Kaksplus.fi

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Se on kesä nyt




Niin ihanaa, vihdoin se on täällä, kesä. Ihan mun lempi vuodenaika. Aurinko, lämpö, mansikat, kesäaamut, nurmikon vihreys, laineiden liplatus, nurtsilla istuminen ja musiikin kuuntelu, trampoliinilla pomppivat lapset, lintujen viserrys ja nauravat lapset, yhteinen aika ja vaikka mitä muuta. Välillä oikein kuumien päivien jälkeen myös sade on ihana asia. On kiva pitää ulko-ovea ja ikkunoita auki ja kuunnella sateen ropinaa ja se raikkaus mikä sateen jälkeen ulkona on, ai että. Nautin niin tästä valoisuudesta ja siitä kun lapset jäävät lomalle. Voimme lähteä milloin minnekin käymään, ilman että pitää odottaa koska vanhemmat pääsevät koulusta. 

Millaisia kesä suunnitelmia meillä oikein on? No, me ei itseasiassa olla suunniteltu mitään kovin erikoista. Tykkään juuri siitä että kesällä ei tarvitse olla niin tarkkoja suunnitelmia, vaan voidaan tehdä asioita vähän sen mukaa mikä milloinkin tuntuu kivalta. Mutta ainakin Särkänniemeen ja  Muumimaailmaan mennään koko perhe. Kahden nuorimman sekä ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa menemme päiväksi  Koiramäkeen. Muuten sitten varmaankin niitä ihan perus juttuja, kuten aiomme syödä paljon mansikoita, uida, grillata, käydä puistossa, nähdä ystäviä, käydä mummulassa, veneilemässä, pitää eväsretkiä ja käydä erilaisissa tapahtumissa. Myös Tuurissa oleva miljoona tivoli pitää ehkä käydä katsastamassa.

Mieheni työ on sellainen, että valitettavasti juuri kesä on sitä kiireisintä aikaa. Näin kesäisin teenkin paljon asioita lasten kanssa yksin ja vain muutamat reissut voidaan heittää porukalla. Onneksi sentään nuo isommat jutut tehdään yhdessä ja veneilemässä käydään koko sakki. Käydään samalla saaressa saunomassa ja paistamassa makkaraa. Rohkeimmat, eli kaikki muut paitsi minä, menevät uimaan. Nyt onkin ollut aivan ihania ilmoja ja toiveena olisi että tämä kesä pitäisi sisällään paljon aurinkoisia päiviä, jotta voimme olla paljon ulkona ja viettää aikaa rannalla. Viime kesänä ne kerrat jäi nimittäin aika vähälle.

Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi?



18 kommenttia:

  1. Ihania suunnitelmia ♡
    Voitas hei miettiä ehkä tota muumimaailma reissua sillain et törmättäisiin siellä :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja kesäsuunnitelmia. Kesäiset retket lähelle omat eväät mukana on just parhaita. Myös uimaan pitää päästä ja usein! Olemme tytön kanssa molemmat varsinaisia vesipetoja :) Elokuussa odottaa myös Nykin matka ennen paluuta töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä on parhaita. :) Tarkkana saa olla kun menee lasten kanssa rannalle, sen verran montaa pitää vahtia yhtä aikaa. :D
      Oi, siellä on ihana reissu edessä.

      Poista
  3. Ihana kesäpostaus! <3 Meillä on kaikenlaisia suunnitelmia Muumimaailmasta Särkänniemeen ja Ahvenanmaasta festareihin, saas nähdä mitä kaikkea lopulta saadaan toteutettua! :)

    VastaaPoista
  4. Mukavia suunnitelmia! Meillä myös miehellä kesä on töissä sesonkiaikaa eli tekee pitkiä päiviä ja lomaa on vaikea pitää. Pääasiassa siis tehdään arkisin lasten kanssa sitä mikä hyvälle tuntuu ja viikonloppuisin sitten mökkeillään, reissataan tai nautitaan muuten vain kesästä koko perheen voimin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloput on sitten sielläkin kiireisintä aikaa, kun kaikki menot on tehtävä melkeinpä silloin. :)

      Poista
  5. Voi kesä<3
    Ihan parasta aikaa lasten kanssa!! Mä odotan myös tosi kovasti, että pojilla loppuu koulu. Just tuo,että saadaan mennä sitten ihan miten halutaan, ei tarvitse miettiä moneltako kukakin pääsee koulusta.
    Me aiotaan käydä Power parkissa huvipuistoilemassa ja Tampereella tullaan varmasti myös pyörähtämään. Mutta muuten onkin suunnitelmat aika auki. Riippuu millainen meidän Mini sitten on ja miten hänen kanssa lähtee elämä rullaamaan:)
    Hei ja vink vink: jos tuutte Keskiselle tivoliin niin siinä on ihan huippu ihana se muumileikki puisto ja mikä ihaninta ilmainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä ihan parasta.♥
      Teille on kyllä tulossa niin ihana kesä, kun Mini syntyy rikastuttamaan arkeanne.♥
      Juu luinkin siitä. :) Meiltä ei pitkä matka Keskiselle oo, muttei oo tullut käytyä. Aine menty ennemmin Tampereelle ostoksille.

      Poista
  6. Kuulostaa juuri siltä miltä kesän pitääkin! Meidän kesä on niin täyteen buukattu, että ahdistaa. :/ Onneksi on kivoja juttuja tiedossa, mutta tuo aikataulustus on juuri harmillinen juttu. Nimim. Seuraava vapaa viikonloppu elokuun lopulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä onkin ohjelmaa tiedossa, mutta pääasia että se tekeminen on kivaa. :)

      Poista
  7. Kesä on kyllä ihan parasta aikaa! :)
    Meillä on kans vaan viikko samaan aikaan lomaa yhdessä miehen kanssa jolloin ehkä tehdään joku kaupunkiloma :) Muuten kesä sisältää nuita maitsemiasia perus juttuja sekä toki pitää käydä myös korkeasaaressa ja lintsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. :)
      Toivottavasti sille viikolle osuu hyvä keli. :)
      Meillä onkin jo muutama vuosi vierähtänyt korkeasaaren reissusta. Se on kyllä kiva paikka, ehdottomasti joskus taas mentävä. :)

      Poista
  8. Ihania suunnitelmia!

    Meillä mennään Muumimaailmaan ja mummille, ja lisäksi kaikkia pieniä reissuja mökille ja lähiseudulle. :) Ellu haluaisi lentokoneella etelään (ja kyllä me aikuisetkin haluttaisiin!), mutta ei kyllä enää näillä raskausviikoilla. Toivottavasti säät mahdollistaisivat rantakelit tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat suunnitelmat sielläkin ja ihana Ellu.♡ Teille on tulossa ihana loppukesä kun saatte pienen ihanuuden arkeenne.♡

      Poista
  9. Kuulostaapa kivalta, just tuo varsinkin että voi tehdä mitä huvittaa kun pakollisia menoja on vähemmän. Itsellä pätkätyöläisenä menee kesä töissä mutta miehellä on onneksi neljä viikkoa lomaa niin isommatkaan lapset ei joudu ihan keskenään olemaan koko kesää kotona. Yritetään kuitenkin saada joku Tallinnan tai muumimaailman reissu tehtyä mun vapaapäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kesässä parasta. :)
      Siellä lapset varmasti tykkää kun isillä on lomaa ja aikaa viettää päiviä heidän kanssa. Teidänkin suunnitelmat kuulostaa oikein kivalle. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...