Kaksplus.fi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Niitä arjen pieniä hetkiä

Meidän arki rullaa (ainakin toistaiseksi) saman kaavan mukaan. Herätään, syödään, ulkoillaan jne aina suunnilleen samaan aikaan. Rytmit helpottaa kummasti ja näin lapsetkin tietää mitä milloinkin on tulossa. Arkeen mahtuu kuitenkin paljon ihania hetkiä jotka tekevät siitä niin ihanaa, eikä mikään päivä ole samanlainen. Ne pienet hetket on yleensä niitä parhaita, ne jotka jäävät mieleen ja jotka jää parhaisiin muistoihin.

...Niitä arjen pieniä hetkiä...

Se kun aamulla kainaloon kömpii juuri herännyt taapero ja maataan hetki saman peiton alla

Pian sängyssä saattaa olla kolme muuta lisää ja yksi potkii mahassa

Halaus ja suukko poskelle

 Kun näkee sisarusten halaavan toisiaan, ihan muuten vain

Tehdään jotain kivaa yhdessä koko perheen kesken

Kun maataan kaikki nurmikolla ja katsellaan taivaalla olevia pilviä, samalla miettien miltä ne näyttää


Yhteiset ruokailuhetket

Eväshetki joko ulkona tai olohuoneen lattialla

Kun kerrankin kaikki istutaan sohvalle ja yhtäkkiä se muuttuu hassutteluksi

Laitetaan hyvää musiikkia soimaan, lauletaan kaikki mukana, jokainen ihan omilla sanoillaan ja tanssitaan jokainen omalla tyylillään

Kun illalla käy katsomassa nukkuvia lapsia, kuinka suloisilta he näyttävätkään

Kun muut jo nukkuvat ja talo on hiljainen on kiva yllättää J ja tehdä hänelle eväät valmiiksi työpäivää varten


Niistä arjen pienistä hetkistä syntyy onni. Nuo pienet hetket painuvat mieleen ja tekevät arjesta aina tuplaten parempaa. Nuo hetket ovat kullanarvoisia ja niistä hetkistä jokainen nauttii koko sydämellään. Niistä hetkistä syntyy ilo.

11 kommenttia:

  1. Veit sanat suustani :) on kyllä ihana kun lapset piristää arkea huomaamatta pienillä asioilla. Eilen oli ihana, kun esikoinen halusi tulla viereen ja otti mut kainaloon:) sanoin vielä aamulla, että oot kyllä ihana mistä sä tiesit äitin ottaa kainaloon ni Tuukka totesi et mä aattelin et jos sua vaikka pelottaa :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana.♥
      Lapset kyllä on niin ihania ja ne pienet asiat tekee arjesta niin paljon parempaa.♥

      Poista
  2. Ihana kirjoitus ♥ Onnellisia hetkiä teille heinäkuun viimeisillekin päiville ♥

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...