Niin mitä olinkaan sanomassa?

Jos raskausaikana tein hassuja juttuja ja unohtelin asioita, niin tänä imetysaikana ja pienen vauvan kanssa olen ollut tuplasti höperömpi. Näitä juttuja sattuu jo niin paljon, että välillä jopa pelottaa oman muistin kanssa. Miljoona asiaa on kesken yhtä aikaa. Ja arvatkaapa mitä, unohdan joka ikinen päivä koneellisen pyykkiä koneeseen ja muistan sen juuri kun suunnittelen kömpiväni peiton alle. Ei ole mitään herkkua alkaa ripustamaan niitä väsyneenä.

Välillä olen niin hajamielinen että alan nauramaan omille toilailuilleni. Niitä pitäisi jopa kirjata jonnekkin ylös, jotta niille voisi nauraa sitten myöhemmin. Monet jutut nimittäin unohdan, yllättäävää. Myös J ja lapset ovat huomanneet hajamielisyyteni ja sen kuinka voin unohtaa kesken lauseen mitä olin selittämässä. Yhtäkkiä ei siis ole enää mitään hajua mistä sitä juuri oli puhumassakaan.

Parhaimpia on ehkä ne kun olen mennyt hakemaan vettä, avannut vesihanan, laskenut mukin pöydälle, pessyt kädet, ottanut lasin ja koittanut juoda. Ajatuksissani sillä veden hakureissulla päätin pestä kädet ja en tyyliin edes tajunnut sen tapahtuneen, kun kerta koitin hörpätä tyhjästä lasista. Ostin jouluksi kinkulle paistopussin ja sanoin J:lle että laitan sen nyt tänne, koska en itse kuitenkaan muista. No sitten sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa kun piti alkaa paistamaan sitä kinkkua. Epäilin jo että olinko sittenkään edes ostanut niitä.

Unohduksia sattuu lähes päivittäin. Ne on yleensä ihan pieniä. Saatan aamulla vessaan mennessä pestä hampaat ja hetken päästä olen menossa pesemään niitä jo uudestaan. No eipä siitä haittaakaan ole jos ne nyt muutaman kerran päivässä pesee, heh. Syötän Hugon aina vuorotellen toisesta rinnasta ja seuraavalla kerralla toisesta. Arvatkaa muistanko koskaan kummasta syötin viimeksi? Selitän samat asiat monta kertaa. Lasten suusta kuuluukin nykyään usein, että "sä kerroit ton jo". Kerran kun ajelin kaupasta kotio aloin miettimään että olinko liikkeellä yksin vai oliko mulla joku mukana, heh.

Tämä imetysajan unohtelu on tapahtunut joka kerta kun olen imettänyt. Onneksi siis tiedän että tämä vaihe menee kyllä ohi. Odotan kyllä sitä kun tulee taas joku tolkku tähän touhuun, eikä jatkuvasti unohtele. J sanoo välillä että ikä ei tuu yksin. Heh, voihan tämä olla sitäkin, mutta mä pistän tämän imetyksen piikkiin. Onneksi en kuitenkaan unohtele mitään tärkeää, sitten tästä olisi jo nauru kaukana. Mutta on ihan hyvä taito osata nauraa itselleen.