Ajattele, jos aikuiset käyttäytyisivät kuin lapset

Oletko joskus antanut lapselle jotakin periksi välttääksesi ikävän itkupotkuraivarin? Tai tehnyt nopsaan jotakin toisin kiinnittämällä esimerkiksi lapsen huomion muualle, jotta hän ei alkaisi itkemään lohduttomasti? Oletko ajatellut, että mitä jos me aikuiset käyttäytyisimme kuin lapsi? Toimisikohan se? Ajatellaanpa hetki, että me aikuiset reagoisimme tilanteisiin kuin lapset.

Heittäytyminen lattialle ja itkupotkuraivarit:
Olet töissä ja on perjantai. Viikonlopun suunnitelmat on jo tarkkaan aikataulutettu ja kellokin raksuttaa mukavaa tahtia. Ihan kohta on viikonloppu. Kunnes pomo kävelee työ pisteellesi ja ilmoittaa, että se olisi kuule sellainen juttu, että viikonlopuksi on hulluna töitä ja mahdollisimman monen toivotaan jäävän töihin. Nähdään aamulla kello seitsemän. Siinä missä aikuinen kiroaisi mielessään ja purkaisi suuttumustaan äkäisellä facebook- päivityksellä, heittäydytkin pomon eteen lattialle ja vedät armottomat itkupotkuraivarit. Kierit lattialla ja hakkaat käsiä ja jalkoja maahan eri tahdissa ja itket huutoitkua. Olisikohan viikonloppuna sittenkin lomaa?

Supernopea siivous:
Anoppisi soittaa tulostaan ja ilmoittaa, että on teillä puolessa tunnissa. Kääk! Asunto on ihan järkyssä kunnossa ja tiedät mitä hän olisi siitä mieltä. Päätät kuitenkin makoilla hetken sohvalla ja katsella lempi ohjelmaasi, kunnes viimeisen viiden minuutin aikana tunget kaiken piiloon mattojen, sänkyjen ja sohvien alle. Piilotat tavaroita myös sohvatyynyjen väliin, laukkuihin, reppuihin ja likaiset pyykit tunget lipaston laatikkoon. Huh, valmista tuli hetkessä.

Mä haluan:
Olet miehesi kanssa ostoksilla ja löydät aivan ihanan mekon. Tahdot mennä sovittamaan sitä, mutta miehelläsi on kiire jonnekin. Hän siis ei innostu ajatuksesta ja on sitä mieltä, että menet sitten jokin toinen kerta sitä sovittamaan, kun ei ole kiire. Noh, mitäs kun tahdon sen nyt. Päätät alkaa jankkaamaan, joohan joohan, mun on pakko saada se, mun on pakko mennä sovittamaan, ehkä sitä ei ole ensi kerralla, mä haluan! Samalla vuodatat jo vuolaasti kyyneleitä ja poljet jalalla lattiaa. Päästät irti miehen kädestä ja marssit jalat tömisten, naama tuhannella kurtulla liikkeeseen sovittamaan mekkoa.

Piiloutuminen:

Siis oikeasti, en halua edes mennä sinne juhliin. Mulla taitaa olla maha kipeä, jos jäänkin vaan kotiin. Kello tikittää ja lähdön hetki on jo lähellä. Päätät, että piiloudut verhon taakse, tai ehkä sittenkin sohvalle. Tuskin kukaan huomaa, etten lähdekään mukaan. Kukaan tuskin näkee minua, kun makaan sohvalla viltin alla. Laitoin muutaman tyynynkin eteen.

En tykkää:
Olet ravintolassa ja saat eteesi mielestäsi huonon annoksen. Pyydät tarjoilijan paikalle ja sanot haluavasi uuden tilalle. Tarjoilija pahoittelee ja lupaa hyvitykseksi jäätelön. Kirkaiset kovaan ääneen, ettet halua mitään jäätelöä vaan ruokaa, kunnon ruokaa. Isket nyrkillä pöytää samalla tökit lautasta koko ajan lähemmäs pöydän reunaa. Lopuksi viskaiset suutuksissasi koko komeuden lattialle huutaen samalla kovaa huutoa.

Se on mun:
Olet juuri saanut avattua suklaalevyn ja istut rauhassa syömässä sitä, kunnes puolisosi tulee ja yrittää ottaa siitä rivin. Tarraat pian kiinni suklaalevystä ja koitat tunkea siitä mahdollisimman paljon suuhusi. Samalla mumisten ja lopulta karjuen, että se on mun! Varmana et saa palastakaan! Lopulta pillahdat itkuun ja huudat, kuinka toinen koitti ottaa koko sinun suklaalevyn ilman lupaa.

Näitä voisi keksiä vaikka kuinka, mutta tässä oli nyt muutama. Kyllä elämään on mahtunut ja tulee mahtumaan niitä hetkiä, kun tekisi oikeasti mieli heittää pienet itkupotku raivarit ja käyttäytyä kuin pieni lapsi.