Imetyksestä

Imetystaipaleemme on kestänyt kohta kahdeksan kuukautta. Olen siihen enemmän kuin tyytyväinen, varsinkin kun alkuun kerkesin jo hysterisoimaan että maidon tulo loppuu. Samalla kun itse iloitsen onnistuneesta imetyksestä niin saan kuulla ulkpuolelta siitä kuinka Hugo on jo niin iso, että  imettäminen kannattaisi jo lopettaa sekä kuinka pojan pitäisi antaa jo maistaa jäätelöt, pullat, makkarat yms. Siis voi hyvät hyssykät sentään, poika täyttää kuitenkin vasta sen 8kk eikä mielestäni ole mikään iso. Jokaisella on tietysti oma näkemyksensä isosta, mutta minusta Hugo on vauva aina sinne vuoden ikään asti. En ymmärrä miksi kiirehtiä imetyksen lopettamisen kanssa ja miksi ihmiset työntävät nokkansa toisten asioihin. Kysyä toki saa, mutta voisi harkita millä tavalla sen esittää.

Yllätyksekseni olen kuullut tämän vauvavuoden aikana niin paljon arvostelua vauvani hoidosta, etten enää voi vain päästää niitä toisesta korvasta ulos. Kun mikään ei tunnu olevan ns. oikein mitä teen jäävät asiat pahasti kalvamaan mieltä. Aina on jollakin syytä tulla neuvomaan ja osoittelemaan sormella. Se turhauttaa, mutta ennen kaikkea ottaa suututtaa ja kovaa. En tykkää siitä että tapaani toimia arvostellaan joka ikisessä asiassa ja minua koitetaan lytätä jatkuvasti. Joko tuo arvostelu on tahallista tai sitten tahatonta, en tiedä varmaksi, mutta epäilen ensimmäistä. Se ei tunnu mukavalta. 

Olen koittanut olla välittämättä. En halua enää pahemmin edes keskustella kenenkään kanssa siitä kuinka paljon poika heräilee syömään, kuinka paljon syö kiinteitä tai onko vielä rinnalla. Inhottaa että asiat joista mieluiten puhun on tulleet minulle aiheeksi, joista en halua enää edes puhua. Täällä blogin puolella niistä toki kirjoittelen, mutta kasvotusten ne puheet ovat jääneet melkeinpä kokonaan pois. En halua että heti alkaa sadella ohjeita siitä mikä on oikein. Nykyään vastaan jotakin ympäripyöreää ja poistun paikalta. Varsinkin jos kyseessä on ihminen joka yleensä koittaa tuottaa minulle huonoa mieltä ja huonoa äiti fiilistä.

Kaikesta huolimatta olen pitänyt pääni kovana ja toimin jatkossa niin mikä on parasta meidän pojalle. Meidän imetyshetket jatkuvat samaan malliin. Kiinteitä syömme omaan tahtiin ja se on näyttänyt olevan Hugolle se paras ratkaisu. Imetyshetket ovat vaihtuneet todella pikaisiin pyrähdyksiin rinnalla. Silti poika tarvitsee niitä. Hän tankkaa siinä läheisyyttä ja samalla hörppää sen verran mikä on tarpeen. Illalla tankataan oikein kunnolla ja yöllä kerran tai kaksi. Imetyskertoja on vielä se 7-9 kertaa yöt mukaan lukien. Kiinteitä syö kaksi tai kolme kertaa päivässä. Määrälllisesti ei paljoa, mutta juuri sen verran mikä on Hugolle sopiva. Hän kyllä ilmoittaa varsin selvästi koska on nälkä ja koska on kylläinen. 

Minulta on myös kysytty ihan suoraan milloin lopetan imetyksen. Olen vastannut että mennään Hugon tahtiin. Ensinnäkin kun poika viihtyy rinnalla niin totta kai hän sitä saa ja toisekseen maitoa tulee vieläkin todella hyvin. Ja en ole edes miettinyt että lopetan tyyliin kun poika x kuukautta. Jos esimerkiksi vuoden iässä on imetyksen loppumisen hetki niin sitten se on, jos se tulee jo aikaisemmin tai myöhemmin niin hetki on silloin. En osaa ennustaa miten taipaleemme Hugon kanssa etenee. Se tapahtuu omalla painollaan. Mutta jos etenemme samaa tahtia sisarusten kanssa niin ne hetket ovat siinä vuoden iän jälkeen.

Meitä äitejä ja varsinkin imettäjiä on monenlaisia. Osa ei halua imettää ollenkaan, osa toivoo että imetys onnistuisi, osa taistelee että maitoa riittäisi, osalla sitä tulee yli kysynnän, osa haluaa lopettaa imettämisen puolen vuoden jälkeen tai aiemmin ja osa jatkaa vielä taaperoimettäjäksi. Jokainen on mielestäni oikea tapa, jokainen äiti toimii niin miten se on omalle pienelle paras. Ei siis arvostella, vaan kannustetaan.


Huomenna tämä mamma suuntaa lapsimessuille, toivottavasti nähdään siellä. Mukavaa perjantaita ihanat, pus.