Taaperot on huippuja

No nyt meillä on taapero päässyt kunnolla vauhtiin. Aivan uskomaton meniä tuo onkin. Kävely sujuu jo niin hienosti, että vauhti lisääntyy päivä päivältä ja pian täällä jo juostaan, kääk! Hugo otti ensiaskeleensa päivä ennen kuin täytti vuoden, kävely ei kuitenkaan vielä kiinnostanut, vaan paikasta toiseen liikuttiin konttaamalla ja vasta kuukauden verran hän on kävellyt paikasta toiseen. Sydämessä liikahtaa joka kerta, kun poika taapertaa. Se näky on jotain niin hellyyttävää. Pienet jalat tallustaa vielä hieman epävarmasti mutta kuitenkin niin kovin päättäväisesti. Äitiin ja isiin turvaudutaan kun edessä on este tai jokin paikka jonne ei omin avuin pääse. Silloin hän kohottaa kädet ylös ja pyytää syliin tai ojentaa kätensä josta tarraa kiinni.

Taapero pitääkin äidin nykyään kiireisenä, sillä hän on hyvin ehtiväinen tapaus. Joka paikkaan pitää mennä, esimerkiksi keittiön laatikot ja kaapit on kiva tyhjentää ja sen jälkeen tunkea itse tyhjään laatikkoon. Ihan Hugon turvallisuuden vuoksi poistin osan vetimistä ja osaan puolestaan viritin kepit, jottei pienet sormet jää kaappien tai laatikoiden väliin. Yhtenä jännittävänä ja uutena taitona on kiipeily. Kaikkialle kiivetään minne vain pääsee. Sohvalle pääsee jos lattialle on jäänyt tyyny ja sen päältä pääsee juuri ja juuri kiipeämään. Lastenhuoneessa pöydälle pääsee näppärästi, jos tuolit ovat jääneet esille. Siskon sänkyyn kiivetään jatkuvasti. Toistaiseksi meillä on ollut onnea matkassa ja Hugo on oppinut tulemaan oikein ja varovasti sieltä alas. Mutta tuntuu että silmät saisi vanhemmilla kyllä olla selässäkin.

Ehtiväinen taapero, ei vielä puhu mitään. Nam nam, taitaakin olla ainoa oikeaksi tunnistettava sana, mutta elekieli toimii sitäkin paremmin. Välillä jopa tuntuu, että liiankin hyvin. Hugo on myös huomannut, että me ymmärrämme häntä, mikä on tietysti ihana asia. Saa nähdä koska tuo alkaa enemmän höpisemään muutakin kuin sitä "omaa kieltä". Miellä kaikki lapset ovat oppineet hitaasti puhumaan, mutta kun se juttu on hokastu, niin eivätpä olekkaan enää hiljaa olleet, joten luulen Hugonkin oppivan aika myöhään. Innolla jo odotan koska sana Äiti kuuluu pienen suusta. Sen kuuleminen saa aina sydämen tykyttämään. On se niin suloisen kuuloista.

Tuollaisen reilun vuoden ikäisen taaperon kanssa on niin kiva puuhastella. Hän lähtee innokkaasti kokoamaan palikkatornia ja nauraa käkättää kun se kaatuu. Hän innostuu vielä kukkuu-leikeistä, rakastaa piirtämistä  ja touhottaa ihan kaikessa mukana. Jopa niin paljon, että sisarukset eivät oikein välittäisi. Hermotkin hänellä menee tietysti välillä, mutta tuo ikäinen on niin helppo ohjata kiinnostumaan uudesta asiasta. Parasta on se, kun leikin lomassa pitää kiivetä äidin syliin tankkaamaan läheisyyttä. Ja kuka ei nyt nauttisi siitä kun pikkuinen kiipeää syliin.

Jos rakastan odotusta, vauva-aikaa, niin rakastan kyllä tätä taapero vaihettakin. On niin mahtavaa nähdä toisen oppivan koko ajan uutta, ymmärtävän koko ajan enemmän ja nähdä hänen viihtyvän sisarustensa leikiessä. Taaperot vaan on niin huippuja. Toki taaperon kanssa on rankkaakin, nimittäin he voivat olla kovin haastavia. Hieman jännityksellä odotan, millainen taaperoaika Hugon kanssa mahtaa olla edessä.