Odottaahan se isikin

Monesti odotusaikana kysellään äidin kuulumisia ja vointeja. Harvoin sitä kysytään isältä että mites se odotus sujuu? Sillä kyllähän se isäkin odottaa. Odotetaan mm. sitä että puolisossa alkaa raskaus näkymään, pahoinvoinnin ja väsymyksen kaikkoamista, odotetaan vauvan sydänäänten kuulemista, potkuja, ultria, vauvan syntymää ja äidin hormonimyrskyjen laantumista. Jos odotusaika ei ole helppoa äidille niin ei se kyllä ole isällekkään, sillä puoliso ei odotusaikana ole ehkä se helpoin tapaus ja monesti saattaa muistuttaa käytökseltään kaksivuotiasta taaperoa. ;)

Alussa minua vaivasi aivan armoton väsymys, enkä oikein kyennyt mihinkään. Makasin ja nukuin sohvalla aina kun siihen oli vain mahdollisuus. Kun J kotiutui töistä painuin samoin tein nukkumaan ja arki oli hetken aikaa aika selviytymistä. Kun illasta oltiin saatu lapset nukkumaan menin monesti itse perässä. Silloin tuntui että energiaa parisuhteeseen panostamiseen ei ole. J kuitenkin tietää että odotukseni alkumetreillä olen erittäin väsynyt, joten tämä ei tullut hänelle yllätyksenä (vaikka kyllä se häntä varmasti hieman otti päähän). :) Isä voi joutuakkin monesti hoitamaan sekä vanhempia sisaruksia sekä odottavaa äitiä.

Onneksi väsymys ei kuitenkaan vaivannut kamalan montaa viikkoa ja vihdoin jaksoin iltaisin käpertyä J:n kainaloon katsomaan elokuvaa tai jotakin sarjaa. Vaihdoimme taas enemmän kuulumisia ja parisuhde palasi ns siihen normaaliin. J sanoikin minulle hieman ennen puolta väliä, että ihan mahtavaa kun olen saanut energiani takaisin ja jaksan taas muuta kuin vain maata röhnöttää. Oli kyllä itsestäkin mukavaa kun se energia palasi. Sitä oli kuin uusi ihminen. Tässä vaiheessa helpotti myös isän taakka kun toinen osapuoli on takaisin pelissä. :)

On välillä ollut myös hetkiä kun omat mielialani ovat heitelleen valtavasti. On vaikeaa selittää sille toiselle että kuinka ne hormoonit vaan riepottelee ja vaikka sanoisin mitä niin en kyllä sitä tarkoita tosissani ja kannattaa päästää ne toisesta korvasta ulos. Alkuun hormoonit riepotteli mua sen verran että tunteet heitteli naurusta itkuun, kiukun puuskiin ja siitä taas nauruun. Jopa ihan mitättömät asiat on saaneet itkemään (esimerkiksi vaikka se että keittiön pöydällä oli leivänmuruja tai se kun olohuone oli taas kaaoksen vallassa..todellisuudessa  muutama tyyny lattialla). Voin kuvitella kuinka raskasta on sillä toisella osapuolella ottaa vastaan näitä hormoonimyrskyjä ja joutuu miettimään tarkkaan mitä sanoja suustaan päästää. Onneksi J on luonteeltaan niin rauhallinen että ei oo noista mun jutuista millänsäkkään, pahinta olis se että siinä ärähtäis jotain takaisin. Välillä musta tuntuukin että käyttäydyn kuin tuo meidän taapero ja me ymmärretään toisiamme hyvin. :D Onneksi alun hormoonimyrskyt ovat rauhoittuneet ja nykyään tätä tapahtuu, ainakin omasta mielestä, harvemmin.

Kun sydämen sykkeet saatiin kuuluviin on myös isä päässyt niitä dopplerin avulla kuuntelemaan. J kun ei neuvolaan mukaani pääse jossa pääsisi niitä kuuntelemaan. Ultriin J ei myöskään ole päässyt osallistumaan kun on joutunut jäädä katsomaan vanhempia lapsia, mutta onneksi olen saanut mukaani hyviä kuvia jotta J on päässyt näkemään pikkuisen. Yhdessä ollaan jännitetty molempia ultria, ehkä minä kuitenkin enemmän. Yhdessä ollaan ihailtu ultrakuvia ja iloittu sitä kun kaikki on ollut pikkuisella hyvin.

Meillä on niin ihana neuvolatäti, että hän usein kyselee mitäs isä oli tästä mieltä ja mites isä otti tämän uutisen, vaikka J ei olekkaan mukana. Se luo mukavan tunteen siitä että isäkin otetaan huomioon, sillä eihän odotus ole vain naisen asia. Vaikka minä kannan tämän lapsen ja synnytänkin on isällä odotuksessa tärkeä rooli.♥ Meillä J on minulle tärkeä tukipilari ja saa hyvin rauhoiteltua jos stressaan jostakin asiasta.

Vatsan pullahdettua ulos ja kun Minin liikkeet ovat alkaneet tuntua läpi asti on isällekkin odotus yhä todellisempi. J monesti laittaa käden vatsalleni ja pian Mini jo antaa mojovan potkun. Monesti J myös vitsailee vatsani koosta niin että mahtaisiko olla käynyt niin hullusti että ootkin raskaana? Mä kun luulin että sulle vaan noi herkut maistuu liian hyvin. :D On ihanaa kun J on niin hyvin tässä odotuksessa mukana. Minusta on ihanaa kun hän kietoo kädet vatsan ympärille tai juttelee Minille vatsaan.

Yhdessä me tätä pientä Miniä odotamme, yhdessä kuljemme tämän odotustaipaleen ja lopulta yhdessä olemme paikalla kun Mini päättää syntyä tähän maailmaan.♥