Kaksplus.fi

maanantai 22. elokuuta 2016

1v syntymäpäiväjuhlat




"Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiranhännän tupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty."


Eilen juhlittiin meidän Hugon yksivuotis syntymäpäiviä ja siinä samalla meidän Iidan 11v syntymäpäiviä. Vieraina oli kummeja, setä, täti ja isovanhemmat. Ihan kiva porukka siis kokoontui juhlimaan meidän lapsia. Vaan muutama kutsuttu ei tullut.

Hugo selvästi nautti vieraista ja varsinkin kun vierastamista ei ole, niin kaikki sujui jotenkin niin helposti. Hugosta paras tai ainakin mielenkiintoisin vieras taisi olla häntä kaksi kuukautta vanhempi poika. Hugo oli kovin kiinnostunut pienestä ystävästään. Hivuttautui kiinnostuneena aina vain lähemmäs, samalla kun toinen hieman epäilevänä katsoi, että mitähän tuo meinaa. Ihania pieniä.
Lahjaksi Hugo sai ihanan muumi astiaston, Finlaysonin Otso lakanat junnukoossa, koottavan palkkkapelin, ihania vaatteita, leluauton sekä rahaa. Aivan ihania lahjoja kaikki. Sankaria itseään eniten kiinnosti lahjakassien tyhjäys ja täyttö.




Seinälle tein valokuvakollaasin Hugon kuvista, joista näkee todella hyvin pojan kasvun vuoden ajalta. Tarjottavaksi oli pitsaa, nakki/lihapulla+viinirypäle tikkuja, sipsiä, maissinaksuja, muffinsseja, keksiä, karkkeja sekä täytekakku. Täytekakku on minusta se pöydän "päätähti" ja sen tekoon haluan aina panostaa. Tälläkin kertaa suunnitteluun ja koristeisiin upposi tunteja. Mutta kyllä se kannatti. Ainakin omasta mielestä. Iida halusi itse leipoa suklaamuffinsseja ja osan hän kuorrutti kermavaahdolla ja koristeli vaahtokarkeilla.




Lapsethan kulkevat blogissani bloginimillä (jotka ovat ihan oikeasti lasteni toisia nimiä) mutta näissä kakuissa aina välillä vilahtelee niitä etunimiä, niin kuin tälläkin kertaa. Ettei joku ihmettele kun puhun Hugosta ja kakussa lukee toista,heh. No mutta kakkuun tuli tällä kertaa norsuja. Idea lähti pojan tuttiketjusta, joka hänellä on ollut vauvasta asti. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä norsu on aika helppo hahmo tehdä. Kakun reunoilla marssii norsuja jotka pitävät toisiaan hännästä kiinni. Harmaat tein hieman isommiksi ja vaaleansiniset pienemmiksi. Kakun päälle tein norsun istumaan ja hän pitelee pientä ilmapalloa jossa koreilee numero yksi. Eteen sitten nimiviiri, jottei päälinen olisi jäänyt niin tyhjän näköiseksi. Välissä on ihan perus, mansikka-ja hedelmätäyte. Mielestäni kakku onnistui niin miten halusinkin. Joskus on kiva kun lopputulos vastaa sitä visiota joka mielessä on ollut.






Kakku maistui ihan hyvin, vaikka osa vieraista olisi toivonut ennemmin kermakakkua. Niin harvoin kuitenkin olen päässyt tekemään massasta, joten pakko oli nyt tehdä. Maistoin itsekin kakkua ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen ja kylläpä se maistui hyvältä. Kostutus oli oikein onnistunut. Hugolle en kakkua antanut mutta hieman maistoi välistä täytteitä, kuten persikkaa, banaania ja kermavaahtoa. Hyvältä tuntui maistuvan, sen verran leveä hymy tuli kasvoille.




Oli kyllä oikein ihanat 1v syntymäpäiväjuhlat niin ja tietty myös 11v. Niin paljon oli seurustelua vieraiden kanssa, että kuvat jäivät todella vähälle, mutta sankarit olivat mitä suloisimmat ja heillä oli kivaa. Se on pääasia. Iidan kanssa sovittiin, että koristellaan kaikki nyt Hugolle mutta jatkosa kun juhlimme yhteissynttäreitä tehdään kakusta sellainen, että toinen puoli on Iidalle ja toinen Hugolle. Niihin onkin sitten vuosi aikaa.


32 kommenttia:

  1. Paljon onnea ❤ Ja tosi ihana idea tuo valokuvakollaasi juttu 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnet kerrottu.♥
      Nappasin tuon idean ystävältäni, jolla oli oman tyttären 1v juhlissa tuollainen kollaasi. :)

      Poista
  2. Onpa suloinen kakku, olet kyllä taitava käsistäsi! :)

    VastaaPoista
  3. Oon katsonut koko ajan, että Hugo näyttää ihan Sisulta. Nytpä syykin selvisi. :) Nätin kakun oot tehnyt. Ite en saisi ikinä väsättyä tuollaisia koristeita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hän on kyllä aivan ilmetty Sisu.♥ Ja kiitos. :) Massa on kuin muovailuvahaa ja siitä on itseasiassa aika helppo muovata kaikenlaista ja harjoitus tekee mestarin. :)

      Poista
  4. Oih, tuo kakku on niin kaunis! Instassa kuvaa jo katselinkin ja mietin, että olis mukava itekin osata päällystää massalla kakkuja. Mulla vaan ei riitä kärsivällisyys siihen touhuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina. :) Tää oli vissiin kuudes kakku jonka päälystin massalla ja pohjatyöt vaatii vielä harjoitusta, jotta lopputulos olisi ihan siisti, mutta menee tuo nyt kaikkine kuoppineen näinkin. :D

      Poista
  5. Ihana kakku ja suloinen sankari♥

    VastaaPoista
  6. Jälleen kerran niin ihana kakku! <3 ja kivan kuuloiset juhlat muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija.♥ Oli kyllä onnistuneet ja mukavat juhlat. :)

      Poista
  7. Hauska kakku! :) Meillä on myös edessä ensi viikonloppuna meidän vanhemman 5-vuotisjuhlat. Pitäisi kyhätä jokin kissateemainen kakku siihen mennessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Såfin.♥
      Teillä on kyllä niin ihana teema. :) Itse tekisin ehkä kissan kakun päälle makaamaan vatsallaan ja etutassuilla tavoittelisi lankakerää joka on jo hieman pyörinyt auki ja siitä olisi piirtynyt kakun päälle numero 5. (ymmärsitkähän mun selitystä :D )

      Poista
  8. Oi mikä kakku, norsut on aina jotenkin niin sympaattisia hahmoja <3 Nyt on sitten teilläkin jo 1v synttärit juhlittu, hui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥ Norsut on kyllä ihania ja meillä idea tuli siitä kun Hugolla ollut vauvasta asti käytössä tuttiketju ja vaunulelu norsun kuvalla, niin jotenkin oli kiva jatkaa sillä aiheella myös tähän kakkuun.
      No niinpä, aika hurjaa. :)

      Poista
  9. Ihana kakku ja tosi kiva idea tuo kuvakollaasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Kuvakollaasi on kyllä kiva ja siinä näkee hyvin tuon kasvun.♥

      Poista
  10. Ihanan kuuloiset juhlat ja niin hieno ja suloinen kakku! :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kakku ja ihana sankari :)

    VastaaPoista
  12. Tuo kakku on todella ihana. <3 Minä kun rakastan norsuja ja sokerimassakakkuja. Eihän tuota koristetta raaski syödäkkään vai söikö sen joku? :)
    Onnittelut kummallekkin lapselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä muuten keksitte antaa Sisulle nimen Sisu. Aika harvinainen nimi.

      Poista
    2. Kiitos paljon. :) Norsut on ihania hahmoja. Ja onnet kerrottu.♡♡

      Poista
    3. Mies ihastui Sisu nimeen joka löytyi nimilistoja selatessa. :) Poika näyttikin heti laitoksella ihan Sisulta.♡♡

      Poista
  13. Tuo kakku on kyllä todella upea, kuten muutkin tarjottavat. :)
    Onnea synttärisankareille!

    VastaaPoista
  14. Onnea sankarille :) Upeat tarjoilut, koristeet :)

    http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...