DIY: Joulukalenteri talouspaperirullista

Meillä kuluu aika paljon talous- ja vessapaperia. Noista hylsyistä on niin kätevä askarrella kaikkea mahdollista lasten kanssa. Eilen sitten askarreltiin niistä lasten kanssa lapsille yhteinen joulukalenteri. Koska jokaisella on jo ihan kaupan kalenteritkin, niin tämä kalenteri on pieni ekstra. Jokainen lapsi saa perättäisinä päivinä sieltä itselleen jonkin yllätyksen. Sisältä paljastuu vähän milloin mitäkin.

Tähän kalenteriin kului kahdeksan talouspaperi rullaa. Riippuu tietysti paljon siitä, että minkä kokoisia tötteröitä valmistaa. Me tehtiin paljon eri korkuisia ja osa on aika mataliakin. Tämän toteutukseen kului pikkuisen reilu kaksi tuntia, kun lasten kanssa ahkeroitiin. Porukassa leikattiin ja liimattiin. Välillä lapset suunnitteli ja äiti koitti toteuttaa.

Leikkaa siis hylsyistä  eri kokoisia tötsiä. Osasta tötsistä teimme tonttuja, joilla kahdella saa nostettua lakin kokonaan pois ja kahdella se on liimattu kiinni. Jokaisen tötsän pohjaan liimattiin pahvia ja tontuille tehtiin siitä jalatkin. Osa päälystettiin lahjapaperilla ja tehtiin paperinarusta rusetti, osaan kiedottiin paperinarua ympärille ja lapset liimasivat puisia koristeita niihin. Näissä käytettiin kuumaliimaa ja lapset saivat varovasti olla mukana.

Lapsien suosikki oli tontut, sekä kuuset. Leikattiin valkoisesta paperista aaltoilevaa kuviota ja liimattiin se hylsyn ympärille lumihangeksi. Sen jälkeen lapset piirsivät mallin avulla kuusen ääriviivat ja leikkasivat ne irti. Sen jälkeen liimattiin kuuset kiinni hylsyihin. Niistä tuli ihan hauskat. Tuossahan voisi käyttää vaikka pumpulia. Meillä sitä ei ollut, mutta voihan sitä lisästä jälkikäteen.

Merkkasin tötsiin vielä päivät milloin ne saa avata ja laitoimme ne esille yhden hyllylevyn päälle, joka taas laitetaan olohuoneen lipaston  päälle. Nämä toimivat samalla kivana koristeena. Lisäksi tämä on nopea tehdä jos hylsyjä on yhtään tallessa. Minä kerään noita hylsyjä aina kaappiin jemmaan askartelua varten. Iik huomennahan avataan jo ensimmäinen luukku.

Kunhan saan kaikki luukut täytettyä tänään, laitan päälle joko sevetistä pienen "mytyn" tai sitten silkkipaperia, jolloin pakettien sisältö ei pilkistä heti silmiin. Tämä oli hauska arkartelu lasten kanssa ja vinkkinä, että noita pelkkiä tonttujakin (joilla lähtee hattu irti) voi arkarrella. Niiden sisällä voi antaa ystäville vaikka joukukortin ja sukalaisen yllätyksen. Ja voihan sitä tehdä vain yhden tontun, jonka hatun alta paljastuu joka kerta jotakin uutta ja ihanaa, jos ei kaikkia 24 luukkua halua tehdä.

Millaisia kalentereita teiltä löytyy?

Miten lapset ovat reagoineet uuden vauvan synnyttyä perheeseen?

Vaikka meillä ei enää vauvaa talossa olekaan, toivottiin minulta postausta siitä, miten lapset ovat reagoineet uuden vauvan synnyttyä perheeseen? Tässä postauksessa vertaan näitä kahta tilannetta. Kun meille syntyi toinen lapsi, miten esikoinen reagoi siihen ja kun perheeseen syntyi viides lapsi, miten muut neljä reagoivat?

Täytyy sanoa, että jännitin toisen lapsemme syntyessä sitä, että kuinka mustasukkainen esikoisesta tulee vauvan synnyttyä, sillä olihan hän ollut meidän ainokainen 3v 8kk ajan. Luimme paljon kirjaa, jossa Vallaton vauva valtaa vatsan ja puhuimme tulevasta arjesta ja vauvasta. Esikoinen odotti sisarustaan malttamattomana ja äiti jännitti, mitä uusi arki toisi tullessaan. Olimme ostaneet hänelle lahjan, jonka hän saisi sairaalassa, kun tulee vauvaa katsomaan. Tämä oli hyvä juttu, mutta lopulta häntä kuitenkin kiinnosti vain vauva. 

Kotio tulo sujui hienosti ja Iida piti Lumia paljon sylissä. Pussaili ja halaili ja oli heti huolissaan jos Lumi joskus itki. Huoleni osoittautui täysin turhaksi ja esikoinen oli ihan normaali itsensä. Hän ei kiukutellut normaalia enemmän tai kokenut jäävänsä kakkoseksi. Osittain helppoa tuosta teki se, että Lumi oli oikein tyytyväinen vauva ja ei kyllä itkeskellyt turhasta. Hän myös nukkui hyvin, jolloin jäi hyvin aikaa touhuta esikoisen kanssa. Tilannetta helpotti paljon myös se, että vauvaa katsomaan saapuvat kehotettiin ensin huomioimaan esikoinen ja vasta sen jälkeen vauva. Näin vanhin tunsi edelleen olevansa tärkeä, eikä uusi vauva syrjäytä häntä. Näin toimittu myös muiden kohdalla.

Se mikä oli tuossa uudessa arjessa silloin vaikeinta, oli se kuinka Iida muka yhtäkkiä Lumin synnyttyä kasvoi silmissäni. Minun piti usein muistuttaa itseäni siitä, että hän on edelleen se sama pikkuinen tyttö, joka hän oli. kun lähdin synnyttämään. Muistan edelleen sen tunteen. kun tulin sairaalasta kotiin ja näin esikoisen. Mietin, että onko hän kasvanut noin huimasti. Eihän hän tietystikkään ollut, mutta pienen vauvan rinnalla hän tuntui yhtäkkiä niin  kovin isolta. 

Kun odotukseni viidennen lapsen kohdalla kääntyi loppusuoralle, aloin valmistella lapsia tulevaan arkeen. Puhuimme vauvasta lasten kanssa, suunnittelimme hänelle nimeä ja mietimme mahtaako vauva itkeä paljon. Kerroin, että vauva vie varmasti alkuun paljon äidin huomiota, mutta jokainen heistä on minulle todella tärkeä, eivätkä he saa koskaan unohtaa sitä. Osasin jo varautua, että Ainolle Hugon syntymä tulisi olemaan todella kova pala ja tässä olin täysin oikeassa.

Ainolle Hugon syntymä oli todella iso pala purtavaksi. Monesti sanotaan, että lapsesta saattaa tuntua vauvan tullessa kotiin samalta, kuin se kun miehesi toisi uuden vaimon kotiin ja sinun olisi vain sopeuduttava. Aino oli aina Hugolle ihana, pussaili ja tahtoi syliin, mutta osoitti mieltään sitten meille vanhemmille. Hänen oli vaikea hyväksyä, ettei ollut enää perheen pienin. 

Hugo oli kovin itkuinen vauva, joka nukkui huonosti päivisin ja oli paljon sylissä. Yhdessä vaiheessa koin todella paljon riittämättömyyden tunnetta, kun kaikille lapsille piti pystyä tarjoamaan aikaa ja vauva vain itkee. Onneksi meitä oli kaksi vanhempaa ja välillä toinen keskittyi vauvaan ja toinen vei vaikka isommat ulos. Lisäksi jätin vauvaa miehelle ja kävin lapsen/lasten kanssa kaupoilla. Vaikka ostamassa vain jäätelöä, mutta saimme aikaa vain kahden kesken. Näistä hetkistä kaikki lapset aina nautti. Uskon, että tilanne olisi ollut paljon helpompi Ainolle, jos Hugo olisi ollut yhtä helppo tapaus kuin Lumi, Matias tai Aino itse.

Kun lapsia on ollut enemmän vauvan syntyessä, on tämä ollut pahin tilanne aina nuorimmalle. Isommat ovat ymmärtäneet sen, että vauva ei loputtomiin vie vanhempien huomiota, vaan hänen kasvaessa tilanne taas normalisoituu. Isommat ovat halunneet vauvaa syliin ja välillä auttaa, mutta vauvan tulo ei pahemmin ole vaikuttanut. Joskus tietysti oli niitä päiviä, kun hakivat huomiota millä tavalla vain, mutta niistäkin selvittiin.

Olen sitä mieltä, että riippuu paljon vanhemman lapsen/lasten luonteesta kuinka ottavat vauvan vastaan. Ja paljon vaikuttaa myös vauvan luonne. Jos vauva on helppo ja nukkuu paljon eikä turhasta itkeskele, sujuu arki todennäköisesti helpommin vauvan tultua kotiin, kuin vauvan kanssa, joka ei nuku kuin pieniä pätkiä ja vaatii paljon syliä vanhemmalta.

Kuinka teillä on otettu uusi vauva vastaan? Tai jännittääkö nyt parhaillaan miten esikoinen reagoi vauvan syntymään?

Entä jos lapseni jääkin ulkopuoliseksi?

Yksi asia joka huolettaa koulumaailmassa ja lasten kaverisuhteissa, varsinkin tyttöjen kohdalla on se, että tytöt liikkuvat melkein aina pareissa. Tai kyllähän he välillä ovat isoissakin ryhmissä, mutta helposti siitä jakaudutaan pareittain pois. Entäs jos tyttöjä on luokassa pariton määrä? Mitä se yksinäinen tekee, kenen ryhmään hän menee? Miten löytää itselle kaveri? Entä jos lapseni jääkin ulkopuoliseksi?

Tyttöjä ei koskaan saisi olla luokalla paritonta määrää, tähän lopputulokseen olen päätynyt. Jo omilta kouluajoilta muistan, kuinka joku jäi välillä ilman tyttöparia ja laitettiin kolmantena kahden joukkoon. Tytöt eivät aina osaa toimia tuon kokoisessa ryhmässä ja monesti siitä jää sitten yksi ulkopuolelle. Mikään muu ei varmasti ole kamalampaa kuin roikkua "ylimääräisenä" mukana. Pojilla ei puolestaan tunnu olevan tässä asiassa ongelmia. Sen sijaan he oikein nauttivat toimia isoissa ryhmissä. Miksi se tytöillä sitten on niin vaikeaa? 

Tytöt ovat tietysti kovia keskustelemaan ja jakavat salaisuuksia yhden hyvän ystävän kanssa. Tällöin voi olla ongelma jos sekaan hyppääkin kolmas henkilö. Silloin herkästi jätetään yksi ulkopuolelle, sillä salaisuuksia ei mielellään paljasteta monelle. Kolmannesta saatetaan jopa puhua selän takana pahaa tai jopa niin, että kolmas kuulee sen. Tytöt voivat välillä olla julmia, huomaamatta sitä edes itse. Koulussa olevissa ryhmätehtävissä tytöt myös usein ajautuvat tekemään tehtävät oman parhaan kaverin kanssa. Jos joka kerta se pariton tyttö on yksin tai pojan kanssa, tekee se ikävää tytön itsetunnolle. Mikä minussa on vikana? Miksei kukaan tahdo olla parini?

Mielestäni koulussa opettaja voisi välillä ohjata tehtäviin eri parin kanssa, jolloin niitä parhaita kaveripareja välillä "hajotettaisiin". Tietysti tähän ei aina ole aikaa ja opettajan silmiin voi näyttää ettei kukaan ole ulkopuolinen. Tyttöjen ryhmissä kun toisen ulkopuolelle jättäminen ja kiusaaminen ei näy nyrkkien heilumisena ja tönimisenä, vaan ilmenee juuri ulkopuoliseksi jättämisenä. Vanhemmat tämän huomatessaan voisivat vaikka vinkata opettajalle, että hei lapseni puhuu usein, että jää ulkopuoliseksi tai ei koskaan saa olla tytön kanssa pari. Näin tieto menee myös opettajalle. 

Pelkään eniten sitä, että joku omista lapsistani on tämä ulkopuolinen, se "ylimääräinen". Se pelko kolkuttaa takaraivossa. Olen koittanut painottaa omille lapsilleni, että kaikkien kanssa pitäisi osata olla ja leikkiä. Jos ollaan kolmistaan pitäisi ryhmässä ottaa kaikki huomioon. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa olisi tultava toimeen. Ketään ei haukuta tai kiusata. Se on sitten eri asia miten se toteutuu käytännössä, mutta toistaiseksi lapsillani on ollut hyvin kavereita ja tulevat kaikkien kanssa toimeen. Sitä yhtä tiettyä sydänystävää ei taida vielä olla, mutta eiköhän sellaisetkin ajan kanssa löydy.

Niin ihana Nosh

Viikko sitten kotimme täyttyi ihanista vaatteista ja ihmisistä, kun ensimmäistä kertaa meidän olohuoneeseen tiensä löysivät NOSHin vaatteet. Nosh on jo ennestään tuttu merkki, joten tiesin, että luvassa on jotakin aivan ihanaa. Meillä on ollut pari vaatetta bodeina, joista toisen Hugo sai syntyessään lahjaksi kahdelta ihanalta bloggaajalta. Muuten en ollut Nosheja meille vielä ostanut, mutta nyt kutsut pidettyä totesin, että olen jäänyt todella paljosta paitsi.

Uusi mallisto oli aivan ihana. Kutsut osuivat vielä ihan huippu hyvään saumaan, kun talven uutuudet olivat tulleet. Ihastuin erityisesti Talvinalleihin, enkä suinkaan ollut ainoa. Aino sekä Matias tykästyivät niihin ja niinpä ei tarvinnut miettiä kauan, mitä mallistosta heille kotiutuisi. Ainolle kotiutui ihana puuteriroosa Talvinalle taskumekko ja Matiakselle sininen Talvinalle pusero. Olen aika varma, että niitä kotiutuu meille vielä lisää. Sen verran tykkäsin tuosta kuosista, että Hugolle sitä on kyllä saatava.

Ihastuin myös moneen muuhunkin vaatteeseen, kuin vain tuohon talvinalle kuosiin. Lumille kotiutui Sulka taskumekko, joka on kauniin pastelli roosan värinen. Iida puolestaan rakastui harmaisiin Space housuihin. Hugolle kotiutui aivan ihanat Tilkku trikoohousut. Olen kyllä ihastunut niin moneen lasten vaatteeseen, sekä väreiltään ja malleiltaan, että olen aivan myyty tälle merkille. Iskin silmäni myös Tilkku legginsseihin molemmissa väreissä. Lasten mallisto on vain aivan ihana.

Ja kukaan ei varmasti ylläty, kun sanon että löysipä se äitikin jotakin itselleen ihanasta naisten mallistosta. Ihastuin heti ensisilmäyksellä Kiva taskutunikaan, jossa on puuteriroosat taskut. Se oli saatava ja en voisi olla kehumatta. Tunika on aivan uskomattoman ihana päällä. En ihmettele, että tässä viikon ajan koko perhe, paitsi mies, on kulkenut jatkuvasti jollakin Noshin vaatetta päällä. Näitä on saatava lisää.

Kutsuilla parasta on se, että pääset näkemään ja tuntemaan vaatteet ihan livenä. Lisäksi pääset sovittelemaan niitä, joten kokoakaan ei tarvitse arpoa. Itse pidän paljon Noshin kankaiden laadusta, vauvojen bodeissa on tuplanepparit, joiden ansiosta ne kasvavat lapsen mukana, eivätkä jää heti pieneksi. Kietaisu malli on valtava plussa. Lisäksi monissa Noshin vaatteessa on pitkä resori joko paidan hihassa tai housun puntissa, jolloin niitä voi helposti kääntää, ilman että nurja puoli tulee esiin.

Olen ollut itse tyytyväinen Noshin lastenvaatteisiin ja nyt kun olen saanut itsellenikin niitä päälle, niin ei voi muuta todeta, kuin että onpa ne ihania. Suosittelen lämpimästi kaikkia pitämään kutsut tai osallistuvan sellaisille. Voin olla melkein varma, että tykästytte kyseiseen merkkiin.

Onko Nosh sinulle entuudestaan tuttu?

Kysy minulta

Edellisestä kysy minulta -postauksesta on vierähtänyt jo pitkä tovi. On pitänyt jo pisemmän aikaa laittaa uusi pystyyn, mutta se on aina kuitenkin jäänyt. Nyt kun lueskelin ihanan Sallan  ja Maarian blogeista  vastauksia heille esitettyihin kysymyksiin, niin ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki laittaa tämä pystyyn myös tänne omaan blogiin. Sillä pian tämä olisi jälleen hukkunut luonnoksiin. Ainakin itse olen tykännyt lukea näitä, toivottavasti tekin.

Eli nyt sitten vain kysymyksiä tulemaan. Kaikenlaiset kysymykset ovat tervetulleita, mutta tietysti toivon, että ne ovat asiallisa. Sellaisia joihin olisit itsekin valmis vastaamaan. Kysymyksiä voi heitellä viikon ajan, eli ensi viikon tiistaihin asti. Kokoan kysymyksistä (joita toivottavasti tulee) sitten oman postauksen.

Täällä meni eilinen päivä kaameassa päänsäryssä, mutta onneksi tänään ollut jo paljon parempi päivä ja särkyä jäljellä vain vähän. Wuhuu. Iloista tiistaita kaikille ja laittakaahan niitä kysymyksiä tulemaan.

Se olisikin ollut liian hieno nimi

Aika usein kun vauvalle on annettu lupa tulla, miettivät vanhemmat tai ainakin toinen heistä nimiä. Jollain on voinut olla lapsesta asti mielessä yksi nimi, jonka tahtoisi antaa tulevalle lapselle. Kun testiin sitten piirtyy kaksi viivaa, alkaa aikamoinen matka. Sen matkan aikana pohditaan moneen otteeseen erilaisia nimiä. Ainakin itse olen pyöritellyt niitä vaikka kuinka paljon ja miehen kanssa iltaisin mietitty, mikä voisi olla hyvä.

Nimen pohtiminen on samalla mitä kivointa puuhaa ikinä, mutta samalla myös hyvin puuduttavaa. Löytyykö näiden monien nimien joukosta juuri se meidän lapselle sopivin? Ollaanko me vanhemmat siitä samaa mieltä, vai joutuuko nimiehdotuksia makustelemaan pisemmän aikaa? Täällä on käynyt ainakin niin, että nimi on ollut parin lapsen kohdalla vielä ihan auki vauvan synnyttyä. Osan kohdalla nimi on ollut valmiina ja se on vielä sopinutkin ja yhden kohdalla nimi päätettiin lopulliseen muotoon ristiäispäivänä. Pointtina tässä nyt se, että ainakin meillä ja uskon, että monessa muussakin perheessä, lapsen nimeä pohditaan pitkään. Nimi voi vaihtua moneen kertaan, mutta lopullinen muoto on tarkkaan harkittu.

Ristiäispäivänä on ollut vaikea odottaa sitä hetkeä, kun pappi tai me vanhemmat ollaan sanottu lapsen nimi. On hauska nähdä miltä vieraiden ilmeet ovat näyttäneet ja tilaisuuden jälkeen kuulla, kuinka joku oli aavistellut sen tulevan nimeksi ja kuinka joku puolestaan ei olisi koskaan osannut ajatella sitä nimeä. Tässä tapauksessa, josta nyt teille kerron, olimme laittaneet ristiäiskutsuun eri nimiä, joista yksi oli sitten oikea. Tämän avulla sukulaiset, kummit ja ystävät pääsivät arvuuttelemaan tulevaa nimeä ja moni ei osunut silloin oikeaan. Ja itse asiassa todella montaa eri nimeä veikattiin.

Pahinta mitä vauvan vanhemmat voivat kuulla sattumalta sen jälkeen, kun lapsi on saanut itselleen kauniin nimen on seuraavat sanat " No Sofia olisikin ollut liian hieno nimi". Tuolla sekunnilla tuntui todella pahalta. Hetkeen ei ollut tullut sellainen olo, kuin sydäntä olisi puristettu kahden tiilen väliin ja hormonien vuoksi sain todella taistella, että sain pidettyä itseni kasassa. Tuo olisi ollut tieto, jonka olisi voinut pitää ihan omana. Tuota en todellakaan olisi halunnut kuulla.

Olimme valinneet lapsellemme mielestämme juuri täydellisen nimen. Nimen, joka sopii hänelle paremmin kuin mikään muu. Nimen, josta me molemmat pidimme. Se nimi oli nyt tyttäremme. Se nimi oli rakkaudella hänelle annettu. Se nimi on se, mitä hän tulisi kantamaan. Kuinka loukkasikaan kuulla nuo sanat. Miten kukaan voi olla sitä mieltä, että joku nimi olisi jonkun lapselle liian hieno? Tai olisi liian hieno, jos sitä vertaa sisarusten nimiin? Tarkoittiko se, että meidän valitsema nimi oli nyt jotenkin huono ja sopi jo ennemmin annettuihin, ei niin hienoihin nimiin, paremmin?

Jos tätä tapausta ei lasketa, niin olemme kuulleet lastemme nimistä vain positiivisia kommentteja. Kaikilla lapsillamme on kolme nimeä, joista täällä blogissa kirjoittaessa käytän toisia nimiä. Jokaisen etunimi alkaa myös joko E tai S kirjaimella.

Nyt kysynkin, miten teidän lasten nimiin on suhtauduttu?

Lasten vertailu

Yksi asia mistä en ole koskaan pitänyt, on lasten vertailu. Toki olen neuvolakorteista katsonut, miten sisarukset ovat kehittyneet missäkin vaiheissa, mutta siihen sen tykkään sitten jättää. Me kaikki kun olemme erilaisia. Toiset oppivat liikkumaan ja puhumaan aikaisemmin ja toisilla ei ole kiirettä. Yhdet kasvavat neuvolan alakäyrällä, toiset keskikäyrällä ja kolmannet yläkäyrällä. Minusta tärkeintä on ollut aina se, että lapsi kasvaa tasaisesti sitä omaa käyrää. Meillä on kaikki lapset olleet erikoisia. Kaikki kolme käyrää ovat tulleet tutiksi.

Lasten vertailu tuntuu alkavan jo odotusaikana. Meillä liikuttiin mahassa näin ja näin paljon. Syntyessään hän sai näin paljon enemmän pisteitä kuin naapurisängyn vauva. Välillä tunnutaan jopa "kilpailevan" siitä, kenelle syntyy pienin ja siroin vauva. Meidän vauva painoi näin paljon vähemmän kuin sen vauva. Meidän vauva oli paljon lyhyempi kuin serkun kaiman lapsi.  Ei meillä kyllä enää tuttia tuossa iässä syöty. Nokkamukista meillä ei juotu koskaan, kun meillä opittiin heti juomaan lasista.  Ai teillä on vielä vaipat, kyllä meillä oltiin kuivia jo tuossa iässä. Vertailua tuntuu tapahtuvan koko ajan ja melkein kaikesta mahdollisesta asiasta. Surullista.

"On sulla kyllä niin iso vauva!"

Voitte varmasti arvata, että ei tunnu kamalan kivalta, kun joku lausuu sinulle seuraavasti "Ai kauhea, kuinka iso vauva sinulla on. Katso nyt noita pullottavia poskia ja on siinä reittä." Ihan kuin silloin olisi oikeus vitsailla asialla. Sitten seuraavat sanat ovat usein menneet jotenkin näin. Meillä Pirkko-Pekka painoi tuon verran, kun oli sen ja sen ikäinen. Hänen kasvukäyränsä meni näin ja näin.  On sulla kyllä niin iso vauva! Usein sai kuulla myös sitä, että mahtaa syödä paljon, kannattaisiko vähentää. Syötätköhän häntä liikaa. Oikeasti lapsi söi terveellisesti, eikä edes mitenkään paljon. Ainoastaan maitoa joi välillä runsaasti (ollessaan vauva). Kun kyseessä on vieläpä vauva, niin voiko joku nimitellä lihavaksi? Muutamaan kertaan myös yksi muista lapsistani oli kuulemassa ja kysyi minulta "Mikä meidän vauvalla on vikana?" Siinä sitten koitin vakuutella toiselle, että ei mikään ja ei ole syytä huoleen.

Toki hän oli isompi, mutta terveydenhoitaja sanoi, että niin kauan kuin kasvukäyrä menee hänen omaa linjaa, ei hätää ole. Toinen taas haukkui suoraan koon puolesta, välitämättä siitä, että käyrä meni tasaisesti alaspäin koko ajan. Puhui jopa, että pitäisi tarkkailla paljon toinen syö. Toinen kyllä kumosi tuon väitteen heti. Anteeksi nyt vain, mutta jos toinen söi vähän, niin se ei voi mitenkään johtua siitä. Ja ei kai vauvaa aleta laihduttaa? Siis oikeasti.

Lapsen kasvaessa sain kuulla, kuinka nyt pikkuisen mennään vielä keskikäyrän yläpuolella. Tämä kaikki vielä lapsen kuullen. Ei, ei näin. Ai että laittoi suututtamaan. Voisiko joku katsoa kokonaiskuvaa, katsoa lasta ja nähdä omin silmin hänen olevan täysin normaali ja voivan hyvin. Voisiko joskus olla tuijottamatta käyriin. Minua oikein ahdistaa kun lasten mittoja vertaillaan toisiin. Kaikki ovat erilaisia ja kasvavat omaan tahtiin. Ja siis tietysti kasvukäyrät ovat hyvästäkin, en sitä väitä. Mutta mielestäni olisi tärkeää keskittyä katsomaan jokaisen lapsen omaa käyrää ja katsoa millaista muutosta siitä löytyy vai meneekö omaan tahtiin.

"Eikö teillä vieläkään liikuta?"

Meidän kaikki lapset ovat lähteneet hitaasti liikkeelle. Kenelläkään ei ole ollut kiire minnekään ja ihan hyvä niin. Sekin on kuitenkin aihe, jossa lapset joutuvat usein vertailun kohteeksi. Eikö teillä vieläkään liikuta? Kyllä meillä on tuo Pirkko-Pekka tuossa vaiheessa jo kontannut. Kyllähän nyt tuon ikäisen kuuluisi jo ainakin ryömiä. Pitäisikö tämä ottaa neuvolassa puheeksi.

Täällä on tosiaan lähdetty liikkeelle myöhään ja en kenenkään kohdalla ole ollut siitä huolissani. Jokainen on kuitenkin oppinut tietyt taidot juuri siihen ikähaarukkaan mennessä, missä ne "kuuluukin" osata. On lapsia joilla on valtava kiire liikkumaan ja lapsia, jotka vaativat siihen enemmän aikaa ja erityisesti rohkeutta.

Onhan se normaalia kun joku sanoo, että meillä opittiin tuo taito tässä iässä. Se nyt on ihan tavallista keskustelua, mutta sitten jos se sanotaan siihen sävyyn, että ihan kuin lapseni olisi huonompi kuin toisen lapsi ja pikkuisessani olisi jotakin vikaa. Silloin tämä menee yli oman hilseen.

Taaperon toppahaalari

Kyllä täällä on nyt nautittu lumesta ja kiva ollut pukea lapsille toppaa päälle ja tuoda sisälle takaisin ei kuraisia lapsia. Hugo tosin ei ihan niin välitä tuosta pukemisesta, mutta aika hyvin siihenkin on alettu jo tottumaan. Minulta on nyt moneen kertaan kyselty tuolla blogin facebookin ja instagramin puolella, mistä meidän taaperon toppahaalari on ostettu. Sitä on kehuttu myös kivan näköiseksi, joten päätin laittaa siitä tänne nyt siitä juttua.

Ihastuin Hugon ollessa vauva Reiman kettu kuosiseen haalariin. Koitin metsästää sitä meille sopivassa koossa sopivaan hintaan, mutta ikinä ei napannut. Tykkäsin haalarin harmaasta pohjasta ja tiedättehän kun löytyy juuri SE halaari joka olisi ihan pakko saada. Noh, ikäväkseni onni ei suosinut ja se haalari ei meille koskaan tietänsä löytänyt. Noh, toisaalta onni onnettomuudessa, sillä ystäväni oli pyöräshtämässä keväällä kaupoilla ja törmäsi Lassien kettuhaalariin. Hän lähetti minulle kuvat ja kysyi ostaako sen meille. Ja kyllä, se haalari kotiutettiin meille ja vieläpä -30% alesta.

Meillä on ollut joskus ennenkin jokunen Lassien haalari ja ne ovat kyllä lämpöisiä ja ovat myös kestäneet hyvin. Kun tämä haalari kotiutui, oli se livenä vielä kivempi. Tykästyin siihen lopulta ehkä kuitenkin enemmän, kuin siihen Reimaan. Haalarissa on aika tumman harmaa pohjaväri, ja paljon kuviota, joten mahdollinen lika ei ainakaan pomppaa heti silmille. Lisäksi oranssi tuo kivasti piristystä haalariin. Tykkään myös siitä, että vetoketju menee hieman vinoon, edessä on yksi pieni tasku, pepun kohdalla on musta kohta ja hupussa on karvareunus.

Nyt meiltä uupuu vielä joku suloinen musta huivi, uusi kypärämyssy ja nauhallinen pipokin on ostoslistalla. Vaikka on tuo nauhatonkin pipo ihan hyvin päässä pysynyt. 

Haalari: Lassie, Pipo: Kaxs ja Jalassa: Stonz.

5 viikon ruokalista arkea helpottamaan

Kuinka moni myöntää, että miettii useamman kerran viikossa, mitä sitä tänään syötäisiin? Varsinkin kun olet siellä ruokakaupassa ja mietit mitä tekisi tänään, tai mitäs huomenna? Ärsyttävää, vai mitä? Miltä kuulostaisi 5 viikon kiertävä ruokalista arkea helpottamaan?

Tein meille aikoinaan ruokalistan ja sen aikana ei tarvinnut pohtia kertaakaan mitä syötäisiin. Kesän aikana se kuitenkin jäi, kun kaupasta tarttui mukaan grilliruokaa ja muuta. Nyt oli aika tehdä uusi. Niinpä ajattelin jakaa sen teidän kassa, jos joku miettii päivittäin mitä tekisi ruuaksi, niin jos tästä meidän perheen yhdessä laatimasta listasta olisi hyötyä.

Listasta löytyy kaksi kertaa lasten valinta päivät ja silloin syödään juuri sitä, mitä enemmistö lapsista haluaa. Lisäksi sieltä löytyy muutama ruoka joka riittää kahdelle päivälle. Muuten minä ja kotona olevat lapset syödään lounaaksi aina edelliseltä päivältä jääneitä ruokia. Lisukkeena ruokien kanssa on erilaisia salaatteja, leipää ja puolukkahilloa, joka muuten on lasten suurta herkkua.

Lista sai lapsilta hyvän vastaanoton, sillä olivathan he suunnittelussa mukana. Katsotaan kuinka kauan tämä lista meillä kiertää. Tarkoitus olisi, että ainakin taas kesään asti. Toivotaan, että tästä löytyy jollekin apua tai intoa suunnitella ihan oma ruokalista.

Onko teidän perheessä käytössä kiertävä ruokalista?

Hyvät yöunet ovat toistaiseksi historiaa

Jos joku olisi muutama vuosi takaperin sanonut minulle, että tulen kärsimään uniongelmista ja herään useasti lapsen kanssa olisin nauranut. Jaa minä kärsisin uniongelmista? Tyyppi joka nukahtaa heti kun painaa pään tyynyyn ja jolla on neljä lasta, jotka nukkuvat kuin tukit. No elämässä voi sattua vaikka mitä, kuten että saa viidennen lapsen, joka ei sitten nukukkaan yhtä hyvin kuin sisaruksensa, heh. Ja niin siinä vain kävi, että hyvät yöunet ovat toistaiseksi historiaa.

Uniongelmani alkoivat kun aloin odottaa Hugoa. Heräilin alkuun öisin vessaan ja sen jälkeen uni ei enää tullut. Sitten jossakin vaiheessa en saanutkaan enää illalla unta, vaan pyörin sängyssä pitkälle yöhön, ennen kuin uni viimein tuli. Sen sitten katkaisi se kun piti raahautua vessaan ja taas valvottiin. Mietin, että näinköhän vauvalla on samanlainen rytmi ja siksi valmistauduin valvomiseen nyt näin. Edelliset kolme lasta olivat nukkuneet yönsä läpi ihan pienistä ja itse olin nukkunut kaikki ne odotusajat kuin tukki. Toisaalta oli hyvä, että kehoni valmisteli minua tulevaan, sillä Hugon kanssa heräiltiin öisin ja tehdään sitä edelleen.

Valvominen vauvan kanssa ei kuitenkaan tuntunut liian raskaalta, sillä olin tottunut odotusaikana vähäisiin ja katkonaisiin uniin. Lisäksi kiitos imetyshormonien, en väsynyt siihen, että yöllä heräiltiin monta kertaa. Lisäksi olin onnekas, että Hugo heräili eniten juuri alkuyöstä, kun itse vielä selailin puhelinta sängyssä. Melkein joka ikinen yö kello näytti jo kahta, ennen kuin vihdoin alkoi väsyttää. Välillä jopa nautin siitä, että talo oli hiljainen ja sain vain olla tekemättä mitään erikoista.

Mutta entäs nyt, kun imetyshormonit ovat mennyttä aikaa ja oikeasti on alkanut väsyttää. Tuntuu oudolta, että kellon näyttäessä yksitoista haukottelen ja olisin ihan valmis sänkyyn. Ja sinne kyllä kömminkin, mutta nyt kun minua väsyttää ja uni tulisi helposti, herää Hugo yön aikana lukuisia kertoja. Joskus mukaan mahtuu hyviä öitä, kun ei tarvitse nousta kuin neljä kertaa, mutta muuten nousen helposti sen yhdeksän/kymmenen kertaa tai enemmän. Olen välillä aamuisin kuoleman väsynyt. Tekisi mieli vetää peitto korville ja jatkaa unia, mutta valitettavasti se ei onnistu. Aamulla sängystä siis nousee mustilla silmänalusilla varustettu räjähtäneen näköinen äiti, jolla on unta takana vain vähän. Mutta ei auta, vanhemmat lapset on lähetettävä eskariin ja kouluun. Ja arvatkaa mitä Hugo tekee? No nukkuu onnellisena usein vielä tunnin tai puolitoista sen jälkeen kun muut ollaan herätty.

Luulen, että omat univelat tulevat nyt takautuvasti ja se tekee usein heräämisestä aika raskasta. Nyt viimeisen pari kuukautta Hugo on ollut vähän väliä räkäinen ja nukkuminen on sen takia ollut katkonaista. Varsinkin kun reppana koittaa syödä tuttia ja nenä on ihan tukossa. Koitin jo kerran, että jätettäisiin tutti pois, koska joudun sitä nostelemaan öisin ja osa heräilystä johtuu juuri siitä, mutta tällä hetkellä oma väsymys vie voiton. Varsinkin jos on ollut yö, enkä ole nukkunut yhtään kokonaista tunnin pätkää, ei todellakaan tee mieli vierottaa tutista. Helpompi etsiä se ja antaa toiselle suuhun.

Mietin välillä, että onko minulla edes oikeutta valittaa olevani väsynyt, kun monella on takana pisempiä aikoja huonoja yöunia ja minulla vasta pari vuotta. Toisaalta taas jokaisen perheen tilanne on eri, joten ei oikein voi verratakkaan. Välillä olen kuitenkin niin väsynyt, että odotan jo iltaa jolloin pääsen nukkumaan. Monesti kello on kuitenkin yli puolen yön, kunnes vihdoin nukahdan ja pian pitääkin nousta ensimmäisen kerran.

Postauksen kuvat otti siskoni, kun olimme kesällä mummulassa kylässä.

Taapero pitää vanhemmat kiireisenä

Kuulostaako tutulta, että taapero aiheuttaa päivän aikana ylimääräisiä sydämen tykytyksiä ja pitää vanhemmat kiireisenä? Pieni, alta metrin mittainen taapero saattaa itsensä päivän aikana lukuisiin tilanteisiin, jossa äidiltä tai isältä vaaditaan supernopeaa reaktiokykyä. Kun välillä tuntuu, että juuri kun saat nostettua taaperon alas pöydältä on hän salamannopeasti siirtynyt jo toiseen paikkaan. 

Taaperon vuoksi meillä on tehty erikois järjestelyjä. Osa keittiön vetimistä on saanut lähteä. Taaperomme on kuitenkin sinnikäs ja muutamassa päivässä oppi avaamaan ne ilman vetimiäkin. Pienet sormet mahtuu uskomattomiin paikkoihin. Osasta kaappeja löytyy Ikeasta ostettuja lukkoja. Noh, ne on ihan turhia, sillä taapero saa ne keinolla tai toisella auki. Keittiössä on myös paljon uutta ilmettä listojen muodossa, kun ne törröttävät pystyssä keittiönkaapin vetimissä. Ja kyllä..hän pääsee myös niille laatikoille. Kuinkahan monta kerta meillä on tongittu roskista, tyhjätty äidin leipomislaatikko ja levitetty kaapin sisältö lattialle, jotta mahtuu itse kaappiin.

Uutena valloituksena on meidän sohva. Kauhulla odotin koska taapero sinne pääsee ja nyt viimeisen viikon ajan on saanut ottaa monta koppia. Varsinkin kun sitä juoksemista on taaperon mukaan kiva testata juuri sohvalla. Siis oikeasti, sydän syrjällä pelkään koska tippuu ihan päälteen alas. Vielä ei onneksi ole hoksattu sitä, kuinka kiivetään keittiöntuolille ja siitä pöydälle. Toivottavasti sitä ei vielä hetkeen ainakaan keksitä. Lastenhuoneessa olevat pienet tuolit säilytetään nykyään isoveljen parvisängyssä, jotta niiden avulla ei nousta enää paikasta toiseen. Toisena on sitten vessa. Pönttöön on kiva heitellä ihan kaikkea mahdollista, kuten hiusponnareita, vaippoja, vessapaperirullia, hammasharjoja, tutteja ja siis ihan kaikkea mikä käsiin sattuu osumaan ja jos vessan ovi on jäänyt vahingossa auki.

Tylsää hetkeä tuon murusen kanssa ei todellakaan kerkiä tulemaan. Vauhti vain kasvaa ja sitä myötä myös sattuu ja tapahtuu. Onneksi ulkona vauhti on hieman rauhallisempaa, ainakin toistaiseksi. Mitähän kaikkea tämän pienen ja touhukkaan taaperon kanssa onkaan  vielä edessä?

Kuulumisia reumapolilta

Meillä oli viime viikolla Lumin reumapoli käynti. Jotenkin jälleen jännitin ihan valtavasti, vaikka fyssari käyntien perusteella kaiken pitäisi olla hyvin. Lumi on kuitenkin joskus satunnaisesti valitellut toista kyynärpäätä ja jännitin todella löytyykö sieltä nestettä. Viimeksi näkyi tilkka, jolle ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään. Tällä kertaa mitään selvää ei näkynyt, joten sain huokaista helpotuksesta ja kun vielä nilkat, polvet ja lonkatkin olivat kunnossa oli olo huojentunut. Mutta vain hetkellisesti.

Lumin niska on ollut jäykkä pitkään toiseen suuntaan kallistaessa ja kun koittaa katsoa taakseen, lähtee koko yläkroppa kiertymään mukaan. Nyt lääkäri tunsi niskassa jopa pieniä patteja, mutta vielä toistaiseksi ei voida puhua mistään tulehduksesta. Tarkkana meidän pitää nyt kuitenkin olla ja heti jos alkaa olemaan kipuilua tai selvästi jäykistyy enemmän, otetaan yhteys reumapolille. Fysioterapiassa jatketaan nyt käyntiä kerran kuussa ja niskan tilannetta seurataan siellä tarkasti. Tämä ei ollut onneksi uusi oire, vaan sitä on seurattu jo pisempi tovi ja pitkässä ajassa ei ollut menty paljoa huonompaan, ainoastaan ne muutama kyhmy tai muu sellainen sieltä nyt löytyi.

Jalkojen asento on nyt aika täydellinen ja keväällä pois jätetyt tukipohjalliset saavat jäädä kaapin perukoille. Tämä oli niin loistava uutinen, että Lumikin tykkäsi siitä. Johan meillä on tukipohjalliset olleen käytössä jo monta vuotta. Nämä on perheelle sellaisia pieniä kivoja asioita, joiden vuoksi nousee hymy herkästi huulille. Lumi on käynyt jumpassa nyt syksyn alusta asti ja sai luvan jatkaa sitä. Kunhan tekee kaiken niin, että jos tuntuu kipeää niin lopettaa. Tähän asti tyttö on voinut tehdä ihan kaikkea ja on nauttinut todellakin koko sydämellä tästä uudesta harrastuksesta. Tyttö jännittikin sitä, ettei vain joudu lopettamaan harrastusta, mutta sisäistää hyvin, että joskus voi olla kausia ettei voi jumpassa käydä. Toivottavasti kuitenkin sellaista tilannetta ei olisi tiedossa aikoihin, mieluiten ei koskaan. 

Lääkitys pysyy meillä samana ja kotona pistämiset jatkuvat. Ne ovat sujuneet meillä todella hyvin ja foolihapon ottaminen on ollut nyt pitkään yhtä lastenleikkiä. Lumi tietää että saa lääkkeen, muttei sitä että milloin ja missä. Ihan loistavaa, sillä meillä ei ole enää oksennettu ja pahoinvointilääkkeet ovat saaneet jäädä kaappiin. Mitä vähemmän kaikkea ylimääräistä lääkettä hänelle pitää antaa on aina plussaa. Toki Lumi voi hieman pahoin pistospäivänä ja on kiukkuinen, mutta oksentaa ei tarvitse ja sen myötä päivät ovat helpottaneet paljon.

Viikonloppuna kävin läpi Lumin kansiota, jossa on kaikki sairaskertomukset yms ja kyllä tämä aika vuoristorataa on ollut maaliskuusta 2011 kun diagnoosi saatiin. Kuinka paljon tyttö on joutunut kokemaan. Kuinka paljon palasikaan muistoja mieleen siitä kuinka itkin itsekin tytön kipuillessa. Aika monta punktiota on takana ja paljon pistämistä. Toivon todella, että saadaan se seesteinen aika tänne ja ehkä joskus koittaa lääkepurkua uudestaan hieman paremmalla menestyksellä. Nyt kuitenkin otetaan ilo irti siitä, ettei tulehduksia löytynyt ja säästyttiin punktiolta. Toivotaan että niska vetreytyy ja kyynärpää ei oireile.  Seuraava käynti on silmäpolilla muutaman viikon kuluttua ja uusi reumapoli kolmen-neljän kuukauden päästä. Pitäkäähän peukkuja, että tilanne pysyisi rauhallisena.

Imetyksen jälkeinen kriisi uuden ulkomuodon kanssa

Nyt on luvassa yksi henkilökohtainen kirjoitus ja pohdin pitkään laitanko tätä ollenkaan tänne blogiin, mutta koska luulen monen muun painivan tämän kanssa niin miksipä ei. Täällä on nimittäin taas koettu totaalinen shokki, järkytys ja imetyksen jälkeinen kriisi uuden ulkomuodon kanssa. Tai miten sen nyt nimeäisikään. En nimittäin muistanut miltä tuntuu kun maito häviää rinnoista ja miltä se näyttää tai oikeastaan miltä minä näytän. Tähän voisin laittaa nyt sen apina emojin, joka pitää käsiä silmillään, sillä olen niin järkyttynyt ja ehkä jopa häpeissäni.

Imetyksen lopettamisesta on nyt sen verran aikaa, että rinnoissa ei enää ole maitoa. Tai tulee sitä vielä vähäsen. Lähinnä tarkoitan sitä, että rinnat ovat nyt siinä pisteessä missä ne olivat ennen imetyksen aloitusta tai raskautta. En kyllä edes tiedä voiko kohdallani edes puhua enää rinnoista. Olen tällä hetkellä hieman hukassa ajatusteni kanssa. Uusi...vanha ukonäkö on saanut minut hämmästymään. Tiedän että olen tehnyt mahtavan upean työn, kun olen imettänyt neljää viidestä lapsestani sinne vuoden ikään, mutta silti on shokki huomata, että kerta toisen jälkeen minusta jää vähemmän jäljelle. En tiedä mitä ajattelisin uudesta, siis normaalista, varustuksestani.

Toki monen lapsen imetys jättää jälkensä, sehän nyt on sanomattakin selvää. Enkä ole hetkeäkään katunut, että olen imettänyt. Tällä hetkellä kuitenkin painiskelen omien ajatusteni kanssa. Koitan päälleni kaapista niitä lukuisia liivejä ja totean melki kaikkien olevan suuria. Niiden sisään mahtuisi helposti tukko paperia täytteeksi. Liivien ansiosta näyttää edes hieman siltä, että omistan jonkin laisen varustuksen. Silmäkulmathan siinä kostuu. Onko tämä enää edes todellista? Sanokaa nyt joku, että niihin kertyy tilalle edes rasvaa. Koitan hyväksyä itseni, mutta tällä hetkellä se on vaikeaa, todella vaikeaa.  Postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy miltä näytin vielä hetki sitten, alla kuva nykytilanteesta.

Onneksi olen käynyt tämän saman kriisin ennemminkin läpi, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa, mutta tiedän että selviän tästä. Vaatii todellakin aikaa totutella uuteen ulkomuotoon. Vähän sama, kuin raskaana oleva totuttelee kasvavaan vatsaan niin minä totuttelen pieniin rintoihin. Onneksi mieheni tukee minua, muuten en tästä varmasti selviäisi. Kyllä tämä kuitenkin oli itselle taas aika iso kolaus, vaikka sitä osasinkin odottaa. Varsinkin kahden viimeisimmän lapsen jälkeen tämä on ollut vaikea asia. Eihän pienirintaisuudessa mitään vikaa ole, olenhan tottunut siihen jo ennenkin. Mutta sulatteluun menee taas hetki aikaa.

Tulinko väärässä iässä vanhemmaksi?

Mikä on se "oikea" ikä saada lapsi? Tulinko väärässä iässä vanhemmaksi? Nykyään ensisynnyttäjien ikä on nousussa ja moni haluaa lapsia vasta myöhemmin. Parikymppinen, tai sen alle, odottaja on nuori ja jos saat esikoisen reiluna kolmekymppisenä, oletko sitten jo vanha odottaja? Entäs jos lapsia tuleekin vasta nelikymppisenä? Miksi muilla on tarve arvostella ikää milloin lapsen saa?

Olin kaksikymmentä kun aloin odottaa esikoistani. Moni kauhisteli nuorta ikääni, vaikken minä edes ollut mitenkään erityisen nuori. Kerkisin täyttää pari kuukautta ennen esikoisen syntymää 21-vuotta. Osa piti minua liian nuorena ja täysin epäkypsänä vanhemmaksi. Pilasin kuulemma oman nuoruuteni tulemalla itse äidiksi ja katuisin sitä myöhemmin elämässä. Ei enää biletystä tai spontaaneja lähtöjä jonnekin, vaan edessä oli kotona lapsen kanssa olemista ja oman elämän menettäminen. Moni kaveri myös otti hatkat ja elämäni ei enää kiinnostanut. Minua harmitti todella miksi ikäni olisi kenenkään ongelma, harmitti myös nuo asenteet. Miten lapsi voi pilata muka elämän? Miksen voisi olla hyvä äiti, vaikka olisinkin nuorempi? Mitä se edes kuului muille? Vaikka olin kaveripiiristäni ensimmäinen joka sai lapsen, niin tuskin olin ensimmäinen tuon ikäinen äiti. Saahan moni lapsen nuorenpanakin ja on silti oikein kelpo äiti. Ikä on vain numero, mielestäni se henkinen ikä on tärkeämpi.

Muistan kuulleeni esikoisen aikana moneenkin kertaan erilaisia kommentteja ikääni liittyen. Sana olet todella nuori äiti, oli kuitenkin ehkä se yleisin. Särähtihän se omaan korvaan aika paljonkin. Omasta mielestä kun olin juuri hyvä äiti omalle lapselleni. Monella tuntui olevan myös selvä mielipide, että ensin piti olla hoitanut opiskelut, olla työpaikka, mennä naimisiin, hommata, oma koti, farmariauto ja sitten vasta lapset. Me teimme kaiken siis väärin, sillä olin äitiyslomalla kesken opiskeluiden, asuimme vuokralla, olimme vain kihloissa ja farmarinkin hommasimme jälkeenpäin. Mutta hyvin pärjäsimme, vaikka teimmekin kaiken mahdollisen "väärin".

Jokainen perhe luo itse itselleen sen oikeanlaisen kaavan. Jos joku haluaa opiskella, valmistua, olla töissä, matkustella ja saada lapsia ehkä vasta lähempänä neljääkymmentä, jos ollenkaan, sen parinkympin sijaan, on mielestäni ok. Joskus elämä voi yllättää ja vauva tuleekin, vaikkei sitä odotettu. Joku puolestaan olisi valmis äidiksi jo nuorena, mutta lapsia ei syystä tai toisesta kuulu. Silloin muiden sanomiset voi satuttaa. Kuinka pahalta tuntuisi kuulla, että kannattaisi nyt niitä lapsiakin jo hommata kun kello tikittää. Et ole enää nuori. 

Olen tullut äidiksi myös 24-vuotiaana, 26-vuotiaana, 29-vuotiaana sekä 31-vuotiaana. Viimeisimmän kohdalla tiesin, että minua ei voida enää sanoa nuoreksi äidiksi, vaikken tietenkään vanha olekaan. Mutta olen yllättynyt moneen kertaan siitä, että minulle on sanottu nyt useasti näin "Olet niin nuori ollaksesi äiti viidelle". Tulenko siis aina kantamaan nuoren äidin leimaa nyt sen vuoksi koska minulla on monta lasta? Enkö voisi olla vain äiti tai vaikka viiden lapsen äiti? Minkä ikäisen viiden lapsen äidin sitten kuuluisi olla nuorimman ollessa vuoden? Toki moni ikäiseni ystävä ja tuttu odottaa nyt vasta vauvaa tai suunnittelee perhettä, kun minulla lapsia on jo kasa. Mutta me olemme kaikki erilaisia. Elämä vie kaikkia eri rataa ja teemme asioita niin kuinka ne sopii parhaiten omaan elämäämme. 

Kysymykseen, tulinko väärässä iässä vanhemmaksi vastaan, että en. Olen onnellinen, että sain esikoiseni nuorena. Äitiys on ollut parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. En koe että olisin jäänyt mistään paitsi, vaan olen saanut elämääni valtavasti sisältöä. Näin tämän kuuluikin mennä.

Marja Hintikka Livessä on tulevan maanantain teemana Väärässä iässä vanhemmaksi. Muista katsoa.

Muutama vinkki pottailuun

Aloitimme nuorimmaisen kanssa pottailun hyvissä ajoin, reilussa 8kk iässä. Huomasin, että hän oli kiinnostunut potasta kun kävimme vaihtamassa vaippaa vessassa. Laitoin sitten kerran hänet siihen istumaan ja siitä se sitten alkoi hiljalleen. Huomaamatta kävimme yhtäkkiä potalla joka ruuan jälkeen ja aina pottaan saatiin tulosta. Alle vuoden ikäisen kanssa, jolla ei ole vielä menohaluja pottailu onnistui aika kivuttomasti. Mutta haaste iskee siinä vaiheessa, kun paikoillaan ei maltettaisi olla ja menojalkaa vipattaa. Kokosin muutamat vinkit pottailuun, jos niistä olisi apua jollekin. Nämä ovat toimineet meillä.

Potalle lapsen tahtiin:

Tutustukaa pottaan hiljoksiin. Koittakaa välillä laittaa lapsi istumaan siihen vaipan vaihdon yhteydessä. Kehukaa jos hän suostuu, mutta jos ei unohtakaa potta suosilla hetkeksi. Kun lapsi osoittaa kiinnostusta voi olla hyvä hetki kokeilla.

Rutiinit:

Menkää potalle lapsen herättyä ja ruuan jälkeen. Näin siitä tulee nopeasti rutiini sekä lapselle että itselle. Meillä Hugo lähtee heti kun ruuan jälkeen käpyttelemään kohti vessaa. Joskus on myös tilanteita, kun hän ei haluakkaan vessaan ja silloin jätämme suosilla väliin.

Kehu:

Ensimmäisillä kerroilla voi kehua pelkästä potalla istumisesta, sillä onhan se pienelle ihan uusi juttu. Kun pottaan sitten joskus tulee jotain, niin hurratkaa hieman liioitellusti ensimmäisillä kerroilla. Näin saadaan lapsikin innostumaan. Hiljalleen liioittelua vähennetään ja lopulta kehutaan pelkästään sanomalla esimerkiksi hienosti tai hyvä.

Palkitseminen/kannustaminen:

Jos pottailu ei ota sujuakseen voi käyttöön ottaa palkitsemisen. Joka kerran jälkeen saa vaikka tarran. Vessan seinälle voi laittaa paperin, jonne ne voi sitten liimata. Myös potan pohjaan kiinnitettäviä tarroja myydään. Niihin tulee kuvio, kun pottaan syntyy tuotosta. Muuten tarra pysty mustana.

Lukeminen/loru:

Varaa vessaan jokin pieni kirja tai lehti, jota lapsi voi lueskella. Samalla voit lukea jonkin pienen pätkän. Meillä suosikkina toimii lehdet, joissa on lasten kuvia. Esimerkiksi jo äidin lukemat Kaksplussan lehdet on olleet suosikkeja. Lukeminen tosin on aika rajua, että ei kannata ainakaan uunituoretta lehteä antaa, hih.

Tarvikekori: 

Me kokosimme taaperolle vessaan pienen korin, jossa on ties minkälaisia tavaroita. Jos potalla ei malteta istua otetaan kori esiin ja sen ansiosta potalla on jaksettu olla. Koriin kannattaa laittaa vain tavaroita, jotka on mahdollista pestä tai heittää vallan pois. Meillä ainakin ne ovat joskus tippuneet pottaan. Korissa on esimerkiksi leluauto, muutama lego, tuttirasia jonka sisällä kaksi hammasharjan suojaa, pyykkipoika yms. Joskus Hugo tyhjentää myös vessan lipastoa ja laatikoita. Sieltä vasta löytyykin kaikkea mielenkiintoista.

Millaiset jutut ovat teillä toimineet? Nyt saa kertoa kaikki parhaaksi koetut vinkit.

Ajattele, jos aikuiset käyttäytyisivät kuin lapset

Oletko joskus antanut lapselle jotakin periksi välttääksesi ikävän itkupotkuraivarin? Tai tehnyt nopsaan jotakin toisin kiinnittämällä esimerkiksi lapsen huomion muualle, jotta hän ei alkaisi itkemään lohduttomasti? Oletko ajatellut, että mitä jos me aikuiset käyttäytyisimme kuin lapsi? Toimisikohan se? Ajatellaanpa hetki, että me aikuiset reagoisimme tilanteisiin kuin lapset.

Heittäytyminen lattialle ja itkupotkuraivarit:
Olet töissä ja on perjantai. Viikonlopun suunnitelmat on jo tarkkaan aikataulutettu ja kellokin raksuttaa mukavaa tahtia. Ihan kohta on viikonloppu. Kunnes pomo kävelee työ pisteellesi ja ilmoittaa, että se olisi kuule sellainen juttu, että viikonlopuksi on hulluna töitä ja mahdollisimman monen toivotaan jäävän töihin. Nähdään aamulla kello seitsemän. Siinä missä aikuinen kiroaisi mielessään ja purkaisi suuttumustaan äkäisellä facebook- päivityksellä, heittäydytkin pomon eteen lattialle ja vedät armottomat itkupotkuraivarit. Kierit lattialla ja hakkaat käsiä ja jalkoja maahan eri tahdissa ja itket huutoitkua. Olisikohan viikonloppuna sittenkin lomaa?

Supernopea siivous:
Anoppisi soittaa tulostaan ja ilmoittaa, että on teillä puolessa tunnissa. Kääk! Asunto on ihan järkyssä kunnossa ja tiedät mitä hän olisi siitä mieltä. Päätät kuitenkin makoilla hetken sohvalla ja katsella lempi ohjelmaasi, kunnes viimeisen viiden minuutin aikana tunget kaiken piiloon mattojen, sänkyjen ja sohvien alle. Piilotat tavaroita myös sohvatyynyjen väliin, laukkuihin, reppuihin ja likaiset pyykit tunget lipaston laatikkoon. Huh, valmista tuli hetkessä.

Mä haluan:
Olet miehesi kanssa ostoksilla ja löydät aivan ihanan mekon. Tahdot mennä sovittamaan sitä, mutta miehelläsi on kiire jonnekin. Hän siis ei innostu ajatuksesta ja on sitä mieltä, että menet sitten jokin toinen kerta sitä sovittamaan, kun ei ole kiire. Noh, mitäs kun tahdon sen nyt. Päätät alkaa jankkaamaan, joohan joohan, mun on pakko saada se, mun on pakko mennä sovittamaan, ehkä sitä ei ole ensi kerralla, mä haluan! Samalla vuodatat jo vuolaasti kyyneleitä ja poljet jalalla lattiaa. Päästät irti miehen kädestä ja marssit jalat tömisten, naama tuhannella kurtulla liikkeeseen sovittamaan mekkoa.

Piiloutuminen:

Siis oikeasti, en halua edes mennä sinne juhliin. Mulla taitaa olla maha kipeä, jos jäänkin vaan kotiin. Kello tikittää ja lähdön hetki on jo lähellä. Päätät, että piiloudut verhon taakse, tai ehkä sittenkin sohvalle. Tuskin kukaan huomaa, etten lähdekään mukaan. Kukaan tuskin näkee minua, kun makaan sohvalla viltin alla. Laitoin muutaman tyynynkin eteen.

En tykkää:
Olet ravintolassa ja saat eteesi mielestäsi huonon annoksen. Pyydät tarjoilijan paikalle ja sanot haluavasi uuden tilalle. Tarjoilija pahoittelee ja lupaa hyvitykseksi jäätelön. Kirkaiset kovaan ääneen, ettet halua mitään jäätelöä vaan ruokaa, kunnon ruokaa. Isket nyrkillä pöytää samalla tökit lautasta koko ajan lähemmäs pöydän reunaa. Lopuksi viskaiset suutuksissasi koko komeuden lattialle huutaen samalla kovaa huutoa.

Se on mun:
Olet juuri saanut avattua suklaalevyn ja istut rauhassa syömässä sitä, kunnes puolisosi tulee ja yrittää ottaa siitä rivin. Tarraat pian kiinni suklaalevystä ja koitat tunkea siitä mahdollisimman paljon suuhusi. Samalla mumisten ja lopulta karjuen, että se on mun! Varmana et saa palastakaan! Lopulta pillahdat itkuun ja huudat, kuinka toinen koitti ottaa koko sinun suklaalevyn ilman lupaa.

Näitä voisi keksiä vaikka kuinka, mutta tässä oli nyt muutama. Kyllä elämään on mahtunut ja tulee mahtumaan niitä hetkiä, kun tekisi oikeasti mieli heittää pienet itkupotku raivarit ja käyttäytyä kuin pieni lapsi.