Kaksplus.fi

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ultrassa 34+3

Kyllä tätä päivää tai oikeastaan iltaa oli odotettu ja jännitetty kun vuorossa oli jälleen ultra. Harmillisesti se oli vain niin illasta 19.15 taisi näyttää kello kun pääsin ultrahuoneeseen sisälle. Koska täällä omassa pikku kylässä ei ole ultraavaa lääkäriä kuin kerran kuussa (ainakin nyt kesä aikaan) ja nyt se olisi osunut vielä ihan viimeisille viikoille (38+) niin ajelin jälleen naapurikuntaan ultrattavaksi. Sama lääkäri siis ultraa sielläkin ja nyt tuo ultra osui näille viikoille. Parempi sekin kuin sitten ns. liian myöhään.

Jännitys oli kyllä aivan tapissa kun pääsin huoneesen sisälle. Ensin perus kysymykset ja kerroin että hieman on supistellut. Tällä kertaa tehtiin tämän odotuksen ensimmäinen sisätutkimus ja sentin verran on kohdunsuu auki. Ihan normaalisti siis uudelleen synnyttäjälle, joten eipähän nuo supistukset ole saaneet mitään aikaan. Sitten alettiin ultraamaan ja hyvin Mini tuntuu masussa kasvavan. Vastasi tuttuun tapaan taas muutamaa päivää isompaa, niin kuin on tehnyt alusta alkaen. Siellä toinen köllötteli pääalspäin (luojan kiitos) ja lääkäri oli sitä mieltä että tuskin enää kääntyy edes toisin päin. Tämän hetkinen painoarviokin saatiin ja Minillä olisi nyt painoa semmoiset 2.4kg. Lääkäri sanoi että on syntyessään reilut 3kg. Mini on kaikista "suurin" meidän lapsista, Ainosta painoarvio oli tismalleen samoilla viikoilla tasan 2kg. Jännityksellä sitten odotan minkä kokoinen Mini tulee olemaan syntyessään. Streptokokki näytettä ei nyt otettu vielä, sillä se olisi ollut liian varhaista. Saa oma neuvolatäti ottaa sen sitten myöhemmin. 


Lääkäriä kiinnosti myös kovasti pari edellistä synnytystäni. Koska ne ovat olleet niinkin nopeita kysyi hän haluaisinko että hän tekee minusta lähetteen synnytyksen käynnistämiseen. Itse kuitenkin haluan ennemmin luonnollisen synnytyksen alun kuin käynnistyksen, joten lääkärin ilme oli hyvä kun kieltäydyin lähetteestä. :) Moni varmasti olisi ottanut tuon lähetteen vastaan, mutta luotan siihen että osaamme lähteä sairaalaan ajoissa. Lääkäri painotti että herkästi on lähdettävä näytille ja ambulanssi pitää soittaa jos yhtään tuntuu siltä että vauva tulisi nopeaan maailmaan.

Olo on nyt taas helpottunut ja huojentunut, On ihana kuulla että Minillä oli kaikki hyvin ja hän kasvaa hienosti. Myös pieni lupaus siitä ettei Mini tule syntyessään olemaan mikään jätti helpotti kummasti. :) Jos kaikki nyt menee loppuun asti hyvín niin tämä oli viimeinen ultra. Viimeinen ultra enää ikinää, sillä Mini tulee olemaan viimeinen lapsemme (ja nyt tää äiti vollottaa täällä..hormonit). Tämmöisillä uutisilla on hyvä aloittaa tämä viikko. :)
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

21 kommenttia:

  1. Olipa hienoja ultrauutisia :)
    Ihanaa alkavaa viikkoa myös teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Nyt sitten seuraavan kerran nään Minin kun hän syntyy,♥
      Kiitos ja samoin sinne.♥

      Poista
  2. Ihanaa, että kaikki oli hyvin♡

    Mä odotan kanssa jo kun kuutanousevaa 22 päivää kun mulla on viimeinen ultra neuvolassa ja saan tietää painoarvion ja miten päin vaavi masussa köllöttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on aina helpotus kun kuulee kaiken olevan mallillaan.♥
      Ei ole enää kauan sulla odotusta jäljellä. Ensi viikolla pääset jo pientä kurkkimaan. :)

      Poista
  3. Ihana kuulla! Mä pääsen torstaina painoarvio ultraan! Odotan kyllä innolla, kun tuo sf mitta on niin iso :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että pääset ultraan jo pian. Tsemppiä kovasti.♥

      Poista
  4. Mini ei sit taidakkaan olla ihan mini. ;)
    Mukava lukea, että kaikki on hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä taitaa käydä nyt niin että Mini on suurin lapsistamme. :D
      Nyt kyllä ensimmäistä kertaa kiertokin oli näin lyhyt kun muista se on ollut pisempi. Jännityksellä odotan minkä kokoinen on syntyessään. :)

      Poista
  5. Voi,että ihania uutisia. Muakin on jännittänyt ihan älyttömästi aina nuo ultrat,että pystyn hyvin samaistumaan sun fiiliksiin. Mutta sähän sait onneksi pelkkiä hyviä uutisia! Nyt vaan rauhallisin mielin nautiskelemaan loppu raskaudesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noi ultrat aina niin kovasti jännittää, mutta onneksi tuli tosiaan vain hyviä uutisia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.♥

      Poista
  6. Mua kävi itkettämään kun luin että viimeinen ultra ikinä...pystyn jotenkin niin samaistumaan. Onnea odotuksen loppumetrihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Tuli kyllä todella haikea olo kun tuo iski eilen omaan tajuntaan, ettei enää koskaan pääse kokemaan tuota.

      Poista
  7. Missä te kaikki asutte, joilla on noin monta ultraa? Itellä ollu vaan ne kaks, viimeks 14 viikkoa sitten, eikä enää tule uusia ultria. Asutaan Vantaalla. Hauska seurata blogiasi, itsellä LA muutama päivä ennen sinua. Tuttuja tuntemuksia ja juttuja, meillä kylläkin vasta toinen lapsi tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli yks ylimääräinen kasvukontrolli ultra viikolla 26+ kun ensimmäisessä ultrassa korjattu MOM-arvo oli liian pieni. Ultrassa sitten katsottiin että pikkuinen kasvaa ja istukka toimii moitteettomasti. Lisäksi meillä tarjotaan joka kerta myös viikon 36 ultra (jossa minä kävin jo eilen) jossa saadaan koko arvio. Eli normaalisti yleensä tuo kolme ultraa. :)
      Onnea sinne odotukseen, ei ole enää paljon jäljellä.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...