Se riittämättömyyden tunne..

..iskee aina silloin kun joku lapsista sairastuu. Silloin sitä toivoo että omistaisi muutaman käden lisää tai kaksoisolennon, joka lohduttaisi välillä toista. Toivoisi että voisi pitää sylissä, suukottaa otsaa, jutella mukavia ja hoitaa juuri sitä joka sitä eniten kaipaa, ilman että syli pitää jakaa. Silloin äidille iskee se kaamea riittämättömyyden tunne. Hugo haluaa syliin ja samalla Aino joka eilisen terveen päivän jälkeen alkoi sairastaa uudelleen tarvitsee äidin syliä. Siinä sitä onkin sitten ollut äidin syli täynnä pikkuisia. Miten sitä toimii että molemmat saavat samaan aikaan juuri sen mitä sillä hetkellä tarvitsevat.

Normaalisti, kun kukaan ei sairasta, aikaa riittää jokaiselle lapselle hyvin. Ne hetket eivät välttämättä ole pitkiä, mutta jokaiselle on sitä riittää. Kaikkien kuulumiset kuullaan, kaikkien kanssa tehdään aina jotakin pientä ja se on lapsistakin kivaa. Nyt kun sitten yksi sairastuu kaipaa hän enemmän huomiota ja syliä. Isommathan tämän jo ymmärtävät, että äidillä on päivisin kädet aika täynnä ja että sairaana oleva tarvitsee nyt äitiä. Mutta Hugo. joka on oikea sylivauva ei sitä tietenkään käsitä. Hän on nyt ollut enemmän lattialla, enemmän kuin yleensä, mikä on tietysti hyvä. Mutta entäs kun siellä viihdytään edelleen aika lyhyitä aikoja. Siinä me olemme sitten istuneet lattialla Aino sylissäni ja koittaneet samalla viihdyttää Hugoa. Pian kuitenkin myös Hugo haluaa syliin ja olemme vain yksi läjä olohuoneen lattialla. Minulle on toisaalta se ja sama missä istumme kunhan molemmilla on vain hyvä olla.

Ainolla oli kahden päivän kuumeilun jälkeen yksi kuumeeton päivä, kunnes tänä aamuna sängystä nousi kuumeinen tyttö joka itki korvaansa. Tiesin heti että tulehdushan siellä, sillä niin paljon tyttö itki. Ilta ja yö oli onneksi sujuneet rauhallisesti, eikä korva ollut kipuillut. Varasin ajan lääkäriin ja korvatulehdushan siellä. Aino on koko aamun ollut sylissäni samaan aikaan kuin Hugo. Sydäntä riipaisi kun jouduin nostamaan tytön pois sylistäni siksi aikaa kun Hugo söi. Pieni nukahti sitten sohvalle ja Hugo lähti ulos nukkumaan. Silloin oli aikaa vanhemmille lapsille, jotka tosin halusivat sitten leikkiä vain kahdestaan.

Mutta kun kaksi pienintä itkee samaan aikaan ja koitat lohduttaa molempia, niin oikeasti menaa päästä poru itseltäkin. Sitä tuntuu ettei pysty täysillä keskittymään toisen murheeseen, täyttämään sitä tarvetta jota lapsi juuri sillä hetkellä tarvitsee.  Se turhauttaa. J on päivät töissä, joten päivisin sitä toista syliä ei ole. Normaalisti ei mitään ongelmaa, mutta nyt kun Aino on todella itkuinen niin haastetta on todellakin piisannut.

Onneksi tätä riittämättömyyden tunnetta ei yleensä ole, paitsi joskus, muttei silloinkaan tässä mittakaavassa. Olisi ihan kamalaa jos tuntuisi vuosi vuodelta tältä, ettei vain pysty antamaan tarpeeksi huomiota jokaiselle lapselle ja juuri silloin kun he sitä eniten tarvitsevat. Tietysti meillä on hetkiä arjessa kun pitäisi ratketa kahtia että pystyisin sillä sekunnilla olla paikalla tarvittaessa. Silloin yleensä katsotaan kenen asia on se ns. kiireellisin. Hugo voi odottaa jos kyseessä ei ole paha tilanne, mutta jos poika on nälkäinen yms. niin silloin hänet hoidetaan ensin ja muut odottavat. 

Riittämättömyyden tunne on kyllä kamala. Pieni riittämättömyyden tunnehan on ihan normaalia, mutta tämä joka pisti jo itkemään ei ole kivaa. Onneksi kuume ja nämä taudit selätettyä tiedän että palaamme normaaliin ja äidin sylissä on tilaa myös muille, eikä sitä tarvitse koko ajan jakaa toisen kanssa.