Kaksplus.fi

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Yhtä juhlaa



Lumin 7v syntymäpäivä juhlat jouduttiin perumaan huhtikuussa tytön sairastuttua vesirokkoon. Ja kun sisaruksista kaksi sairastui siitä parin viikon päästä, ajattelin jo ettemme pian pääse juhlimaan ollenkaan. Ja koska vesirokosta ei parannuta hetkessä päätin viime viikon tiistaina, että koska kelit nyt sallivat niin miksen pitäisi Lumin kaverisynttäreitä ulkona. Niinpä siltä istumalta laitoin aiemmin kutsutuille viestiä, että perjantaina juhlittaisiin.

Lyhyen varoitusajan vuoksi jännäsin pääseekö kukaan viidestä kutsutusta kaverista paikalle, mutta onneksi kolme pääsi ja se riitti Lumille hyvin. Niin pitkään hän oli juhlia jo odottanut, että hän oli enemmän kuin tyytyväinen siihen että pääsi vihdoin viettämään juhlia. Ja ulkojuhlista hän oli enemmän kuin innoissaan. Tarjottaviksi ostettiin keksejä, karkkia, sipsejä, mehua, limsaa ja leivoimme vielä kuppikakkuja. Se oli juuri sopiva lapsille, jotka eivät pahemmin siihen syömiseen keskity. Ja tämän äidin ei tarvinnut stressata tarjottavia sen kummemmin.

Ulkosynttärit oli kyllä aivan huippu juttu. Ei tarvinnut siivota ennen juhlia tai niiden jälkeen, lapset kuluttivat hurjan määrän energiaa ulkona touhuten. Meillä oli ohjelmassa vain pieni rata, jossa piti kuljettaa sählypalloa lusikalla, jota pidettiin suussa ja samalla piti kerätä palloja maasta ämpäriin, pujotella ja ylittää yksi este. Se tuntui olevan lapsista ihan hauskaa. Lopuksi oli vielä aarteenetsintä ja muuten lapset kehittivät itse ohjelmansa ja tuntuivat nauttivan siitä. Oikein onnistuneet juhlat.



Tänään oli sitten vuorossa sukulaiset. Mitään suurta tarjottavaa en nyt tehnyt. Pitsaa, kuppikakkuja ja täytekakun. Lisäksi oli sitten karkkia ja sipsiä. Heh, oikea herkuttelu viikonloppu. Kakuksi Lumi toivoi Elsa-kakkua. Sellainen sitten toteutettiin Lumin toiveiden mukaisesti. Täytekakut kun on aina se mitä meillä lapset suunnittelee pitkän aikaa ja äiti sitten koittaa niitä toteuttaa parhaansa mukaan. Kakun sisällä on tumma ja vaalea puhja vuorotellen, kermavaahtoa, mansikkaa, persikkaa ja banaania. Lumin vakio täyte, hih.

Juhlat sujuivat mukavissa merkeissä ja kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Lumi sai läjän ihania lahjoja, joten kiitos niistä kaikille vieraille. Tyttö on ikionnellinen niistä kaikista. Nyt onneksi hetkeksi voi unohtaa juhlien järjestelyn, koska seuraavat ovat vasta elokuussa. Mutta nyt palaan takaisin siivoamisen pariin, onneksi sotkua ei nyt(kään) pahemmin tullut.

Meillä viikonloppu oli siis yhtä juhlaa. Miten teidän viikonloppu sujui?


26 kommenttia:

  1. Kiva idea viettää synttärit ulkona ja ihana tuo Elsa-kakku! Tulee mieleen barbie-kakut, jotka omassa lapsuudessa oli ihan hittejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsi kyllä niin helpolla ja lapset tykkäs paljon. :)
      Hih, kerran aikasemmin tehnyt tämmösen kakun ja silloin keskellä oli barbie. :)

      Poista
  2. Ihanaa, että Lumi sai juhlansa <3 ja ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että kerrassaan upea kakku!!! Olet kyllä uskomattoman taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana kun viimein juhlat onnistui.Lumi oli niin onnellinen.♡♡
      Kiitos paljon.♡

      Poista
  3. Oi vau mikä kakku! Mä niin haluaisin testata tuollaisen tekemistä - mutta meillä taitaa nuo auto-, mörkö-, legokakut viedä voiton! Meidän viikonloppuun on kuulunut myös yhden 1-vee synttärit, valokuvauskurssia ja yhdet grillijuhlat. Varsinaista juhlaa siis täälläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡♡
      Legokakut on aivan ihania. :) Kuulostaa ihanalta teidän viikonloppu ja varsinkin tuo valokuvauskurssi. :)

      Poista
  4. Ihan mieletön tuo kakku! Siis me tehdään niin että te tuutte meille viettää tyttöjen synttäreitä ja mä tilaan sulta tollasen kakun :DD
    Ulkona vietetyt juhlat kuulostaa myös just niin kivoilta että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea.♡♡
      Hihii, vai niin ajattelit. :D Ulkojuhlat oli kyllä niin huiput että pidetään kyllä joskus toistekin. :)

      Poista
  5. Ihanaa, että Lumi pääsi viettämään ystävien kanssa vihdoin syntymäpäiviään. Toi kakku on ihana! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kakku!!!
    Mukavaa kun Lumi sai viimein juhlansa :) pitsaa voisi itekin tehdä seuraaviin juhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea.♡♡
      Oli kyllä, niitä niin odotti. Pitsa meni kyllä hyvin. :)

      Poista
  7. Upea kakku! Meidän tyttö ei ikinä halunnut tuollaista kakkua, vaikka useamman kerran hänelle ehdotin. Meillä isomman pojan kaikki tähän asti olleet juhlat on vietetty ulkona. Etenkin vauhdin lisääntyessä on ollut varsin mainio juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna.♡♡
      Meillä on Iida ja Lumi nyt toivoneet, saa nähdä haluaako Ainokin joskus. :)
      Ulkojuhlat on kyllä huiput ja varsinkin kun tuo vauhti lisääntyy. :D

      Poista
  8. Ihana idea ulkosynttärit! Onneksi kelit suosi :) Ihanat tarjottavat ja varsinkin tuo kakku!

    VastaaPoista
  9. Ihana Elsa kakku<3

    Mutta jäiks kohtahan se on elokuu ja meidän vauvoista tulee taaperoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡♡

      No niinpä. Menee vaan hujaus enää siihen elokuuhun, en kestä kuinka äkkiä tämä vuosi on mennyt.

      Poista
  10. Upea kakku, ja herkuilta näyttää muutkin tarjottavat! :)

    VastaaPoista
  11. Täälläkin tytön toiveena ois Elsa-kakku :D täytyy varmaan muuttaa suunniteltu mokkapala-kakku Elsa-kakuks :D

    VastaaPoista
  12. Ooh, mahtava kakku! Ja huippuidea nuo ulkosynttärit, kätevää tosiaan kun ei tartte siivota ennen juhlia eikä niitten jälkeen, sopis hyvin mulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡♡
      Oli kyllä kätevää. Tarjottimelle vaan tarjottavat ja siitä järkkäili pöydälle. Juhlien loputtua nosteli tarjottimelle ja kantoi sisälle. :D

      Poista
  13. Juhlien ulkoistaminen kannattaa kyllä aina, kun se vain on mahdollista! Meillä esikoinen on syntynyt vuoden vaihteessa, joten änkeydymme aina sisälle koko porukka, mutta kuopuksen 1-vuotisjuhliin elokuulle olen tilannut sopivan lämmintä ja kaunista kesäsäätä :) Saa nähdä, kuinka käy. Se on kummallista, miten ennen juhlia on pakottava tarve siivota "kaikki" ja laittaa paikat kuntoon. Kukaan vieraista ei tasan tarkkaan katso kotia sillä silmällä, että onko siivottu vai ei. Mutta kun itse tietää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sinne ihanaa säätä. :) Pitääkin katsoa jos keli sallii niin voisimme pitää ainakin osittain Iidan 11v. ja Hugon 1v. juhlat ulkona. :)
      Se on kyllä totta. :D Kauhee homma siivota aina kahteen kertaan ja silti joka ikinen kerta tekee niin, hih

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...