Vauvan eroahdistus

Äiti on ihan tässä lähellä. Sinulla ei ole mitään hätää. Ryömi tänne vaan. Voi pientä, äiti ottaa syliin, ei mitään hätää. Kyllä vain, eroahdistus on täällä. Osasinkin sitä jo hieman odottaa, vaikka kuin varkain se hiipi meille. Ensin se alkoi siitä kun kävelin Hugon ohi hänen ollessa jonkun muun sylissä. Sitten itku tuli siitä kun hän kuuli ääneni jossain toisessa huoneessa ja nyt itku tulee siitä kun lasken pojan lattialle.

Sylissä viihdytään nyt paljon ja manduca on ihan lempipaikka. Tosin näillä kuumilla ilmoilla se ei ole ihan mukavin paikka, joten saatamme istua lattialla ja Hugo leikkii siinä samalla leluilla. Usein hän katsahtaa taaksepäin ja tarkistaa että onhan äiti siinä tai pitää toista kättä jalkani päällä. Joskus se riittää että pitää äidistä kiinni tai näkee äidin. Monesti tulee hymy ja leikit jatkuu. Joskus taas alkaa pieni kitinä ja syliin on päästävä. Hetken sylissä oltua jatkuu leikki taas hyvillä mielin.

Nyt ryömimistaidon opittuaan Hugo on tutkaillut kovasti ympäristöä. Hän innostuu aina siitä kun hänet laskee lattialle ja ryömiikin nopeasti vaikka olohuoneesta keittiöön. Keittiöön päästyä saattaa kuitenkin iskeä itku. Minne se äiti jäi? Onneksi päiviin mahtuu myös niitä hetkiä kun äidin perään ei olla, vaan viihdytään hyvin myös isinkin kanssa.

Suurin muutos on nyt tullut nukkumiseen, tai lähinnä siihen nukahtamiseen. Siinä missä nukahtaminen tapahtui vielä hetki sitten muutamissa minuuteissa, vie nyt aikaa reilun tunnin. Ennen laskin Hugon pinnasänkyyn ja jos uni ei heti tullut, laitoin käden pojan päälle ja hän nukahti siihen. Nykyään poika kierähtää heti masulleen ja kurkkaa että äiti on siinä lähellä, se ei kuitenkaan riitä ja alkaa itku, joka rauhoittuu kun kumarrun hieman sängyn ylle ja laitan posken Hugon poskea vasten ja hän saa pitää minun sormesta tai hiuksista kiinni. Joskus pitää saada pitää kättä äidin poskella. Ja kyllä siinä sydän sulaa, kun ensin toinen itkee lohduttomasti, mutta kun äiti tulee lähelle näkyy tutin takaa onnellinen hymy ja poika sulkee silmät. En tietystikkään pysty olla kumartuneena sängyn yllä kuin hetken, joten tuo toistuu ainakin pariin kertaan. Hetken kuluttua Hugolle riittää vain se että laitan käden hänen päälleen ja kun poika on melkein unessa otan käden pois.

Viime yönä emme nukkuneet oikein kumpikaan. Hugo heräsi ties kuinka monta kertaa ja oikein mikään ei auttanut. Tutti huolittiin vain hetkeksi, kunnes se syljettiin pois. Vähän väliä nousin laittamaan tutin tai antamaan unipupun kainaloon, silittelemään päätä tai pitämään kättä Hugon päällä. Uni tuli aina hetkeksi kunnes alkoi itku. Itseäkin alkoi jo todella väsyttää ja taisin siinä jupista siitä ääneenkin. Kun mikään ei enää auttanut otin pojan viereeni ja siinä hetken sama meno jatkuen hän viimein nukahti viereeni pitäen toisella kädellä sormestani ja toinen poskellani. Ilmeisesti kuumuus piti poikaa hereillä. Yleensä Hugo jää nukkumaan ekalta syötöltä viereeni, joten oli outoa että tämä alkoi jo puolilta öin sen normaalin yö kolmen sijaan.

Olenkin tänne aina välillä purkanut siitä kuinka saan kaiken maailman ohjeistuksia tässä vauvani hoidosta. No eipä tämä eroahdistusvaihekaan jäänyt ilman sellaista, kun kuulin kuinka poika on liikaa kiinni minussa ja minun pitää nyt ehdottomasti alkaa vieroittaa häntä irti itsestäni. Täyttäähän Hugo pian jo vuoden ja silloin hän ei ole enää vauva. Eli ei siis noiden puheiden mukaan silloin saisi enää olla niin äidissä kiinni. Voi huh huh taas. Kyllä taas muutama kipinä sinkosi noiden ohjeiden jälkeen, vaikka kuinka päästin toisesta korvasta ulos. Kun Hugo selvästi on jo hädissään siitä että katoan hekeksi näköpiiristä, niin en edes halua kuvitella millaista se olisi jos tekisin sitä tarkoituksella pisempää aikaa. Onneksi minun ei tarvitse ja tiedän että tämäkin vaihe helpottaa ajallaan. Siihen asti aion olla pojan saatavilla (aina kotona ollessa), aina kun hän äitiä kaipaa.