberon koon 3 vaippoja, mieluiten käytössä aina Touch

vaatekoko aika lailla 68cm

rakastaa kylpemistä

saunassa on käyty pienissä lämmöissä ja ai että kuinka kivaa se olikaan

jokaisen peilin kohdalla pysähdytään kurkkimaan keitä siellä on

lempilelut ovat pieni perhonen, riikinkukko ja Sophie kirahvi

vierastaa jonkin verran

on hiljalleen oppinut nukkumaan ulkona vaunuissa

kaukalossa ei viihdy hereillä ollessa

nukkuu lyhyitä pätkiä

nukahtamisessa auttaa harso ja tutti

nukkuu osan yöstä vaunukopassa, joka on nostettu pinnasänkyyn ja lopun äidin kainalossa

on täysimetyksellä

herää syömään yöllä 3-4 kertaa

pulauttelee, mutta vähemmän kuin ennen

iltaisin on jo paremmalla tuulella

on herkkävatsainen ja äidin mietittävä mitä syö

Jos on jonkun sylissä ja näkee äidin menevän ohi alkaa kitinä

Potkii usein sukat pois jaloistaan

Tarraa äidin hiuksista kiinni ja vie ne suuhun

Äidin imetyskorussa on myös kiva roikkua ja näpertää sitä syödessä


Sinä tarraat minun kädestäni pienillä käsilläsi.
Puristat lujaa, etkä päästä irti.
Samalla äidin sydän toivoo,
ettet koskaan päästäisikään.
-Hugolle rakkaudella äiti

maanantai 18. tammikuuta 2016

Ei oo helppoo


Ajatelkaa että löydät jotain oikein ihanaa, jotain joka näyttää sinusta kauniilta ja jonka haluat. Otat sen käteen, vaikka tiedät ettei saisi ja juuri kun olet tutkailemassa sitä, joku tulee ja sanoo ettet saisi koskea. Ettei se mene rikki tai se on sinulle vaarallinen. Iskee hämmästyminen, harmitus ja heittäydyt maahan polvillesi. Ottaa päähän. Tai entä jos et saa juuri sitä syötävää mitä olet itse ajatellut? Maistuuko jauhelihakeitto sinusta samalta kuin jauhelihapullat ja muusi? 

Meidän Aino täyttää ensi kuussa kolme. Ja tällä hetkellä meillä asuu erittäin määrätietoinen neiti, joka tietää todellakin mitä haluaa. Ja hän haluaa ja paljon. Jos ei saa haluamaansa on lopputuloksena mököttävä neiti, joka kävelee huoneeseen kädet puuskassa ja paukauttaa oven perässään kiinni. Onneksi hänellä on tapana leppyä nopeasti ja niinpä hän pian saapuu huoneesta kädessään jokin tavara jota kertoo sitten juuri käyneensä etsimässä. Siinä on naurussa pidättelemistä kun toinen tulee huoneesta ja huutaa iloisena "löysin sen"! Joskus on päiviä kun ovet paukkuu koko ajan, kääk. Millainen mahtaa olla teininä?


Aino hermostuu nykyään monesta asiasta ja tuntuu elävän nyt oikein vastoinkäymisten aikaa. Hänelle tekee tiukkaa kun asiat ei mene ihan niin kuin on suunnitellut. Hän väittelee asioista vastaan. Esimerkiksi päiväunille ei haluaisi, mutta jos jättää ne välistä niin ilta on ihan kamala. Väsynyt neiti kun hermostuu pienemmästäkin, jos edes katsot väärin. Yö unille meneminen on välillä aika sirkusta, mutta pienen keskustelun jälkeen sinne sänkyyn jäädään. Isi ei saisi pestä hampaita, pukea yöpaitaa, harjata hiuksia tai laittaa nukkumaan. Itku tulee jos äiti ei vie sänkyyn.

Vaatii paljon ymmärrystä ja pitkiä hermoja että kestää ne monet hetket päivästä kun ovet paukkuu tai jokin harmittaa. Lisäksi Ainolla on huono tapa purkaa kiukkua isoveljeensä Matiakseen. Tämä on erittäin kurja juttu. Hän saattaa läimäistä kädellä tai töniä veljeä suuttuessaan, kun ei saanutkaan tiettyä lelua. Tähän ollaan puututtu heti ja se on nyt jonkin verran helpottanut, mutta kokonaan ei olla päästy eroon, vielä.  Aino kyllä pyytää kiltisti anteeksi ja antaa halin. Tietää siis toimineensa väärin.

Kyllä ymmärrän Ainoa myös hyvin. Pikkuveljen syntymä on ollut hänelle iso juttu ja pistänyt hieman pakkaa sekaisin. Sitähän verrataan siihen kuin miehesi toisi kotiin toisen vaimon ja sinun pitäisi vaan hyväksyä se. Miltä se susta tuntuisi? Voin sanoa omasta puolestani, että olisi erittäin vaikeaa ja olisin varmasti aika kiukkuinen. Vaikka Aino rakastaa veljeään, suukottelee ja halailee sekä tahtoo syliin, niin silti sisällä myllää varmasti valtavasti. Tähän päälle uhmaikä niin ei ole pienellä helppoa.


Uhma on siis nyt päällä, mutta se on normaali vaihe kehityksessä. Vaikka välillä tuntuu aika mahdottomalta ja tahtojen taistelulta, niin kyllä ne ihanat hetket päivässä pelastaa sen huononkin hetken. Kun Aino istuu syliin, antaa halin ja suukon poskelle sekä kertoo olevansa äidin kulta, niin kyllä se sulattaa sydämen joka kerta.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kauniit lastenlaulut julisteissa sis. arvonnan


Mitkä on teidän lasten lempi lastenlauluja? Lauleskeletko kenties heille lauluja, jotka ovat tuttuja omasta lapsuudestasi? Minä teen niin. Vaikka en omaa kaunista lauluääntä, niin meillä lauletaan paljon. On ollut kiva huomata, että omat lapset pitävät samoista lauluista kun itse pidin pienenä. 

Muutama laulu on jäänyt elävästi mieleen omasta lapsuudesta. Esimerkiksi muistan kun olin kerhossa. Aina kun lähdimme syömään menimme jonoon ja lauloimme Pienen pieni veturi laulun. Sen jälkeen kävelimme jonossa ruokalaan. Tuo laulu kun oli aina ihan kohokohta. Muuta en sitten kerho ajalta oikein muistakkaan. Olemme myös laulaneet omien lasten kanssa tuota laulua.


Minulla on tiettyjä lauluja joita olen huomannut opettavani lapsille, kun he ovat ihan pieniä. Yksi niistä on Tuiki tuiki tähtönen. Se on mielestäni niin kaunis laulu. Muistan kuin eilisen sen kun Iida oppi laulun ja lauleli sitä koko ajan. Monta pätkää on kuvattunakin. Myös nuorempien sisarusten laulunpätkiä on paljon kuvattuna.

Tuiki tuiki tähtönen on myös sellainen laulu, johon en ole varmaan koskaan kyllästynyt. Siinä on mielestäni kauniit sanat. Hugon sängyn vieressä on  nyt komeillut meidän hääkuva, mutta nyt se sai väistyä ja tuo ihana taulu löysi siitä paikan itselleen. Myöhemmin kun Hugo siirtyy pois makuuhuoneestamme seuraa taulu sitten mukana ja hääkuva palaa paikoilleen.


Mistä näitä ihania julisteita sitten oikein saa? "Pikkunorsu on suloinen julistekauppa, josta löydät tutut lastenlaulut julisteina ja kortteina. Valmistamme myös tuotteita, joissa seikkailevat Pikkunorsun pienet elänkaverit." 

Sain ilokseni järjestää teille lukijoille arvonnan, jossa voittaja saa valita itselleen yhden A4 kokoisen lastenlaulujulisteen pikkunorsun valikoimasta. Eikö olekkin mahtavaa?

Mukaan arvontaan pääset kertomalla blogini kommenttikenttään minkä lastenlaulujulisteen valitsisit. Julisteet pääset katsomaan t ä ä l t ä. Jokainen saa yhden arvan. Jätäthän sähköpostisi myös, jotta saan yhteyden jos voitto osuu kohdallesi. Arvonta alkaa tänään sunnuntaina 17.1. ja päättyy sunnuntaina 24.1. 


Onnea arvontaan.

*yhteistyössä pikkunorsu.fi
julisteista toinen saatu ja toiseen saatu alennusta

perjantai 15. tammikuuta 2016

Käytä hääpukuasi -päivä 15.1.2016



Tänään 15.1. vietetään jälleen käytä hääpukuasi -päivää. Ajatella että viime kerrasta on jo vuosi ja silloin paloin halusta kertoa teille lukijoille että masussani kasvaa pieni ihme. Mutta pidin sen kuitenkin salassa, eikä raskaus kuvissakaan vielä näkynyt. Nyt tänään tuo puku kaivettiin jälleen pukupussista ja laitettiin päälle.

Tämmöinen päivä on kyllä kiva. Sitä hääpukua kun yleensä pidetään se yksi kerta ja sitten se seisoo pukupussissa siinä toivossa että joku omista tyttäristä siihen joskus pukeutuisi. Todellisuudessa näin tuskin kuitenkaan tulee käymään, vaikka lapset nyt olivatkin äidin puvusta todella kiinnostuneita ja ihastuneita. Ainon sanoin , v a u !


Tällä kertaa puku oli päällä ehkä noin tunnin. Iida auttoi pukemisessa ja otti myös kuvia. Äiti teki säädöt kameraan, sillä halusin mahdollismman vaaleita kuvia. No oikei puku ei erotu niistä kunnolla, mutta pidän niistä silti. Lisäksi nyt ei ole edes pahemmin tärähtäneitä kun oli kolmijalka käytössä. Puvusta tykkään edelleen kovasti, mutta jos nyt menisin naimisiin niin puku olisi luultavasti erilainen. Maku on sen verran muuttunut viidessä vuodessa.

Kuvaamisen jälkeen lapset saivat vielä kokeilla pukua ja sen jälkeen puku pistettiin roikkumnaan henkariin ja illalla se sujahtaa takaisin pussiin. Vuoden päästä se voidaan jälleen kaivaa esille ja leikkiä hetki prinsessaa.



Leikitkö sinä tänään prinsessaa ja puit päällesi hääpukusi?

Vuosi sitten

torstai 14. tammikuuta 2016

Kun muut tietävät sinua paremmin


Joko teillä käännytään? Kai se jo konttaa? Pidäthän nyt sitä koko ajan lattialla? Ei kannattaisi pitää noin paljon sylissä, eihän se opi mitään! No teillä varmaan syödään jo perunaa? Kai sä nyt jotain sille annat? Siis eihän se opi ikinä syömään jos saa pelkkää tissiä! Siis äkkiä nyt niitä kiinteitä, että nukkuu paremmin! Siis se imee äitin ihan kuiviin! Mites isi pärjää kun et oo pullolle opettanu? Se huutaa vaan sitä koliikkia, kohta helpottaa! Miksi sillä ei oo villasukkia, paleltuu pian varpaat! Laita nyt hyvä ihminen lapsi ulos nukkumaan raikkaaseen ilmaan, siellä meidänkin Pirkko-Pekka viihtyi aikoinaan! 

Noita ja montaa muuta olen kuullut nyt pelkästään Hugon synnyttyä. Ohjeita ja neuvoja satelee ihan joka suunnalta. Onkohan "kaikki" unohtaneet että mulla on ennestään ne neljä lasta ja kaikki olen osannut vauvana hoitaa, heh. Ihan käsittämättömiä juttuja on nyt tullut kuultua, ainakin kaikki yllä mainitut ja muutama muukin. En yleensä ota niitä itseeni, mutta nyt kun niitä tuntuu tulevan joka toisen suusta niin kyllä on alkanut ottaa päähän. 

Ensinnäkin kaikki vauvat ovat erilaisia. Joku nukkuu hyvin, joku huonommin. Toinen oppii nopeasti liikkumisen taidon ja toinen hitaammin. Joku taas kaipaa lisää ruokaa aikasemmin ja joku taas on ihan tyytyväinen näin. Joskus äiti puolestaan haluaa ne kiinteät aikaisemmin kuvioihin ja joku toinen äiti taas tavoittelee sitä kuuden kuukauden täysimetystä. Jonkun lapsi nukkuu vaunuissa ulkona hyvin, kun taas jotkut vasta opettelee sitä myöhemmin. Jotkut vauvat itkee mahaansa, jotkut taas sitä kun ruoka seilaa edestakas ja aiheuttaa polttelua. Jotkut vauvat huolii pullon helposti, toiset ei hyväksy ollenkaan. Ja sitten vielä toiset palelee herkemmin kuin toiset. Se mikä toimi Pirkko-Pekalla ei ehkä toimi toisen vauvalla.



On eri asia ehdottaa tai sanoa että oletko ajatellut niitä kiinteitä, jos ne vaikka helpottaisi. Kun se että puhuu siihen tyyliin kuin hänen tapansa on ainoa oikea. Se saa kyllä välillä vereni niin kiehumaan. Toki he varmasti tarkoittavat hyvää, mutta asiat voi ilmaista niin monella tavalla. Lisäksi ymmärtääkseni minä olen kuitenkin lapsen äiti, hoidan häntä 24/7 ja näin luulen tuntevani hänet oikein hyvin ja tietäen hänen tarpeensa. 

Ei, meillä ei ole nukuttu alusta asti vaunuissa ulkona, sillä Hugo on halunnut olla sylissä. Edestakaisin virtaava ruoka on tehnyt sen ettei viihdy selällään tai masullaan. Nyt kun vihdoin lähempänä viiden kuukauden ikää tuo vaiva on helpottamaan päin, on meillä vihdoin alettu viihtymään siellä lattialla. Takaisinvirtausta esiintyy enää todella harvoin. Lisäksi olemme päässeet harjoittelemaan vaunuissa nukkumista ulkona. Enää ei tarvitse ensimmäisen puolen tunnin aikana käydä hytkyttämässä vaunuja kymmentä kertaa. Vaan noin viisi ensimmäisen tunnin aikana. Toissapäivänä Hugo nukkui ulkona reilut  k o l m e  tuntia!!! Jos hänet viimein saataisiin nukkumaan niitä pisempiä pätkiä ulkona. Hugohan on ollut aina huono nukkumaan, tai unia on monet pikkuiset päivässä. Jospa nyt saataisiin jokin rytmi.

Kiinteiden aloitus alkaa näillä näkymin vasta puolivuotiaana. Hugo on herkkävatsainen ja minun on pitänyt vältellä syömästä perunaa suurina määrinä, tomaattia, sitrushedelmiä, kananmunaa, ruisleipää ja kaikkia mausteisia ruokia. Pienen reppanan vaippa-alue menee muuten aika kamalaan kuntoon. Niinpä myös Hugon kannalta on kivempi aloittaa kiinteitä hieman myöhemmin ja suolisto saa vielä kehittyä. Ja kun kerran kasvaa rintamaidolla niin en näe syytä miksi aloittaisimme aikaisemmin. 


Ja kyllä, otan enemmän kuin mielelläni muilta neuvoa vastaan. Minusta on kivakin kuulla muiden vinkkejä, mutta ne pitää vaan esittää oikealla tavalla. Ihmisillä kun on niin monta eri tapaa toimia kuin on niitä vauojakin. Me toimimme sillä tavalla jonka katsomme olevan paras meidän omalle pienelle aarteellemme.

Kuulostaako tutulta?

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kerran kuussa aikaa itselle


Ripsihuolto, se on se tämän äidin juttu jonne saa mennä joka kuukausi. Se on paikka jossa kukaan ei tarvitse minua reiluun tuntiin. Ei sisarusten välistä kinaamista, kirkumista, kaatuneita maitolaseja, kysymyksiä tai hihasta nykimistä. Siellä on niin hiljaista, että se on kuin musiikkia korville. Kuulen kerrankin jopa omat ajatukseni. Siellä on niin hiljaista ja tunnen oloni niin rentoutuneeksi että väistämättä olen nukahtanut joka ikinen kerta. Ihan hetkeksi vain, onneksi. Huollon jälkeen olo on jotenkin niin rentoutunut, että tuntuu kuin olisin ollut kotoa poissa koko päivän.


Vaikka ripsihuolloissa käyminen kerran kuussa vie rahapussista täytettä, niin olen kuitenkin sallinut itselleni tuon pienen hemmotteluhetken. Sillä voisihan tuon rahan huonomminkin käyttää. Tykkään näistä todella, sillä ne tuovat sitä kaivattua kaarevuutta ja näkyvyyttä muuten niin vaaleille ja piikkisuorille ripsille. Lisäksi minulla on edes yksi asia johon panostan itsessäni joka ikinen kuukausi. Yleensä hommaan kaikkea kivaa aina lapsille ja unohdan itseni, niin nyt minulla on ainakin tämä juttu.

Ripset ovat myös oikein ihana piriste tähän vauva-arjen keskelle. On kiva kurkistaa aamulla peiliin katkonaisen yön jälkeen kun näky on huoliteltu, mitä nyt hiukset on aivan sekaisin, heh. Ripsihuolto kestää myös sen verran vähän aikaa, että J selviää kotona Hugon kanssa ilman mitään ongelmia. Poika kun ei pullosta suostuisi edes juomaan. Aion jatkossakin viettää kerran kuussa aikaa käymällä ripsihuollossa. Jossain vaiheessa varmasti pitää antaa ripsien olla ilman, mutta toistaiseksi mennään näin.

Otatko sinä itsellesi omaa aikaa missä merkeissä?

maanantai 11. tammikuuta 2016

Ihanat mammaryhmät


Apua, onko se haamu? Näkyykö siinä kaksi viivaa? Onko tämä normaalia? Onko muilla tämmöistä? Miten te teette kun? Kasvaako tuo normaalisti? Koska kiinteitä? Koska kuivaksi? Ompa tämä uhmakas, onko muita? Ja vaikka mitä muita kysymyksiä, joihin kaipaa vastauksia.

Raskausaika on aina yhtä jännittävä, vaikka sen kokisi jo kuinka monetta kertaa. Harvoin sitä saa olla raskaana hyvän ystävän kanssa jonka kanssa jakaa ilot ja raskauden tuomat huolet. Aina ei viitsi vaivata niillä omilla jutuilla, varsinkin jos elämäntilanne on ihan eri. Ja niin se vain tuppaa olemaan että siitä odotuksesta sitä juttua vaan riittäisi, samoin kuin vauva ajasta. Näin on siis ainakin omalla kohdallani ollut. Silloin on helpointa puhua niille joilla on meneillään sama elämäntilanne.

Niinpä aika nopeasti sen plussan piirtymisen jälkeen on tullut etsittyä Kaksplussan sivulta samana kuukautena lapsen saavat keskusteluryhmä ja liityttyä sinne. Kamalasti siellä ei kuitenkaan ole tullut huudeltua kaikista jutuista, niistä todella henkilökohtaisista, sillä ihan kuka vaan niitä pääsee lukemaan. Pääseehän täälläkin, mutta en kirjoittelisi niistä tännekkään. Pian onkin perustettu suljettu ryhmä ja sen jälkeen facebook ryhmä. Näin jutut ovat saaneet heti uudet puitteet. On kiva saada myös kasvot nimimerkin taakse.


Itse kuulun kahteen facebook mammaryhmään. Ensimmäinen on Matiaksen odotusajalta ja toinen on nyt Hugon ajalta. Molemmissa niin ihania ihmisiä, niin ihania lapsia ja niin hyvä henki. On ollut ihanaa elää heidän kanssaan odotus ja sen mukana tulleet ekat ultrakuulumiset, rakenneultrat ja myöhemmin pienten syntymät, kasvaminen, kehitys ja ihan kaikki siltä väliltä. Sieltä löytyy aina joku jolla on kokemusta jostain mieltä painavasta asiasta, siellä kannustetaan ja tuetaan toista vaikean paikan tullen. Siellä on monta eri ikäistä äitiä ja kaikkia yhdistää yksi yhteinen asia. Samanikäinen lapsi. 

Facebookissa palaa melkein aina se punainen valo joka kertoo ilmoituksista, melkein aina ne on mammaryhmästä, apua löytyy tarvittaessa keskellä yötäkin. Moni painii saman asian kanssa, huippua. Näistä ihmisistä on tullut todella läheisiä, vaikkei heistä olekkaan nähnyt kuin osan ihan kasvokkain. Silti sitä tuntuu että tuntee nuo ihmiset hyvin. 

Olen erittäin onnellinen että olen löytänyt molemmat porukat. Heidän kanssaan on ollut niin hauskoja juttuja ja niin moneen kertaan olen nauraa räkättänyt vedet silmissä. Se huumori on ollut ihan mahtavaa. Nuo ryhmät ovat kyllä olleet pelastus moneen tilanteeseen. Näissä ryhmissä on sitä jotain. Kiitos siis teille rakkaat ryhmäläiset molemmista ryhmistä jos tänne eksytte lukemaan. Toivon että molemmat ryhmät pysyvät kasassa pitkään vaikka elämäntilanteet kaikilla muuttuvatkin. Osa varmasti hankkii lisää lapsia, osalla taas lapsiluku on jo täynnä ja osa varmasti miettii. Osa jää kotiäidiksi, osa palaa töihin ja osa tekee kumpaakin.


Harmittaa hieman etten Ainon aikana huomannut että tällaisia ryhmiä oltaisiin perustettu ja keskustelu Kaksplussalla loppuikin aika pian vauvojen synnyttyä. Onneksi sitten kuvioihin tuli tämä blogi ja tätä kautta löysin monta joilla on lapsi syntynyt vuonna 2013. Ihanaa ollut päästä seuraamaan tätä kautta heidän elämää.

Kuulutko sinä johonkin mammaryhmään? Oletko saanut sen kautta uusia ystäviä? 


Tähän loppuun vielä maininta siitä, että blogini poistuu Onni blogeista ensi kuun alusta. Oli kiva kuulua porukkaan, mutta en kuitenkaan kokenut sitä oikeaksi paikaksi juuri minun blogilleni. Tulevaisuus sitten näyttäköön jos se oikea paikka meille vielä löytyy.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Entäs kun vauva ei nuku?


Päiväunien aikaan voin sitten keskittyä muihin lapsiin. Voin laittaa pyykkiä, imuroida, pestä lattioita ja vaikka hengähtää hetken. Näinhän se olisikin mennyt ihan kivasti. Mutta entäs kun se meneekin näin. Yrität viettää aikaa isompien kanssa samalla hytkyttäen ja viihdyttäen vauvaa. Koittaa sen pienen hetken keskittyä isompiin. Entäs kun laitat pyykkejä kuivumaan samalla kun vauva on sitterissä ja koitat keikuttaa sitä toisella jalalla ja samalla helistät kädelläsi helistintä. Tai pidät vauvaa sylissä ja ripustat samalla pyykkejä, unohtamatta tasaista hytkyttämistä. Pakko niitä on pestä tai kenelläkään ei ole päälle pantavaa, heh. Imuroidessa ja lattioita pestessä on aina kaveri ja joskus pieni jopa nukahtaa imurin huminaan. Sammutat imurin, lasket vauvan vaunuihin ja otat kupposen teetä. Saat mukavan asennon ja silloin vaunuista kuuluu iloista jokeltelua joka kestää hetken ja muuttuu pieneksi itkuksi ja sen jälkeen äiti tuu jo parkaisuksi.

Meidän Hugo on ollut alusta asti todella huono nukkumaan. Unet ovat aivan naurettavan lyhyitä ja niitä on ollut päivän aikana monia. Unet ovat kestäneet 15 minuutista tuntiin. Yleensä aikalailla se parikymmentä minuuttia kerrallaan. Kun lasket pienen nukkumaan on toimittava, sinkoilet ympäri asuntoa jotta kerkiät tekemään mahdollisimman paljon ennen kuin vauva herää. Ja mikä onkaan lopputulos? Kämppä täynnä keskeneräisiä juttuja, heh. Ei mennyt ihan putkeen. Joskus on käynyt sitten niin, korostan sanaa joskus, että Hugo onkin kiskaissut parin tunnin päiväunet ja mitäs äiti tekee.  Ei viitsi aloittaa mitään kun kuitenkaan ei mitään kerkeä. No nyt olisi.


Niinpä olen tehnyt pitkin päivää aina välillä jotain pientä. Saa ne vaatteet päälle suoraan telineeltäkin. Imuroida voi osissakin ja tiskikoneen voi tyhjentää nopsaan vauvankin kanssa. Haluan vauvan hereillä ollessa kuitenkin seurustella hänen kanssaan (isompien kanssa myös) enkä tehdä jatkuvasti kotitöitä, niitä kun riittää näin monen lapsen kanssa. 

Vaikka Hugo nukkuu todella vähän arviolta päivän aikana yhteensä vajaa kolme tuntia. niin hän on kuitenkin oikein hyvän tuulinen tapaus. Tätä kyllä jaksan vain ihmetellä. Hymyjä satelee ja hänen kanssaan on oikein mukava puuhastella. Hiljalleen on alettu viihtymään myös lattialla joka on tuonut päiviin paljonkin helpotusta. Päiväunia on yleensä kolmet tai neljät. Joskus jopa enemmän jos unipätkät on oikein lyhyitä. Ne nukutaan yleensä vaunuissa sisällä, mutta hiljalleen poika alkaa tottumaan myös ulkona nukkumiseen. Nyt odotamme kovasti pakkasten lauhtumista että pääsemme taas kokeilemaan ulkona nukkumista. Joskus nukutaan myös sylissä ja joskus pinnasängyssä tai sohvalla. On todella outoa että vauva nukkuu näin vähän kun edelliset neljä ovat nukkuneet ihan älyttömästi. Tyyliin yhdet päikkärit kesti aina sen kolme tuntia.

Illalla Hugo nukahtaa hyvin ja nukkuu kolmisen tuntia jolloin herää syömään. Sitten unet jatkuvat siitä eteenpäin ja poika herää syömään 2-3 tunnin välein. Yhteensä herää yön aikana sen kolme neljä kertaa. Outoa herätä yöllä syöttämään kun edelliset kolme ovat nukkuneet yöt läpi jo tämän ikäisenä. Mutta niin ne pikkuiset ovat erilaisia. Olen kuitenkin tyytyväinen meidän öihin.


Illat ja yöt on sitten sitä aikaa kun tämä äiti koittaa saada kaiken tehtyä. Eilen tätä postausta kirjoittaessa kello näytti 0:29. Ja pian muistin että mullahan on pyykit koneessa. No laitoin ne äkkiä narulle ja menin nukkumaan. Ei mennytkään kauan kun Hugo heräili ja sain napata kainalooni ihanan tuhisevan käärön. Tuo rakkaus kainalossa on niin hyvä nukkua.

Päiväunet kun pisentyisivät niin se olisi loistava juttu.

torstai 7. tammikuuta 2016

Koukussa synnytykseen ja ensihetkiin?


Kyllä luit otsikon aivan oikein. Niin se vain taitaa olla kuulkaas että tämä äiti on aivan sekaisin, heh. Katselin eilen televisiosta Toisenlaiset äidit uusintaa ja siinä äidin voihkiessa kipujaan synnytyssalissa tuli tunne että mäkin haluun! Ja entäs sitten kun hän sai syliinsä pienen vauvan. Niitä hetkiä ei vain voi voittaa mikään. 

Vaikka synnyttäminen on omalla kohdallani ollut nopeaa ja sen vuoksi kivutkin lopussa aivan tapissaan, niin kyllä voisin tehdä sen vaikka kuinka monta kertaa uudestaan. Se mihin oma kroppa pystyy on aivan uskomatonta, se kuinka sitä jännittää ihan hirveästi meneekö kaikki hyvin ja se kipu. Kaikki on ihan sen arvoista. Se kipu vie kohti jotakin aivan uskomattoman ihanaa. Se on kipua jossa palkinto on parhainta.


Synnytyksessä on jotakin maagista. Se on jotain jota en osaa tänne kunnolla kuvailla. Joka kerta sairaalaan mennessä olen jännittänyt ja vähän pelännyt. Mielessä pyörii vaikka mitä ja silti olo on niin rauhallinen. Tekisi mieli perua koko homma tai kelata pikavauhtia eteenpäin, mutta toisaalta olo on niin kovin päättäväinen ja hyvä. Olen valmis. Kun synnytys on lähtenyt kunnolla käyntiin, olen heittäytynyt sen vietäväksi. Ottanut supistukset vastaan, koittanut rentoutua, mennyt johonkin ihan omaan maailmaan. Miettinyt vain sitä kuinka ihan hetken päästä näen miltä vauvamme näyttää. 

Olen saanut olla onnellinen, sillä J on ollut joka kerta kanssani, jos ei ihan kerennyt koko aikaa, mutta ainakin osan. Oikeastaan mitään muuta hänen ei ole tarvinnut kuin olla samassa huoneessa. Se on riittänyt että hän on siinä. Olen saanut turvautua läheiseen jos sellainen hetki koittaa. Olen saanut jakaa niinkin hienon kokemuksen kuin synnytys oman mieheni kanssa. Ne hetket siellä salissa ovat varmasti painuneet molempien mieleen, mutta vain eri tavalla.


No entäs sitten se ensihetki. Tarviiko edes sanoa enempää. Se kun näet ruttuisen pienen lapsen, oman lapsen, nenu aivan lytyssä, kinaisena, huutavana ja hieman verisenä (näin siis meidän lapset) etkä ole koskaan nähnyt mitään niin pientä ja kaunista. Saat pienen lapsen paidan alle, tuijotatte toisianne ensimmäisen kerran silmiin, pieni käsi kietoituu sormen ympärille, onnen kyyneleet virtaa silmistä. Se on hetki jolloin aika pysähtyy ja äidin ja lapsen ympärille kasvaa kupla. 

Ja sen kuplan sisällä kirjoittelee tämä neljän kuukauden ikäisen pojan äiti tätä tekstiä ja näkee samalla ne tilanteet joissa jokainen omista lapsista on saatu onnellisesti rinnalle. Muistan joka ikisestä synnytyksestä juuri sen hetken, se on aivan upea. Se on painunut niin syvälle muistoihin ettei se häviä sieltä koskaan. Tämä äiti on myös haikein mielin, mutta onneksi synnytykset voi fiilistellä kuvien ja kertomusten mukaan uudelleen.


Tätä kirjoittelee äiti joka on kai koukussa synnytykseen ja ensihetkiin. Tätä kirjoittaa myös äiti joka on saanut kokea tuon viisi kertaa ja tietää että on paljon niitä jotka eivät ole päässeet kokemaan koskaan synnytystä tai ne ensihetket ei ole heti onnistuneet. Olen siis erittäin kiitollinen että omalla kohdallani se on onnistunut ja toivon koko sydämestäni että moni muukin pääsee kokemaan ne hetket.

Postauksen kuvat Ainon ja Hugon synnytyksistä vuonna 2013 ja 2015.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lempipaikkani kotona

Sain tämän haasteen jokin aika sitten Lempihetkiä -blogin Henniltä. Meinasi vallan unohtua luonnoksiin kun tuli tuo joulukalenteri toteutettua tässä välissä. No mutta nyt siis tähän haasteeseen. 

Tässä haasteessa otat kuvan tai kuvia siitä paikasta joka on lempparisi kotona. Sen jälkeen julkaise kuva ja kerro miksi valitsit juuri sen paikan. Onko se paikka jossa voit rentoutua? Onko siellä paras sisustus? Liittyykö siihen eniten muistoja vai miellyttääkö se muuten vain silmää? Muista haastaa lopuksi kolme bloggaajaa mukaan.

Tämä oli todella helppo valinta, sillä mun lempipaikkani kotona on ehdottomasti meidän makuuhuone. Se miellyttää sisustuksellisesti omaa silmää, se on valoisa ja paikka jossa saa rauhoittua. Olen itse maalannut nuo seinät ja katon valkoiseksi ja se todellakin oli sen arvoista, turkoosi raikastaa mukavasti ja rakastan niin sitä väriä. 


Tuolla voi myös välillä mennä päivällä pötköttämään, ottaa kupin teetä ja jonkun hyvän lehden ja lukea ihan rauhassa. Tällä hetkellä se tosin ei oikein onnistu, mutta eiköhän sekin hetki joskus tule.

Haastan mukaan tähän haasteeseen

tiistai 5. tammikuuta 2016

Pieniä vaatteita joissa elää suuria muistoja


Kun sain Hugon nukkumaan oli aika ottaa pienet vaatteet esille ja lajitella niitä. Kasailin pinoja pöydälle: osa Hugon muistoihin, osa takaisin sisarusten laatikoihin ja osa myyntiin. Oli ihan kamalaa, täytyy myöntää että itku pääsi. Olen tehnyt jokaiselle lapselle muistojen laatikon ja nyt oli aika katsoa mitä päätyy Hugon laatikkoon, tosin itse laatikko vielä uupuu, mutta pussitettiin jo pieniä vaatteita. 

Niitä pieniä vaatteita katsellessa en voinut kuin ihmetellä kuinka pieni poikamme onkaan ollut, kuinka nuokin vaatteet ovat olleet hänelle niin kovin suuria. Vaatteita oli paljon, mutta nopeasti sieltä löytyi ne jotka laatikkoon tulevat päätymään. Ihan järkyttävän nopeaan meidän murunen on kasvanut, järkyttävää laittaa pieniä vaatteita pois ja vielä järkyttävämpää se ettei niitä saa enää käyttöön, nyyh. Päätin että esittelen teillekkin mitä pistin talteen koossa 50-56cm ja nämä on siis niitä jotka olleet vain Hugolla käytössä.



Näissä kotiuduttiin


Kotiintulovaatteet vaihtui moneen kertaan, kunnes sitten tömäsin tuohon ihastuttavaan Lindexin bodyyn ja olin täysin myyty. Löysin vielä samaa settiä pipon. Housut ovat Newbien ja ne olivat aivan meidän lempparit, samoin kuin nuo ihanat sukatkin. Tätä asua käytettiin niin kauan kuin se vain päälle mahtui ja tuo body löytyy meiltä myös koossa 62cm. Nuo kotiintulovaatteet olivat kaikki kokoa 50cm.



Näitä pidettiin melki joka toinen päivä


Hih, näitä me todellakin pidettiin paljon, sillä mulla on aivan älyttömästi kuvia Hugosta juuri tämä setti päällä. Itse asiassa nämä samat vaatteet on tuossa bannerin kuvassakin. Body on Lindexiltä ja nuo housut ovat Newbien jotka huusin kirpparilta. Molemmat on kokoa 56cm, mutta housut vastasi kyllä pienempää. Nämä oli sellaiset että kun ne pesusta saatiin narulle ja olivat kuivat niin ne löytyi heti Hugon päältä. Niin ihanat. Välillä pidin myös nallepyllyjen kanssa ihan valkoista bodya ja välillä tuon bodyn kanssa valkoisia housuja.



Nämä puettiin päälle ristiäisissä


Ja arvatkaa olenko ottanut yhtään kuvaa joissa nämä olisi Hugon päällä, että harmittaa. Tai muistaakseni otin puhelimella, mutta ne ovat sen syövereissä koska nyt käytössä on uusi. No joka tapauksessa nämä puettiin Hugolle kun kastemekko otettiin pois päältä. Body ja farkut ovat molemmat Newbien. Body koossa 56cm ja housut 50cm, mutta vastasivat isompaa.



Muita joita meillä pidettiin paljon


Tässä muutama lemppari, joita pidettiin myös paljon. Tuo Pupu Tupuna jupsuitti löytyi lapsimessuilta jo odotusaikana. Sitä pidin Hugolla niin kauan kun se mahtui. Harmitti kyllä pakata se pois. Tuo Blaan body löytyi myöskin lapsimessuilta. Se oli aika leveää mallia ja siksi iso Hugolle, niinpä sitä olikin parempi käytää jatkopalan kanssa. Valkoinen Hillan body oli yksi suuri suosikki. Sen kuviot, väritys ja kietaisu mahdollisuus miellytti. Kuvassa näkyvät housut oli ensimmäinen vaate minkä ostin Hugolle. Niitä käytettiin kapean mallinsa vuoksi vain hetken aikaa. 



Ihana pipo


Tämä Reiman Leo-pipo oli ihan pakko ostaa odotusaikana, sillä tarkoitus oli ottaa vauvasta se päässä mitä suloisempia kuvia. Mutta siinä kävikin niin, ettei Hugo ollutkaan äidin kanssa samaa mieltä. Niinpä meillä on vain muutama kuva, jossa se on Hugon päässä. Onneksi saatiin edes ne pari. Nyt meillä on tuo sama lakki eri värissä ja eri koossa.

Ihana määrä saatiin muistoja pussitettua. Näihin pieniin vaatteisiin kätkeytyy niin paljon muistoja, niin ihania hetkiä, joita en koskaan tahdo unohtaa.