Kaksplus.fi

perjantai 26. joulukuuta 2014

Uudet nimet

Olen pohtinut tätä nyt jo jonkin aikaa, mutten ole kuitenkaan tehnyt asialle vielä mitään. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt blogissani lasten oikeita nimiä, toki niitä on vilahdellut joskus kuten viimeksi pojan 4v kakussa, vaan olen kirjoittanut heistä iso E, iso S, pikku E ja pikku S muodossa. Koska kahdella lapsesta nimi alkaa S:llä ja kahdella E:llä niin olen alkanut pohtimaan meneekö nämä sekaisin, varsinkin kaikilla uudemmilla lukijoilla? Kuinkahan monta kertaa olen jo itsekkin mennyt sekaisin näitä lyhenteitä käyttäessä. :)

Niimpä olen nyt päättänyt että lapset saavat itselleen "bloginimet" edellä mainittujen sijaan. Kaikilla lapsillamme on kolme nimeä ja käyttäisin jokaisella sitten heidän omaa toista nimeään. Näin etunimeä ei tarvitsisi käyttää, muttei nimet olisi silti jostain vain tempaistuja. Tällä tavalla tämä tulee ainakin itselleni hieman selvemmäksi ja samoin (toivottavasti) teillekin. Totutteluahan tämä hetken vaatii, mutta kunhan tähän tottuu niin on varmasti toimivampi juttu. :)

Lapset esiintyvät siis jatkossa näillä nimillä blogissa 


No miltä tämä juttu teistä kuulostaa?
Toki halutessaan saa käyttää lyhenteitä, mutta itse kirjoitan jatkossa näillä nimillä. :) Vanhinhan täällä enää esiintyy harvoin, mutta toki hänellekin piti nimi tänne laittaa.

18 kommenttia:

  1. Kiva idea :) täytyy myöntää että vaikka jo jonkin aikaa olen blogia lueskellut, menee lasten nimet välillä sekaisin... Pitää lukea oikein ajatuksella ;) Meilläkin käytössä tyttöjen toiset nimet bloginiminä. Toimii ainakin meillä hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti aluks laittaa noi lyhenteet vain vähäksi aikaa, sitten ne vaan jäi ja nyt viimein päätin että saa riittää, kun aloin itsekkin mennä näiden kanssa sekaisin. :)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa! Parissa postauksessa, jossa kerroit useammasta lapsesta, joutui kyllä lukemaan tekstin kohtia useamman kerran läpi, että pysyi kärryillä, kuka teki ja mitä teki :D Nimi toki tuo myös lapsen sukupuolen heti esille paremmin kuin etunimen etukirjain.

    Itsekin olen miettinyt, että pitäisikö alkaa blogissa neidittelyn ja tytöttelyn tilalla käyttää jotain bloginimeä. Oikeaa etunimeä en kuitenkaan haluaisi käyttää. Toinen nimi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näin on parempi. :)
      Aloin jo tosiaan itsekkin mennä näistä sekaisin ja pitkän aikaa olen tätä jo pohtinut mutta aina se on vaan jäänyt. Halusin että nimi on kuitenkin sopivalta tuntuva ja päätinkin sitten että käytetään toista nimeä. :)

      Poista
  3. Tää on paljon selvempää! Kiitos. Minä ainakin menin aina sekaisin noissa lyhenteissä. :)

    VastaaPoista
  4. Mä kanssa aina mietin että nii kukahan tää nyt oli, ja kuka toi oli :D näin on paljon selvempää että lapsilla on "oikeat" nimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele kun menin itsekkin sekaisin näissä. :) Lyhenteiden piti tosiaan vain olla väliaikaiset ja sitten ne vaan jäi.

      Poista
  5. Mä mietin kanssa aikoinaan, että käyttäisinkö lasten toisia nimiä täällä kirjotellessa.
    Joten hyvä idea mun mielestä ;)

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti hyvä idea munkin mielestä! Paljon helpompi pysyä kärryillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tämä helpottaa paljonkin kärryillä pysymistä. :) Olen välillä itsekkin mennyt näissä niin sekaisin. :)

      Poista
  7. Hyvä idea! Vaikka tässä ajan saatossa onkin oppinut kuka on kuka, niin välillä kyllä pikaisesti lukiessa on täytynyt lukaista uudestaan, että kenestä oli kyse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Pitkään pitänyt tämä jo tehdä, mutta aina vaan jäänyt. Itsekkin aina kirjoittaessa pitänyt tarkistaa kirjoitanko varmasti oikean lyhenteen..nyt ei onneksi enää sitä ongelmaa. :)

      Poista
  8. Itse pohtinut samaa kun itsekkin käytän vain etukirjaimia. Hyvä idea!

    VastaaPoista
  9. Kivat nimet :) Itsekin joskus muinoin käytin lapsesta blogissa tämän toista nimeä.

    Nytkin olen miettinyt että josko keksisi ihan kokonaan erilliset bloginimet, mutta toisaalta esikoinen, tosikoinen ja kuopus riittänee hyvin. :) Eikä minua ole häirinnyt tai sekoittanut nuo sun tähän astiaet bloginimetkään. Minusta ne on olleet selkeät ja ylipäätään kiva ettei blogissa ole lasten oikeat nimet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Ihan blogin alkuaikoina kun vain sukulaiset ja ystävät tätä luki käytin oikeita nimiä. Olen kyllä nyt tähän tyytyväinen kun itse kirjoittaessa menin välillä sekaisin noissa lyhenteissä. :)

      Esikoinen, tosikoinen ja kuopus on hyvä. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...