Torstai on aina pahin

Hetkeen ei ole tullut Lumin kuulumisia kerrottua. Sairauden kanssa on menossa nyt oikeastaan ihan hyvä vaihe. Fysioterapiassa käydään joka maanantai ja ahkera jumppaaminen ja "oikealla" tavalla istuminen on auttanut ja toinen lonkka on vetreytynyt. Jäykkä se kuitenkin on toiseen verrattuna, mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menty. Ja koska lonkka on vetreytynyt on myös kävelytyyli muuttunut. Enää se ei näytä siltä että neiti lentää pian naamalleen, vaan asento on parantunut etukenomaisesta tyylistä suoremmaksi.

Nilkan tilanne on vähän vaihteleva. Välillä näyttää että siellä voisi vaikka olla nestettä ja viikon päästä tilanne voi olla jo ihan eri. Niimpä kun lääkäri soitteli niin sovimme että hän laittaa lähetteen ultraan jossa käydään varmistamassa nilkan tilanne. Eipähän tarvii sitten pähkäillä että mikä se nyt onkaan. Välillä sitä valitetaan kipeäksi ja välillä taas ei särje yhtään.

Lääke menee edelleen pistoksena ja torstaista on nyt tullut se pahin päivä. Joka torstai tyttö yleensä oksentaa jossain vaiheessa. Hän voi selvästi silloin pahoin. Ja koska Lumi inhoaa foolihapon ottamista oksensi hän myös sen ottamisen yhteydessä. Niimpä päätimme että foolihappo annetaan sitten perjantaisin, joka helpotti ainakin jonkin verran tilannetta (enää oksennetaan kerta kahden sijaan), sillä perjantaina olo on tytöllä jo normaali. Nyt sitten lääkäri kirjoitti pahoinvointilääkettä joka aloitetaan ja toivotaan että se auttaa. Torstaisin Lumi syö huonommin ja kiukkuinen kuin mikä. Niinpä torstai on meistä monesta sellainen päivä tällä hetkellä joka voitaisiin suosilla skipata.

Joka torstaisella pistoksella.

Käymme siis joka torstai aamu neuvolassa piikillä. Lumi istuu sylissäni ja pistos laitetaan Lumin toiveesta käsivarteen. Lääke menee ihon alle ja tyttö ei itke ollenkaan. Hokee monesti vain ääneen (hieman jännittyneellä sellaisella), tämä on taas kuin hyttysen pisto. Niin reipas tyttö. Emme edelleenkään halua pistää kotona, sillä emme halua että Lumi joutuu jännäämään koska se pistospäivä onkaan. Vaikka varmasti pääsisi osittain helpommalla kun pakata joka torstai neljä lasta autoon ja ajella kylälle. Neuvolasta on tullut meidän lapsille näiden vuosien aikana jo niin tuttu paikka, että siellä ollaan jo kuin kotonaan. Niinpä meno käy välillä, sanoisinko hieman villiksi ja monesti ulkovaatteet ja sukat lentelee pitkin odotustilaa. Äidin käskystä ne kuitenkin laitetaan paikoilleen.

Lääkärin kanssa siinä puhelimessa jutustellessa saimme myös luvan siihen että Lumi saa osallistua eskarissa luisteluun ja hiihtoon, mutta pitää olla erittäin varovainen ja vain lyhyitä aikoja. Tämä oli ihan mahtava juttu, sillä olisihan se ollut niin kamalaa jos ei olisi saanut noihin osallistua. Lumi on kerennyt luistelemaan elämässään kaksi kertaa, joten voitte arvata kuinka tämä on ihan jännittävä ja uusi juttu.

Ollaan nyt myös alettu miettimään J:n kanssa että kokeilisimme auttaisiko Lumin tilanteessa ruokavalion muutos. Jättäisimme pois maidon, jota Lumi juo muutenkin jo huonosti ja samoin osan viljoista (tyyliin kaikki kotimaiset). Jos tuolla muutoksella olisi mahdollisuus joskus päästä lääkkeistä eroon olisi se kyllä sen arvoista. Tutustumme ensin hieman tuohon ruokavalio muutokseen ja sitten varmasti alamme tuota koittamaan.

Tällä hetkellä kuuluu siis ihan hyvää ja Lumi on oikein reipas eskarilainen. Hän on saanut esikoulussa hyvin kavereita ja tykkää olla siellä.