En lupaa mitään

Niin se starttasi vuoden viimeinen päivä. Näin sitä muistelee vuoden tapahtumia ja niistä kokosinkin jo postauksen. Yleensä tässä vaiheessa on ollut tapana tehdä uudelle vuodelle lupauksia ja siinä on kulunut hetki jos toinenkin miettien mitä kummaa sitä lupaisi. Lupausten pitäisi olla sellaisia, että ne olisi mahdollista toteuttaa. Tein lupauksia vuosi sitten ja ne toteutuivat vaihtelevalla menestyksellä. Taisin jopa unohtaa koko lupaukseni muutaman kuukauden jälkeen, ups.

Kun sitten tulin kirjoittamaan tätä postausta, oli edessäni pitkään vain tyhjä valkoinen sivu. Tai kirjoitinhan siihen, nämä lupaan tai jotakin vastaavaa. Kunnes en keksinytkään alle mitään kirjoitettavaa. Mietin myös, että teen postauksen siitä, mitä en lupaa tulevalle vuodelle, muttei sekään tuntunut lopulta hyvältä.

Kun olin tarpeeksi kauan miettinyt ja jahkaillut, päädyin lopulta sellaiseen tulokseen, että en lupaa mitään, vaan aion katsoa millainen vuodesta tulee. Ei lupauksia ruokaremontista, vähemmästä suklaan syömisestä, laihduttamisesta, kiinteytymisestä tai mistään muustakaan. Sen sijaan toivon, että pysymme terveenä koko perhe ja että edes muutama haave toteutuu. Haaveita nimittäin riittää ja paljon. Odotan uutta vuotta jo malttamattomasti. Tämä vuosi on ollut niin hyvä, että toivon uuden jatkuvan samalla tavalla. 

Nyt haluankin toivottaa teille oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta! Kiitos, kun olette olleet matkassa mukana ja toivottavasti pysytte jatkossakin. Kiitos myös kaikille upeille ihmisille keihin olen saanut tutustua tänä vuonna. Nyt aloitan vuoden ilman lupauksia ja se tuntuu oikeastaan todella hyvältä. Taidan ottaa tästä vallan tavan.

Teitkö tai meinaatko sinä tehdä lupauksia vuodelle 2017?

Kiitos vuodelle 2016

Jälleen vuosi on paketissa, ajatella kuinka nopeasti sekin taas meni. Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun kirjoittelin vastaavanlaista postausta vuosi sitten. Kirjoitin sitä itse asiassa vielä tismalleen samalla paikalla kuin nyt, tässä tietyssä sohvannurkassa läppäri sylissä ja suklaata vieressä. Tämä vuosi on ollut hyvä ja siihen on mahtunut niin paljon kaikkea mahtavaa. Kokosin kuvista jokaiselta kuukaudelta kollaasin ja niiden alle linkitin mieleenpainuvimmat postaukset siltä kuulta. Nyt muistellaan hetki kulunutta vuotta.

Hugo täytti viisi kuukautta. Kirjoitin imetyksestä ja heitin hyvästit pitkille vaunulenkeille. Loukussa -postaus oli yksi henkilökohtaisimmista postauksistani. Tilanne edelleen sama, mutta oma olo hieman helpottanut. Kerroin kuinka vielä viidennenkin lapsen kohdalla muut tietävät asioista minua paremmin. Käytin myös hääpukuani ja aion tehdä niin myös seuraavana vuonna. Kirjoitin myös siitä kun vauva ei nuku ja kuinka olen koukussa synnytykseen ja ensihetkiin.

Poikamme oppi viimein nukkumaan vaunuissa ulkona. Juhlimme Ainon 3v syntymäpäiviä ja Hugo täytti kuusi kuukautta. Pohdin, miten ihmeessä muistaisin juoda enemmän vettä ja sairastuin rintatulehdukseen. Onnistuin 6kk täysimetyksessä, joka tuntui kerrassaan mahtavalle. Kirjoitin myös vauva-ajan (0-6kk) tarpeellisista tavaroista ja hommasimme myös ihan huipun syöttötuolin, josta olen onnellinen vielä tänäkin päivänä. Ihan huippu malliin päädyimme.

Kirjoitin postauksen siitä, millainen olen ollut äitinä 21 ja 31-vuotiaana. Pohdin myös miksi joillakin on tietty käsitys siitä, miltä ison perheen äidit näyttävät. Hugo täytti seitsemän kuukautta ja matkusti myös ensimmäistä kertaa junassa. Kirjoitin siitä, mitä kannattaisi hankkia ennen vauvan syntymää.

Huhtikuussa olin täysin koukussa sokeriin ja onnekseni nyt vihdoin se on helpottanut. En voi käsittää, että joskus vedin kokonaisen levyn suklaata kerralla. Olin lapsimessuilla vauvan kanssa ja kokemus oli kerrassaan positiivinen. Lapsimessuista tulikin pari postausta. Kirjoitin jälleen imetyksestä. Tämä kuukausi oli rankka, sillä meidän perheeseen iski vesirokko. Meillä olikin rutkasti onnea matkassa, sillä teidän ihanien lukijoiden (joilla oli asiasta tietoa) ansiosta Lumi sai ajoissa tarvitsemansa lääkityksen, kun meille oltiin tästä reumapolilla unohdettu mainita. Hugo täytti 8 kuukautta ja Lumi seitsemän vuotta. Esittelin blogissa myös muutaman tekemäni ristiäiskakun ja puhuin lapsiluvusta.

Ehkä pientä vauvakuumetta oli jo tuolloin havaittavissa, kun kirjoitin postauksen jossa muistelin synnytyksiä. Vesirokko iski jälleen ja iski myös vauvaan. Pääsimme vihdoin juhlimaan Lumin syntymäpäiviä. Kirjoitin siitä, ettei äitiys ole kilpajuoksua ja lastemme nimistäkin rustailin jotakin. Hugo täytti yhdeksän kuukautta ja kirjoitin siitä kuinka lapsi muuttaa arkea.

Kesäkuussa luovuin hiljalleen vauvatarvikkeista ja koin sen vuoksi valtavaa luopumisen tuskaa. Kirjoitin siitä, kuinka oma itsetuntoni on parantunut ja kuinka kroppa voi kestää monta peräkäistä raskautta. Lopetimme yöimetykset ja Hugo täytti kymmenen kuukautta. Tein pari ristiäiskakkua pienelle pojalle ja on se aina yhtä jännää puuhaa. Esittelin blogissa myös muutaman tekemäni lastenkakun. Hugon kaukalo vaihtui istuimeen joka pääsi todelliseen testiin kun menimme juhannuksena Muumimaailmaan.

Heinäkuussa koitti jännät ajat, kun minä aloit itse pistämään Lumille reumalääkkeen. Nykyään tuo sujuu jo ihan rutiinilla. Kirjoitin postauksen siitä, kuinka jonkun mielestä elämäni voi mennä pilalle olemalla vain äiti. Tein myös itselleni diagnoosin, joka oli se että kärsin parantumattomasta raskaus/vauvakuumeesta. Hugo täytti yksitoista kuukautta ja vietimme ihanan miniloman jolloin käytiin Ähtärin eläinpuistossa ja Tuurissa. Kävimme myös lasten kanssa Särkänniemessä.

Elokuussa mietin, miten voisin hyödyntää käyttämättä jääneet pienet vaipat ja joitakin hyvä kuntoisia vaatteita. Siitä sainkin idean tehdä hieman erilaiset vaippakakut. Kirjoitin postauksen myös menettämisen pelosta ja laitoin ylös vauva-ajan tarpeelliset tarvikkeet 6-12kk iässä. Kohta ei ole enää vauvaa postauksessa painiskelin omien ajatusteni kanssa, kuinka vauvavuosi menikin taas niin nopeasti. Keräsin myös kollaasin siitä, kuinka paljon pikkuisemme kasvoi vuodessa. Ja niin se päivä koitti, kun Hugo täytti yhden vuoden. Juhlimme Hugon yksivuotis juhlia, jossa samassa juhlistimme esikoisen 11v syntymäpäivää. Pohdin myös kumpi on mukavampi, hidas vai nopea synnytys. Hugo sairasti vauvarokon. Elokuu oli myös siitä mieleenpainuva kuukausi, sillä blogini siirtyi silloin Kaksplussan verkostoon. Koin, että löysin blogilleni juuri sen oikean paikan.

Kirjoittelin siitä millainen lastenreuma on osana perheemme arkea.  Syyskuussa taaperon nukkumaan laittaminen oli yhtä sirkusta ja valitettavasti se on välillä sitä edelleen. Kirjoitin siitä, kuinka emme suunnitelleet hankkivamme suurperhettä, vaan niin vain kävi. Pohdin myös millaista on kun esikoisella ja kuopuksella on kymmenen vuotta ikäeroa. Koin myös suurta luopumisen tuskaa kun imetys lähestyi loppuaan.

Kirjoittelin kuun alussa siitä, että onko Manduca hyödyke vai turhake ja päädyin ensimmäiseen. Koin myös blogin kautta ihan mielettömän illan, kun pääsin mukaan Marja Hintikan yhteistyöiltaan. Aivan mieletön ilta se olikin. Kirjoitin myös siitä, kuinka minua on kehoitettu laittamaan piuhat poikki, sillä lapsilukumme on jo varmasti riittävä. Kun imetys loppui kokonaan, palasivat sen myötä myös päänsäryt.  Halusin myös kirjoittaa siitä, kuinka jotkut pitävät kotiäitejä lusmuina. 

Kirjoittelin muutamia meillä hyväksi havaittuja vinkkejä pottailuun. Pohdin myös omaa ikääni, kun tulin vanhemmaksi ensimmäistä kertaa. Tulinko vanhemmaksi väärässä iässä? Koin myös kriisin, kun ulkomuotoni muuttui imetyksen lopettamisen jälkeen. Hyville yöunille huusimme heipat ja ovat ne edelleenkin kateissa. Tein meidän perheelle myös viiden viikon kiertävän ruokalistan arkea helpottamaan. Kerroin myös siitä, kuinka yhden lapsemme ristiäisissä eräs kommentoi, että yksi miettimämme nimi olisi ollut liian hieno nimi meidän lapselle.

Joulukuussa sain olla mukana ihanissa Kaksplussan verkostobloggaajien pikkujouluissa. Kokosin postauksen ylös omista hölmöilyistä, joita on väsyneenä tullut tehtyä. Paljastin blogissa, että koen jälleen vauvakuumetta ja se tuskin on loppumassa hetkeen. Tein Legokakun meidän kuusivuotiaalle pojalle ja se onnistui ihan kivasti. Vastailin teidän esittämiin kysymyksiin, joita tuli valtavasti. Kirjoitin teille kahdesta joulustani, jotka ovat painuneet mieleen. Toinen niistä sen ihanuuden ja toinen kamaluuden vuoksi. Ennen joulua blogissa näkyi myös kiva lahjavinkki, kuinka pyyhkeestä saa helposti tehtyä nallen. Palasin jälleen muistelemaan synnytyksiä ja kerroin, kuinka mieheni on ollut minun kallioni niissä. Kerroin myös joulustamme ja siitä, kuinka taapero on mustasukkainen.


Älytön määrä on tullut kirjoitettua tänä vuonna postauksia, reippaasti päälle parisataa. Ja te ihanat olette niihin jaksaneet kommentoida ja olen jokaisesta teistä erittäin kiitollinen. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille, keiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Myös blogi on kokenut hyvän kasvun tässä vuoden aikana ja haluan edelleen kehittyä tässä hommassa. Se mitä uusi vuosi tuo tullessaan on ihanan jännittävä ajatus. Toivottavasti se tuo tullessaan paljon kaikkea ihanaa. Nyt kiitos vuodelle 2016, olit ihana!

Taaperomme on varannut minut itselleen

Tällä hetkellä taaperomme on varannut minut itselleen, ainakaan hänen mielestä äitiä ei voi jakaa sisarusten kanssa. Tämä on vaihe, joka on aika rankka niin minulle kuin vanhemmille sisaruksille. Taapero ei kestä yhtään, että joku muu istuu sylissäni, sillä juuri sillä hetkellä myös hänen olisi päästävä syliin. Ja kun tarjoan paikkaa niin, että molemmat mahtuvat, yrittää taapero kaikilla pienillä voimillaan tönätä toisen pois. Tämähän ei meillä onnistu, sillä hän ei voi varata äitiä vain itselleen ja lopputuloksena on lohduton itku ja loukkaantuneena hän koittaa hieman läppäistäkin.

Tilanne on välillä ihan hirveä, sillä taaperolla tekee todella tiukkaa nähdä muita sylissäni, mutta totuus on se, että hänen on opittava tähän. Välillä isommat nousevat sylistäni pois, kun taapero tulee itkien ja väkipakolla koittaa tunkea väliin. Olen kuitenkin sanonut, ettei heidän tarvitse siirtyä sylistäni mihinkään. Myös heillä on oikeus istua siinä ja taapero kyllä jossain vaiheessa sen hoksaa, että sylin voi myös jakaa. Tällä hetkellä se vain on hieman hankalaa, näin lievästi ilmaistuna.

Näinä hetkinä olisi kiva jos voisin kloonata itseni niin, että jokaiselle halukkaalle riittäisi oma syli yhtä aikaa. Mutta koska tämä ei ole mahdollista, niin onhan tämä välillä aika säätämistä. Onneksi ihan jokaiselle löytyy se oma hetki. Ja kun Hugo nukkuu päikkäreitä, tykkäävät muut tulla silloin syliin, koska kenenkään ei tarvitse murehtia, että pian saapuu mustasukkainen taapero. Luulen kuitenkin, että Hugon tilanne tästä hiljalleen rauhoittuu ja hän ymmärtää, että äidin voi myös jakaa muiden kesken. Tämä vaihe kun on ollut muidenkin lasten kohdalla ja yleensä se ei ole kovin kauan kestänyt. Tosin Hugo on aina ollut paljon perääni, joten luulen, että tämä voi hänen kanssaan kestää kauemmin kuin muilla.

Taapero on myös mustasukkainen miehelleni ja saattaa tunkea siihenkin väliin. Usein vielä tönää hieman isiä pois ja painautuu sen jälkeen halaamaan minua ja samalla vilkuilee isiä tuimana. Ilme kertoo ihan selvästi "minun äiti". Mutta kun Hugo huomaa, että isi ei haittaakkaan siinä vieressä, eikä yritä vallata äitiä itselleen, voi ottaa rennommin ja kiivetä välillä vaikka isin syliin.

Muutenkin nyt on menossa vaihe jolloin äiti ei saisi kadota näköpiiristä. Niinpä päivisin on ihan luksusta jos pääsee yksin vessaan tai niin ettei taapero itke lohduttomasti oven takana. Eräänlainen saavutus on myös se, kun kerkiää hörpätä kupin teetä ihan yksinään, ilman että joku haluaa syliin. Nähtäväksi jää kauanko nämä vaiheet kestävät, nyt takana on kuukausi.

Meidän joulu oli täydellinen

Meillä oli kerrassaan aivan täydellinen joulu, toivottavasti teilläkin. Stressi pysyi poissa ja joulumusiikki soi aamusta iltaan. Syötiin ihan liikaa ja suklaata popsittiin vähän väliä niin, että jokaisella oli suklaata suupielissä. Mutta niin sitä jouluna kuuluukin. Huomasin eilen, että otin joulun niin rennosti, että kamerakin pölyttyi kaapissa ja kuvasaldo on melkein täysi nolla, sillä puhelinkin lojui suurimmaksi osaksi pöydällä. Se kyllä hieman harmittaa, sillä joka joulu on tullut kuvia otettua. Olisin saanut hauskan kuvan siitäkin, kun Hugo makasi lahjakasassa kuusen alla ja halaili paketeja, mutta kaikki kuvausvälineet olivat tietysti jossain muualla. Ainolla meinasi puolestaan tulla aattona itku, kun hän mietti mahtaako mistään paketista löytyä Anna nukkea.

Aattona keitettiin riisipuuroa ja vain Matias ei siitä välittänyt. Hugo puolestaan pisteli menemään pari lautasellista. Koristeltiin yhdessä kuusi, katseltiin Joulupukin Kuumaa linjaa ja mies savusti meille vesisateessa kalaa. Lumeton joulu oli tämäkin ja piha kuin luistinrata. Mieheni ja minun vanhemmat, sekä mieheni veli ja siskoni tulivat meille saunomaan, josta siirryimme osa naapuriin syömään. Sen jälkeen palattiin takaisin meille ja sillä välillä pukki oli sitten tuonut lahjat kuusen alle. Joka kerta se lasten aito riemu iskee suoraan sydämeen ja palauttaa mieleen ne omat joulut ja sen innostuksen lahjoista. Onhan se hetki vain todella jännittävä.

Lahjoja oli ihan valtava kasa jälleen, kiitos vain kaikille tontuille. Lumi toimi lukijana ja oli siitä enemmän kuin innoissaan. Paketeista paljastui mitä ihanampia juttuja. Oli Vimman lettihousuja, lettikirjaa, Noshia, kirjoja, pari DVD:tä, Anna nukke, barbi, lentokonetta, radiohjattavia autoja, autorataa, Legoja, hammasharjoja, meikkejä, kynsilakkoja, huulirasvoja, pelejä, petivaatteita, valaisin, nuken sänky, nukkekotiin tarvikkeita ja pleikkari nelonen. Ja kaikkea muutakin mutten muista kaikkia, sillä paketteja oli paljon. Isovanhemmille ja siskolleni hommasin perinteisesti seinäkalenterit lasten kuvilla, lisäksi mukana oli vielä servettejä, suklaata ja teetä. Lahjojen avaamisen jälkeen vietettiin aikaa niiden rakkaiden ihmisten kanssa ja se on se paras osa koko joulussa.

Jokainen lapsista sai sitä mitä oli toivonutkin ja myös sellaista mitä eivät osanneet odottaa. Tytöt olivat esimerkiksi aivan haltioiossaan, kun paketeista paljastui jokaiselle lettihousut. Myös Hugo sai omat vihreänä. Matias sai sitten toisenlaiset housut, sillä hän ei enää lettiin pukeutuisi. Lumi sai myös lettikirjan ja nyt ollaan tehty tytöille lettejä. Yksi suuri yllätys oli myös pleikka nelonen, joka tuntui olevan varsinkin Matiaksen suosikki.  Ainon ilmettä en unohda, kun yhdestä paketista paljastui se paljon toivottu Anna nukke. Se onni mikä toisen ilmeessä oli tuntui parhaimmalta ikinä. Aino on nukkunut nukke kainalossaan ja pitää sitä aarteenaan.

Hugo ymmärsi nyt joulusta enemmän ja olikin paketeista ihan innoissaan. Tosin kun oli avannut puolet paketeista ei homma enää niin kiinnostanutkaan. Nyt kuitenkin kiinnosti lahjat eikä pelkkä paperi. Päivät ovatkin nyt olleet täynnä tekemistä, kun tuli niin paljon kaikkea kivaa tavaraa ja lelua.

Nyt kun lomaa on vielä pari viikkoa jäljellä ja mieskin lomailee viikon verran, niin saamme viettää perheen kesken paljon yhteistä aikaa. Mikä voisikaan olla enää parempaa. Nyt joululaulut hiljenee ja aletaan keräillä joulukoristeita takaisin laatikkoon odottamaan seuraavaa kertaa.

Meidän joulu oli täydellinen, millainen joulu teillä oli? Tuliko millaisia lahjoja? Oliko jokin ehdoton suosikki?
  

Joulu tulee ilman stressiäkin

Ajatelle, että aatto on jo huomenna, vaikkei sitä ulkona vallitsevasta säätilasta heti uskoisikaan. Lumesta ei ole enää tietoakaan ja tilalla on taas tämä pimeys ja märkyys. Noh, onneksi se ei lannista joulumieltä. Eskarilaisella ja koululaisilla alkoi ansaittu loma ja tämä tarkoittaa myös pientä helpotusta äidille, kun herätyskellon voi jättää virittämättä. Toisaalta tuo yksi herätyskello, tunnetaan myös taaperona, heräilee luultavasti normaaliin tapaan herätti kello tai ei. Kaikki valmistelut on vielä vähän vaiheessa, mutta olen todennut, että joulu tulee ilman stressiäkin.

Edellisinä vuosina olen noin viikkoa tai kahta ennen koittanut laittaa joulua kotiin. Kuusi on koristeltu ja laitettu esille jo hyvissä ajoin, jouluruoat on hankittua ajoissa ja paketit kääritty kääreisiin. Jotenkin on ollut koko ajan sellainen tunne, että on kiire keretä tekemään sitä ja tätä. Noh, tänä vuonna päätin jo hyvissä ajoin, että en meinaa vouhottaa. Sanoin joulustressille ei kiitos.  Kuusi laitettiin vasta muutama päivä sitten, jouluruoat haettiin vasta tänään päivällä, piparkakkutalo koottiin lasten kanssa vasta eilen, siivous on vielä tekemättä ja loput lahjat odottavat vielä kääreitä. No mutta onhan tässä vielä aikaa.

Tämmöinen rento asenne on tehnyt joulun odotuksesta vieläkin mukavampaa. Eilen kävin rentoutumassa ripsihuollossa ja ai että se pari tuntia ihan yksinään teki taas hyvää. Huomenna on aatto ja ajattelin keretä tänään hoitamaan kaikki mitä pitääkin. Näin lapsiperheessä tuo siivoaminen on järkevin jättää viime tippaan, sillä muuten saisin siivota kuitenkin uudestaan. Joten illasta luuttuan lattiat ja siivoilen jonkin verran. Kuusen lopullinen koristelu jätetään aattoaamuun ja mies saa hoitaa kinkun paistamisen tänään illasta ja yöstä.

Joulufiilikseni tuntuu nyt olevan kohdillaan. Niin kuin se tuntuu olevan koko muullakin perheellä, ja näin sen kuuluisikin mennä. Tärkeintä ei ole kiiltäväksi puunattu koti vaan yhdessä oleminen ja joulusta nauttiminen. Haluan, että lapset muistavat tulevaisuudessa joulujemme olleen stressittömiä ja sellaisia, jolloin tärkeintä oli yhdessä oleminen, kuinka katsottiin aamuisin yhdessä joulupukin kuumaalinjaa ja muita elokuvia vatsat täynnä ruokaa, kuinka aamut alkoi riisipuuron syömisellä ja kuinka käytiin koko porukalla saunomassa. En tahdo, että he muistavat joulusta sen, kuinka äiti yritti puunata kotia ja oli ihan hermoheikko jos kaikki ei ollut tip top.

Toivon, että teillä kaikilla lukijoilla on oikein ihana ja lämmin joulu, johon ei kuulu turhaa stressiä. Nauttikaahan läheisten seurasta ja hyvästä ruoasta, sillä se on joulussa juuri parasta. 

Mieheni on ollut synnytyksissä minun kallioni

Ah, tämä vauvakuume pistää väkisinkin selaamaan koneelta kuvia synnytyksestä, sekä muistelemaan kaikkea mitä niihin hetkiin on mahtunut. Yksi ihana asia niistä nousee ensimmäisenä mieleen ja se on onni siitä, että puolisoni on ollut synnytyksissä mukana. Oli synnytys ollut sitten pitkä tai lyhyt, niin mieheni on ollut synnytyksissä minun kallioni. Se johon tukeutua kivun tullessa. Hän on ollut se oma turvallisuuden luoja, vaikka olisikin vain istunut penkillä hiljaa selaten lehteä. Riitti, että hän vain oli paikalla.

Esikoisen synnytys oli pitkä, melkein seitsemäntoista tuntia. Sairaalassa taidettiin olla reilut kuusi, mutta nekin tuntui piinallisen pitkiltä. Tuolloin mieheni hieroi selkääni, lämmitti kaurapussia, soitti hoitajaa paikalle, piti kädestä, antoi juotavaa ja kesti kaiken urhollisesti loppuun asti, vaikka sairaala on paikka jota hän inhoaa yli kaiken. En tiedä miten olisin selvinnyt tuosta kaikesta ilman mieheni tukea. Lopulta se hetki, kun ollaan yhdessä tuijotettu pientä juuri syntynyttä lastamme on yksi tärkeimmistä ja onnellisimmista hetkistä koko elämässä. Siinä on niin vahva rakkauden tunne, ettei sen suurempaa tunnetta voi kokea.

Esikoisen synnytys kuitenkin oli sellainen, joka sai mieheni miettimään, haluaako mahdolliseen seuraavaan synnytykseen ollenkaan. Pahinta kaikista oli nähdä minut kivuissa, eikä sille voi tehdä mitään. Mutta luulen, että todella moni isä ja synnytyksessä oleva tukihenkilö kokee vastaavanlaista tunnetta. Puhuimme asiasta kun odotin toista ja onneksi sain mieheni jälleen tuekseni, sillä synnytys olikin aika nopea ja kivuton. Kun tiesi mitä on tulossa kipuun osasi varautua ja kroppa kesti mielestäni supistukset paremmin. Osasin jopa välillä rentoutua, joka auttoi huomattavasti. Tuolloinkin mies pääsi hieromaan selkää ja pitämään kädestäni.

Seuraavilla kolmella kerralla mies on tullut helpommin synnytyksiin. Tosin, niillä kerroilla lapset ovat syntyneet niin nopeaan, että hyvä jos olemme tajunneet, että vauva jo syntyi. Nämä synnytykset ovat olleet niin nopeita, että myös tämä synnyttäjä on ollut vauhdista välillä hämillään. Kivut ovat iskeneet kuin puskista ja olen ollut sen verran kipeä, ettei minuun ole voinut edes koskea. Esimerkisi viimeinen synnytys eteni niin huimaa tahtia, että viimeiset viisitoista-kaksikymmentä minuuttia olin kipeä ja silmät kiinni ollessani en edes tiennyt, onko mieheni vierelläni vai missä. No vieressä hän ei ollut, mutta minulle riitti tieto, että hän on samassa huoneessa ja ihan lähellä kuitenkin.

Voisin näin omasta puolesta sanoa isille, jotka ovat synnytyksessä mukana, että vaikka tuntuu ettet osaa tehdä mitään ja koet olosi sen vuoksi ehkä tarpeettomaksi, niin parasta on se, että kumppanisi tietää sinun olevan siinä. Tietää, että lähellä on ihminen, ketä tarrata kädestä, kenelle voi kiroilla ja huutaa kipua, kenelle voi vannoa ettei enää ikinä tulla tänne ja hetkessä perua sanat. Tietää, että se ihminen on kanssasi jakamassa yhtä maailman ihanimmista hetkistä. 

Synnytyksessä ei ole oikeaa tapaa toimia tai ole oikeita sanoja joita sanoa. On vain mentävä tilanteen mukaan. Joskus on ihan ok vain istua hiljaa tuolilla ja vaikka lukea lehteä. Joskus pitää hieroa selästä niin kauan, että omat kädet ovat siitä jo ihan väsyneet ja joskus pidetään kädestä, vaikka nainen tuntuisi sen runnovan. Kuitenkin kaikista tärkeintä on tukea ja olla läsnä. Jokainen sillä omalla tavallaan. Ei siis oteta paineita siitä. Ja jos synnytyksessä iskeekin komplikaatioita, niin on oman rakkaan tuki silloin korvaamatonta.

Olen kiitollinen miehelleni saamastani tuesta ja siitä, että hän on ollut läsnä vaikka se on välillä ollutkin vaikeaa katseltavaa. Olen myös kiitollinen siitä, että hän on ikuistanut pienen ensimmäiset hetket. Synnytykset ovat kokonaisuudessaan olleet upeita kokemuksia. Kivun kestää ja sen kärsiikin, kun palkintona on jotain niin upeaa kun oma lapsi. Se on tapahtuma, jota äiti ja tuskin isäkään koskaan unohtaa.

Onko sinun puolisosi ollut mukana synnytyksissä, vai kenties joku muu? Vai oletko ollut synnyttämässä ihan yksin?

Lahjavinkki - Pyyhkeestä nalleksi

Mietin pitkään, että mitä ihmettä antaisimme Matiaksen eskariopelle muistamiseksi näin jouluna. Tykkään yleensä tehdä itse ja niinpä kuumeisesti etsin mitä tehtäisiin. Vuosi sitten hän opetti meidän Lumia ja annoimme silloin hänelle kranssin, johon väkersin ruusuja suodatinpusseista. Tänä vuonna halusin jotakin erilaista ja onneksi yhdessä facebook-ryhmässä törmäsin ihan loistavaan videoon, idea ei siis ole omani. Videolla opastettiin kuinka käsipyyhkeestä saa tehtyä nallen. Niinpä muutimme pyyhkeen nalleksi.

Tämä on edullinen, mutta näyttävä lahja, joka on vielä todella yksinkertainen toteuttaa. Et tarvitse kuin uuden 70x50 kokoisen käsipyyhkeen, muutaman kuminauhan ja koristenauhaa. Ja muutamassa minuutissa sinulla on nalle. Koitin kuvata tähän pienet ohjeet, jossa käytin meidän vanhaa pyyhettä mallina, jos joku innostuu kokeilemaan. Linkitän loppuun vielä videon ohjeisiin.

1. Taita pyyhe toisesta reunasta keskelle

2. Ala rullata pitkältä sivulta keskelle

3. Toista sama toiselle puolelle

4. Taita pyyhe keskeltä kahtia

5. Avaa pyyhe ja kierrä keskikohdasta

6. Sen jälkeen taita toinen osa toisen päälle niin, että paksummasta päästä jää nallelle jalat.

7. Laita nallen kaulan ympärille kuminauha

8. Muotoile korvat, päätä ja laita kädet hyvin sivuille

9. Lopuksi laita nauhasta rusetti nallen kaulan ympärille ja korviinkin voi halutessaan laittaa pienet rusetit. Valmis!

Tässä lupaamani linkki videoon, jonka mukaan itse tuon nallen olen tehnyt. Nallellehan voi halutessaan laittaa vaikka silmätkin ja paketoida kivasti. Postauksessa oleva harmaa nalle lähtee tänään Matiaksen opettajalle. Toivottavasti hän pitää siitä.

Elämäni kamalin ja ihanin joulu

Näin aikuisiällä minulla on kaksi joulua, jotka ovat jääneet erityisin hyvin mieleeni. Toinen niistä sen kamaluuden ja toinen sen ihanuuden takia. Toisessa joulussa koettiin suuri menetys ja toisessa taas saatiin elämän paras joululahja, jota parempaa en ole koskaan saanut. Vuonna 2007 oli kamalin joulu, kun jouduin kokemaan kipeän keskenmenon raskausviikolla 10. Tämä tapahtui muutama päivä ennen joulua ja jatkui vielä sen jälkeenkin. Tuo joulu on jäänyt mieleen sen synkkyydellä. Se sisälsi paljon kipua ja kyyneleitä. Tässä on muutamia otteita mitä olen siltä ajalta kirjoittanut ylös.

"Kolme viikkoa takaperin tein positiivisen testin. Kuinka onnellinen sitä voikaan olla noista kahdesta viivasta. Mutta olisi pitänyt luottaa siihen ääneen joka minulle hoki, että älä nyt innostu, kaikki ei taida olla ihan kunnossa. Ehkä tämä ei olisi silloin tuntunut näin pahalta."

"Olen ollut niin kipeä, keskenhän se meni. Tapahtui se mitä eniten pelkäsin ja josta se ajatus koitti minua varoittaa. En kuitenkaan olisi uskonut, että joulu kuluu lääkkeellisessä tyhjennyksessä. En olisi kuvitellut, että sikiö on ollut sisälläni kuolleena jo yli neljä viikkoa. Että en voinut katsoa näytölle, kun lääkäri sanoi ei valitettavasti löydy sykettä. Samalla kun viereisessä pedissä oli äiti, jonka vauvan vahva sydän jumpsuttu kovaa kyytiä. Olin katkera. Rakensin pilvilinnoja jotka olivat sortuneet. Olin lääkkeellisessä tyhjennyksessä ja se oli kamalaa. Kahdeksan tuntia lääkkeellisiä supistuksia ja paljon hyytymiä. Kipua joka ei johda mihinkään. Tyhjyys. Tyhjennys kuitenkin kai onnistui ja pääsen viettämään joulua kotiin. Iida on isin kanssa koristellut kuusenkin." 

"Joulu tuli ja meni, mutta kivut jatkuu. Voisiko tämä tuska jo loppua. Ihan kuin vauvan menetys ei olisi ollut jo tarpeeksi kova pala. Tuli Tapaninpäivä ja olen jälleen sairaalassa. Kohtuni ei tyhjentynytkään ja sisältäni kiskottiin isoja hyytymiä kolmen kätilön voimin. Se sattui, mutten enää jaksanut välittää, henkinen kipu on isompaa. Joko tämä kärsimys nyt loppuisi."

Toinen joulu joka on jäänyt erityisesti mieleeni on kuusi vuotta takaperin. Elettiin vuotta 2010 kun 20.12. yöllä pienellä pojalla olikin yhtäkkiä kova kiire maailmaan. Pika vauhdilla syntynyt pieni poika täytti tuona jouluna sydämeni rakkaudella. En olisi koskaan voinut toivoa niin ihanaa lahjaa. Pääsimme sairaalasta jouluksi kotiin ja se joulu meni täysin tutustuessa uuteen perheenjäseneen. Vaikka kuusen alta paljastui tuona jouluna mitä ihanempia lahjoja, oli paras saamani lahja minun sylissä.

Molempiin jouluihin mahtuu valtavasti muistoja, kipua ja kyyneleitä. Toisessa ne kaikki ovat positiivisia. Molempina vuosina joulu on jäänyt hieman puolitiehen. Toisena jouluna joulu oli musta ja muistan varmaan aina sen kivun ja pelon mikä minulla oli. Muistan sen huono äiti fiiliksen, kun en kyennyt kivuiltani järjestämään esikoiselle parasta joulua. Muistan kuinka minun ollessa sairaalassa, mieheni oli tyttäreni kanssa hakenut ja koristellut kotiin kuusen ja kuinka he olivat tehneet auton ratista kuusenjalan, koska eivät olleet löytäneet oikeaa. Muistan kuinka itkin kun pääsin kotiin. Olin niin onnellinen siitä mitä minulla oli, mutta samalla takaraivossa jyskytti ajatus siitä, mitä minulla olisi voinut olla.

Joulu 2010 jäi myös laittamatta, mutta tuolloin vuodatin onnen kyyneleitä. Saatiin koristella kuusi yhdessä, laulettiin samalla joululauluja ja syliteltiin pientä aarretta. Tuona jouluna opin, että joulu tulee ilman suurta sähellystä. Joulu voi olla hyvä vähemmälläkin laittamisella, tärkeintä on että kaikki rakkaat ovat lähellä, kaikki ovat terveitä ja jokaisella on hymyssä suu.

Tulen tuskin koskaan unohtamaan näitä jouluja. Toista sen kamaluuden ja toista sen ihanuuden takia. Nämä joulut ovat myös nitoneet miestäni ja minua yhä vain läheisemmiksi ja lujemmaksi tiimiksi. Toivon että tästä joulusta tulee iloinen ja rakkaudentäyteinen joulu.

Mikä on sinun ihanin ja kamalin joulu?

Nämä te halusitte tietää joulustamme

No niin sitten olisi näiden jouluisten kysymysten ja vastausten vuoro. Kiva, että niitäkin tuli näin joulun alla. Mutta sen pisemmittä puheitta tässä nämä nyt ovat. Ja älä huoli, näitä ei ole niin paljon kuin mitä oli edellisessä postauksessa kysymyksiä, hih.

Minkä verran satsaatte lasten lahjoihin? Tuleeko paketteja myös sukulaisilta, kummeilta ym? Ja missä vietätte tämän tulevan joulun?
Omille lapsille ostetaan kaksi-neljä lahjaa per nenä. Tänä vuonna saavat meiltä sekä pehmeitä, että kovia paketteja. Paketteja tulee myös osalta kummeilta ja sukulaisilta. Mitään järjetöntä lahjamäärää ei toivota. Sellaista järkevää ja ne mitä lapset toivovat pyritään aina toteuttamaan. Ennen aattoa sitten katson, että jokaisella olisi suunnilleen sama määrä lahjoja ja täydennän sitten vielä jollakin pienellä, jos jollain lapsista on vähemmän.
Joulu vietetään täällä meillä, jotta lasten ei tarvitse istua autossa. Isovanhemmat ja täti ja setä viettää joulua meillä. Näin kaikki tärkeät on saman katon alla. Näin olemme tehneet jo monen vuoden ajan.

Kun joulu on tulossa niin tällainen yksinkertainen kysymys että miten vietätte joulua? Onko mitään jouluperinteitä?
Aamulla keitetään riisipuuro ja katsellaan yhdessä telkkaria tai lähdetään ulos. Syödään ensimmäinen ruoka kotona. Kannetaan saunalle puita ja lämmitellään se päiväksi. Mummut, pappa, vaari ja setä sekä täti tulevat meille saunomaan. Sitten mennään naapuriin (mummulaan) syömään, jonka jälkeen on pakettien avaamista (meille ei tule joulupukkia, vaan paketit ilmaantuvat kuusen alle sillä välin, kun ollaan naapurissa syömässä) ja sitten kahvit, glögit ja kuivakakut unohtamatta suklaata. Sen jälkeen vain lahjoihin tutustumista, yhdessä oloa, myöhään valvomista ja kinkun sulattelua. Vähän tähän tyyliin joka joulu.

Oletko jouluihminen?
Kyllä olen. Tykkään joulusta, mutta en kauheasti laita sitä kotiin, johtuen siitä, etten ole löytänyt sellaisia koristeita yms mitä miellyttäisi. Punaista kun en tänne pahemmin halua, esim verhoihin ja muihin tekstiileihin. Lasten tekemät joulukoristeet pääsevät aina esille.

Mitä toivot joululta?
Yhdessä oloa, terveyttä, lunta, hyvää ruokaa, lasten naurua, rakkautta

Lemppari jouluherkku?
En ole niin hirveä jouluruuan fani, mutta savukala, kinkku ja maksalaatikko on hyvää. Ja jos on kalkkunaa, niin se voittaa kyllä kinkun.

Mitä toivot joululahjaksi?
Itselleni en toivo mitään. Oikeasti, minusta on kivempi katsoa kun muut avaa lahjoja kun saada niitä itse. Joka vuosi on tullut jotakin pientä. Joskus saan villasukkia ja ne on kyllä parasta. Niitä kun menee vuodessa useampi pari, hih. Miehen kanssa ei olla ostettu toisillemme mitään enää moneen vuoteen. 

Lopuksi pari kysymystä teille lukijoille. Mitä sinä toivot joululahjaksi itsellesi? Mikä sinusta on joulussa parasta?

Ps. Vielä tänään kerkiät osallistua ihanan vapaavalintaisen By Pinja korun arvontaan! Arvonta päättyy tänään klo 23:59. Arvontaan pääset tästä.

Arvonta: Voita itsellesi By Pinja koru

Monelle on varmasti tuttuja By Pinjan upeat korut? Nämä korut ovat kyllä todella kauniita ja väriyhdistelmät ovat vain niin herkullisia. Itse rakastan noita pastillin sävyjä ja niillä saa kivasti piristystä vaatteisiin.

Imetysaikana koru oli todella tarpeellinen. Hugo tykkäsi pitää siitä kiinni ja näin itse säästyin suurimmilta raapaleilta. Pienet kädet alkoivat heti rinnalle päästyä hapuilemaan korua ja kun siitä sai kiinni, pystyi keskittyä syömiseen. Sitä näkyä on ikävä, kun poika nukahti rinnalle tissi suussa, samalla kiinni pitäen tuosta korusta. Koru on ollut myös kätevä kun poika oli paljon manducassa. Siinä hän sai samalla puristella korua ja silikoniset helmet tuntuivat kivalta myös suussa. Jos hän sattui vetämään liian lujaa, napsahti koru auki.

"By Pinja -silikonikorut antavat pienille sormille mielenkiintoista näperreltävää ja äidille jotain tyylikästä! Korujen idea on antaa pikkukäsille turvallista näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy nipistelyltä ja hiuksista kiskomiselta. Korut sopivat myös pureskeltavaksi hampaiden tehdessä tuloaan."

Nyt kun imetysaika on takana päin, käytän  tuota korua edelleen. Nyt minulta löytyy myös toinen koru, jonka löysin Kaksplussan pikkujouluissa järjestetyssä aarteenetsinnässä. Nämä korut eivät siis todellakaan ole pelkkä imetyskoru, vaan erittäin kaunis koru, joka sopii monen äidin kaulaan. Moni ei edes huomaa, että helmet siinä ovat silikonia, ennen kuin kokeilevat. Nämä korut siis sopii todella hyvin käyttöön, vaikka lapsi olisikin isompi. Ja näitähän saa myös lapsille, jolloin äiti ja tytär voivat samistella. Aivan mahtavaa, eikö? Toinen koruni kertoo myös tarinan. Sen viisi helmeä kuvastavat väreiltään lapsiani. On kolme vaaleanpunaista ja kaksi vaaleansinistä. Koru voi siis kertoa myös jonkin tarinan.

Koska joulu on jo ihan ovella, on ihana voida ilahduttaa jotakin tämmöisellä kauniilla korulla. Niinpä pistetään pystyyn kiva arvonta, jossa voit voittaa itsellesi, tai antaa vaikka ystävälle lahjaksi, yhden vapaavalintaisen By Pinja korun.

Miten pääset mukaan arvontaan? Kirjoita tai linkitä blogini kommenttikenttään, millaisen korun valitsisit By Pinjalta. Arvonta alkaa nyt 16.12. ja päättyy sunnuntaina 18.12. klo 23:59. Arvon voittajan maanantaina ja ilmoitan siitä hänelle maanantaina henkilökohtaisesti, joten pidähän huoli, että laitat mukaan toimivan sähköpostiosoitteen.

Kaikille oikein paljon onnea arvontaan ja muistakaa vinkata tästä myös ystävälle, nämä Pinjan korut ovat vaan niin parhaita.

*Postaus toteutettu yhteistyössä By Pinjan kanssa. En hyödy linkkien klikkaamisesta.

Nämä asiat te halusitte tietää

Mistä vielä unelmoit (joku muu vastaus kuin kuudes lapsi)
Unelmoin ihan uudesta kodista. Kodista, jonka rakentaisimme mieheni kanssa yhdessä ja kaikki olisi yhdessä tasossa. Unelmoin myös kätilönkoulutuksesta ja hyvästä työpaikasta.

Mikä olet ammatiltasi ja oletko ehtinyt töitä tehdä?
Olen koulutukseltani ravintolakokki, mutta lopulta tuo ala ei tuntunutkaan yhtään omalta. Muita töitä on tullut tehtyä paljonkin, enne kuin jäin kotiäidiksi ja lapsia tuli neljä putkeen.

Lempivärisi?
Tykkään paljon turkoosista

Lempibiisisi?

En osaa kyllä nimetä yhtä. Olen aika kaikkiruokainen musiikin suhteen.

Lempileffa?
Tämä on helppo. Se on monta vuotta ollut sama ja se on Notting Hill

Suosikki Disney klassikko elokuvasi?

Hhmm, se taitaa olla Tuhkimo

Lempiruoka?
Lehtipihvi on aina hyvää samoin kuin itsemaustettu kana ja riisi, jossa on sitruunapippuria.

Lempivuodenaika? 

Kevät ja kesä. Jos näistä pitää valita, niin vastaa kesä.

Lempieläimesi?

Koira se taitaa olla.

Lempikirjasi?
Täytyy sanoa, että luen todella vähän kirjoja, joten tähän en osaa vastata mitään. Lastenkirjoista paras on Arvaa kuinka paljon sinua rakastan.

Minkälainen siivoaja olet?
Tykkään että olisi perussiistiä ja siivoan useasti päivässä. Mutta päivisin syntyy väkisinkin sotkua ja olen oppinut kestämään sitä. Muuten kaikki päivät kuluisi vain tavaroita keräillessä. Pölyjen pyyhkimistä ja ikkunoiden pesua inhoan.

Onko sinulla ystäviä joita tapaat säännöllisesti?
On. Nähdään yhden ystävän kanssa useammin ja muiden kanssa sitten hieman harvemmin. Jokainen minulle niin mahdottoman tärkeä.♥

Ehditkö harrastamaan jotain?
Tällä hetkellä bloggaamista sekä koiran kanssa lenkillä käymistä. Muuta harrastusta en ole nyt kaipaillut.

Mikä väri olisit?
Tämä oli paha kysymys. Sanoisinko, että sekä keltainen että turkoosi. Olen iloinen, aika aurinkoinen ja samalla kuitenkin rauhallinen, empaattinen ja tasapainoinen.

Haluaisitko vielä monta lasta lisää jos saisit itse päättää koko asian?

En tiedä kuinka monta niitä oikein olisikaan, jos saisin itse päättää, hih. Jos totta puhutaan, niin ei hajuakaan, mikä se määrä lopulta olisi joko tämä viisi tai ehkä pari enemmän.

Millaisia tulevaisuuden unelmia/sunnitelmia sinulla on?
Unelmista puhuinkin tuolla ylempänä ja suunnitelmat ovat aika samaa luokkaa. Suunnitelmana on tässä jossaikin vaiheessa palata työelämään tai hakea uudestaan kouluun. Ensin kuitenkin olen ainakin vuoden vielä kotona. 

Minkä neuvon antaisit äidiksi tulevalle?
Luota omaan arviointikykyysi. Muista, että sinä tunnet oman lapsesi parhaiten. Poimi neuvoista talteen vain ne  omasta mielestäsi tärkeimmät.

Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? Entä miehesi vanhempiin?
On oikein hyvät sekä omiini, että mieheni vanhempiin.

Mikä on paras/tärkein asia jonka olet oppinut lapsuudenkodistasi?
Toisen arvostaminen ja huomioon ottaminen.

Jos ultrassa olisi näkynyt jotain poikkeavaa tai olisi jopa ollut tiedossa vammainen lapsi, mitä olisit tehnyt?
Tämä kysymys on sellainen, jota olen pohtinut jokaisessa odotuksessa. Tämä on myös asia, johon ei oikein kykene vastaamaan, ennen kuin tilanne olisi tosi. Mutta jos ultrassa selviäisi jotakin poikkeavaa, ensin tietysti kaikkiin tutkimuksiin ja sitten niiden perusteella jatkoa.

Toivotko perheenne vielä kasvavan?
Kyllä täällä taas kuumeillaan.

Missä näet itsesi 10 vuoden päästä? 
Toivottavasti asumassa itse rakennetussa talossa ja työskentelemässä jossakin kivassa työssä. 

Jos voisit toivoa ihan mitä vain mitä se olisi?
En osaisi päättää vain yhtä, niinpä toivoisin viisi toivetta lisää.

Mitä tekisit jos voittaisit lotosta 200000000e?
Maksaisimme jäljellä olevan lainan pois, rakentaisimme uuden kodin ja ostaisimme uuden auton.

Jos olisi tilanne että sinulla on vain kymmenen minuuttia aikaa pakata, mitä ottaisit mukaan?(10 tärkeintä)

Riippuu millainen tilanne on ja olenko lähtemässä jonnekin yksin vai koko perheen kanssa. Mutta kamera, rahapussi, vaatetta, puhelin, jos lapset tulee mukaan niin unikaverit, (ulkoinen kiintolevy, jos tilanne sellainen, että se olisi vaarassa tuhoutua,). Riippuu kyllä niin tilanteesta mitä pakkaisin.

Milloin olet kokenut arjen kaikkein raskaimmaksi (mikä lapsiluku/ minkä ikäiset lapset) Eli vaikeutuuko arki sitä mukaa kun lapsiluku kasvaa vai onko kyse enemmänkin siitä missä ikävaiheessa lapset ovat? 
Mielestäni enemmän vaikuttaa se, missä iässä lapset ovat. Yksi vaihe on jäänyt elävästi mieleen, kun meillä oli kolme lasta. Esikoinen oli paljon vanhempi, kuin seuraavat kaksi, jotka olivat kuin paita ja peppu. Pienen ikäeron vuoksi heistä tuli toisilleen läheiset ja leikkivät usein keskenään. Tuolloin vanhinta ei pahemmin huolittu mukaan. Lisäksi silloin jylläsi Lumin reuma, joten ehkä se siksi on jäänyt mieleen ja olihan tuolloin arki rankkaa. Myös aina vauvan synnyttyä ensimmäiset pari viikkoa on olleet vähän raskaita, kun kaikki ovat hieman sekaisin uudesta tilanteesta. Lapsiluvun kasvaminen on opettanut minua olemaan rennompi ja että rutiinit on kaiken a ja o. Tilanne muuttuu varmasti kertaheitolla raskaammaksi, kun palaan joskus työelämään ja lapsien kanssa ei ole enää niin paljon aikaa vietettäväksi. 

Mikä olisi yksi asia, minkä haluaisit ainakin lasten oppivan elämästä sinulta?

Toisten kunnioittaminen (ja huomioon ottaminen).

Oletko koskaan ollut edes minuutin ajan kateellinen lapsettomille ystävillesi heidän omasta ajastaan?
Tottakai, eiköhän jokainen välillä ole. 

Mitä tekisit, jos saisit viettää kokonaisen päivän yksin?
Voisin koittaa nukkua pitkään, käydä rauhassa suihkussa, lähteä ostoksille ja poiketa rauhassa jonnekin ystävälle teelle. Voisin myös käydä kampaajalla ja ripsihuollossa. Ottaisin varmasti kaiken irti ja koittaisin rentoutua. 

Mistä rutiinista tai säännöstä pidät ehdottomasti kiinni arjessanne tekivät muut perheet tuon asian sitten millä tavoilla vain?
Toisia ei tönitä, haukuta, kädestä ei oteta, pitää osata sanoa kiitos ja anteeksi. Viikolla mennään nukkumaan ajallaan, mutta viikonloppuna saa valvoa. Karkit kuuluu karkkipäivään, paitsi nyt joulukuussa on suklaakalenterit yms. Ruokaa maistetaan, ja jos ei tykkää ei tarvitse syödä enempää. Siinä nyt muutama esimerkki.

Millaisissa asioissa korostat lasten yksilöllisyyttä etkä esim. käske jokaista lasta toimimaan juuri samalla tavalla aina?
Kohtelemme lapsia aina yksilöinä ja koska ovat niin eri ikäisiäkin, niin siinäkin tulee jo toimittua jokaisen kohdalla eri tavalla. Esimerkiksi kotitöissä pyydämme lapsia auttamaan siinä asiassa, josta tiedämme heidän selviytyvän ja että siitä jää hyvä mieli. Lapsemme ovat myös luonteeltaan erilaisia, joten siksikin heidän kanssaan tulee toimittua erilailla. Esikoinen on aina halukas auttamaan ja tekee asioita omatoimisesta, kun taas puolestaan Matias vaatii enemmän patistusta, jotta asiat tulee hoidetuksi.

Millainen on koko perheenne unelmaviikonloppu?
Ollaan tykätty kesäisin lähteä veneilemään. Sitten mennään saunomaan, uimaan sekä syömään saareen. Se on sellainen asia, mitä koko perhe aina odottaa. Talvisin taas sellaiset viikonloput on kivoja, kun tehdään yhdessä jotakin koko perhe. Kuten pulkkaillaan, herkutellaan, katsotaan elokuvaa ja lämmitetään sauna. 

Jääkö teillä omasta mielestä riittävästi parisuhde aikaa ja myös omaa aikaa?
Parisuhteelle jää aikaa nyt lähinnä silloin, kun lapset on menneet nukkumaan. Yhteistä aikaa voisi olla enemmänkin, mutta tällä hetkellä ollaan tyytyväisiä siihen vähäänkin.

Mitä teillä syödään välipalaksi?
Yleensä erilaisia hedelmiä, viiliä, jugurttia, leipää, kiisseliä, muroja, vispipuuroa, rahkaa. Joskus harvoin pullaa, pannaria, jäätelöä, vanukasta. 

Mikä on parasta puuhaa lasten kanssa?
Yhdessä tekeminen, oli se sitten mitä vaan. Askartelu, jalkapallon pelaaminen, pulkkailu, hassuttelu, piiloleikki. Se kun kuulee lasten aidot naurut saa siitä itselle niin hyvän mielen ja huonokin päivä pelastuu. Toki kaikkeen kuuluu aina, että homma menee kiukuksi, mutta pääosin lasten kanssa puuhastelu on niin hauskaa.

Mitä asioita arvostat parisuhteessa?
Toisen huomioon ottamista ja tukemista, rehellisyyttä ja yhdessä tekemistä. 

Mitäs teidän koiralle kuuluu?
Koiralle kuuluu hyvää. Tuossa hän touhottaa joukon jatkona, välillä liikaakin. Kovasti on minun perään ja seuraa paikasta a paikkaan b, mutta tämä toki ymmärrettävää kun olen kotona. Hieman hän rauhoittui, kun kesällä vietiin miehisyys ja muutos on ollut oikein positiivinen.

Miten teillä hoidetaan iltapuuhat ja nukkumaanmeno? Sujuuko joutuisasti vai pitääkö jokaista lasta paimentaa pesulle, yöpuvunvaihtoon ym.?
Pääosin hoidetaan se miehen kanssa yhdessä. Minä yleensä Hugon, koska hänen kanssaan menee eniten siinä aikaa. Muuten ollaan koko porukalla vessassa pesemässä hampaita ja me sitten niitä tarkastelemme siinä, kumpi ehtii. Suihkuun ainakin pienimmät usein haluaa porukalla ja vanhin taas yksin. Yöpuvut menee yleensä mukisematta päälle. Aika hyvin on meidän illat sujuneet sen jälkeen, kun Aino viimein hyväksyi ja antoi isinkin auttaa iltapuuhissa. Toki joukkoon mahtuu niitä iltoja, kun hammaspesulle saa huudella moneen kertaan.

Luetaanko lapsille iltasatu, kuka saa valita, kuuntelevatko kaikki?
Meillä on vanhin nyt tykännyt lukea satuja. Nyt ollut paljon tilanteita, kun kaikki eivät ole halunneet samaa satua ja välillä on sitten jäänyt lukematta. Päivällä sitten luen Ainon kanssa aika paljon kirjoja ja isommatkin haluaa välillä tulla niitä kuulemaan. Monesti lapset myös selaavat kirjoja omissa sängyissä, jos ei löydy satua joka miellyttäisi kaikkia. Ollaan kyllä myös välillä tehty niin, että jokainen saa vuorollaan valita sadun.

Onko kaikilla sama nukkumaanmenoaika vai menevätkö nuorimmat muita aikaisemmin nukkumaan? Ja nukahtavatko kaikki sen verran ajoissa, että ehdit viettää edes hetken omaa aikaa/aikaa miehen kanssa?
Kaksi pienintä menee usein nukkumaan kahdeksan pintaan ja kolme isointa viimestään yhdeksältä. Vanhin valvoo joskus viikolla kymmeneenkin, mutta usein valot sammuu yhdeksältä. Kun pienemmät ovat menneet nukkumaan, niin on meillä aikuisilla aikaa. Ollaan kuitenkin ensin ihan omissa oloissa jonkin aikaa ja vasta myöhemmin sitten vietetään yhteistä aikaa. Mennään yleensä nukkumaan puolilta öin, niin ihan hyvin siinä jää aikaa.

Mitä tunteita lapsen reuma herätti?
Ihan ensimmäinen tunne oli pelko, sillä en tiennyt sairaudesta oikein mitään. Ensimmäiset kaksi vuotta oli kaaosta ja mietin usein, että miksi Lumin piti sairastua. Mietin myös olisiko syy ollut minussa, menikö missä vikaan. Mutta kun kahdesta ensimmäisestä vuodesta selvittiin osasin jo käsitellä asiaa. Nyt se on osa Lumin ja meidän arkea. Nyt suurimpana toiveena on, että Lumi siitä joskus paranisi.

Mua kiinnostaisi teidän eteinen. Miten sinne mahtuu kengät, takit, haalarit ja muut?
Meillä on todella pitkä ja kapea eteinen, joka on oikein suurperheen kauhu. Naulakoita on kahdeksan kappaletta, jonne saadaan ripustettua takit, kengille on pitkä kaksikerroksinen teline, jonka olen kyhännyt tiilistä ja sellaisista levyistä..siitä tuli aika kiva ja tarpeeksi iso. Sitten Ikean hyllyihin laitettu jokaisella omat laatikot. Säilytysjärjestelmää ollaan tässä nyt miettimässä ja jossain vaiheessa sellainen eteiseen tuleekin. 

Kierrätätkö vaatteita ja tavaroita lapselta toiselle? Vai kaikille omat ja uudet...
Juu jonkin verran kierrätetään. Riippuu vaatteen kunnosta ja siitä jaksanko enää katsella niitä. Kun myy vanhaa pois, pääsee ostamaan uutta tilalle ja toki muutenkin ostan jos löydän jotakin kivaa. Kirppareitakin tulee jonkin verran kierrettyä.

Jos mietit nyt lastenne luonteita ja mieltymyksiä, niin mihin ammattiin uskoisit heidän tulevaisuudessa päätyvän?
Hih, tämä oli hauska. Esikoinen, voisi olla kiinnostunut jostakin mikä liittyy eläimiin, Lumi puolestaan voisi olla sopiva hoitoalalle, Matias insinööriksi tai jokin automekaanikko, Aino voisi sopia sosiaalialalle ja Hugo taas sellainen yleismies, hih. Hänestä kun vielä vaikea sanoa mihin voisi soveltua.

Osallistuuko teillä lapset kotitöihin? Jos niin mihin onko esim tiskivuorot?
Osallistuu jokainen omalla tavalla. On pyykkien ripustamista, paikoille viemistä, imurointia, astianpesukoneen tyhjäystä ja täyttöä, lelujen keräämistä ja pölyjen pyyhkimistä. Imuroinnista syntyy usein tappelu, sillä jokainen haluaisi imuroida. Vähän päivien mukaan katsotaan kuka tekee mitäkin, vai onko edes mitään kotitöitä.

Saatteko jotain tukea Lumin sairauden vuoksi? 
Tällä hetkellä ei. Sairauden tilasta riippuen, ollaan välillä saatu vammaistukea.

Kun on monta lasta, niin näkeekö heissä jonkin yhden saman asian, josta he ovat samanlaisia? Vai onko "pareja", jotka ovat keskenään sitten jossain samanlaisia?
Luonteeltaan Iida, Hugo ja Aino ovat aika samanlaisia, kuin myös ulkoisesti. Sitten taas Lumi ja Matias ovat keskenään aika samanlaisia melki joka asiassa. Paljon rauhallisempia, ainakin välillä..

Onko joku lapsista joukosta erilaisin tai ovatko jotkut lapsista erittäin identtisiä?
Kaikista heistä löytyy kyllä samaa näköä ja luonteenpiirteitä. Iida, Aino ja Hugo tuntuvat olevan sellaisia sähköjalkoja, kun taas Lumi ja Matias rauhallisempia, mutta myös tuo sähköinen puoli löytyy. Iida ja Aino ovat olleet kolme ja neljävuotiaana hyvin samannäköiset. Vauvana Matias ja Hugo ovat olleet kuin yksi ja sama vauva, aivan kopiot toisistaan. Mutta kasvaessaan molemmilla ihan selvät omat piirteet.

Kirjoitit joskus postauksen teidän kodista ja sen sijainnista, ja siellä viihtymisestä. Haluaisin kysyä mitä asialle nyt kuuluu?
Asialle kuuluu aika samaa. Paitsi, että nyt sain suostumuksen, että olohuone laitataan uuteen uskoon. Jos se vaikka vähän helpottaisi, vaikkei se toki tätä tilannetta paljoa muuta. Tosi on kuitenkin se, että tästä ei niin vain eroon pääse. Toivon kipinä kuitenkin elää, että joskus koittaisi se vaihe, kun haaveeni voisi toteutua. Se koska se tapahtuu on vielä auki.

Suuri kiitos kaikille kysymyksiä esittäneille. Niitä tuli aivan huikea määrä ja pahoittelen, että vastaamisessa kesti. Nyt on kuitenkin kaikkiin vastattu, osaan kuumetokkurassa, ja koitin hieman jaotella niitä eri osioihin. Jouluiset kysymykset ja vastaukset niihin julkaisen erillisessä postauksessa.