Kaksplus.fi

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tänä vuonna minä


Se olisi sitten tammikuu ja ensimmäinen päivä. Kylläpäs viime vuosi sujahti ohitse nopeasti ja ihana vuosi se olikin. Toivottavasti tämä uusi vuosi tuo mukanaan ihania juttuja. Tapanani on ollut tehdä aina muutama lupaus uudelle vuodelle. Niinpä teen niin myös tänäkin vuonna. Viime vuotiset toteutuivat melkein kaikki, mikä oli kiva juttu. Vuoden loputtua on sitten kiva palata katsomaan, mitä ihmettä tuli luvattua ja mahtoikohan niistä mikään toteutua.

En lupaa olla syömättä vähemmän herkkuja, sillä siihen en vain kykene, heh. En myöskään lupaa aloittaa kuntoilua tai kilojen tiputtamista, sillä silloin niin ei ainakaan tule tapahtumaan. Loput kaksi kiloa jotka ovat odotuksesta jäljellä tippuvat kun tippuvat, en ota siitä nyt mitään paineita. Kiinteytyä haluaisin, mutta sekin ajallaan.

No mitä minä sitten lupaan? No lupaan ainakin nauttia ihan täysin tästä vauva-ajasta mitä on vielä jäljellä. Onneksi sitä on vielä enemmän edessä kuin takana päin. Lupaan ostaa lastenvaatteiden ohella myös itselleni jotakin uutta. Yleensä siinä on käynyt niin etten löydä itselleni mitään, mutta nyt aion. Aion kuitenkin olla ostamatta mitään turhaa ja päästä kaikesta ylimääräisestä tavarasta eroon. Tarkoituksena olisi myös säästää pikkuisen. Päätin että leikkautan myös hiuksiani, vaikka edes ihan pikkuisen. Lupaan myös koittaa huolehtia niistä hieman paremmin. Suunnittelen myös tulevaisuuttani oikein kunnolla ja arvostan itseäni enemmän.


Rakastan valokuvien ottamista, joten aion ottaa niitä tänäkin vuonna. Päätin että koitan myös kehittyä siinä paremmaksi. Olisi kiva päästä oikein jollekkin kurssille, mutta siihen ei taida liietä aikaa. Ne kun järjestetään aina sen verran kauempana. No mutta kovaa reeniä vaan. On minulla ainakin viisi mahdottoman suloista mallia joita kuvata. Tämän postauksen kuvat otti vanhin tyttäreni Iida. Aion myös keksiä lapsille kaikkea kivaa tekemistä. Temppuradat on aina olleet hitti, joten niitä tänä vuonna pikkuisen enemmän.

Vaikka rakastan olla lasteni kanssa enemmän kuin mitään muuta niin aion myös ottaa itselleni omaa aikaa. Siitä en aio tinkiä tänäkään vuonna yhtään. Niiden pienten omien hetkien jälkeen sitä jaksaa taas olla himpun verran parempi äiti omille murusille.

Teitkö sinä lupauksia uudelle vuodelle?

23 kommenttia:

  1. Mä en ole vuosiin tehnyt uudenvuodenlupauksia, sillä ne ei ikinä kestä! :D Tänään tosin päätin että nyt loppuu herkuttelu ja pakko tehdä tälle kropalle jotain. Ensin tosin pitää syödä kaikki kaapissa oleva suklaa ;)

    Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Ilman muuta ne pitää syödä pois, muuten ne huutelee sieltä kaapista. :D Mä en noihin herkuttomuuksiin pysty, liian vaikeeta. Tsemppiä sinne kun herkkulakko alkaa. :)

      Poista
  2. Ihanat te <3 Ja Hugon pupuhousut, niin söpöt! Hyviä lupauksia myös :) Minäkin haluan nauttia tästä vauva-ajasta ja yrittää myös ottaa aikaa itselleni. Enkä myöskään aio luvata lopettaa herkuttelua tai liikkua enemmän :D Voisi olla ihan hyvä, jos niin tapahtuisi, mutta turha ottaa niistä nyt turhaan itselleen paineita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Ne kyllä on ja niihin voi kivasti yhdistellä monia erilaisia yläosia. :)
      Hih, aikalailla kuulostaa samalta siellä lupaukset. :) Nautitaan tästä ihanasta vauva-ajsta nyt ihan täysillä.♥

      Poista
  3. Hyviä lupauksia! :) Itsekin haluisin kehittyä kuvaajana ja joillekin kursseille olisi ihana päästä. Mutya sama ongelma minulla, se matka... Ja eikä sitä aikaakaan ole tarpeeksi. Ihanaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis niin huippua päästä jollekkin kurssille, ehkä vielä joskus. :)
      Kiitos ja sitä samaa sinne.♥

      Poista
  4. Ihanat kuvat teistä! :) Mä en tehnyt mitään varsinaisia lupauksia, mutta kovasti kanssa haaveilen jollekin valokuvauskurssille pääsystä... Meidänkään lähellä sellaisia ei ole hirveän hyvin tarjolla, mutta yritän kovasti selvitellä, jos joku hyvä vaihtoehto vielä löytyisi ja tän vuoden aikana onnistuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Toi valokuvauskurssi olis kyllä niin huippu. Toivottavasti keksit jonkin vaihtoehdon. :) Itse meinaan kyllä jossain vaiheessa sellaiselle päästä. Olis pitänyt käydä jo odotusaikana. :)

      Poista
  5. Sulla on ihanat hiukset. Ja mitä ihmeen kiloja sun pitää pudottaa, päinvastoin. Mä lupasin vuonna 2016 painaa ainakin kilon enemmän kuin vuonka 2015.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos.♥
      Pari kiloa on vielä ja sit ollaan lähtöpainossa..eikä niillä kiloilla niin väliä, kunhan sais vähän kiinteytettyä. :)
      Hyvä lupaus siellä. :)

      Poista
  6. Minä lupaan olla tekemättä turhia lupauksia. :)
    Ihanaa ja muistorikasta.vuotta 2016 teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
  7. Ihanat nuo pupupöksyt! Hyviä lupauksia, itsekin haluan nauttia vielä tästä jäljellä olevasta hoitovapaasta kuitenkaan itseäni unohtamatta :) Haluaisin keskittyä taas enemmän omiin piirustusjuttuihini ja kuntoiluun, kumpikin on jäänyt vähän vauvavuoden alle mikä ei kyllä tosin yhtään haittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan meidän lempparit. :)
      Kuulostaa hyvältä. :) Kyllä sitä tarvii niitä omia juttuja olla.

      Poista
  8. Ihania lupauksia! Voisin itsekin vielä yrittää jättää puhelimen vähemmälle ja olla enemmän läsnä lapsille. Tämän vuoden lopulla kuitenkin kun työt kutsuu. Ihanaa tätä vuotta myös teille 💙

    VastaaPoista
  9. Hyviä lupauksia vuodelle 2016! Onnellista uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  10. Hyviä lupauksia oot tehnyt! Mulla ei oo tapana tehdä uudenvuodenlupauksia just sen takia, ettei ne kuitenkaan pidä. Mutta tänä vuonna aion huolehtia enemmän omasta hyvinvoinnista, jospa se sitten näkyisi paremmin jaksavana äitinä. Ihania kuvia on Iida ottanut, suloinen poika ja mahtava äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tuo omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. :)
      Ja kiitos ihanista sanoista.♥

      Poista
  11. Hyviä lupauksia! Itsellänikin toiveita ja tavoitteita on, pitää niistä blogiinkin kirjoitella sopivana päivänä :) Iloista vuoden alkua!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...