Äiti, sä olet hyvä just noin

Kuinka moni myöntää olevansa se äiti, joka seisoo peilin edessä ja puristelee vatsanahkaansa, nostaa ryhtiä suoremmaksi ja vetää vatsaa sisään. Muistelee miltä mahtoikaan näyttää vielä ennen lapsia. Silloin kun oli aikaa vain itselle ja liikkumiseen. Kuinka moni äiti syö ruokansa lennossa, tai voiko sitä kuivunutta leivänkänttyä edes kutsua ruoaksi? Kuinka moni nostaa makeisilla nopeasti energiatasoa, kun kesken päivän meinaa väsy iskeä. Kuinka moni ruoskii itseään siitä, ettei saa mitään aikaiseksi? Kuinka monella vaaka näyttää ei haluttua lukemaa? Voisin väittää, että meitä on paljon.

Oikeasti ulkonäköpaineet ovat naisilla valtavat. Itseä ruoskitaan näyttämään hyvältä heti synnytyksen jälkeen. Jo odotusaikana olisi tietysti hyvä, jos et edes näyttäisi siltä, että olet raskaana. Mitä laihempi sen parempi? Ihan älytöntä sanon minä. Pitäisikö kaikkien olla valettu samaan muottiin? Minusta mikään ei ole kauniimpi näky kuin odottava äiti. Kasvaahan vatsassa uusi arvokas elämä, parhaimmillaan useampi kerralla. Minä ainakin olen vain korostanut kasvavaa vauvavatsaa ja kantanut sitä ylpeänä. Vauvan synnyttyä ei pitäisi kärsiä ulkonäköpaineista, vaan saada rauhassa keksittyä ja tutustua uuteen elämään. Ei siihen, että saadut kilot on saatava mahdollisimman pian pois.

Sain toisen lapsemme synnyttyä kuulla pari kertaa vitsailua siitä, että koska se toinen syntyy? Ensimmäinen sanoja oli oma esikoinen ja senhän otin tietysti ihan huumorilla, mutta aikuisilta ihmisiltä sen kuuleminen ei mennyt enää osioon huono vitsi, vaan se loukkasi. Ja kyllähän vatsa pömpötti paljon toisen, kolmannen ja neljännen lapsen synnyttyä. No mitä tapahtui, kun juuri synnyttäneelle lauottiin tuollaisia kommentteja..arvatkaa. No äiti alkoi iltaisin treenata ihan hulluna. Virhe, iso sellainen. Huomasin ja tajusin sen vasta viidennen (kuopuksemme) synnyttyä. Silloin hoksasin, että minulla on iso vatsalihasten erkauma ja silloin ei todellakaan suositella lankuttamista ja suoria vatsalihaksia. Kesti melkein kahdeksan kuukautta, että sain kurottua sen umpeen. Netistä ja muutamista blogeista löysin jumppaamiseen aika hyvät ohjeet. Ja huomasin, että tuo erkauma ei ollut kolmen edellisen kohdalla mennyt umpeen ollenkaan. Selvisi siis syy, miksi vatsani keskelle oli aina noussut vatsoja tehdessä harjanne ja olin kärsinyt välillä kovistakin selkäkivuista. Maltti on valttia, sillä liian aikaisella ja vääränlaisella treenaamisella voi saada aikaan vain pysyvämpää haittaa.

Voitte siis arvata, että viidennen kohdalla edettiin maltilla. Ja kyllä kannatti. Samalla oma asenne omaan kroppaan oli armollisempi. Mietin, että piru vie sun kroppa on tehnyt juuri valtavan työn ja kantanut sisällään yhdeksän kuukautta uutta elämää ja vielä viisi kertaa. Et voi olettaa, että näytät heti tai koskaan enää siltä kuin parikymppisenä. Tämä ajattelutapa avasi vihdoin silmäni. Vain minä itse olen se joka näkee ne suurimmat muutokset omassa kropassa. Vain minä kiinnitän liikaa huomiota jenkkakahvoihin tai löysempään vatsanahkaan. En ole yhtään sen huonompi äiti, kuluuko kilojen tiputtamiseen parin viikon sijaan kaksi vuotta. Hyvä äitiyden mittari ei ole se, mitkä lukemat piirtyvät vaa'an näyttöön. Se meidän kaikkien tulisi muistaa.

Olen lopettanut itseni ruoskimisen. En ota stressiä siitä, että keskivartalo ei ole sellainen kuin haluaisin. En jätä herkuttelua pois sen vuoksi, että ehkä pari kiloa tippuisi. En käy enää vaa'alla, sillä nyt mittarinani on oma olo ja se millaisena nään itseni peilistä. Liikun, mutta teen sitä siksi että se on kivaa ja osa elämääni. En hampaat irvessä verenmaku suussa. Olen tällä hetkellä sinut itseni kanssa, vaikka parannettavaa olisikin. Toki minulla on tavoitteita, mutta niitä kohden edetään ihan omaan tahtiin. Ja tiedättekö, elämä on paljon kivempaa ilman jatkuvaa kilojen tarkkailua ja itsensä ruoskimista. Rennommalla asenteella voi myös saada tulosta aikaan.

Siksi sanonkin teille kaikille odottaville, että nauttikaa ja kantakaa ylpeänä kasvavaa vatsaanne. Sisällänne kasvaa jotakin niin ainutlaatuista ja upeaa. Juuri synnyttäneille puoletaan, nauttikaa vauvasta, sillä he kasvavat niin nopeaan. Ja treenaamiseen sitä malttia. Ja kaikille muissa elämäntilanteissa oleville äideille, että sä olet hyvä just noin.

Postauksen kuvissa masu muutama tunti ennen kuin kuopukseni syntyi. Toisessa kuvassa olemme juuri päässeet kotiin, synnytyksestä pari päivää. Ja alin kuva tältä kesältä.