Toivepostaus: Luonnollisesti käynnistynyt synnytys vs käynnistetty synnytys

Multa toivottiin postausta siitä miten käynnistetty synnytys erosi luonnollisesti käyntiin lähteneestä synnytyksestä ja tottakai tähän piti tarttua.

Mä jotenkin jännitin käynnistystä ihan älyttömästi sillä olin kuullut että käynnistetty synnytys on paljon kivuliaampi kuin se itsestään käyntiin lähtenyt. Lisäksi olin kuullut että monesti se käynnistely voi kestää montakin päivää ja käynnistetty synnytys päätyy helpommin sektioon kuin se itsestään käyntiin lähtenyt. Ennakkoluuloja oli paljon ja olin jo kauhuissani jos kivut on niin kovat että en kestäisi niitä niin hyvin kuin edellisissä.

Muistan kuinka paljon jännitin kun menin saliin. Oli outoa mennä sinne kun ei ollut yhtään kipeä, yleensä saliin päästyä on kuitenkin supistellut jo niin paljon, ettei edes muista millainen se sali onkaan. Toisin kuin luonnollisesti käyntiin lähteneessä sitä kerkesi jännittää ja miettimään ihan kaikenlaista. Kamalinta oli ehkä se odottelu, ennen kuin mitään edes tapahtui.

Mun toiveesta käynnistys aloitettiin ensin oksitosiinilla eikä kalvojen puhkaisulla. Halusin että kroppa saisi rauhassa ottaa vastaan ensin niitä pienen pieniä supistuksia ja sitä jälleen muistaisi mitä on edessä. Luonnollisesti käyntiin lähteneessä synnytyksessä olen pärjännyt supistusten kanssa hyvin kunhan kalvoihin ei ole kajottu. Ne onkin yleensä puhkottu vasta ihan loppuvaiheessa. Nyt pelkäsinkin sitä että jos käynnistys oltaisiin aloitettu suoraan kalvojen puhkaisulla niin olisinko heti ollut ihan äärettömän kipeä.

Oksitosiini ei saanut oikein mitään aikaan, mutta onneksi edes sitä pientä jomottelua ja sitähän mä kaipasinkin alkuun. Se tuntui aika samalta kuin se kun synnytys käynnistyy itsestään. Kivut eivät alkaneet puskista vaan sain ns lempeän muistutuksen mitä tulee olemaan vielä edessä. En tiedä johtuiko se oksitosiinista vai mistä, mutta ensimmäistä kertaa ikinä multa puhkes kalvot itsestään. Silloin muistan ajatelleeni että se on menoa nyt ja kauhulla odotin kuinka kipeä olisinkaan.

Mutta yllätyin todella kun pitkään aikaan ei tapahtunut yhtään mitään. Mutta sitten kun supistuksia alkoi tulla niin joka ikinen oli heti toistansa voimakkaampi. Ytyä niissä oli, mutta toisaalta yhtä kipeitä ne ovat olleet myös siinä luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä. En kokenut olevani mitenkään kipeämpi kuin edellisistäkään. 

Mun täytyy sanoa että jännitin ihan turhaan tuota käynnistämistä. Mun kohdalla kaikki sujui hienosti ja siitä jäi todella hyvä kokemus. Kivut olivat siedettävät ja synnytyksen kestokin samaa luokkaa kuin niissä luonnollisesi käyntiin lähteneissä. Lisäksi oli ihanaa kun käynnistely ei kestänyt edes kauan. Oikeastaan tämä käynnistetty sujui samalla kaavalla edellisten kanssa, erona ainoastaan se että tässä kalvot puhkesi itsestään ja se alun pitkä jännittäminen. Jos joskus (mikä on niin epätodennäköistä) tuon käynistyksen joutuisi uudestaan kokemaan, niin enää se ei olisi mikään peikko vaan sinne voisi mennä hyvillä mielin. :)

Koska Mini syntyy veikkauskisan voittajat

Järjestin täällä blogin puolella pienen kilpailun siitä, kuka veikkaa oikein koska Mini syntyy. Veikkauksia tulikin aivan hurja määrä ja niitä oli todella kiva lueskella. Tarkoituksena oli siis veikata Minin syntymäpäivää, kellon aikaa ja lisäksi pyysin vielä laittamaan mittojakin. Koska muutama veikkasi päivän oikein niin päätin että arvon heidän kesken yhden palkinnon. Lisäksi lähetän pienen muistamisen myös sille jolla osui veikkaus kokonaisuudessaan lähimmäksi.

Mini siis syntyi 19.8. | klo 14:16 | 3415g | 50cm

Oikean päivän onnistuivat veikkaamaan seuraavat seitsemän henkilöä (alleviivatut/värjätyt niitä jotka osuivat lähimmäksi)

Nadja Mäkinen | klo 23:10 | 3320g | 49cm

Minnaa | klo 04:10 | 3600g | 49cm

Emonen | klo 4:40 | 3320g | 49cm

Jonna /Kaaosta ja kukkamekkoja | klo 00:12 | 3410g | 49cm

Anonyymi -Hanna- | klo 00:18 | 3300g | 50cm

Laura A | klo 10:15 | 3450g | 50cm

Anonyymi -Marjut  | klo 6:30 | 3440g | 49cm


Arpaonni suosi tällä kertaa Nadja Mäkinen ja eniten lähimmäksi osuneita veikkauksia oli Laura A:lla. Onnea molemmille. Laittakaapa minulle yhteystietonne sähköpostiini aitijamelukylanlapset@gmail.com niin laitan teille pienet palkinnot matkaan. :) Kiitos kaikille veikkauksia jättäneille.

Synnytyksen jälkeen...

Minähän haaveilin paljon että pääsisin Minin kanssa Tayssin potilashotelliin rauhassa tutustumaan toisiimme. Haaveeksi se sitten valitettavasti jäi sillä synnytyssalista meidät ohjattiin synnyttäneiden osastolle. Petyin kyllä se täytynee myöntää, mutta osasto minne päädyimme oli todella mukava.

Se miksei me päästy hotelliin johtui siitä että Tayssissa oli aivan järjetön ruuhka. Osastolla riitti kiirettä ja synnyttäjiä oli todella paljon. Myös hotelli oli aivan täysi, joten haaveet sinne pääsystä romuttui aika nopeasti. Sitä paitsi emme olisi hotelliin heti edes päässeet. Nopean synnytykseni vuoksi antibiootti ei ollut kerennyt vaikuttaa vaadittavaa kahta tuntia joten siksi Minin pulssia ja hengitystä mittailtiin osastolla monta kertaa päivässä. Kätilö varoitteli minua kyllä salissa että tuon 7 minuutin vuoksi en varmaan hotelliin pääsisi (jäi siis noin vähästä kiinni että ab olisi kerennyt vaikuttaa sen 2h).

Osastolle siirtyminen sujui mukavasti. Oma olo oli hyvä, kuin ei olisi edes synnyttänyt. Ei huimannut tai tuntunut kipua missään. Ja kun pääsin huoneeseen nappasin pienen kapaloidun nyytin kainaloon ja vain ihastelin häntä.♥ J vietti kanssamme hetken ja lähti sitten ajelemaan kohti kotia. 

Huonekaveriksi osui samana aamuna tyttövauvan synnyttänyt äiti jonka kanssa aina välillä jotakin höpöttelimme. Mulla on ollut jos jonkinmoisia huonekavereita ja oli onni että tällä kertaa kohdalle osui mukava sellainen. Seuraavana päivänä hän pääsikin jo kotio ja me saimme jäädä Minin kanssa kahdestaan. Myös vanhempani ja Minin tuleva kummitäti (oma siskoni) vierailivat osastolla. J ei seuraavana päivänä tullut ollenkaan ja se tila olisikin ollut ehdottomasti liian pieni meidän vilkkaalle taaperolle.

Oli ihan kiva saada hieman ladata akkuja, tutustua rauhassa uuteen perheenjäseneen, saada ruoka tarjoiltuna sängyn viereen ja vain olla. Ei tarvinnut pyykätä tai siivoilla leluja. Olo oli mukavan levännyt kun perjantaina sitten pääsimme kotiin. Iso kiitos Tayssin  2b osastolle. Ihanaa ja osaavaa henkilökuntaa olivat kaikki meitä hoitaneet. :)

Tänään Mini murusen syntymästä on kulunut viikko ja kotona arki on alkanut mukavissa merkeissä. Hieman on vielä hakemista mutta pääasiassa meillä menee hyvin. Postaukset nyt tulee hieman sekavissa järjestyksissä ja tahti on kirjoittelussa nyt hieman rauhallisempi kun suurin osa ajasta menee tuota ihanaa murusta tuijottaessa ja sylitellessä. On hän niin ihana ja täydellinen poika.♥

Koitan pian käydä teidän veikkauksetkin läpi niin pääsen palkitsemaan sen joka arvasi Minin syntymäpäivän oikein. Jos on monta samaa päivää niin arvon sitten voittajan. :) Mutta nyt lähden katsomaan jos Mini mies heräilisi jo yli viiden tunnin päikkäreiltään. :D Alkaa äidin rintavarustus täyttymään uhkaavaa tahtia.

Mukavaa keskiviikkoa ihanaiset!

Raskaana viimeistä kertaa

Kuvailin tämän viimeisen odotuksen aikana joka viikko mahaani ja tein niistä kollaasit. Päätin että sujauttelen ne tänne postauksen sekaan jotta tekin pääsette näkemään kuinka masu muuttui ja kasvoi.

Nyt se on takana päin ja kaunis muisto vain. Raskausaika ja raskaana oleminen on ehkä yksi ihanimmista asioista joita olen kokenut. Olen saanut nyt kokea tuon ihanuuden jo monta kertaa ja nyt yksi ovi elämässäni olisi aika sulkea ja se tuntuu niin äärettömän vaikealta ja raskaalta. Ei enää koskaan! Tuo kaikuu korvissani ja kuulostaa niin kamalan lopulliselta ja se jos jokin saa kyyneleet silmiin. 

Kaikki alkoi siitä kun tälle äidille iski jälleen vauvakuume. Ajattelin että tuo vaihe menee kyllä ohitse. No eipä mennyt ja vauvakuume vaihtui pian vauvan kaipuuksi. Monet kyyneleet siinä tuli vuodatettua ja olo oli aivan kaamea. Aina kun hetkeksi sai työnnettyä tuon asian pois mielestä niin telkkarista tuli raskaustestimainos, näin joka puolella raskaana olevia ja joka paikassa tuntui olevan vauvoja. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin ottaa asia J:n kanssa puheeksi.

Kului pitkä tovi ja kaikki junnasi paikoillaan asian suhteen. Monet itkut tuli itkettyä ja lenkillä purin asiaa ystävälleni. Kunnes sitten yhtenä iltana jutellessani J:n kanssa sovimme että lupa sille viimeiselle annetaan. Ensimmäisen illan itkin vain onnesta. Ei mennyt kauankaan kun testi näytti positiivista ja alkoi tuo ihana ja jännittävä aika, viimeinen odotus.

Olin aivan onneissani ja elin ties missä odotus huumassa koko raskauden ajan. Nautin enemmän kuin koskaan siitä että sisälläni kasvoi jotakin niin ainutlaatuista ja ihanaa. Samalla silti pelkäsin ja olin välillä niin kauhuissani. Eihän kukaan veisi minulta tätä onnea? 

Raskaus eteni ja vatsa kasvoi. Olen aina rakastanut vauvavatsaa ja sitä tulikin siliteltyä, mittailtua ja kuvailtua todella paljon. Halusin ikuistaa mahdollisimman paljon, sillä tiesin että en tulisi tätä ihanuutta koskaan enää kokemaan. Aloin jo hyvissä ajoin tekemään myös pientä surutyötä. Monena iltana sitä vain alkoi kyyneleet valumaan kun edes ajattelin että kohta tämä vaihe elämässäni on historiaa. Ei enää koskaan kasvavaa vauvavatsaa, pieniä potkuja masussa ja sitä jännittävää tunnetta kun oli menossa ultraan. Tämä olisi viimeinen.

Tämä raskaus sujui kyllä niin mukavasti. Ei pahemmin mitään oireita tai vaivoja. Ei selkä eikä päänsärkyjä. Muutamat katkonaiset yöt ei menoa haitanneet ja voin koko odotusajan todella hyvin. Ehkä siinä on se syy miksi tykkään olla raskaana kun sitä voi yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin normaali tilassa. :)

Raskausaika meni kuin siivillä. Tuntui että viikot vain vilisee ja ennen kuin huomasinkaan oltiin jo ihan viimeisillä metreillä. Olen ehkä monen mielestä pöhkö kun tämän sanon, mutta voisin olla raskaana vielä kauemminkin. Minusta odotus voisi hyvin kestää vaikka kokonaisen vuoden, hih. :)

Masu ei tälläkään kertaa kasvanut älyttömän suureksi, mutta omaan silmään se oli minulle juuri sopiva. Ja oli se sen verran suuri että sai miettiä miten solmii kengännauhat tai laittaa sukan jalkaan. Paljon kuulin kommenttia siitä kuinka pieni mahani on, mutta eipä sen mikään jätti olisikaan tarvinnut olla.

Luulen että tulen vielä tulevaisuudessa katsomaan näitä masukuvia moneen kertaan. Luulen että vauvakuume iskee jälleen uudestaan ja uskon että se kirpaisee kun tietää että nyt se pitää vain kestää ja selättää. Joskus kuitenkin tämäkin asia on kohdattava. Ei koskaan ikinä enää kuulostaa kuitenkin niin kamalalta omaan korvaan ja vaikka tiedänkin että lapset ovat nyt tässä niin taidan kuitenkin jättää sen oven hieman raolleen. Näin asian käsitteleminen on hurjasti helpompaa.

Näitä viimeisten viikkojen kuvia katsellessa kostuu silmät väkisinkin. Mieleen palaa se viimeisten päivien jännitys. Nyt sylissäni on kuitenkin mitä ihanin palkinto. ♥ En voi uskoa todeksi että olen saanut kantaa tuota ihanaa kääröä sisälläni kokonaiset 9kk. Me saimme aikaan jotakin noin pientä, kaunista ja täydellistä ja nyt hän on tässä. En vaihtaisi hetkeäkään pois.

"Oman lapsen,

pienen linnun,

kannoin alla sydämen.

Nyt on onni täydellinen,

syliini saan ottaa sen.

Tunnen käden, pienen, hennon,

tunnen posken pehmeän.

Voisko olla kauniimpaa

kuin alku uuden elämän".

Synnytyskertomus: "Pikavauhtia" maailmaan

Sain käynnistysajan keskiviikolle 19.8. Aamulla soittelin Tayssiin synnytyssalivastaavalle ja kyselin olisiko meille tilaa ja voimmeko lähteä ajelemaan. Ruuhkaa kuulemma oli, mutta sanoi että voimme lähteä ajelemaan ja toivon mukaan silloin meille olisi vielä paikka. Varmuutta ei siis ollut siitä että onnistuisiko synnytyksen käynnistys vai ei. Kello näytti vartin yli 8 kun suuntasimme J:n kanssa auton nokan kohti Tamperetta ja vilkutimme lapsille heipat (mummu tuli heitä hoitamaan ja lähettämään kouluun ja eskariin). Automatka oli puuduttavan pitkä ja mahassa lenteli ainakin miljoona perhosta. Jännitti niin älyttömän paljon ja räpelsinkin koko ajan hermostuksissani jotakin.

Sairaalaan (yhdeksän jälkeen) päästyä  ilmottauduimme ja sitten menimme hetkeksi odottelemaan synnytysvastaanottoon, josta kätilö lähetti meidät kohti synnytyssaleja. Tuossa vaiheessa oma pulssi kohosi ja jännitti niin älyttömästi. Kätilöillä tuntui pitävän kiirettä, joten odottelimme J:n kanssa salissa kahdestaan aika kauankin, ennen kuin mitään alkoi edes tapahtumaan. 

Erittäin mukava kätilö ja kätilöopiskelija tulivat vihdoin ja kyselivät kaikki tarvittavat tiedot. Jutustellessa menikin aika pitkä aika. Sitten kysyttiin laitetaanko peräruiske ja annoin sen laittaa, sillä minusta on miellyttävämpää hoitaa "sontaaminen" vessaan kuin siihen synnytyspöydälle. :) Sen jälkeen laitettiin kanyylia paikalleen ja ensimmäinen kerta puhkaisi suonen (saatiin kuitenkin verikokeet otetuksi) uusi yritys sitten palkittiin ja kanyylikin saatiin paikoilleen. Laitettiin nestettä tippumaan ja jäimme J:n kanssa taas kahdestaan saliin. 

Vihdoin klo 10:45 saatiin oksitosiini tippumaan. Aloitettiin pienimmällä mahdollisella annoksella ja sitä sitten nostettiin puolen tunnin välein. Ensimmäisen puolen tunnin aikana ei tapahtunut mitään. Toisen puolentunnin aikana alkoi tuntumaan jo pikkuisen jotakin, mutta sain nukuttua hyvin. J kävikin syömässä ja kätilötkin olivat aika paljon poissa. Kun annosta sitten taas nostettiin, jäivät kätilöt saliin. Sanoin että selässä ja alavatsalla tuntuu nyt jotakin, mutta todella pientä se silti on. Juteltiin siinä rauhassa kätilöiden kanssa kun kuului kova poks!! Taisin siinä kiekaista jotakin että auts ja kätilö kääntyi ja kysyi että kuuluiko tuo ääni susta? Sanoin että joo ja sanoin myös Minin paljon poksutelleen masussa kalvoja ja naureskelin että ei ainakaan vedet menneet kun mitään ei tuu. Meni ihan pieni hetki kun yhtäkkiä alkoi hulahtelemaan jotakin ja sanoin kätilölle että meni ne vedet sittenkin, kello oli tuolloin 12:19 ja kätilö merkkasi synnytyksen käynnistyneeksi.

Tuossa vaiheessa kätilölle tulikin kiire. Hän otti äkkiä oksitosiinin pois tippumasta ja alkoi valmistella antibioottia joka olisi annettava 2 tuntia ennen vauvan syntymää. Ab annettiin kello oli tuolloin 12:23. Sitten käväisin pissalla jonka jälkeen tehtiin sisätutkimus --> 3cm auki ja pinniä ei vielä laitettu vauvan päähän. Jonkin ajan kuluttua laitettiin jälleen oksitosiini tippumaan pienimmällä annoksella ja vain odoteltiin koska supistuksia alkaisi tulemaan. Niitä saikin odotella, sillä ensin ei tapahtunut yhtään mitään, mikä oli tietysti ihana juttu että antibiootti ehtisi vaikuttamaan. Sovittiin kätilön kanssa että puoli kolmen jälkeen olisi turvallista syntyä ja siihen tähdättiin. ;) Supistuksia tuli silloin tällöin, mutta ne olivat jo hieman kivuliaampia kuin pelkän oksitosiinin aiheuttamat.

Kello oli 13:40 kun sanoin J:lle että alkaa tuntua jo hyvää polttoa selässä ja alavatsalla. J sanoi että Mini syntyy 14:12, johon minä naurahdin ettei näillä supistuksilla. :D Niitä tuli vielä aika harvakseltaan ja riitti että laitoin vain silmät kiinni ja olin rentona. Kului hetkinen, tuli uusi supistus, toinenkin ja sanoin J:lle että olisi ihan pakko päästä jalkeille (olin siis piuhoissa kiinni enkä päässyt ylös sängystä). J kysyi että soitetaanko kelloa ja sanoin ettei oo vielä hätää. Tuli supistus ja pyysin J:n sittenkin soittamaan kelloa..en enää voisi maata. Kätilö saapui kera harjottelijan ja teki sisätutkimuksen --> reilu 5cm auki ja ei kanavaa, vauvan pää todella alhaalla. Kätilö laittoi pinnin vauvan päähän ja otti piuhat multa pois, kello oli tuolloin n 13:55.

Kätilö kysyi tilataanko jo spinaali vai nousenko jalkeille. Sanoin että voisin nousta seisomaan ja kätilö alkoi heti levittää lattialle liinaa ettei koko lattia kastuisi lapsivedestä. Tuli supistus ja sanoin että voisin sittenkin ottaa nyt sen puudutteen ja jäädä petiin. Kätilö kävi "tilaamassa" lääkärin (vaikka epäili olisiko liian aikaista) ja alkoi pestä selkääni. Tuli taas supistus ja mumisin samalla paineen tunteesta. Kätilö sai selän melkein pestyä kun jälleen supisti, paine vain kasvoi ja oli jo pakko huokailla kovaäänisesti. Lääkäri saapui 14:10 ja mua supisti nyt taukoamatta. En tuntenut koko spinaalin laittoa ja muistan kun lääkäri sanoi että jos tuntuu jotakin "hermopistelyä" niin pitää sanoa..kaksi kertaa sanoin vasen jalka. Samaan aikaan huusin kätilölle että nyt se vauva syntyy!! Kätilö käski hengitellä sillä olin edelleen kyljelläni ihan sängyn reunalla puudutusasennossa. Pian kätilö huomasi että vauva tosiaan tulee ja kauhealla kiireellä käskivät kääntyä toiselle kyljelle tai selälle ja mulla oli niin järkky kipu alavatsalla etten vain pystynyt kääntymään joten mua autettiin. Sanoin että haluun eka sen puudutteen johon kätilö sanoi että se laitettiin juuri. Yritin pidätellä vauvan tuloa maailmaan ja kätilö jopa työnsi Miniä hieman takaisin päin. Sanoin kätilölle etten ponnista mutta vauva vaan tulee ja kätilö sanoikin että tämä syntyy nyt!!

Kertaakaan itse edes ponnistamatta syntyi klo 14:16 mitä suloisin Mini aika hyvin kinan peitossa. Puudutus alkoi tehota kun Mini makoili jo rintani päällä. Onnen kyyneleet silmistä virraten sain Minin paitani alle lämpimään. Sen hetken kun saisi purkkiin ja aina purkin kannen avattua saisi kokea sen hetken uudestaan. Siinä hetkessä on kaikki!♥

Meitä hieman nauratti synnytyksen viimeiset hetket. Kätilökin sanoi että eipä olisi sitä spinaalia edes tarvittu, mutta se juui kerettiin laittamaan. Minillä taisi olla vain kova hoppu maailmaan. :D

Synnytyksen kokonais kestoksi merkattiin 2h 8min.
Vaihe I: 1h 55min
Vaihe II: 1min
Vaihe III: 12min

Synnytys oli jälleen nopea ja jos ajatellaan että silloin 13.40 vielä sanoin ettei näillä supistuksilla synny isän veikkaamana aikana niin aika rytinällä se loppu mentiin. J:n veikkaus heittikin vain 4 minuutilla!! Kätilö sanoi J:lle että voisi tulla viralliseksi salikelloksi kun veikkasi noin hyvin ja minulle hän tokaisi että sulla todellakin on taipumus nopeisiin synnytyksiin. :D

Vaikka loppu etenikin taas aivan hurjaa vauhtia ja kätilökin hieman kauhisteli sitä tahtia niin itselle jäi kyllä todella hyvä fiilis. Mitään repeämiä ja nirhaumia ei tullut ja olo oli heti mitä parhain. Antibiootti ei kerennyt ihan sitä vaadittavaa kahta tuntia vaikuttamaan vaan jäi 7 minuutista kiinni. Oli kyllä hyvä juttu että synnytys käynnistettiin, Mini olisi muuten voinut syntyä matkalle.

Kotona!

Ihan ensimmäisenä oikein iso kiitos kaikille onnittelijoille! ♥ Niitä tulikin tänne blogin puolelle aivan mielettömän paljon ja niitä oli aivan ihana lukea. Mahtavaa kun niin moni jännitti mukana Minin saapumista.♥ Tänään pääsimme sairaalasta kotio kun Minillä ja minulla oli kaikki hyvin (kirjoittelen sairaala ajasta oman postauksen samoin kuin synnytyksestäkin).

Kotona olikin vastassa innokas joukko hoitajia. Kaikki halusivat pitää pientä sylissä, suukottelivat otsalle, katsoivat pieniä sormia ja varpaita. Ollaan kyllä koko perhe niin tuon pienen pojan pauloissa.♥ Itsellä nousi tunteet pintaan kun nelikko juoksi halaamaan kun tulin kotio, oli äidilläkin ollut aika ikävä. Nyt ollaan kuitenkin koko perhe kasassa ja uuden arjen opettelu voi alkaa. Tää on ihan parhautta!! ♥

Mini on täällä!!!

Niin rakas ja ihana Mini saapui tänään 19.8. (rv 39+5) maailmaan parin tunnin pikatoimituksena klo 14.16 mitoin 3415g ja 50cm. Äiti on onnesta soikeana ja niin rakastunut tähän pikkumieheen!

Nyt nuuhkuttelemaan tuota pientä ihanuutta joka on nytkin sylissä.
Voi tätä onnea! ♥

Synnytystapa-arviossa

Maanantaina kävin siellä synnytystapa-arviossa. Mua jännitti aivan hirveästi se että mitä siellä sanotaan, en kai vaan joudu mihinkään osastolle odottelemaan Minin syntymää ja jännitin oikeastaan ihan kaikkea. Onneksi J lähti mukaani tueksi ja turvaksi. Onnekseni osastolle ei pitänyt jäädä makoilemaan..olisi ollut himpun verran hankalaa jäädä osastolle ja olettaa että J sitten koittaa hoitaa kotia ja lapsia ties kuinka pitkän ajan. Toisekseen näillä keleillä ei todellakaan tee mieli viettää aikaa sairaalassa.

Ensiksi tapasimme kätilön, joka kävi paperimme läpi, keskustelimme edellisistä synnytyksistä ja raskauden kulusta. Kätilö oli oikein mukava ja jännitys hieman helpotti. Koska Mini on liikkunut hyvin, ei tarvinnut mennä käyrille makoilemaan ollenkaan. Kun kaikki asiat oli saatu puhuttua läpi siirryimme aulaan odottelemaan lääkärille pääsyä. Olo oli tuolloin ihanan rento, mutta jännitin kovasti sitä minkä kokoinen Mini mahtaakaan olla.

Jonkin aikaa odoteltiin aulassa, kunnes pääsimme lääkärin vastaanotolle. Vastassa oli oikein mukavan oloinen nuorehko naislääkäri jonka kanssa kävimme neuvolakortin tiedot läpi ja puhuimme edellisistä synnytyksistä. Sitten kurkittiinkin Miniä ultralla. Sanoin että hänestä on povattu suurempaa kuin sisaruksistaan, mutta kun sitten ultralla mittailtiin niin lääkäri sanoi ettei kyllä millään saa Ministä suurta mittaa. Minin painoarvioksi tulikin sitten vain 3030g (saa nähdä kuinka paljon heittää syntymäpainosta). Multa pääsi todella helpotuksen huokaus, sillä olen todella pelännyt että Mini kasvaa kovin suureksi.  Tuohan on vain arvio, mutta kyllä lääkäri niin monta mittaa otti ja sanoi ettei saa millään Ministä suurempaa. :D Lopuksi koitettiin vielä kohdunsuuntilanne joka oli 2cm auki ja kanavaa n.3cm. Ihan normi tilanne, joka voi kuitenkin muuttua ihan hetkessä. Lääkäriä myös nauratti kun Mini pyöri masussa kuin väkkärä, sanoi että ompas eloisa tapaus. :)

Jäiköhän tämä eilinen varjokuva viimeiseksi masukuvaksi??!

Sitten puhuttiinkin jo että miten meinataan toimia. Itse kun en oikein tiennyt mitä haluan, koska luonnollisempi synnytyksen alku olisi aina se paras ratkaisu. Lääkäri kysyi kuinka pitkä matka meillä on sairaalaan ja pelottaako että pieni voisi syntyä matkalle. Lopulta päädyimme kaikki yhteistuumin siihen että varaillaan aikaa käynnistykseen..kääk!! Olisi kuitenkin turvallisempaa että voisimme ajaa rauhassa matkan ja antibiootti kerettäisiin antamaan rauhassa, eikä pelkoa matkalle synnyttämisestä ole. Myös mahdollinen kivunlievitys kerettäisiin antamaan ajoissa.

Joten tässä sitä nyt sitten ollaan matkalla kohti sairaalaa ja katsotaan mikä Minin lopulliseksi syntymäpäiväksi sitten oikein muodostuukaan. :) Jännittää, mutta samalla se ajatus että pian pieni on sylissä saa kyyneleet silmiin. Ajatella, pian Mini on täällä.♥ Tämä on ensimmäinen kerta kun käynnistykseen joudun, joten kokemusta siitä ei ole. Muuta kuin se että se on kivuliaampi kuin luonnollinen synnytys.. a p u a!! Toivon mukaan se lähtee kuitenkin sujumaan hyvin (ei kestä montaa päivää), oma pää pysyy mukana ja ei olisi ainakaan mikään rytinällä ulos synnytys. Pitäkäähän meille peukkuja. Palailen toivon mukaan jo pian vauva uutisten kera! 

Minä en..

* osaa olla ilman sormuksia

* tykkää sienistä kuin pitsassa ja grillattuna niin että sisällä on koskenlaskija juustoa ja päälle kääräisty pekoni

* pysty olla pitkiä aikoja ilman suklaata

* pysty mennä nukkumaan ennen kuin olen tarkistanut kaikki lapset
(että hengittävät, peitto on päällä ja unilelut lähellä)

* osaa itse nukkua ilman peittoa, vaikka olisi kuinka kuuma

* oikeastaan katso paljoa televisiota, mutta silti se on melkein aina päällä

* juo kahvia

* saa pidettyä kukkia hengissä, siksi pihallakin kasvaa vain apilaa ja voikukkaa

* yleensä tilaa ravintolassa muuta pihviä kuin lehtipihvin

* pidä hammaslääkärissä käymisestä

* voi sietää oluen makua..yök

* tykkää vesimelonista

* kestä sitä että lapsille luvataan jotakin ja sitten lupauksia ei pidetä

* voi mennä nukkumaan ennen kuin olen koittanut  että molemmat ulko-ovet ovat lukossa. Monesti koitan jopa kaksi kertaa

* voi juoda haaleaa vettä, vaan sen pitää oikeasti olla todella kylmää

* voi sietää lepakoita, hämähäkkejä, käärmeitä, ampiaisia tai muita ökkömönkiäisiä

* lähde ikinä kotoa ilman puhelinta

* laita teen sekaan sokeria tai maitoa vaan juon sen mustana

* ole koskaan käynyt Virossa

* ole koskaan ollut lentokoneessa

* ole vielä synnyttämässä ;)

Raskausviikko 39+0 neuvolaa ja lähete synnytystapa-arvioon

No niin nyt on sitten niin että 39 viikkoa on täynnä ja viikko 40 pyörähti käyntiin. En kestä!!! Pian mun elämäni viimeinen raskaus on ohi, pian edessä on viimeinen synnytys ja se hetki kun saan pienen rinnalle. Ihan itkuhan tässä meinaa tulla ja tulikin. Vaikka odotankin Minin saapumista ihan älyttömän paljon niin silti odotusaikaa tulee todella ikävä. Jos oma ja vauvan paino ei nousisi niin voisin olla vielä vaikka kuukauden päivät raskaana. :D

Tällä viikolla turvotus on ollut ihan omaa luokkaansa. Olen oikeasti turvonnut ihan mielettömän paljon, varsinkin nilkat ja jalat muutenkin. Varpaiden kipristäminen sattuu ja jalat tuntuvat todella oudoilta..yök! Näiden viimeisten viikkojen aikana paino onkin noussut kohisten, yli kilon viikkotahdilla!! On ihan sama syönkö mitä ja kuinka paljon niin tulos on täysin sama. Vettä olen koittanut vain juoda joka välissä, muttei sekään tunnu auttavan. Onneksi turvotus sitten viimeistään synnytyksen jälkeen laskee, mutta ärsyttää kun alun maltillinen painon nousu päättyy tähän että kiloja tulee kohisten. Toisaalta se nyt on näillä viimeisillä metreillä ihan sama, kunhan Minillä on kaikki masussa hyvin.♥

Eilen tuli pyörähdettyä taas neuvolassa ja tässä olisi taas mitat. Suluissa viikon takaiset.

Rv: 38+6 (37+6)

Paino: 69,7kg (68,5kg)

Muutos/vko: 1200g!!!

Turvotus: + (+)

Pissa: +/- (puhdas)

RR: 106/64 (108/67)

Sf-mitta: 32-33cm (34cm)

Tarjonta: Rt (Rt)

♥-syke: 147

Tuosta hurjasta painon noususta neuvolantäti ei sanonut mitään. Painoa kun on tullut onneksi "maltillisesti" (raskauden alusta 13,7kg ja ekasta neuvolasta 11,2kg) tähän asti ja turvotustahan tämä on. Onneksi verenpaineet oli kuitenkin kunnossa niin ei ole sitä myrkytyksen vaaraa vaikka pissassa proteiinit olikin plussalla. Sf-mitta on kääntynyt laskuun ja vauvan päästä ei enää saanut kiinni, joten ihan alhaalla siellä jo majaillaan. Varailtiin uusi aika viikon päähän, mutta tuskin kuulemma nähdään. Minin liikkeitä pitää nyt seurailla ja tehdä liikelaskentaa jos tuntuu kovin hiljaiselta.  Iltaisin Mini on kova jumppaamaa mutta aamusta pitkälle päivään paljon hiljaisempi. 

Sain myös tietää jokin aika sitten että minusta otettu streptokokkinäyte oli valitettavasti positiivinen. Tämä siis tarkoittaa sitä että ennen Minin syntymää minun pitäisi saada antibiootti. Neuvolantäti ehdottikin että minusta tehtäisiin lähete synnytystapa arvioon, koska taustalla on nopeita synnytyksiä, matka sairaalaan on aika pitkä ja kun tuo testikin oli positiivinen. No lähete tehtiin ja maanantaina olisi aika tuonne keskustelemaan tilanteesta. Kätilö sanoi että kannattaa varuiksi ottaa myös sairaalakassi matkaan. Jos tilanne on kypsä voi olla että käynnistetään, tai voi olla että jään sairaalaan sisälle odottamaan Minin syntymää (niin kuin Ainosta) tai sitten palaan kotio ja koitamme vain keretä sairaalaan ajoissa. Maanantaina se sitten selviää että miten asiat etenee..jännää!!

Itsehän en ole käynnistyksen kannalla olllenkaan, mutta koska tässä on tärkeintä vauva ja se ettei hän saa tartunntaa, olen valmis mihin vain. Hurjaa ajatella, että edessä voi olla myös käynnistys, elämäni ensimmäinen sellainen. Voi myös olla mahdollista että Mini päättää syntyä myös ennen tuota käyntiä. Mitä pisempään kalvot säilyvät ehjänä sitä paremmassa suojassa Mini on. Tämä oli kyllä aikamoinen muutos tähän raskauden loppuun, mutta tämmöistä se on, ikinää ei tiedä mitä voi käydä.

Olo on kyllä mitä mainioin. Liitoskivut vaivaa vaan harvoin, masun laskeutumisen myötä renniet on saaneet jäädä kaappiin, levottomat jalat ei enää vaivaa, supistukset on lähinnä vain masun kovettumista ja mieli on aika rauhallinen. Ainoastaan turvotus hieman aiheuttaa kolotusta, mutta sen kanssa pärjää. :) On muuten outoa jos Mini syntyy ennen laskettua jää tämä viimeiseksi raskausviikko postaukseksi, mutta jos yli mennään niin näitähän voi tulla vielä parikin. Aika näyttää kuinka tässä jutussa käy. :)

Mukavaa perjantaita kaikille ja aurinkoista viikonloppua!

Vauvaan valmistautumista: Sairaalakassi äidille

No nyt alkaisi se omakin sairaalakassi olla pakattuna. En oikein edes tiennyt mitä pakkaisin mukaan, sillä toiveenahan olisi päästä Tayssin potilashotelliin ja siellä pidetään omia vaatteita päällä. Muista kun olen ollut aina osastolla niin siellähän nyt ei oikein mitään tarvitse. Kaikki riippuu kuitenkin siitä onko vauvalla ja minulla kaikki niin hyvin että tuonne hotelliin edes pääsen. No mutta sillä varauksella pakkailin nyt itselleni kassin että hotelliin päästään. :)

Omaksi kassiksi ostin kaupasta ihanan Muumin kestokauppakasin jolle on jatkossakin sitten käyttöä. Pakkasin sinne muutaman pitkähihaisenpaidan, imetyspaidan, kolme toppia, kahdet housut, alusvaatteita, sukkia, töppöset (jotka pitää muistaa nakata mukaan ennen synnytysvastaanotolle menoa), imetysliivit x2, villasukat, fazerin sinisen (joka on vaihtunut moneen kertaan kun joku ahmatti on käynyt syömässä sen ja tilalle on pitänyt ostaa uusi), suolakeksejä, pillimehua, puhelimen ja kameran laturin. Lisäksi tuolta löytyy vielä harmaa pussukka, jonka sisällä on pinnejä, ponnareita, hiusharja, liivinsuojia, maidonkerääjä, dödö, hammasharja, hammastahna, hiustenpesuaine ja vartalonpesuaine.

Tämä kassin sisältö on siis sellainen joka tuodaan minulle sitten vauvan synnyttyä autosta joko osastolle tai sinne hotelliin. Jos huomaan tuolta puuttuvan jotakin niin J saa sitten tuoda kotoa ne mitä tarvitsen. Koitin valita mahdollisimman löysät ja mukavat vaatteet, ettei ainakaan mikään sitten purista. Nuo naposteltavat on pakattu ajatellen sitä aikaa kun ollaan osastolla/hotellissa. Synnytykseen en oo ikinää varaillut eväitä tai musiikkia. Ensinnäkin mulle kelpaa radion pauhu taustalla ja nuo ovat tulleet niin nopeeta maailmaan, ettei siinä edes kerkeä ajatella mitään evästä. :D

Omaan käsilaukkuun, joka kulkee sitten koko ajan mukanani pakkaan kameran, puhelimen ja neuvolakortin, joka on siellä itseasiassa koko ajan. :) Lisäksi mukana kulkee meikkipussi, jos sitä edes tarviin. (Jouduin perumaan viimeisen ripsihuollon, kun en enää mitenkään päin olisi pystynyt siinä makaamaan :/ joten kunhan ristiäispäivä on tiedossa niin käyn ennen sitä laittamassa räpsyt kuntoon). Ajatella että ensi viikolla on jo laskettu ja tänään päiviä siihen on enää 9!!! Sitä tiedä vaikka tuolle sairaalakassille tulisi piankin käyttöä.

Edelliset vauvaan valmistautumis postaukset

Vauvaan valmistautumista: Pinnasänky

Vauvaan valmistautumista: Hoitonurkkaus

Vauvaan valmistautumista: Sairaalakassi vauvalle

Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille!

10v juhlat juhlittu

Ensimmäisenä pitää todeta että huh,  onneksi tämä päivä on nyt pulkassa. Aamusta aloin tohottamaan synttärivalmistelujen kanssa kahdeksalta ja nyt sain lapset maate ja istahdin oikein kunnolla sohvalle. Oma läppärin kello näyttää tätä kirjoittaessa 20.55. Näin raskauden viimeisillä metreillä ei oo kyllä mitään herkkua jäjestää syntymäpäiviä, mutta suoriuduin kunnialla. :)

Kahdentoista aikaan saapui ensin Iidan kaverit, joille oli pöydässä tarjolla erilaisia sipsejä, nakki/viinirypäletikkuja, cocktailpiirakoita ja munavoita, keksejä, karkkia, marenkia, "vaahtokarkkitikkareita" ja mokkapaloja. Juomana oli hörppy mehuja kahdessa ei maussa. Mentiin tarjottavien kanssa todella helpolla, mutta hyvin tuntui kaikki tekevän kauppansa. :) Vuosi sitten oli jäätelöbaari, mutta tällä kertaa se skipattiin ja onneksi, koska kuuman ilman vuoksi jäätelöt olisi sulaneet kyllä hetkessä. :)

Parisen tuntia Iida sai touhuilla kavereiden kanssa ja sen jälkeen oli puolen tunnin ns. siirtymä kun siivoilin edellisiä pois, täytin kuppeja ja laitoin uusia tarjottavia esille. Lisäsin pöytään oman äitini tekemän kuivakakun ja J:n äidin tekemät kinkkusarvet. Ihanaa kun molemmat tekivät jotakin, niin helpotti omaa urakkaa huomattavasti. Kiitos.♥

Täytekakun kanssa mentiin tällä hetkellä todella helpolla. Energiaa (tai lähinnä se asento ei olisi ollut paras) ei kyllä olisi piisannut monen illan kestävään koristeiden väsäämisen. Onneksi Iida toivoi vain mansikkaista kermakakkua ja suunnilleen hypin riemusta, sillä se olisi helposti toteutettavissa. Koristeeksi halusi muutaman perhosen. Tein torstaina pikeeristä perhosia ja numeron  kakun päälle. Tosin tuo kymppi kyllä sortui ennen kuin sain kakun sukulaisten ja kummien eteen, mutta kerkesin sentään räpsimään kuvat. :) Tämmöinen sitten tuli Iidan perus kermakakusta.

Kakkuun piti tehdä alkuun erilainen pursotus, mutta päädyin sitten tasoittamaan reunat vain lastalla ja laitoin alas puolikkaita mansikoita. Sisälle Iida halusi ihan mansikoita, persikkaa ja banaania kera kermavaahdon, joten sellaisethan sinne laitettiin. Onneksi Iida piti kakusta, sehän se tärkein juttu taas oli. :)

Tarjottavaa oli riittävästi ja kaikki meni hyvin kaupaksi, mitään ei jäänyt ihan älyttömiä määriä jäljelle. Ilma oli aivan ihana ja ulkona vietettiinkin paljon aikaa. Samalla juhlistettiin myös J:n syntymäpäivää joten kakun eteen asetettiin yksitoista kynttilää joista yksi oli J:n. Molemmille laulettiin tietenkin erikseen onnittelulaulu. :)

Rakastan syntymäpäivien järkkäämistä ja varsinkin se tunne kun pääsee illalla istumaan ja takana on ihanat juhlat on loistava. Nyt tosin sormet ja nilkat on ihan turvoksissa, mutta se on pieni vaiva, kivaa meillä oli ja touhua riitti koko päivän. :) Kiitos kaikille juhliin osallistuneille, Iidalle merkkasi paljon että pääsitte paikalle.♥

Huomenna juhlinta jatkuu kun suunnataan juhlimaan kummipoikamme syntymäpäiviä. Elokuu onkin vain yhtä juhlaa täynnä. :)

Raskausviikko 38+0 neuvolassa ja koominen sf-käyrä

Pahoittelen jo valmiiksi että tällä hetkellä blogissa on todella paljon kaikkea odotushömppää, mutta on tää niin jännää ja ihanaa aikaa, että pakko näitä on johonkin päästä hehkuttamaan. Lisäksi näistä jää loistava muisto itselle ja varmasti tulen paljon lukemaan näitä tämän odotuksen jälkeen. Ehkä pitäisi kirjoittaakkin kuinka tää odotus on kamalaa ja kurjaa, joka paikkaa kolottaa, maha on tiellä jne jotta voisi sitten vauvakuumeen iskiessä muistella kuinka kauheeta tämä on. Mutta kun ei tarvii semmosia kirjoitella kun olen elämäni kunnossa, rakastan tätä mahaa, missään ei ole oikein kolotuksia, liitoskipujakaan ei pahemmin ole muutenkin tää on niin ihanaa aikaa.♥

No mutta taas on viikko vierähtänyt ja laskettuaika vain lähenee lähenemistään. Päiviä laskettuun on enää 14!!! Tottakai on mahdollista että päiviä on enemmänkin ja Mini viihtyy kauemmin yksiössään, mutta jotenkin luotan siihen että tuossa lasketun tienoilla hän sieltä putkahtaa maailmaan. Edelliseen postaukseen onkin tullut jo mukava määrä veikkauksia, niitä on ollut erittäin kiva lueskella, katsotaan kenen veikkaus osuu lähimmäksi. :)

Eilen kävin neuvolassa ja laitetaampa nekin tähän ylös. Suluissa taas viime kerran mitat

Rv: 37+6 (35+6)

Paino: 68,5kg (66.2kg)

Muutos/vko: 1150g (250g)

Turvotukset: + (+)

RR: 108/67 (107/67)

Pissa: puhdas (puhdas)

Hb: 122 (-)

Sf-mitta: 34cm (28cm)

Tarjonta: Rt (Rt)

♥-syke: 149

Tällä kertaa oli jälleen se ns. oma neuvolantäti. Painoa oli tullut aivan hurjasti, mutta neuvolantäti sanoikin että kun vaaka muuttui niin se vaikuttaa varmasti. Niin mäkin uskon, mutta luulen myös että täysin lapasesta karannut suklaan syöminen (muutama hamppariateria, kebabannos yms.) on osa syyllinen samoin kuin ummetus joka on tehnyt paluun. Pitäisi vaan taas lisätä veden juomista kun se on nyt vähentynyt aika paljon. Myöskään tuo sf-mitta ei mitenkään voi pitää paikkaansa, sillä Mini majailee jo aika alhaalla ja eihän tuo mitta ole millään voinut kasvaa kuudella sentillä kahdessa viikossa, varsinkin kun masukin on alempana. :D Pakko oli koittaa minkä mitan itse sain ja sain 29,5cm. Vauvan kun tuntee niin hyvin tosta mun masun läpi. No toi mitta on nyt mitä on, jokainen mittaa omalla tyylillä mutta kyllähän tuo käyrä vaan aika koomiselta näyttää. :D Tuo viimeisin raksi kannattaa unohtaa, kun terkkari meinas eka merkata mitan väärälle viikolle.

Mini majailee siis jo aika alhaalla, pää ei pahemmin enää heilunut eikä siitä oikein saanut kiinnikään. Terkkari meinas jo että voi tulla piankin lähtö, mutta itse oon kyllä sitä mieltä että ei tässä vielä mihinkään olla menossa. :) Supistuksiakin tulee niin harvoin ja mitään jomotusta niihin ei edes liity. Katsoimme myös vasta-aina verikokeiden tulokset ja niissä oli yksi arvo positiivinen ja hetkeksi jo huolestuin, mutta onneksi vasta-aine on kai sen verran heikko, ettei sillä ole merkitystä raskauden kannalta, huh. Nyt on vihdoin myös se streptokokki otettu ja toivotaan että se on negatiivinen niin ei sitten olisi niin hoppu sairaalaan tippaan.

Hyvin täällä siis jaksellaan eikä välillä edes tunnu että olisi jo näin viimeisillään, paitsi silloin kun koittaa nostaa tavaroita lattialta. Koitan silti kovasti touhuta kaikkea, mutta kyllä välillä tuntuu myös hyvältä heittäytyä sohvalle ja napata läppäri syliin. Olen sitten lueskellut blogeja tai katsellut lasten kanssa koneelta kuvia tai ohjelmia. Tosin nyt on ollut niin upeita ilmoja että ulkona ollaan viihdytty todella paljon. Ihanaa kun sitä lämpöä vielä tuli. :)

Tässä kuvaa kun Mini pönkee masussa, kivasti menee maha ihan toispuoleiseksi kun toinen siellä jumppailee.

Nyt tämä äiti alkaa leipomaan, sillä huomenna juhlitaan Iidan 10v juhlia. Ensin saapuu kaverit ja samana päivänä vielä hieman myöhemmin kummit ja sukulaiset. Tällä kertaa mennään tarjottavien kanssa mahdollisimman helpolla, sillä keittiössä seisominen ei oikein houkuta. Ihanat mummut ovat onneksi lupautuneet auttamaan tarjottavien kanssa. ♥ Kakku tietysti tehdään ja onneksi Iida toivoi vain perus kermakakkua, huh. Nyt monen tunnin ajan istuminen keittiönpöydän ääressä väkertäen koristeita ei nyt olisi ehkä ollut kovinkaan mukavaa. :)

Ihanaa ja ennen kaikkea aurinkoista viikonloppua kaikille ihanaisille!

Veikkaa koska Mini syntyy!!

Ajattelin että pistän pienen kilpailun pystyyn. Koska itse välillä, nykyään aika useinkin, mietin milloin Mini päättää syntyä, niin ajattelin että olisi kiva jos te lukijatkin heittäisitte tänne oman arvauksenne. Lähimmäksi arvannut tietenkin palkitaan jollain pikkuisella yllärillä. :) Laitan tähän vielä miten neljä edellistä ovat syntyneet niin jos se helpottaa veikkaamista.

Iida laskettuaika oli 22.7.| syntyi 2.8.| klo 12.44 | mitat 3330g 48cm

Lumi laskettuaika oli 21.4.| syntyi 22.4.| klo 07.10 | mitat 3220g 48cm

Matias laskettuaika oli 21.12.| syntyi 20.12.| klo 03.47| mitat 2990g 49cm

Aino laskettuaika oli 10.2.| syntyi 9.2.| klo 01.28| mitat 3250g 47,5cm

Aika täsmällisiä ovat siis olleet syntyessään, paitsi Iida joka meni reippaasti yli. Tosin melkein jokainen ultra antoi tytölle lasketuksi ajaksi 1.8. Ihmettelen vieläkin miksei sitä laskettua ikinää muutettu vaikka heitto oli noinkin suuri. Ministä ultrat ovat näyttäneet lasketuksi 19.8. mutta laskettua ei ole parin päivän heiton takia muutettu. Mini on myös ultrissa saanut aina sisaruksiaan suuremman painoarvion, joten voi hyvinkin olla mahdollista että hän on syntyessään lapsistamme suurin. Ei kuitenkaan pitäisi olla mikään jättiläinen (ainakin tämä äiti toivoo kovasti niin).

Minin laskettuaika on 21.8.2015

Mukaan pääset jättämällä kommenttikenttään oman arvauksesi Minin syntymäpäivästä  ja kellonajasta. Olisi myös kiva jos veikkaat samaan syntymäpainoa sekä pituutta.

Anonyymina veikkaavat muistakaa jättää jokin nimimerkki. Aikaa veikata on parisen viikkoa, eli 19.8. asti. 

Nyt vain veikkauksia jättämään! :)

Vauvaan valmistautumista: Sairaalakassi vauvalle

No niin, nyt olisi sitten pakattu sairaalakassi valmiiksi vauvalle. Olen hieman innokas ja pakkasin sen jo nyt, mutta toisaalta parempi nyt kuin sitten tulee lähtö ja pakkaaminen jäisi J:lle. :) Vauvan sairaalakassin pakkaaminen on vaan aina yhtä jännittävää. Mitä sinne pitikään laittaa? Minkä kokoiset vaatteet pakkaan mukaan, 50cm-56cm? Millaisia vaatteita pakkaan mukaan? Millainen keli mahtaa olla kun pääsemme kotiin? Ja se tärkein ja vaikein mitkä on ne kotiutumisvaatteet?

Itse toimin niin että ensin kirjoitin listan paperille että mitä kassiin pakataan, sitten vain kassi esille ja tavaroita keräämään. Uusi hoitolaukku sai viimein täytettä sisälleen ja tuohon laukkuunhan mahtuu aivan älyttömästi tavaraa. Vielä pakkaamieni tavaroiden jälkeen sinne jäi reilusti tilaa. Olen kyllä edelleen aivan rakastunut tuohon kassiin ja nyt kun tavarat ovat siellä niin olen  niin tyytyväinen että päädyin juuri tähän. :) Vanhasta laukusta ei todellakaan löytänyt etsimäänsä niin helposti kuin tästä. Ei tarvitse purkaa koko kassia löytääkseen juuri etsimänsä.

No mitäs sitten sinne kassin sisälle oikein pakkasinkaan?

Kotiintulo vaatteiksi valikoitui Lindexin ihanaakin ihanampi body 50cm, jossa on ihanaa harmahtavaa kuviota ja Newbien ihanat valkoiset housut 50cm sekä suloiset sukat. Pakkasin mukaan myös toisen setin. Perus valkoinen body 50cm, ihanat housut 56cm joissa on nallen kuva pyllyssä, sekä suloiset sukat. Uskon että vauvamme tulee menemään hyvin noihin 50cm vaatteisiin ja jos ei niin J saa tuoda kotoa sitten 56cm setin, jonka taidan valita esille ihan varmuuden vuoksi. Kassista löytyy kahdet erilaiset villasukat, äitiyspakkauksen mukana tulleet pupu sukat ja tumput. Lisäksi kaksi erilaista pipoa, molemmat pikkuisessa koossa. Päälle puetaan sitten tuo Metsolan Pupu Tupuna jumppis 56cm.

Lisäksi kassissa on kolme Liberon 1-koon vaippaa, sininen ja harmaa sideharso, Newbien harmaa pupu unikaveri, 2kpl 0-2kk tutteja, norsututtiketju, hiiri soittorasia, hoitolaukun mukana tullut hoitoalusta ja harmaa Muumi-pyyhe. Kaukalon kyydissä kulkeutuu sitten vielä pieni peitto.

Olen tykännyt kantaa vauvan sairaalakassin jo heti sairaalaan mentäessä mukana. Käytössä kun on ollut välillä vauvalla jo omat sukat/muuta vaatetta, sitten harsot ja tutit ovat päässeet melki heti käyttöön. Samoin soittorasia. Lisäksi kovasti toivon että pääsisin Minin kanssa potilashotelliin ja sattuisi vielä valokuvaajakin paikalle niin saisi napsia muutamia kuvia Ministä. Osan ehkä kotiutumisvaatteissa ja osan vaippa päällä. Voi kun vain synnytys onnistuisi hyvin ja Mini voisi hyvin niin pääsisimme hotelliin omaan huoneeseen elämään omassa pienessä vauvakuplassa.♥

Sellaiselta näyttää meidän Minin sairaalakassi. Seuraavassa postauksessa kurkataan sitten äidin sairaalakassiin. :)

Aikaisemmat vauvaan valmistautumista -postaukset

Vauvaan valmistautumista: Pinnasänky

Vauvaan valmistautumista: Hoitonurkkaus

F a c e b o o k i s s a meitä seuraavat näkivätkin eilen,  että ystäväni pääsi yllättämään minut ja antoi minulle ja vauvalle ihanan paketin. Olenkin tuota peittoa ja pupua ihastellut verkkokaupasta, joten nappi valinta olivat. Kiitos vielä rakas ystävä tuosta ihanasta yllätyksestä.♥

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

10 vuotta äitinä

Ei tässä oikein tiedä mistä sitä aloittaisi. Olen jotenkin vielä niin pyörällä päästäni, joko siitä todella on 10 vuotta aikaa?! Nämä vuodet on kuluneet kyllä sellaista haipakkaa ja niiden sisään on mahtunut niin paljon. Ajatella että tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun minusta tuli äiti ihka ensimmäistä kertaa ja sain rinnalleni esikoiseni, mitä suloisimman ilmestyksen mitä olin koskaan nähnyt.♥ Siitä alkoi uusi elämä, uuden opettelu ja meillä oli pieni perhe.

Kuinka äidin pienestä reilun kolmen kilon nyytistä on voinut kasvaa jo noin iso tyttö? Vastahan sitä kelloteltiin supistuksia ja odoteltiin koska sitä lähdetään kohti sairaalaa, vastahan 17 tunnin synnytyksen jälkeen sain tytön rinnalleni, vastahan sitä ensimmäistä kertaa katselin nukkuvaa, suloista lastani ensimmäistä kertaa. Muistan myös ne tunteet kun ajattelin etten osaa vai osaisinko sittenkin, kuinka tuota pientä ihmettä voi edes käsitellä, kuinka tuota pientä rakkautta pystyy suojelemaan kaikelta, kuinka osaan olla hyvä äiti?

Kymmenen vuotta sitten muistan kun ravasimme J:n kanssa illasta aina tietyn ajan kotona ympyrää huutava vauva sylissä. Mikään ei auttanut, paitsi se kantaminen, aina tietyn aikaa. Neuvolasta lohduteltiin että kunhan 3kk ikää tulee mittariin niin helpottaa. No se 3kk tuli ja tyttö huusi edelleen, kunnes 4kk iässä vihdoinkin huomasin eräänä iltana että vauva onkin tyytyväinen. Se tunne oli aivan ihana. Nyt vasta pystyi alkaa nauttimaan kunnolla koko vauva ajasta ja iltaisin pystyi tekemään muutakin kuin tallustaa yli 4 tuntia ympäri pientä asuntoa.

Pikku hiljaa vauvasta kasvoi taapero, taaperosta leikki-ikäinen ja hiljalleen siitä vuodet ovat vierineet eteenpän ja tänään rakas tyttäremme täyttää kymmenen vuotta. Pienestä vauvasta on kasvanut hieno tyttö, joka on äärettömän kiltti, sosiaalinen, kaunis, taitava, puhelias, omatoiminen, liikunnallinen, mahdottoman hyvä isosisko sisaruksilleen ja paljon muuta. Näiden kymmenen vuoden aikana olemme kasvaneet vanhempina ja olemme saaneet seurata kun rakas tyttäremme oppii koko ajan uutta. Näiden vuosien aikana olemme kokeneet todella paljon, olemme tehneet kaikkea kivaa yhdessä, koonneet ison määrän mahtavia muistoja ja päivääkään en vaihtaisi pois.♥

Pian tämä ihana tyttö aloittaa jo neljännen luokan ja pian hänestä tulee isosisko jo neljännen kerran. Käsittämättömän nopeaan on nämä kymmenen vuotta menneet, kuinkahan nopeaan kuluu seuraavat kymmenen?

Sovitaanko ettei ole kiire kasvaa isoksi niin nopeaan? 

Sovitaanko että olet vielä hetken se äidin pieni tyttö?

Sovitaanko että voit edelleen kertoa minulle kaikki huolesi ja murheesi?

Sovitaanko että hassutellaan edelleen yhdessä, nauretaan vatsamme kipeiksi?

Sovitaanko että kerätään vielä roppakaupalla yhteisiä muistoja?

Ja sovitaanko että olemme toistemme tukena ja turvana aina?

Oikein ihanaa syntymäpäivää rakkaalle esikoisellemme! Kiitos kun olet olemassa! ♥