Kaksplus.fi

perjantai 3. huhtikuuta 2015

20+0 Puolivälissä

Kyllä se on uskottava että puolivälissä jo mennään tämän raskauden kanssa. Huh, hurjaa vauhtia mennyt tämä aika, juurihan vasta raskaudelle annettiin lupa, tein positiivisen testin ja kerroin raskaudestani täällä blogissa. Puoliväli on jälleen eräänlainen etappi, jolloin voi taas huokaista syvään. Toisaalta odotan enemmän sitä kun 22 viikkoa on täynnä ja vauvaa pidetään jo oikeasti vauvana ja saa täyttää hakemukset kelaan. Mutta toisaalta tuo hetkihän on jo parin viikon kuluttua. :)

Tällä viikolla on tullut "sulateltua" sitä uutista että meidän pieni murunen on poika. Elin niin kauan siinä tyttöfiiliksessä, että hetki menee siihen että sisäistän tämän. :D  Alun "järkytyksen" jälkeen tämä tuntuu siltä että näin sen pitikin mennä. :) Pienet pojat on ihania ja oikein hurmaavia tapauksia. Kerroimme myös sisaruksille että äidin masussa asustelee pieni poikavauva ja Iida oli aluksi hieman pettynyt, mutta on näiden parin päivän aikana jo sopeutunut ajatukseen. Matias on taas nyt ihan innoissaan ja Lumi ei ole oikeastaan sanonut asiasta mitään. Aino tuskin edes haluaa koittaa käsittää että meille olisi vauva tulossa. :D


Murusen potkut tuntuu jo aikalailla tuossa navan kohdalla ja välillä taas todella alhaalla. Toisella on vielä hyvin tilaa pyöriä masussa. Mahan kasvu on rauhoittunut ja tuntuukin että maha olisi valahtanut alaspäin. Lisäksi edestä katsottuna masua ei paljon erota. :) Maha myös näyttää inasen pienemmältä kuin ennen. Voi olla että alun kova turvotus helpottaa.

Tällä viikolla keräsin hieman haikein mielin Ainon pieniksi jäämiä vaatteita ja kiikutin niitä ystävälleni. Vaihdossa sain muutamia vaatteita, joista katsoin parit meidän tulevalle pikkuiselle. Niitä pieniä vaatteita hypistellessä tuli myös kaivettua muutamat vaatteet laatikosta ja katsottua kuinkas paljon niitä poikamasia/unisex vaatteita olikaan jemmassa. Ihan mukava määrä niitä oli vielä jemmassa. Ihan niitä 50cm oli vaan pari, mutta 56cm oli jo mukava määrä. Jos tämä on samanlainen kirppu kuin nuo meidän muutkin niin noita 50cm vaatteita pitää hommata vielä pari, toisaalta taas voi olla että tämä päättääkin olla meidän perheen suurin vauva syntyessään, sitä kun ei ikinää tiedä. :)


Kotiintulo vaatteet ostan ehdottomasti pikkuiselle ihan uutena, kuten olen edellisillekin ostanut. Ne jää sitten muistojen laatikkoon jemmaan. Ostan ne sitten kun kivat osuu kohdalle. :)

Nyt alkoikin mukavan pitkä vapaa, joten tiedossa on aikaa oman perheen kesken. Lapsille piilotellaan munia ja muita herkkuja joita pääsevät sitten etsimään. Herkutellaan hyvällä ruualla, käydään vanhemmillani ja nautitaan siitä kun ei ole kiire minnekkään.
Haluankin toivottaa nyt kaikille lukijoilleni oikein ihanaa pääsiäistä!

22 kommenttia:

  1. Onnea odotukseen ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin. Hyvää pääsiäistä teille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Sitä täälläkin toivotan että kaikki sujuu hyvin loppuun asti.

      Poista
  2. Ihanasti pyöristynyt vatsa jo :) <3
    Meillä kaksi poikaa, tyttö ja poika ja niinpä meidän nuorimmaisen kohdalla oli kiva ylläri että oli taas neiti tulossa :) vaikka eipä sillä sen kummempaa merkitystä, molemmat ovat yhtä ihania <3
    Olen itse ollut todella huono veikkaamaan sukupuolta, se "tunne" on tainnut joka kerta mennä vikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee sitten nuo lapset juuri päinvastoin kun meillä eka kaks tyttöö, poika, tyttö ja nyt poika. :) Mun veikkaus meni tällä kertaa kyllä ihan mönkään. :D Ainoo missä tää raskaus on ollut samanlainen kun poikaa odottaessa oli vähäinen pahoinvointi, muuten tää on ollut ihan kuin tyttöjen odotus. Siitä varmaan tuli sit itelle se niin vahva tyttöolo. :)

      Poista
  3. Oi, teillekin tulee poika! <3 En ole hirveästi ehtinyt lukemaan muiden blogeja, mutta nyt on hetki aikaa ja piti heti tulla katsastamaan teidän kuulumisia. Onnittelut puolivälin saavuttamisesta, se on todellakin yksi etappi. Ja on kyllä tosi nopeasti mennyt tämä sinunkin raskaus!

    Minäkin ostin pojalle uudet kotiintulovaatteet, mutta ostin ne sen verran myöhään etten ehtinytkään niitä pestä ennen kuin poitsu ilmoitteli tulostaan maailmaan, eli ei ihan mennyt kuin Strömsössä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu poika olisi tulossa vaikka itse niin kovasti sitä tyttöä povasin tulevaksi. :) Ja mustakin tuntuu että tää raskaus mennyt yhdessä hujauksessa puoleen väliin. Enää toinen mokoma jäljellä, hui. :)

      Hih, toisella oli sen verran kiire maailmaan. :D

      Poista
  4. Hei! Voisitko tehdä postauksen teidän turvaistuimista ja rattaista? Olis kiva kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta. Rattaista ja vaunuista olenkin joskus jo tehnyt, mutta voi olla että teen uuden postauksen. :) Turvaistuimista tulee juttua jossain vaiheessa. Tässä olisi nuorimmalle juuri tarkoituksena hommailla uutta ja pari mallia on mietintämyssyn alla. Juttua tulee kun uusi istuin jossain vaiheessa kotiutuu.

      Poista
  5. Jopas aika onkin mennyt nopeasti! Ihanaa puoliväliä teille ja oikein mukavaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita pienelle ❤ Oikein mukavaa ja leppoisaa pääsiäistä teille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥ Oli kiva kaivella sisarusten pieniä vaatteita jälleen esille, on ne niin ihania. Ja aivan ihanaa saada jälleen ne käyttöön.♥

      Poista
  7. Voih mihin aika on hävinnyt. Tässä huomaa loistavasti kuinka ei riitä aika enää mihinkään. :)
    Hyvä että kerkee omaa blogia kirjoittamaan. En siis edes tiennyt että olet raskaanan saati että jo puolivälissä mennään. Onnea ihna hirveesti koko perheelle! Mukavaa pääsiäsitä ja kevättä! x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että aika näin keväällä menee ihan hurjaa vauhtia eteenpäin. :) Kiitos onnitteluista ja mukavaa kevättä sinne myös.♥

      Poista
  8. Ihanaa pääsiäistä Teidän perheelle! <3
    Herkutellen ja köllötellen se menee itsellänikin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Mäkin olen nyt sallinut itselleni hieman enemmän herkkuja. Tosin vielä yhtään suklaamunaa ei oo tullut syötyä. :)

      Poista
  9. Oho, jo puoliväli! Vastahan kerroit raskaudestasi! :)

    Söpöjä vaatteita. Minä koitan juuri haikeudella hinnoitella Sennin pieniä vaatteita kirpputorille.

    Ihanaa pääsiäistä teille! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. :) Puoliväli tuli nyt niin nopeasti.
      Pienten vaatteiden pois laittaminen on kyllä haikeeta puuhaa.
      Kiitos ♥ samoin sinne.

      Poista
  10. Ompa aika lentänyt!!! Justhan sä plussasit!! =o
    Ihania, pieniä vaatteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa itsekin kauhistelin..kamalan nopeeta menee tämä aika.
      Oli kyllä niin ihanaa hypistellä noita vaatteita ja miettiä kuinka nuo meidän muruset on niihin joskus mahtuneet.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...