Kaksplus.fi

lauantai 16. toukokuuta 2015

Toivepostaus: Meidän turvaistuimet

Minulta on nyt toivottu tätä postausta pariinkin otteeseen ja tarkoitus oli toteuttaa tämä vasta kun muutama turvaistuin päivitetään (tai ainakin yksi), mutta tehdään nyt jonkinmoinen postaus näistä vanhoista ja mitä ollaan suunniteltu tilalle. :)
(postauksen kuvat kaivettu omien arkistojen kätköistä)

Aloitetaan vaikka siitä, että meidän kaikki istuimet ovat merkiltään Gracoa. Silloin aikoinaan kun esikoinen siirtyi kaukalosta turvaistuimeen päädyttiin tuohon merkkiin, koska se oli saanut erittäin hyvät arvostelut. Tuolloin tuoliksi valikoitui Gracon Cosmic Comfort jonka sai asennettua sekä selkä menosuuntaan että kasvot menosuuntaan. Siinä oli lisäksi todella hyvät reunasuojat jotka törmäystilaanteessa suojaisivat hyvin. Tuolilla kun oli pitkä käyttöikä, niin myös se houkutteli sen ostamaan. Ja niin tuo tuoli on meillä edelleen ja koska istuimen oma käyttöikä alkaa nyt vetelemään viimeisiään, olemme harkinneet palkki-istuimen ostamista. Lisäksi tämän istuimen arvio on tänä aikana laskenut hyvästä välttävään. Istuin on palvellut meillä lähinnä selkä menosuuntaan, jolloin se taitaakin olla kaikista turvallisin.



Nyt olemmekin sitten katselleet erilaisia palkki-istuimia, joka tulisi tuon tuolin korvaamaan. Tällä hetkellä ollaan kuultu tuosta palkki-istuimesta sekä hyviä että huonoja kokemuksia, mutta silti olen kallistumassa sen puoleen. Jos jollakin on suositella jotakin hyvää niin saa ehdottaa!! Itse olen nyt katsellut tätä Kiddy merkkistä istuinta. Siinä on isofix "liitäntä", mutta sen saa myös pois, jollain sitä voisi käyttää myös meidän autossa. Kilomäärästä olen katsellut sitä joka on 9-18kg koska Aino menee siihen ensin ja sitten kun Mini siirtyy kaukalosta istuimeen on Aino valmis jo pelkkään vyöistuimeen. Tämä on myös saanut erinomaiset arvostelut ja tuntuisi siksi hyvältä valinnalta. Jos jollain on tästä kokemusta niin kertokaa ihmeessä!

Turvakaukalona meillä on Gracon Logico S telakalla. Se on ollut ihan ykkösvalinta. Kaukalo on tilava, siinä on pienelle vauvalle hyvät pienentimet ja kuomu antaa paljon suojaa. Lisäksi telakan ansiosta se on erittäin helppo asentaa ja väärinasentamisen riski on pieni. Hommasin aikoinaan Lumille tuon kaukalon (silloin oli värinä sininen ja hieman lisävärinä turkoosia) ja se oli käytössä myös Matiaksella. Sen jälkeen myin sen pois ja kun Aino ilmoitti tulostaan tiesin heti minkä merkkisen kaukalon ostaisin, tuskin edes tuhlasin ajatustakaan muille merkeille. :) Päädyimme siis silloinkin tuohon Gracoon. Nyt tuo istuin on lainassa ystävälläni mutta kun Mini syntyy pääsee hän matkustamaan tuohon kaukaloon. Jos jokin miinus puoli pitää tuosta keksiä niin se on se että kaukalo on aika raskas kantaa, mutta hyvin siinä on kannettu vielä pikkuisen alta vuoden ikäistäkin. :) Meidän lapset ovat mahtuneet tuohon kaukaloon hyvin vielä hieman päälle vuoden ikäisinäkin.


Tavallisina turvavyöistuimina meillä on yllätys, yllätys Gracon Junior maxi. Se on ollut meille erittäin hyvä tuoli. Pään molemmin puolin menee hyvät ohjurit, joiden ansiosta turvavyö kulkee juuri oikealta kohdalta. Lisäksi korkeutta on erittäin helppo säätää lapsen kasvun mukaan. Kun selkänojan ottaa pois käy istuin pelkkänä korokkeena. Myös ulosvedettävät mukitelineet on olleet myös paljon käytössä. Lisäksi kankaat saa irrotettua hyvin pesuun. Olemme olleet tuohon istuimeen tyytyväisiä.

Semmoisia istuimia löytyy tällä hetkellä.
 Ainakin yhden tuolin etsintä on nyt käynnissä. :)

12 kommenttia:

  1. Cydex pallas on suosittu palkki istuin! Siitä on paljon käyttökokemus kirjoituksia blgeissa ja keskusteluissa. Itsellä ei kokemuksia mutta vaikuttaa hyvältä! Tässä linkki hyvään turvaistuin vertailu postaukseen http://pienenhiirulaisenodotus.blogspot.fi/2014/02/turvaistuinviidakossa.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkistä Nellin blogiin. Siellä olikin kattava postaus tuoleista. :)

      Poista
  2. kaikki lastentarvikeliike myyjät on mulle haukkunut palkit ja se mitä huonoa olen niistä lukenut niin en ostaisi kyllä, ilmeisesti hyvä vain jos kiinnittää ihan turvavöillä.. Meillä on ollut besafe ja se on myös käännettävä ja hyvin menee vielä tolla kolmeveellä ja varmaan menee vielä hyvän tovin. saa nähdä mihin päädytään pikkusiskon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut niin hyvää kuin huonoa noista tuoleista. Istuin on aina kuitenkin iso hankinta ja siksi me emme ole hätiköineet sen suhteen. :) Meillä ei ole autossa noita isofix kiinnikkeitä, joten vöillä pitäisi laittaa kiinni.
      Kiitos kun suosittelit tuota istuinta, pitää käydä tutustumassa. :)

      Poista
  3. Pakko tulla kommentoimaan tuota palkki-istuinta. :) Silloin kun me etsittiin Lotalle istuinta kuulin, että Ruotsissa oltaisiin kieltämässä palkki-istuinta. Ilmeisesti niin ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut, joten en tiedä tuon "huhun" paikkansapitävyyttä. Lisäksi ystäväni mies on palomies ja oli ollut kolaritehtävällä, jossa lapsi oli palkki-istuimessa. Lasta ei oltu meinattu saada istuimesta pois. :( Varmasti kaikissa istuimissa on hyvät ja huonot puolensa ja toki tuokin, ettei lasta ole meinattu saada istuimesta irti riippuu paljon kolarin laadustakin, uskoisin että myös muista istuimista irroittaminen on joskus haastavaa. Itse siis päätimme silloin olla hankkimatta palkki-istuinta, vaikka ne tuntuvatkin olevan suosittuja. Enkä kyllä usko, että Suomessa myytäisiin "turvattomia" istuimia, myyntiin päästäkseen on kaikki istuimet käyneet kovat testit. Mutta tässä pari pointtia, mitä on tullut itse pohdittua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija kommentista. :)
      Pisti kyllä ajattelemaan taas tuota palkki-istuinta ja sen turvallisuutta. Onneksi istuimen kanssa ei ole ihan hirveä kiire, niin voi rauhassa pohtia ja vertailla. Noita istuimia kun on ihan järjetön määrä.

      Poista
    2. Istuimia on kyllä ihan liikaa, valinta on vaikea. :D Ja jokainen erilainen istuinhan on ominaisuuksiltaan paras erilaisissa onnettomuuksissa, eikä tietenkään voi tietää, joutuuko joskus esim peräänajetuksi tai törmääkö itse johonkin, noissakin tilanteissa jo eri istuimet suojaa parhaiten. Haastavaa, mutta toivottavasti löydätte teille sopivimman istuimen. :)

      Poista
    3. Kyllä tuo on sellainen viidakko, että juuri sen oikean istuimen löytämiseen saattaa mennä tovi. Olis helpompaa kun noita istuimia ei olisi noin järkyttävää määrää. :)

      Poista
  4. Minunkin on pakko tuota palkki-istuinta kommentoida. Netissä on turvatestivideo, jossa auto pyörähtää katon kautta ympäri ja nukke palkki-istuimesta luiskahtaa ja lentelee pitkin sutoa. Siksi miksi ne Suomen autoliiton testeissä pärjäävät johtuu siitä, koska Suomessa pisteisiin vaikuttaa lapsen viihtyvyys (mikä palkki-istuimessa toki on parempi kuin selkämenosuuntaan istuimessa), kankaiden pestävyys, kuinka helppo se on kiinnittää ym. Eli paljon asioita mitkä ei vaikuta turvallisuuteen. Tämä on ristiriitaista kuitenkin kun autoliitto suosittaa lapsen kuljettamista 3v asti selkämenosuuntaan. Jos haluaa vertailla istuimia pelkän turvallisuuden perusteella kannattaa katsoa Ruotsin autoliiton testit (plus test). Siinä on hyvin tarkat turvallisuus kriteerit ja sen läpäisee ainoastaan turvalliset istuimet. Sekin ehkä kertoo jotain, että siellä testeihin otetaan ainoastaan selkämenosuuntaan istuimia, eli palkki-istuimet eivät edes pääse testattavaksi.

    Meillä on myös besafen izi combi istuin, mikä ostohetkellä oli markkinoiden turvallisin. Sitä suosittelen kyllä, ollaan oltu tyytyväisiä! Istuin on lisäksi korkea että lapsi näkee ulos, joten viihtyykin paremmin. Meillä Aku on pitkä mutta edelleen mahtuu selkämenosuuntaan matkustamaan ja niin päin pidän niin kauan kuin mahtuu, koska niin päin niskavammojen riski on pienin, lapsilla kuitenkin on muuhun kroppaan verrattuna painava pää ja törmäyksessä pää retkahtaa. Olen näitä itsekin paljon selvitellyt ja molempien testien tuloksia vertaillut jonka vuoksi näitä on pakko aina kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin alkaa tutkimaan noita Ruotsin sivuja. Tuosta palkki-istuimesta ollaan oltu niin montaa mieltä. Osa suosittelee ja osa haukkuu sen lyttyyn. Pitää vielä tutustua niihin lisää.

      Meillä Aino matkustaa myös edelleen selkämenosuuntaa ja koen että se on se turvallisin tapa. Katsotaan sitten hommataanko edelleen sellainen istuin kuin nytkin on ja vaihdetaan vain merkkiä. :) Jotenkin taas epäilys tuota palkki-istuinta kohtaan nosti päätään.

      Poista
  5. Meillä on cybexin pallakset. Palkki-istuimet siis. Me ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Lapset viihtyy, minkä koen myös tärkeäksi turvallisuustekijäksi. Mä en ainakaan pysty 100% keskittymään ajoon kun takapenkillä huudetaan. Istuimet on melkeinpä mahdoton kiinnittää väärin ja lapsen saa penkkiin helposti ja nopeasti. Me ostettiin isofixilliset vaikka tämänhetkisestä autosta ei niitä löydy. Käyttöikä on kuitenkin niin pitkä istuimessa, että auto varmaankin vaihtuu vuosien varrella. Hintaero fixittömään oli saksasta tilatessa niin pieni että varuiksi otettiin fixi.

    Ikinähän ei tosiaan voi tietää millaiseen kolariin joutuu ja suojaako penkki juuri siinä kolarimuodossa ideaalisesti. Mutta ihan varmasti jokaikinen markkinoilla oleva istuin on parempi kuin se missä me ollaan lapsena matkustettu :) Tsemppiä istuimen valintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on että on mahdotonta tietää jos kolariin joutuu että millainen se on. Luulen että eipä niitä ihan surkeita istuimia edes saisi myydä. Niin ja jos katsotaan aikaan kun me ollaan istuttu omissa istuimissamme niin varmasti jokainen nyt myynnissä oleva on niitä turvallisempi. :D

      Oli kiva kuulla että siellä on palkki-istuimesta hyvää kerrottavaa. :)
      On tämä vaan niin vaikea päätös ja tällä hetkellä taas niin hukassa että mikä olisi se oikea meille.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...