Kaksplus.fi

torstai 3. maaliskuuta 2016

Muutama päivä erilaista arkea


Neljä päivää elin hieman erilaista arkea, tai oikeastaan aika paljonkin erilaista. Oli hiljaisempaa kuin yleensä, ruokaa meni vähemmän, talo hiljeni aikaisemmin, sotkua syntyi vähemmän ja huomasin löytäväni itseni leikeistä useammin. Kyllä sen huomasi että jotain tärkeää puuttuu. Ihan kuin elämään olisi tullut yhtäkkiä iso aukko, joka kaipasi kovasti täyttämistä.

Meidän Iida ja Lumi lähtivät sunnuntaina lomailemaan vanhemmilleni ja palasivat eilen illasta ja kyllä voin sanoa, että sen huomaa kun viidestä lapsesta kaksi puuttuu. Varsinkin ne, jotka yleensä pistävät leikit aluilleen ja ohjaavat niitä tiettyyn suuntaan. Aino ja Matias olivatkin pari ensimmäistä päivää vähän "hukassa" ja kävin monet leikit aloittamaan ja sitten me lopulta Hugon kanssa leikittiin mukana. Sotkuakaan ei nyt syntynyt, kun tuo kaksikko keskittyi täysillä vain siihen yhteen leikkiin ja yhdessä. 

Meillä oli kyllä niin oudon hiljaista. Siinä kun istuimme sohvalla lasten kanssa niin sohva tuntui kovin tyhjältä. Kaikki istuimme yhdessä läjässä yhdessä nurkassa. Kun joku ohjelma alkoi niin kuului vain "tää on hyvä" ja "niin on". Sen jälkeen kukaan ei huudellut mitään. Kukaan ei ollut tekemässä television edessä kärrynpyöriä tai kuulunut "äiti, toi on mun edessä". Pari kertaa siinä mietin että kyllä elämä olisikin todella outoa ilman kahta isompaa. Olen tottunut siihen että hälyä on ja televisiossa äänet on aika kovalla välillä. Sitä havahtui siihen että kyllä meidän arki normaalisti on vilkasta, mutta minä pidän siitä.

Välillä tuntui siltä kuin tuo arki ei olisi ollut meidän ollenkaan. Ihan kuin olisin ollut kärpäsenä katossa ja seurannut jonkun toisen elämää. Mutta kyllähän tuo oikeasti teki hyvää kaikille. Isommat pääsivät hetkeksi olemaan täysin keskipisteenä ja mummun ja vaarin hemmoteltavana. Matias ja Aino saivat ehkä normaalia enemmän huomiota. Mutta he kyllä kaipasivat selvästi isompia kotiin ja heistä huomasi sen kuinka paljon isommat sisarukset heille merkkaavat. Vähän väliä kyselivät, että joko ne kohta tulee takaisin kotiin.

Siinä ne nyt tönöttää, mun viisi aarrettani. Niin rakkaita ihan jokainen.

Eilen isompien vihdoin kotiutuessa palautui elämä pikavauhtia entiselleen. Haluaksia annettiin ja töminä täytti talon. Mentiin littaa, piilosta, leikittiin muumeilla, legoilla ja hepoilla. Iida puolestaan istui seurassani ja puhuttiin lomasta. Pian koko kämppä olikin sen näköinen kuin yleensäkin. Tavaraa ihan joka puolella ja monta eri leikkiä aloitettuna. Äkkiä se iso aukko elämästä jälleen täyttyi. Perhe on taas koossa ja juuri näin se tuntuu kaikista parhaimmalta. 

30 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama fiilis jos joku lapsista on poissa. Sen vaan huomaa heti. Saatikka jos koko katras on ollut pari tuntia jossain niin on jotenkin itte ihan hukassa!!?Ihan liian hiljaista ja rauhallista!!=)
    Ihana tuo viimeinen kuva<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen vaan huomaa kun muutama puuttuu. :) Saatika jos kaikki olisivat jossain. Sitä on niin tottunut että koko ajan tapahtuu jotain, että on jopa hämillään kun on ihan hiljaista. :)
      Niin rakkaita kaikki.♥

      Poista
  2. Musta on niin ihana olla välillä vain yhden tai kahden kanssa. Tuntuu ihan lomalta. :D Ja toiset saavat nauttia lomailusta mummulassa tai serkuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo aika lomalta tuntui kun kaksi oli poissa. Kun harvoin ovat niin tuntui myös todella oudolta. :)

      Poista
  3. Oi kyllä tuo sisaruspotretti on niin kaunis <3 <3 Aivan ihania aarteita sulla!
    Ja uskon että tuntui talo hiljaiselta :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kaikki niin ihania ja täydellisiä.♥
      Oli kyllä oudon hiljaista. :D

      Poista
  4. Voih <3 Se on jännä miten koko koti tuntuu ihan erilaiselta kun yksikään lapsista puuttuu.
    Niin ihana kyllä toi teidän kööri!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koti tuntuu heti tyhjemmältä kun joku puuttuu. Ja lapsista huomaa heti kuinka kaipaavat toisiaan.
      Hih niin minustakin.♥

      Poista
  5. Hih, on tuo jännä miten siellä viiden lapsen äitinä tuntuu että kolmen lapsen kanssa porukka on tosi pieni ja on niin rauhallista, kun taas itselle se kolme tai jopa kaksikin lasta tuntuisi niin valtavalta erolta tähän nykyiseen :D mutta kai se on vähän sitä mihin on tottunut ja millaisia ne lapsetkin on luonteeltaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin tosiaan. En edes ajatellut asiaa tuolta kannalta. :) Olen varmaan niin tottunut tähän, että sillä elämä kolmen kanssa tuntui heti niin erilaiselta, ainakin paljon hiljaisemmlta ja ehkä hieman helpommaltakin. :)

      Poista
  6. Niin tutun kuuloista.. meillä oli hetki sitten tilanne että kaks vanhinta kuudesta oli poissa pari päivää tuntui niin pieneltä perhe neljän lapsen kanssa että sanoinkin että tuntuu että ruokaakaan ei viitsi/ tarvi tehdä ku niin vähän lapsia kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ruuan määrässä sen huomaa kyllä heti. Me nimittäin syötiin muutama kerta enemmän jauhelihalkastiketta, kuin mitä yleensä siitä määrästä. :)

      Poista
  7. Todella kaunis kuva ♡ Mä en tiedä miltä tuntuu kun on paljon lapsia ja osa lähtee muualle kyläilemään, mutta kyllä sekin on niin outoa kun meilläkin mummi toisinaan pyytää voisiko ottaa helmin kylään. Vaikka kyse on ollut parista tunnista niin silti siinäkin onniso ero onko lapsia yksi vai kaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Kyllä sen huomaa kun se yksikin lähtee pois ja jää se toinen jonka kanssa olla. Ero on siinäkin jo suuri. :) Tuollaiset on kivoja hetkiä kun joku itse pyytää että saako kyläilemään. :)

      Poista
  8. Mulla iskee aina ikävä ja tyhjyys nukkumaan mennessä, jos tyttö ja mies on miehen vanhempien luona. Itse kyllä yleensä pyydän "vapaapäivää", että saisin paremmin nukuttua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaapäivät on välillä niin ihania. Kyllä niitäkin tarvitaan. :)
      Illalla se ikävä yleensä iskee, päivän tohinassa ei niin kerkeä ajatella asiaa.

      Poista
  9. Meillä oli hiihtolomalla ekaa kertaa niinkin erikoinen tilanne, että kolme vanhinta (5,8 ja 10v) olivat serkkujen luona su-ke. 2-vuotias osasi kyllä iltaisin pyörittää mua ja miestä melkein mielensä mukaan. Päivisin mies oli töissä ja minulla 2 hoitolasta. Mutta siis tosiaan huomaa, jos yksikin lapsi puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih 2v otti kaiken irti. :) Varmasti kolmella vanhimmalla ollut kivaa serkkujen luona. :)
      Kyllä sen heti huomaa vaikka yksikin lapsi puuttuu. Heti on ihan erilaista.

      Poista
  10. Tiedän tuon tunteen! Meiltä puuttuu yksi lapsi ja talo on aivan liian hiljainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen yhden lapsen puuttumisen huomaa, hiljenee heti kummasti. :D

      Poista
  11. Niin kaunis kuva! Meillä 4 lasta. Juuri hiihtolomalla kolme vanhinta olivat mummilassa (10v, 8v, 6v) Todella outoa oli olla kolme päivää vain nuorimmaisen 2v kanssa. Toisaalta hän sai meiltä tosi paljon huomiota. Isommat taas nauttivat mummilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Hih, varmasti on ollut outoa, kun kotona on vähemmän lapsia. :) Mutta onhan se välillä ihanaa antaa huomiota vain sille yhdelle ja samalla tietää että vanhemmat lapset varmasti nauttivat mummulassa. :)

      Poista
  12. Täällä ihan itku pääsi tuosta viimesestä kuvasta :'D Sä oot kyllä todella rikas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On he ihania kaikki.♥ Kyllä tässä itsensä tuntee rikkaaksi, kun on nuo kaikki saanut.♥

      Poista
  13. Mulla 2/3 lapsesta puuttuu aina puolet viikosta kun ovat isällään, siihen ei vaan ikinä totu vaikka on jo viisi vuotta ollut sama systeemi...ja vaikka sitten toivookin hiljaisuutta kun ovat taas meillä toistensa kimpussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei siihen varmaan totu koskaan. :)
      Välillä sitä hiljaisuutta toivoo ja välillä on taas liian hiljaista. :D

      Poista
  14. Voi että, olet onnenpekka kun sinulla tuommoinen lauma lapsia!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...