Heinäkuun sillisalaatti (ja arvonnan voittaja)

Huh, täytyy kyllä sanoa, että heinäkuu on ollut aikamoista menoa täynnä. Lasten kanssa reissaaminen on kyllä oikein mukavaa mutta ihan tällä tahdilla ei kyllä pitkään jatkaisi. Mukavia muistoja jäi kuitenkin tältä kuukaudelta valtavasti. Eilen kurvailin ystävän luokse päällystämään ja koristelemaan täytekakun. Parisen tuntia aikaa ilman lapsia ja samalla jutustelua ystävän kanssa lisänä kiva tekeminen niin kyllä oli oikein mukavaa. Ensimmäistä kertaa koristelin kakun jossain muualla kuin kotona ja onneksi muistin kaiken tärkeän pakata mukaan.

Tänään heitettiin pieni reissu lasten kanssa Tampereelle, kun vietiin Iida kummitädilleen kolmeksi päiväksi kyläilemään. Sen jälkeen mentiin porukalla vielä hieman kaupoille sekä käytiin hakemassa mäkistä hampparit mukaan. Kiva pieni reissu oli sekin. Tuolla reissulla kävin myös ihailemassa erilaisia rattaita ja että kuinka paljon kaikkia kivoja onkaan myynnissä. Minun on ehkä pakko jossain välissä saada vielä ne uudet. Mies on sitä mieltä etten tarvii, mutta kyllä minä tarviin tai siis Hugo. Pitää kyllä nyt ensin myydä nuo meidän vaunut pois nurkista niin sitten voi alkaa suunnitella muita.

Lapsilla alkaa koulu ja esikoulu reilun viikon kuluttua. Siis oikeesti, mihin ihmeeseen tämä loma näin äkkiä hupeni? Seuraavat päivät koitetaan ottaa lomasta vielä mahdollisimman paljon irti, mutta samalla hieman rauhoittaa tahtia ja kai se pitäisi päästä tästä lomarytmistäkin pikkuhiljaa eroon. Ja kuinkahan kummassa sekin meinaa onnistua kun rytmit on olleet kyllä ihan mitä sattuu. Noh, eiköhän se tästä jotenkin suttaannu. Elokuun aikana Ainolla alkaa myös kerho kerran viikossa ja kyllä on varmasti outoa olla yksin kotona Hugon kanssa kun muut lapset ovat poissa. Hieman jännittävä syksy siis tiedossa, mutta eiköhän kaikki lähde sujumaan hyvin.

Elokuussa Iida täyttää jo yksitoista ja juhlimme Hugon yksivuotis syntymäpäiviä. Vietämme miehen kanssa myös kuusivuotis hääpäivää. Vaikka ohjelmaa piisaa elokuussakin, niin uskon että aikaa blogille ja etenkin kirjoittamiselle on taas enemmän. Paljon on aiheita joista kirjoittaa, mutta aikaa on vain puuttunut. Tämä postaus oli tämmöinen heinäkuun sillisalaatti. Toivottavasti teillä oli oikein mukava heinäkuu ja toivottelen jo iloista ja lämmintä elokuuta. 

Blogissani ollut Vimman kesäkassi arvonta on päättynyt ja arvonta on suoritettu. Voittajaksi selviytyi Anonyymi nimimerkki tii_na_l. Onnea. Laitan sinulle pian sähköpostia.

Päivä Särkänniemessä viiden eri-ikäisen lapsen kanssa

Keskiviikkona +25 astetta lämmintä, aurinkoa, hento tuuli, neljä aikuista, viisi lasta, paljon kikatusta ja jännitystä mahanpohjassa. Kesän odotetuin reissu on nyt viimein takana. Särkänniemi, tuo paikka jossa pitää joka kesä käydä, paikka jossa on paljon hyviä muistoja omasta lapsuudesta ja paikka jossa rakennetaan hyviä muistoja nyt omille lapsille. Ja kyllä pitää sanoa, että takana on jälleen niin onnistunut päivä. Miten sujui päivä Särkänniemessä viiden eri-ikäisen lapsen kanssa?

Olimme Särkänniemessä jo parikymmentä minuuttia ennen kuin Koiramäki avasi ovensa. Koiramäki aukeaa tunnin ennen huvipuistoa eli klo 11. Suosittelen menemään paikalle hyvissä ajoin, niin auton saa jätettyä mahdollisimman lähelle puistoa. Koiramäki on oiva paikka varsinkin perheen pienimmille, mutta kyllä nuo isoimmatkin siellä malttoivat olla juuri ainakin sen tunnin. Jo tuli kiire huvipuiston puolelle kun tuli kuulutus, että puisto avautuu. Isompien ollessa miesten kanssa koskiseikkailussa piipahdimme me naiset pienten kanssa akvaariossa. Aika huikeita kaloja. Siskoni kävi lasten kanssa kurkkaamassa myös alakerrassa, itse jäin Hugon kanssa ylös, sillä rattaiden kanssa ei lähdetty portaita könyämään alas.

Iida ylitti nyt 140cm rajan joten pääsi kaikkiin isompien laitteisiin. Ja kyllä me sitten mentiin. Vuorotellen aina joku oli tytön kanssa hurjissa laitteissa. Yhdessä testattiin myös uusin laite X ja olihan se aika kyytiä. Täytyy sanoa ettei edelleenkään ole tornadon voittanutta. Siinä laitteessa voisin istua vaikka kuinka monta kertaa. Nyt kävin vain neljä. Iida kävi nyt kaikissa laitteissa joihin ei vielä vuosi sitten päässyt ja taisi se hänenkin lemppari olla tornado kun kävi siinä kuusi kertaa.

Koska meitä aikuisia oli monta pystyimme jakautumaan hyvin, lapset kun luonnollisesti halusivat eri laitteisiin. Jos olisimme olleet mieheni kanssa lasten kanssa ihan kahden olisi toiset aina joutuneet odottelemaan, että siirrytään toiseen paikkaan jossa joko isommat tai pienemmät pääsevät laitteisiin. Iida kun ei halunnut mennä laitteisiin yksin, kuka nyt haluaisi, niin nyt oli kiva kun yksi aikuisista pääsi aina mukaan. Mukana siis minun ja mieheni lisäksi oli siskoni sekä mieheni ystävä. Molemmat ovat Lumin kummeja ja siskoni on vielä Hugonkin kummi.

Lapset ovat ihan erilaisia luonteeltaan. Lumi tykkää rauhallisemmasta menosta eikä tykkää jos ottaa mahasta. Lumin lemppari laite oli kuulemma taikajoki. Matias ja Aino ovat puolestaan samanlaisia hurjapäitä kuin Iida. Aino meni kaikkiin laitteisiin mihin vain pääsi ja samoin teki Matias. Ainon lemppari taisi olla kantti x kantti sekä crazy bus. Matias ihastui täysin tukkijokeen ja majakkaan. Aino taisi päästä yhteensä kymmeneen laitteeseen ja koska on alle 100cm niin pääsi täysin ilmaiseksi. Suurimmassa osassa kuitenkin piti/sai olla vanhempi mukana. Vaikka joku laite oli toisesta "lällympi" niin innoissaan menivät esimerkiksi Ainon kanssa leppäkerttuun yms.

Hugo puolestaan oli innoissaan jo pelkästä katselusta ja katseli joko sylistä tai rattaista sitä menoa ja meininkiä. Hugo nukkui myös parin tunnin päikkärit ja sen aikana äiti pääsi piipahtamaan tornadossa sekä tukkijoessa. Löydettiin aina hyvin varjoisia paikkoja jonne rattaat sijoittaa. Herättyään myös Hugo pääsi nauttimaan muutamista laitteista ja kantti x kantti taisi olla hänen ehdoton lemppari. Ainakin hän sätki sylissäni ja nauraa käkätti innoissaan. Myös isommista sisaruksista oli hauskaa, kun Hugo tuli muutamaan laitteeseen mukaan. Olen kyllä niin ylpeä pienestä pojasta, joka jaksoi koko pitkän päivän niin hienosti. Hänen kanssaan on niin helppo mennä ja touhuta. Ja kuinka suloinen hän oli heiluttaessaan sisaruksille laitteisiin tai kun itse tulin jostain laitteesta pois.

Päivä sujui kyllä jotenkin niin hyvin, että jopa hieman yllätyin. Missään vaiheessa ei iskenyt itselle sellaista oloa, että joku lapsista nyt pääsi vähemmän laitteisiin kuin toinen. Myös jokainen aikuisista pääsi kivasti nauttimaan laitteiden pyörityksestä. Lisäksi välillä lapsista oli ihan hauska katsoa kun sisarukset olivat jonkin laitteen kyydissä. Itse nautin suunnattomasti, kun näin lasten hymyjen ulottuvan korviin asti, kuinka ne riemunkiljahdukset tuli suoraan sydämestä ja se jännitys mikä oli juuri ennen laitteeseen menoa. Kuinka heistä jokainen selitti innoissaan autossa kuinka kiva päivä oli ollut ja mikä laite oli hurjin tai mukavin.

Olimme Särkänniemessä alusta loppuun asti, eli koko  y h d e k s ä n  tuntia. Pitää kyllä sanoa, että olen niin ylpeä jokaisesta lapsesta. Vain kolme viidestä kiukutteli ja vasta ihan lopussa. Kukaan ei nimittäin olisi halunnut lähteä. Seuraavaa kesää ja uutta reissua on jo suunniteltu, heh. Onneksi tässä on muutakin ohjelmaa. Ehkä parin viikon kuluttua meillä puhutaan jo muustakin kuin Särkänniemestä.

Mitä sinulle kuuluu?

Eikös ole tullut komeat rusketusrajat kengistä, heh?

Tuttu kysymys varmasti monelle? Kuinka moni kertoo omat kuulumiset? Yleensä kerrotaan ensin nopeasti että hyvää kuuluu tai se perus ihan hyvää ja sen jälkeen mitä kaikille muille perheenjäsenille kuuluu paitsi itselle. Miten se aina meinaakin mennä niin? Miten omien kuulumisien kertominen voi olla niin vaikeaa? Tai ajatellaanko me liikaa sitä kuvitteleeko toinen, että valitan jos sanon väsyttävän. Kuinka kiva olisi voida nukkua kokonaisia öitä, juoda tee/kahvi rauhassa ja olla hetki ihan yksin.

Moni vanhempi saattaa olla väsynyt, muttei kuitenkaan puhu siitä. Tai jos onkin niin ettei sitä itse tiedosta. Moni kaipaisi omaa aikaa, muttei kehtaa pyytää apua. Monelle päivät saattaa olla selviytymistä päivästä toiseen, muttei kehtaa myöntää sitä. Usein kysytään, että mitäs lapsille kuuluu, sujuuko koulu hyvin, onko kavereita yms. Silloin ei ainakaan tule omia kuulumisia kerrottua. Moni äiti saattaa salaa toivoa, että joku huomaisi avun tarpeen, sillä jollekin avun pyytäminen voi olla suuri kynnys. Esimerkiksi jos vauva on kovin itkuinen ovat vanhemmat välillä kovilla. Suosittelenkin, että kertokaa rohkeasti läheisille ja ystäville kuulumisianne, vaikkei niitä edes kysyttäisi.

Niinpä minä nyt kerron mitä minulle kuuluu. Kiitos minulle kuuluu nykyään hyvää. Jokin aika takaperin olin hieman tyytymätön elämääni ja tuntui että ryvin pohjamudissa. Nyt kaikki näyttää taas hyvältä. Olen liikkunut paljon ja saanut sen myötä lisää virtaa. Lakkasin eräs päivä kynteni ja varpaankynteni  räikeän punaisella kynsilakalla. Ai että kuinka pieni juttu voi piristää. Välillä ainainen pyykkääminen ja siivoaminen ottaa päähän, mutta olen antanut itselleni lepopäiviä ja opetellut ettei kaiken tarvitse olla aina niin tip top. Olen tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Olen löytänyt itselleni uusia ystäviä, mikä on ihan mahtava juttu. Olen välillä hieman väsynyt, mutta nukun nykyään jo hieman paremmin kuin hetki sitten. 

Viimeisten päivien ajan olen ollut enemmän reissussa kuin kotona ja se on ollut erittäin virkistävää. Omassa kodissa välillä meinaa kaatua seinät päälle, varsinkin kun se ei edelleenkään tunnu sellaiselta paikalta, jossa haluaisin loppuelämäni viettää. Vaikka reissaaminen on aika rankkaakin välillä, niin kyllä maiseman vaihdoksella on ollut positiivinen vaikutus. Kerronpa myös sen, kuinka vauvavuoden vedellessä viimeisiään olo on haikea ja samalla onnellinen. Päällimmäinen tunne on kuitenkin haikeus.  Kohta meillä ei ole enää vauvaa, nyyh. 

Nyt kun kerroin hieman omia kuulumisiani niin kysyn sinulta, juuri sinulta mitä kuuluu?

Huisin hauska viikko

Olipas viime viikolla ohjelmaa, on tullut samalla pidettyä hieman lomaa bloggailusta tai ainakin siltä se on tuntunut. Tiistaina oltiin Ähtärissä, josta pääset lukemaan täältä. Keskiviikkona jatkoimme matkaa Tuuriin. Siellä kävimme ensin katsastamassa uuden Muumileikkipuiston, joka olikin aivan mahtava. Lapset olivat innoissaan ja Aino sinkoili paikasta toiseen kauhealla vauhdilla. Ongelmaksi muodostui vain se ettei hän olisi halunnut jakaa puiston kivoja juttuja, kuten kaukoputkea, muiden lasten kanssa. Lopulta meno meni sellaiseksi, että poistuimme puistosta huutava tyttö kainalossa. Onneksi puistoilua oli takana jo tunnin verran ja tarkoitus oli muutenkin kohta jatkaa matkaa. Ja itku sekä kiukku unohtui kuitenkin äkkiä ja kävimme tilanteen läpi ja selitin miksi lähdettiin.

Olikin kulunut jo pisempi tovi viime visiitistäni Tuurin kyläkauppaan, vaikkemme kovin kaukana asukkaan. Olihan siellä taas tavaraa ja nähtävää. Lapset kyllä tykkäsi, vaikka kaupan loppupäässä alkoi väsy jo painaa pieniä jalkoja. Hyvin kuitenkin jaksoivat ja pikaisen syömisen jälkeen olivat jo valmiita siirtymään Miljoona Tivoliin.

Olimme olleet tivolissa noin 10 minuuttia kun Aino menetti hermonsa ensimmäisen kerran. Siskoni jäi tivoliin kolmen vanhimman kanssa kun itse menin tivolin ulkopuolelle rauhoittelemaan ja puhumaan Ainon kanssa. Kymmenen minuutin kuluttua oltiin takaisin tivolissa. Ei kuitenkaan aikaakaan kun asiat ei mennyt miten Aino tahtoi ja draamaa oli luvassa. Tuostakin selvittiin ja lopulta vietimme oikein kivan päivän Miljoona Tivolissa. Ainolla on nyt tosiaan hieman haasteellinen vaihe menossa, mutta aina jossain vaiheessa tämmöinen kausi iskee kun hermot menee kun asiat eivät sujukaan toivotulla tavalla. Ei se helppoa ole tuon uhmakkaan kanssa, mutta onneksi nämä kiukustumiset yleensä menee aika nopsaan ohi ja voidaan jatkaa kesken olleita touhuja. Muistuttaa kuulemma minua pienenä, heh.

Tivolista ajelimme sitten kotiin. Purin osan tavaroistamme ja pakkasin uusia laukkuun,  sillä torstai aamuna ajoimme koko perheen kanssa ensin tayssiin, jossa Lumilla oli silmäpoli. Hän on valitellut toista silmäänsä paljon, melkein päivittäin jo kuukauden ajan. Päätimme että tilanne vaatii ehdottomasti tarkastuksen. Onneksi kaikki näytti olevan kunnossa. Saimme kuitenkin mukaan silmätippoja, jotka ovat siis ihan vettä. Niillä voi sitten välillä huuhdella silmää, jos siltä tuntuu. Silmäpolilta ajeltiin mummulaan jonne jäin lasten kanssa kun mieheni suuntasi neljän päivän työkeikalle.

Torstaista sunnuntaihin onkin ollut sitten aika haipakkaa menoa ja tekemisen puutetta ei ole ollut ollenkaan. Oli mahtavaa olla kerralla pisempi aika lasten mummulassa ja niillä omilla kotikulmilla. Ai että nautin kyllä joka hetkestä. Niille kulmille kun voisin vielä joskus muuttaa takaisin. Puistoja on monta ihan lähellä ja niitä nyt kierrettiin lasten kanssa. Oltiin ulkona metsästämässä Pokemoneja, hih kyllä mekin siihen ainakin vähän hurahdettiin, käytiin uimarannalla, kaupoilla ja vietettiin aikaa yhdessä. Mummulan pihalta löytyi myös valtavan kokoinen perhosen toukka. Googletuksella selvisi sen olevan puuntuhooja perhosen toukka. Sitä siinä tuijoteltiin pitkä tovi.

Olipas meillä huisin hauska viikko. Jos viime viikolla oli paljon kaikkea kivaa, niin ei tämäkään viikko huonommaksi jää. Tällä viikolla on ainakin Hugolla ryhmäneuvola, yhden ihanan bloggaajan luona kyläilyä, Särkänniemessä pitäisi pistäytyä ja lisäksi vähän kakkujuttujakin. Ihanaa kun riittää ohjelmaa ihan melki joka päivälle.

Nyt ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja nautitaan niistä helteistä mitä se tuo nyt mukanaan, pus.

Lettiä siellä ja lettiä kesäkassissa (sis. arvonnan)

Kerroinkin teille jo jokin aika siitä kuinka olen löytänyt kaksi vaatemerkkiä joihin olen hurahtanut, rakastunut, hullaantunut, vimmaantunut...heh. Toinen niistä merkeistä on VIMMA. Vimma on suomalainen vaateyritys jonka tuotteet valmistetaan joko kotimaassa tai lähituotantona Virossa. Valmistusmateriaalina on  pääosin käytetty luonnonmateriaaleja. Aika mahtavaa, eikös?

Itse löysin Vimman sattumalta niin, että eräänä iltana selatessani nettiä ja muistaakseni jotakin blogia, näin vilaukselta lettikuviolliset housut. Iskin niihin silmäni heti. No petyin tietysti kun en heti tällaisena mullekaikkihetijanyt -ihmisenä niitä itselleni saanut. Mutta tuolloin selvitin heti mitä merkkiä nämä ihanuudet olivatkaan. Nyt näitä Vimman ihania vaatteita ja kuoseja tulee yhä useammalla vastaan, mikä on aivan mahtava juttu. Kun aikoinaan sain itselleni ne kauan haluamani lettilegginssit, niin jäin koukkuun. Oli pakko ostaa toiset ja sitten kolmannet ja...No nyt kaapista löytyy muutamat eri kuosia olevat legginssit ja uudet on jo kiikarissa. 

Täytyy sanoa ettei varmaan ole kulunut päivääkään, etten olisi Vimman leggareita jalassani pitänyt. Niihin on helppo yhdistää yläosia ja ne piristävät niin kivasti. Isona plussana on se, että niissä riittää puntissa hyvin pituutta. Itse olen 172cm pitkä ja omistan pitkät jalat. Joten todella kiva juttu, että puntti on pitkä. Lisäksi näissä on muuten aika korkea vyötärö. Ensin itse sitä hieman oudoksuin, mutta totuin siihen nopeasti ja oikeastaan se on aika hyväkin juttu. Tällä hetkellä vaatekaapista löytyy monet legginssit, mutta yläosillekin olisi tarvetta.

Oma lempikuosini on ehdottomasti Maija Louekarin suunnittelema letti. Ja ette usko kuinka onnellinen olin kun postilaatikosta löytyi Vimman ihanaakin ihanampi lettikuvioinen *kesäkassi. Kangaskassit ovat mukavan monikäyttöisiä ja tämä on vielä kivan tilavakin. Kangaskassin materiaali on 100% luomupuuvillaa. Onkin kiva kertoa teille lukijoille, että nyt teillä on mahdollisuus voittaa ihana lettikuviollinen kesäkassi, sain nimittäin arvottavaksi yhden kassin.

Arvontaan voivat osallistua kaikki. Muistathan laittaa kommenttiin myös oman toimivan sähköpostiosoitteen ja anonyymit muistakaahan nimimerkki. 

- Yhden arvan saat kun kommentoit tai linkität blogini kommentikenttään mikä kaikista Vimman kuoseista on sinun suosikkisi. 
- Toisen arvan saat olemalla blogin rekisteröitynyt lukija tai jos seuraat meitä joko instagramissa tai facebookissa. 
- Muistathan kertoa monella arvalla olet mukana.

Arvonta alkaa nyt 23.7. ja päättyy 29.7. klo 23.59
Vinkkaa ihmeessä arvonnasta myös ystävillesi.

Kurkatkaahan ihmeessä Vimman Facebook ja instagram.
Postaus toteutettu yhteistyössä www.vimmacompany.com
*Kesäkassi saatu

Ähtärin eläinpuistossa

Tätä reissua oli suunniteltu ja odotettu. Vihdoin koitti se päivä kun edessä oli reissu kohti Ähtärin eläinpuistoa sekä mökkiä. Matkaan lähdimme lasten sekä äitini ja siskoni kanssa. Mutta ennen matkaan lähtemistä aiheutti pakkaaminen harmaita hiuksia. Voitte varmasti kuvitella, kun tämmöinen kööri lähtee liikkeelle niin tavaraa "tarvitaan" paljon. Todellisuudessa puolet oli turhaa mutta niitä olisi voinut tarvita. Ja yllättäen unohdin pakata itselleni pitkähihaisen, onneksi autosta löytyi yksi. Kyseessä oli vain yhden yön ja kahden päivän reissu ja tavaran määrästä olisi helposti voinut luulla, että olemme suunnilleen muuttamassa, heh. Kun sitten saimme sullottua itsemme kokonaan autoon suuntasimme auton nokan kohti määränpäätä. Ensimmäisen vartin aikana ainakin kaksi kysyi, joko kohta ollaan perillä.

Ähtäriin saavuimme perille kahden aikaan päivällä ja meille jäi aikaa kiertää eläinpuisto nelisen tuntia. Mukana oli rattaat sekä manduca. Lisäksi otimme vielä kärryt, joissa Aino kökkikin suurimman osan päivästä. Lisäksi kylmälaukku kulki siellä kätevästi. Välillä niitä oli ikävä kuljettaa perässä, mutta todellisuudessa ilmankaan ei oltaisi tämän porukan kanssa selvitty. Ja kuten näihin lapsiperheiden reissuihin kuuluu niin eipä kauankaan kun Aino kiukutteli jo ensimmäistä kertaa. Syy voi olla ihan pienikin, mutta jos se ei neitiä miellytä, niin sen saa kyllä huomata. Heh, kehen lie on tullut. No mutta näistä yleensä selvitään pienellä itkulla (joskus itkupotkuraivarilla), huutamisella ja lopulta mökötyksellä. Kyllä siinä jo mielessä kävi, että kuinkahan jaksaa koko kiekan, mutta hyvin se sujui. Kolme kertaa taisi Ainolla olla huonompi hetki ja eläimet kuulemma haisi. Mutta aika helpolla päästiin.

Eläimistä lapset odotti jostain syystä kovasti susia. No ne onneksi löytyi perimmäisimmästä aitauksesta auringosta loikoilemasta. Lapset näki sudet ja hyvä niin, sillä ainakin saukot, ahma ja ilvekset jäivät näkemättä. Lopulta lasten ja meidän aikuisten suosikeiksi valikoitui karhut ja varsinkin ne pienimät. Niitä katseltiinkin pitkä tovi ja kenelläkään ei ollut kiire eteenpäin. Pystyi jopa samaistumaan hieman karhuemoon, joka makoili kalliolla ja katseli lastensa temmellystä rauhallisin mielin välillä päätään kohottaen, että minne se yksi hävisi. Ihan huippu tapauksia.

Eläinpuiston kiertämiseen meillä taisi mennä 3h40min,  eli kerettiin juuri kiertämään ennen puiston sukeutumista. Jos meinaa mennä vielä kotieläinpuolelle ja syödä pidemmän tovin kuin puoli tuntia eväitä niin kannattaa kyllä varata reilusti aikaa. Lisäksi Ähtärissä on mahdollista mennä myös kotieläin puoli ja silloin tuo neljä tuntia tuskin piisaa. Lapset kyllä jaksoi kierroksen todella hyvin. Hugo torkkui välillä unet manducassa ja istuskeli välillä rattaissakin. 

Eläinpuiston jälkeen ajelimme mökille (Ähtäri Zoo Campingiin), joka sijaitsi ihan eläinpuiston vieressä. Matka oli kivan lyhyt, mökit siistejä ja niin hienolla paikalla. Oli pomppulinna, minigolffia, leikkipuistoa sekä kiva ranta jossa kävimme kahlailemassa. Viihdyimme kyllä todella hyvin. Illalla lapset eivät olisi malttaneet mennä ollenkaan nukkumaan, mutta viimein yhdeltätoista kaikki lapset olivat unessa.  

Ilma vaihteli aika paljon. Välillä päälle sai pukea pitkähihaista ja välillä aurinko lämmitti oikein kunnolla. Mutta eipä tuo viileäkään haitannut. Kaikilla oli oikein mukavaa ja päivä oli oikein onnistunut. Lisäksi oli oikein kiva päästä hieman mökkeilemään.

Oletteko te käyneet tänä kesänä Ähtärin eläinpuistossa? Jos ette, niin suosittelen. On kyllä joka kerta yhtä ihana paikka.

Yksitoista kuukautta

Yksitoista kuukautta jo ikää tällä,

suloisella pienellä höpöttelijällä.

Riemun kiljahduksia ja höpinää,

niistä tämä poika huolen pitää.

Joka päivä hymylläsi valloitat

ja syliini nopeasti kapuat.

Voi tuota pientä tänttähäärää

joka täällä kodissamme häärää.

Enää kuukausi, ajatelkaa. Pian meillä ei asu enää vauvaa vaan taapero. Tämä vauvavuosi on ollut aivan ihana ja Hugo on niin valloittava pieni poika. Kuinka hän voikaan oppia koko ajan noin nopeaan uutta, kuinka onnellinen hän on siitä että hänen kanssaan touhutaan, kuinka hän ottaa kasvoista kiinni ja tulee suu ammollaan kohti poskeani ja jättää kivan ison kuolajäljen, toiselta nimeltä suukon poskelleni. Kuinka hän pyytää kädet ojossa syliin ja kuinka hän morjestaa kaikille. Kuinka siitä pienen pienestä vauvasta on kasvanut jo iso vauva. Kuinka nopeaan tämä aika on kulunut.

11kk iässä hän

Nukkuu omassa sängyssä ja nukahtaa sinne vaihtelevasti. Välillä hetkessä ja nyt useimmiten mennyt tuntikin.

Menee nukkumaan noin 19:30-21 välillä ja herää aamuyöstä noin klo 04-05 jolloin laitan hänet useaan kertaan maate ja annan tutin suuhun sekä unipupun kainaloon

06-07 välillä poika herää ja otan hänet kainalooni tissille. Sen jälkeen joko nousemme ylös tai nukumme vielä hetken.

Nukkuu yöllä monesti vatsallaan

Päikkäreitä nukutaan yhdet tai kahdet. Niiden pituus vaihtelee valtavasti ja ensimmäisten päiväunien pituudesta riippuu nukkuuko toisia ollenkaan.

Jos nukkuu vain yhdet, niin illat ovat aika kitinää kuudesta eteenpäin

Tykkää olla todella paljon Manducassa

Käyttää öisin Liberon 4-koon teippivaippoja ja päivisin käytössä Liberon 4-koon housuvaippa

Pottailemme päivittäin edelleen hyvällä menestyksellä

Vaatekokona on 74cm vaatteet

Poimii näppärästi lattialta kaikki pienet esineet ja kivet ja laittaa ne salaman nopeasti suuhunsa. Sen jälkeen konttaa kovaa kyytiä pakoon.

Pärisyttelee, nikkaa silmää, kiljuu, karjuu ja naksuttelee kielellään

Kovasti höpöttelee omaa kieltä mammammaa, papapaa, tätätää

Morjestaa aina tutun nähdessään ja vilkuttaa niin suloisesti

Liikkuu pääosin konttaamalla, mutta ryömii vielä välillä

Osaa mennä hienosti istumaan

Nousee ihan joka paikkaan seisomaan

Alas tulemisessa vielä hieman petrattavaa. Usein seisoo sohvaa vasten ja kun haluaa alas, niin karjuu tai huutelee äitiä apuun omalla kielellä

Välillä päästänyt huomaamatta irti ja seissyt hetken aikaa ilman tukea, kunnes havahtuu ja nappaa nopeasti jostain kiinni

Työntää pientä tuolia ja kävelee pieniä matkoja sen perässä. Taaperokärryn osto olisi edessä

Tykkää ryömiä ylitseni jos makaan lattialla

Availee laatikoita ja tyhjentää ne lattialle

Kenkäteline tyhjennetään monta kertaa päivässä. Samoin lehtipino on kiva levittää

Jos astianpesukoneen luukku on raollaan osaa Hugo avata sen ja sen jälkeen hän kiipeää kannen päälle istumaan

Ulkoillessa parasta on konttailla trampoliinilla, nurmikolla, koittaa kävelyä äidin avustamana, koittaa potkia palloa, keinua ja istua hiekkalaatikolla lapioimassa hiekkaa tai paukuttaa kahta lapiota yhteen

Suussa edelleen vain kaksi hammasta

Kuolaa välillä aivan järkyttävästi

Hugo sormiruokailee osittain, myös lusikalla syömistä harjoiteltu edelleen

Ruoalla saa vettä nokkamukista

Hapanmaitotuotteista raejuusto ihan lemppari

Syö päivässä neljä kiinteää ruokaa

Tissillä piipahtaa päivän aikana 5-6 kertaa

Välillä, onneksi harvoin saattaa puraista syödessään

Hampaiden harjaaminen on mukavaa puuhaa. Hammaslääkärin ohjeistuksella tahnaa käytetään vain iltaisin (koska Hugo ei osaa sylkeä sitä pois)

Kynsien leikkaaminen naurattaa

Ei pelkää enää suihkua ja nyt kylvyn sijasta istuukin mielellään suihkun lattialla

Leikeistä palikkatornin kaataminen saa aikaan hervotonta hekotusta

Myös Brion puinen amppari jossa on naru on kiva lelu. Naru kädessä hän konttaa ja katsoo välillä kai amppari vielä seuraa

Nyt starttaa viimeinen vauvakuukausi. Tuntuu että siitä kun Hugo syntyi on vain ihan hetki aikaa ja silloin kuvittelin että siihen kun kirjoitan näitä postauksia on tuhottomasti aikaa. Niin se aika vain kului ja nyt ollaan tässä. Laitan alle taas linkit aiempiin kuukausi poatauksiin. Olen välillä itsekin palannut katsomaan niitä ja onhan Hugo ollut niin pieni.

Yksi kuukautta

Kaksi kuukautta

Kolme kuukautta

Neljä kuukautta

Viisi kuukautta

Kuusi kuukautta

Seitsemän kuukautta

Kahdeksan kuukautta

Yhdeksän kuukautta

Kymmenen kuukautta

Ihan metsässä

Mitä tarvitaan että lauma lapsia viihtyy eikä kukaan valita että on tylsää? No vaikka nuotio, makkaraa, mehua, ystäviä ja metsä. Me vietimme oman sekä ystäväperheen kesken eräs päivä mukavan reilun parituntisen juuri noissa merkeissä. Ja mikä parasta illalla uni tuli suht nopeasti melkein jokaiselle. Nimittäin Hugon nukahtaminen kestää nykyään helposti yli tunninkin.

Lapset keräsivät metsässä innoissaan mustikoita, etsivät sieniä, juoksivat ja pomppivat lätäköissä ja menivät hippaa. Nuotiolla paistettu makkara maistui hyvin niin lapsille kuin aikuisillekin. Tämä oli ensimmäinen kerta meidän perheelle kun kävimme tuolla laavulla ja pitää kyllä sanoa että oli oikein kiva paikka. Maasto oli lapsille erittäin helppokulkuista ja oli sen verran avaraa, että näki ja kuuli missä lapset menivät. Yleensä olemme olleet tässä lähellä metsässä, jonne on kulku heti takapihaltamme. Nyt oli kiva viettää aika perheen sekä ystävien kesken. Lapset kun viihtyvät niin hyvin keskenään ja leikit tuntuu sujuvan. Samalla aikuiset pääsevät höpisemään niitä aikuisten omia juttuja.

Itikoita oli todella vähän. Mitä nyt tämä äiti huvitti väkeä juoksentelemalla ampiaista pakoon. En vaan ymmärrä miksi niiden pitää lennellä minun perässä, hyi. Paniikki siis iski, kunnes pääsin tuosta eroon. Hyttyset eivät onneksi kiusanneet joten mustikoita sai kerättyä ihan rauhassa. Lumi keräsi hyvän satsin ja niistä leivottiin sitten lasten kanssa yhdessä herkullinen mustikka-mansikkapiirakka.

Tämmöiset retket ovat niitä jotka jäävät lapsilla mieleen. Tai ainakin omasta lapsuudesta sitä muistaa juuri niitä pieniä juttuja. Lasten mielikuvitus on niin valtava, että metsässä löytyy vaikka mitä tekemistä ja edessä voi olla suurikin seikkailu. Aina ei tarvitse keksiä ihmeellistä ja kallista tekemistä, sillä lopulta juuri ne pienet jutut voi jäädä paremmin mieleen. Vaikka tämmöiset pienet metsäretket parhaassa seurassa.

Mustikkapiirakka:

125g voita

vajaa desi sokeria

1 kananmuna

0,5 dl vehnäjauhoja

4dl kaurahiutaleita

puoli teelusikallista leivinjauhetta

Täyte:

3 dl mustikoita

mansikoita haluamasi määrä

Kermaviili päällinen:

2dl kermaviiliä

1,5 tl vaniliinisokeria

0,5 dl sokeria

1 kananmuna

- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna vatkaten

- Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet sekä leivinjauhe

- Levitä pohja voideltuun vuokaan

- kaada mustikat pohjan päälle ja lisää mansikansiivuja

- Sekoita kermaviili ja muut aineet keskenään ja kaada se marjojen päälle

- Paista 30-35 min 175 asteessa

alkuperäinen ohje täältä

Diagnoosi: Parantumaton raskaus/vauvakuume

Minulla on kauhea raskauskuume!! Siis oikeasti vetäkää minut takaisin maanpinnalle täältä haaveilemasta! Näen joka puolella raskaana olevia naisia, enemmän kuin hetki sitten, joten todellakin taudinkuva on selvä. Diagnoosi: kärsii parantumattomasta raskaus/vauvakuumeesta. Hoito: Potilas kieltäytyy toistaiseksi ainoasta hoitomuodosta, joka on raskaaksi tuleminen. Koittaa selviytyä ilman. Koska tällainen kuume nyt pääsi iskemään päätin lievittää sitä kurkkaamalla postauksiani taaksepäin. Kröhöm, se taisi olla suurin virhe sitten aikoihin, sillä minä haluan tommosen masun taas!! Varmaan nyt imetys ja Hugon kasvaminen tekee tepposet kun tämmöisiä ajattelen. Vai tästäkö se loppuelämän taistelu raskaus/vauvakuumetta vastaan nyt alkoi, en kestä!

Vuosi sitten oli minun ensimmäinen äitiyslomapäivä. Annoin itselleni luvan alkaa laittaa loppuja vauvaa varten valmiiksi. Olin iloinen, että odotus oli sujunut helposti ja mietin miltä vauvamme mahtaa syntyessään näyttää. Onko hän kopio veljestään vai näyttääkö enemmän siskoiltaan. Pitää kyllä sanoa, että Hugo oli ihan ilmetty kopio veljestään. Kirjoitin myös siitä kuinka olin kuullut kommenttia mahani pienestä koosta viikkoihin nähden. Ajatella, että noista pohdinnoista on jo vuosi aikaa, vaikka minusta tuntuu siltä kuin se olisi tapahtunut ihan hetki sitten. Muistan edelleen nuo hetket niin hyvin. Muistan kuinka rakastin silitellä vatsaani, muistan kuinka odotin jo pienen syntymää, mutta samalla toivoin ettei raskaus loppusi vielä.

Muistan kuitenkin myös kärsineeni menettämisen pelosta. En koko ajan, mutta usein kuitenkin. Jännitin jos jokin meneekin vinoon, jos vauva ei ollut liikkunut niin tökin masua jolloin sain mojovan tökkäisyn takaisin, älä äiti töki! Suunnittelin tulevaa, laitoin innoissani kaikkea valmiiksi pientä varten. Suunnittelin tulevaa elämäämme isona perheenä.

Nyt tuo rakkaus lähentelee jo yhdentoista kuukauden ikää. Enää hujaus ja vauvasta tulee taapero. Kuinka olenkaan nauttinut tästä ajasta, kuinka paljon olen pitänyt pientä sylissäni, lähellä ja silitellyt sekä suukottanut suloisia  poskia. Kuinka olen ollut onnellinen siitä että tuo pieni poika on rikastuttanut elämäämme näin paljon. Kuinka tuntuu että meinaan edelleen pakahtua siitä onnesta kun se haaveilemani viides on saatu onnellisesti syliin ja olen saanut seurata hänen kasvuaan.

Menettämisen pelko on läsnä edelleen ja Hugon ollessa pieni se oli suorastaan valtava. Tarkistin yöllä ties kuinka monta kertaa, että vieressä nukkuva poika hengittää edelleen. Pelkäsin hieman joka kerta nukkumaan mennessä hengittääkö pieni kun laitan käden hänen päälleen. Se tunne on edelleen joka kerta yhtä helpottava kun lasken käden pienen päälle (tarkistan kyllä edelleen kaikki lapset joka ilta) ja rintakehä liikkuu ylös sekä alas. Välillä jos pieni nukahtaa syliini en malttaisi laskea häntä sänkyyn. Silittelen hänen hiuksiaan ja kuuntelen pientä tuhinaa. Kuinka se hetki juuri silloin on niin täydellinen. Kuinka suurta rakkautta tunnenkaan häntä kohtaan. Miten valtavasti sitä voikaan rakastaa sitä pientä ihmistä. Yksitoista kuukautta on vähän, mutta silti tuntuu kuin Hugo olisi kuulunut elämäämme jo ikuisuuden.

Rakastan varmaankin siksi raskaana olemista niin paljon, koska palkinto siitä on jo viisi kertaa ollut jotain sanoinkuvaamattoman täydellistä. Olisinko valmis vielä uudestaan, no todellakin. Mutta mies ei. Se on kai jonkin sortin ongelma, heh. No oikeasti nyt on hyvä juuri näin, kauhistelijat voi huokaista, hih. Lisäksi voisiko kaikki mennä vielä hyvin seuraavallakin kertaa? Sitä kun ei koskaan tiedä. Nyt nautin täysin tästä, mutta joudutte varmasti vielä useaan otteeseen lukemaan kuinka odotus/vauvakuumeilen, sillä raskaus ja vauvat on minun heikkouteni.

Huijaan lastani

Kyllä, näin siinä on päässyt käymään. Tosin enhän sitä mielelläni tee, mutten ole enää keksinyt muuta vaihtoehtoa. Toisaalta taas tämä on lapsen etu, joten luulen tästä hyötyvän ihan kaikkien. Mistä sitten on oikeastaan kysymys?

Lumin pistämiset on nyt hoidettu kotona ja ne ovat sujuneet hyvin. Itse pistoksissa ei ole mitään ongelmaa ollut sen ensimmäisen kerran jälkeen, mutta kun neljä tuntia pistoksen jälkeen annetaan foolihappo alkaa ongelmat. Tyttö ei halua tulla ollenkaan keittiöön, keksii milloin mitäkin tekosyitä tai juoksee oksentamaan/kakomaan pönttöön. Tai sitten ottaa foolihapon kaakaon seassa ja oksentaa sen monesti joko hetki sen jälkeen tai jo muutaman kulauksen otettuaan. Tai sitten on hyvä päivä ja kaakao pysyy sisällä. Siinä vaiheessa kun näin miten tyttö melkein itkua väänsi tietäen että lääke on otettava, päätin että tämä saa nyt loppua. En kestä katsoa kuinka paha olo minun tytöllä on ja en todellakaan halua kiusata häntä näillä lääkkeillä.

Olemme koittaneet kaikkea mahdollista tapaa antaa lääke ja pähkäilin, miten ihmeessä saisimme lääkkeen menemään. Kunnes eräästä ryhmästä luin, että heillä lääke piilotetaan, eikä lapsi edes tiedä syövänsä sellaista. Ihan mahtavaa, näin meidänkin olisi pitänyt toimia alusta asti, mutta no kaikki ei tule mieleen. Ja koska en halunnut valehdella Lumille, että foolihapon syömisen voi lopettaa, päätin kokeilla vain piilottaa sen.

Pistospäivänä sitten mursin salaa tabletin ja piilotin sen tytön iltapuuroon. Jännitin hieman syökö tyttö varmasti koko puuron, mutta otin kuitenkin sen riskin. Ja mitä tapahtui. Tyttö söi koko puuron ja ei mitään ongelmia. Puuron syötyä hän veti valkoiseksi ja sanoi että äiti otan foolihapon sitten kaakaossa, laita sitä ihan vähän. Tein kaakaon normaaliin tapaan ja annoin tytölle. Toinen hörppäisi siitä ja voi pahoin. Sanoin, että heitetäänkö kaakao menemään ja otatko ennemmin vettä? Lumi katsoi minua kysyvästä ja hörppäsi kaakaosta. Sanoin että oikeasti haluatko ennemmin vettä.?Tyttö nyökkäsi ja katsoi hämillään kun heitin kaakaon viemäriin. Tilanne oli todella huvittava ja Lumi oli ihan epäuskoinen. Väri palasi hänen kasvoilleen ja kun hän kysyi, että entäs se foolihappo, johon vastasin hänen ottaneen sen jo ajat sitten.

Huijasin siis lastani sen verran, ettei hänelle vain selviä se, että hän otti lääkkeen juuri puuron seassa. Lumia nauratti, mutta hän oli hämmästynyt. Hän taisi ymmärtää, ettei foolihappo oikeasti maistu ruuan läpi ja ettei se aiheuta hänelle pahaa oloa. Lumi sanoi monta kertaa ettei ole huomannut koko lääkettä. Se ettei toinen halaillut pönttöä ja voinut iltaa pahoin oli huijaamisen arvoista. Ja koska se sujui niin hyvin, teimme saman uudestaan. Sillä kertaa foolihappo oli sekoitettu hyvin jauhettuna mansikkajugurttiin ja ei mitään ongelmaa. Lumi muistutti nukkumaan mennessä että äiti se foolihappo. Sanoin jälleen että olet saanut sen jo ja tytön kasvoille nousi hymy. Se lämmitti niin paljon mieltä. Se onni joka tytön silmissä oli juuri sillä hetkellä, kun hän tajusi, ettei lääkettä tarvitse ottaa.

Tässä tilanteessa lapsen huijaaminen tuntuu hyvältä ja parhaalta ratkaisulta. Hän ei tiedä milloin lääke piilotetaan ja minne. Hän ei jätä mitään ruokaa syömättä siinä pelossa, että jos lääke onkin siellä, koska hän ei ole itse vielä huomannut mitään makueroja. Mitenkään muuten en ole Lumia huijannut näissä lääkeasioissa. Ainoastaan tämän foolihapon kanssa, joka on ehdottomasti se ikävin juttu tässä. Ainakin Lumin mielestä. Toivon että koittaa vielä päivä, jolloin hän ei edes muista koko foolihappoa ja sen ottamista. Jos vain onnistun jatkossakin piilottamaan sen näin hyvin, niin en usko että tässä tulee ongelmaa.

Näiden lääkeasioiden kanssa on tullut painittua jo niin kauan, että välillä meinaa epätoivo iskeä. Toisaalta taas olemme onnellisessa asemassa siinä, että lääke tehoaa emmekä ole joutuneet testaamaan monia. Ei ole helppo kuitenkaan katsoa kun lapsi voi pahoin mutta toisaalta hän on onneksi sen verran iso nyt, että ymmärtää sen kuinka tärkeä kaikki lääkkeet on kuitenkin ottaa. Toivon että joskus tulevaisuudessa Lumi saa elää elämää johon nämä lääkkeet eivät kuulu.

Istuinpehmuste rattaisiin

Vaunuaika alkaa olla kokonaan takana päin ja edessä on siirtyminen kohta kokonaan rattaisiin. Tai ovat rattaat olleet tässä vaunujen rinnalla jo käytössä tovin, varsinkin jos lähdemme jonnekin. Yksi inhottava juttu on kuitenkin häirinnyt meitä rattaissamme ja ne ovat valjaat. Meillä on siis käytössä Emmaljungan Scootterit, jotka aikoinaan ostin kun odotin Lumia. Uudet päälliset olen tänä aikana ostanut ja vanhat ruskeat vaihtuivat mustiin. Näissä rattaissa valjaat tulevat todella korkealta ja kun laitan kyytiin istumaan pienen pojan, on valjaat aivan hirmuisen korkealla. Itse en ainakaan tykkäisi olla kyydissä, jos valjaat jatkuvasti hinkkaavat kasvoihin. Toinen inhottava ongelma on ollut se, että poika valuu penkissä ja joudun nostelemaan häntä koko ajan.

Tämä on ollut yksi syy miksi vaunut ovat olleet pitkään käytössä. Mietin hetken miten ongelma ratkeaisi, kunnes eteeni osui istuinpehmusteet. Kuinka olinkaan voinut unohtaa ne, sillä onhan niitä tullut katseltua ja nimenomaan nämä *Elodie Details:in pehmusteet. Jokin niissä viehätti heti ja varsinkin se että niissä on kaksi puolta joita käyttää. Toinen on siis kesäpuoli, joka on ommeltu kulutusta kestävästä ja helppohoitoisesta materiaalista. Toinen puoli on taas talvipuoli, joka on päälystetty ihanan pehmeällä ja varmasti lämmittävällä fleecellä. Voisin kuvitella, että syksyllä on mukava istua tuon fleecepäällisen päällä.

Päälinen on myös suunniteltu niin, että se sopisi useimpiin vaunumalleihin ja ainakin meidän scoottereihin se istuu loistavasti. Hieman se irtoaa ylhäältä selkänojasta, mutta tämän ymmärtää kun nyt valjaat tulevat noista aika alhaalla olevista rei'istä. Kun Hugo istuu kyydissä niin pehmuste ei tietenkään silloin repsota mitenkään. Ehdottomasti parasta tässä on se että valjasongelmamme ratkesi sillä hetkellä kun istuinpehmuste oli paikoillaan. Nimittäin kun pujotin valjaat rei'istä niin kappas, ne tulivatkin nyt juuri oikealta kohdalta. Ne eivät enää hinkkaa Hugon kasvoja ja poika ei enää ole ihan hermona niiden kanssa. Lisäksi istuinpehmuste auttoi siihen, ettei Hugo enää valu istuessaan rattaissa. Ennen pojan sai korjata oikeaan asentoon montakin kerta, mutta nyt hän istua tönöttää siinä tyytyväisenä.

Lisäksi että istuinpehmuste on kaunis ja tuo rattaisiin uutta näköä, on se varmasti pienelle lapselle mukava istua. Kyllä sitä itsekin ennemmin istuu pehmeämmällä alustalla kuin kovalla, ainakin minä. Huomaamatta sitä pieni viettää aikaa rattaissa kun käyt vaikka kävelyllä tai olette jossakin reissussa, kaupoilla yms. Ja kyllä se nukkuminen on myös mukavampaa kun on hieman pehmustetta alla. Rattaat, ainakin nuo meidän, eivät ole mitenkään pehmoiset istua. Toki niillä on jo kiitettävästi ikääkin, mutta koska palvelevat hyvin en ole kuitenkaan raaskinut sijoittaa uusiin. Istuinpehmuste suojaa muuten hyvin myös rattaiden kankaita, jos olet vaikka hankkinut uudet rattaat.

Tämä meidän pehmuste on väriltään colors of the wind ja se on todella kaunis ja raikas. Näyttää hieman harmaalta, mutta on kuitenkin sinivihreä. Kuviointi on kiva ja se piristää mukavasti muuten mustia rattaitamme.

Istuinpehmusteessa on kolme eri kohtaa joista valjaat voi pujottaa. Meidän valjaat pujotettiin nyt keskimmäisestä raosta ja näin valjaat tulevat juuri oikealle kohdalle, eivätkä hankaa Hugoa ollenkaan kasvoihin.

Painitko juuri saman valjasongelman kanssa, jonka kanssa minä vielä hetki sitten? Pähkäiletkö onko istuinpehmuste hyödyllinen vai turha hankinta? Voin kyllä omasta puolesta suositella. Istuinpehmuste rattaisiin ei todellakaan ole ollut turha, sillä ainakin meillä rattaissa istuu nyt tyytyväisempi poika.

Postaus toteutettu yhteistyössä www.minime.fi

*tuote saatu

Loppuun vielä kiva juttu teille lukijoille. Aiemmin arvoin yhdessä Minimen kanssa henkarin, jos jäit ilman, niin nyt seuraa kiva uutinen. Henkarit ovat ostettavissa alehintaan Minimen verkkokaupasta heinäkuun loppuun asti (31.7.). Henkareita pääset katselemaan ja tilaamaan  t ä ä l t ä.