Kaksplus verkostobloggaajien pikkujoulut

Tiedättekö, että en edes tarkalleen muista koska olisin juhlinut pikkujouluja. Uskallan jopa väittää, että siitä on kulunut yli kymmenen vuotta. Nyt tähän se apina emoji, jolla on kädet silmien edessä. Ihan uskomatonta, mutta totta. Niinpä olin enemmän kuin innoissaan, kun Kaksplussan verkostobloggaajilla oli pikkujoulut lauantaina Tampereen Torni Hotellissa. Käytössämme oli aivan upea Visio Klubi, joka sijaitsee kerroksessa 17. Voin sanoa, että näkymät sieltä oli aivan mahtavat.

Ihan aluksi oli mahdollisuus osallistua Torni Hotellin esittelykierrokselle ja pitää sanoa, että se oli aivan loistava. Vaikka aikaa olisi voinut olla siihen enemmänkin, niin kyllä tuossakin ajassa pääsi kurkistamaan paljon hotellin ihaniin tiloihin ja kuuli paljon kaikkea mielenkiintoista. Olen jo 100% varma, että tuonne varataan kyllä miehen kanssa huone ja viedään lapset mummulaan. Hotellihuoneet näytti niin kutsuvilta ja voisin kuvitella oikeasti pystyväni rentoutumaan siellä.

Ohjelmassa oli mm aarteenetsintä, jossa onni suosi minua ja löysin itselleni By Pinjan ihanan korun. Lisäksi sai tutustua ihmisiin blogien takana. Osa olikin jo tuttuja ja nähty ennestään, mutta paljon tuli myös uusia tuttavuuksia. Tiedättekö, kuinka kiva on vihdoin tavata ihminen, jonka tekstejä on lukenut jo pidemmän aikaa ja todeta kuinka mahtava tyyppi hän onkaan livenä. Ah, minä niin rakastan tutustua uusiin ihmisiin. 

Yksi asia mikä illassa oli parasta, oli nimenomaan tavata ihmisiä, jotka harrastavat samaa ja pohtivat usein samoja asioita. Niinpä bloggaamisesta tulikin höpistyä illan aikana paljon. Paljon sitä tulee mietittyä mistä asioista tänne kirjoittaa ja kuinka saa asian ilmaistua niin, ettei kukaan ymmärtäisi väärin. Siksi on ihana tavata ihmisiä, jotka painivat näiden samojen asioiden parissa.

Mielestäni yksi illan huippu juttu oli se, kun upea Putiikki Pietamo tuli vierailemaan ja esittelemään mallistoa. Nuo naiset yrityksen takana ovat niin mahtavia tyyppejä. Ja tuotteet ovat oikeasti aivan ihania. Itselläni on heiltä vaikka jo mitä ja suosittelen todella. Kotiutin itselleni nyt himoitsemani Marianna mekon, jota syksyllä jo kävin sovittelemassa. Nyt se löytyy vaatekaapistani ja luulen, että aika usein myös päältäni.

Lopuksi saimme jokainen oman goodie bagin ja sen sisältö oli kattava ja olin kuin lapsi karkkikaupassa. Iso kiitos kaikille kaikille yhteistyökumppaneille ja ihanalle Liinalle ja Janettelle, jotka tämän ihanan päivän meille järjestivät. Kiitos myös kaikille huippu bloggaajille keihin sain tutustua ja viettää mukavat pikkujoulut. Olette ihania.

Joskus äiti on vain yksinäinen

Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä. Ystäviä, kenen kanssa vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Joskus sitä kuitenkin on vain yksinäinen. Näen ystävistä suurinta osaa todella harvoin. Enemmän vaihdamme kuulumisia puhelimen välityksellä kuin kasvotusten. Yhtä lukuunottamatta kaikki ystäväni asuvat eri paikkakunnilla ja välillä aikataulujen sovittaminen yhteen on todella haasteellista. Kaukana on ne ajat, kun istuttiin iltaa ystävän kanssa kahdestaan ja olin yötä poissa kotoa. Puhuttiin aamuyöhön asti ja herätessä jatkettiin. On eri asia olla samassa tilassa, kuin näpytellä puhelimeen viestejä. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu olevan lähes ainoa tapa viettää aikaa heidän kanssa.

Se että viimeiset neljä lasta ovat syntyneet aika perätysten, 4/2009, 12/2010, 2/2013 ja 8/2015, on tietysti osaltaan vaikuttanut paljon. Olen ollut vähän väliä raskaana, elänyt vauva-arkea ja imettänyt. Nämä vaiheet on eletty meillä jo monta kertaa ja nyt menossa on ihana taaperoaika. Siinä missä muilla lapset ovat jo isompia ja menty eteenpäin, on meillä vauva-aika alkanut uudestaan. En tosin valita, sillä näinhän on toivottu. Kun minä vaihtelin kotona vaippoja ja itselleni puhdasta paitaa pukluisen tilalle, oli moni jo palannut työelämään. Onneksi aina joskus joku on elänyt kanssani samaa vaihetta, jolloin on tuntunut, että joku tietää tarkalleen millaista arkea tämä nyt on. Käy läpi samat jutut ja painii samojen asioiden äärellä. Sillä se vauva-arki ja muukin unohtuu salakavalasti lapsen/lasten kasvaessa.

Millaista on kun päivät ovat melkein samanlaisia keskenään, lasta on kannettu taas koko päivä, keittiönpöytä on siivottu jo ties kuinka monta kertaa ja tavarat laitettu paikoilleen yhä uudelleen ja uudelleen. Kuulumisia ei vaihdeta ystävien kanssa päivittäin ja silloin olo on aika yksinäinen. Onhan minulla lapset, mutta näin aikuisena sitä kaipaa sitä aikuista seuraa. Niinpä kun mies tulee töistä kotiin, kuulee hän kaikki mikä milloinkin on mielen päällä.

Netistä löytyvät vauvaryhmät ovat monelle vauva-aikana suuri pelastus, niin myös minulle. Iso porukka odottavia naisia on samassa ryhmässä, jännittää hulluna ensin vauvan syntymää, tsemppaa toisiaan, eletään vauva-arkea ja jaetaan kullanarvoisia vinkkejä. Se on paikka, josta tietää saavansa vertaistukea ja löytää jopa hyviä ystäviä. Järjestetään tapaamisia, jossa äidit näkevät lasten kanssa (ketkä sinne milloinkin pääsee). Sormet juoksevat näppäimistöllä kun päiväuniaika alkaa ja äidit kertovat päivästään. Se on aikaa jolloin saa sitä aikuista seuraa. Sillä vaikka päivällä kotona on lapsia ja et ole yksin, voi silti tuntua että on yksin. Ei lapsille voi kertoa niitä aikuisten ajatuksia ja mahdollisia huolia.

Itse kuulun muutamaan tällaiseen ryhmään ja oikeasti ne on ihan huippuja. Lisäksi minulla on tämä blogi ja sen kautta tulleet uudet ystävät. Olen löytänyt tämän kautta kasan ihan huippu tyyppejä ja saanut paljon vertaistukea. Ja mikä parasta, täällä elää aina joku kanssani samaa elämänvaihetta. Aina löytyy joku, joka painii saman asian tiimoilla. Voi kuulostaa hassulta, että koen olevani yksinäinen, vaikka kotonakin austaa viisi lasta ja mies, mutta luulen että aika moni kokee välillä olevansa. Näin kotona ollessa sitä miettii, että mihin sitä oikein kuuluu? 

Kotiäiti on lusmu?

"Tiekkö se on kotona kaiket päivät ja löhöö vaan sohvalla, vähänkö sillä on helppoo. Mieti nyt, voi kattoo leffoja, lukea kirjoja, surffailla netissä, vaikka koko päivän. Ja mieti kuinka hienoa on, kun ei oo mitään aikatauluja. Onhan se elämä helppoa kun voi vaan olla. Tuskin saa enää koskaan töitäkään mistään kun on noin laiskaks ruvennu"

Kotiäiti istuu päivät sohvalla katsoen televisiota samalla kun lapsi/lapset leikkivät keskenään. Äiti lämmittää nopeasti ruokaa ja syömisen jälkeen lapsi päiväunille ja ah, jälleen omaa aikaa joka vietetään joko nenä kiinni tietokoneessa, tabletissa tai puhelimessa uusimpia lastenvaateuutuuksia ostellessa. Samalla voi herkutella suklaalla ja kupilla kuumaa kahvia/teetä. Halutessa voi maata sohvalla ja katsella hyvää elokuvaa. Päivät ovat leppoisia ja omaa aikaa on rutkasti. Kaikki asiat voi tehdä juuri silloin kun itsestä tuntuu hyvälle ja kotikin pysyy siinä sivussa jotenkin siistinä. Joillakin saattaa olla käsitys, että kotiäidit vain ovat, eivätkä tee mitään järkevää päivän aikana. Heistä kotiäiti on lusmu. Olen kyllä tästä eri mieltä.

Todellisuus on kuitenkin jotakin ihan muuta. Aamupalan äiti nappaa lennossa melkein joka aamu, aamut kuluvat peittoja lattialta ja sohvalta keräillessä, sänkyjä pedatessa,  pyykkiä laittaessa ja tietysti kaksi kotona olevaa pientä tahtoo olla ihan kaikessa mukana. Sitä mukaa kun äiti täyttää esimerkiksi pyykkitelinettä, tyhjää taapero sitä hymy huulilla. Pian ollaan ruuan laitossa, luetaan kirjoja ja leikitään ja ehkä siivotaankin kun odotellaan ruuan valmistumista. Tai jos ruoka on valmiina jää aikaa esimerkiksi siivoamiselle enemmän tai ruuan ollessa uunissa mennään ulos. Vaikka siivoisin koko päivän, näyttää hetkessä siltä kuin en olisi tehnyt mitään. Yhden huoneen kun saa siistiksi on aloitettava uudestaan toisesta. En siis ihmettele kun mies tulee töistä ja hän näkee minut sohvalla istumassa, ensimmäistä kertaa päivässä, ja hän katsoo minua sillä ilmeellä kuin en olisi tehnyt mitään. Sanotaanko niin, että nuo viisi ovat aika tehokkaita vaihtamaan leikkiä lennosta toiseen. Ja en koko päivääni halua kuluttaa leluja keräillen, vaan olla lasten kanssa, unohtamatta niitä omia hengähdystaukoja.

Yleensä kun saan pienimmän päiväunille, keitän itselleni sen kupin teetä, jonka juominen jää usein kesken. Saatetaan laittaa televisiosta jokin ohjelma ja katsotaan sitä hetki Ainon kanssa. Silloin hän rauhoittuu hetkeksi ja näin päivä jatkuu paremmissa merkeissä. Tai sitten luetaan kirjoja, piirretään tai väritetään. Se on aikaa, jolloin voin keskittyä vain toiseen lapsista ja se aika on Ainolle ja minulle hyvin tärkeää. Eniten hän tahtoo käpertyä kainalooni ja olla ihan lähellä. Päiväunien aikana minulla on kuitenkin myös mahdollisuus hieman somettaa, jos oikein hyvä tuuri käy ja Ainokin nukkuu, mitä tapahtuu todella harvoin. Silloin voin jopa avata bloggerin ja kirjoittaa. Päikkäriaika on varmaan jokaisen kotiäidin yksi odotetuimmista tauoista. Se voi olla hetki kun saa juoda sen kupposen teetä/kahvia kokonaan ja kuumana, eikä kukaan sotke, huuda, roiku vaatteissa ja se on hetki kun saa mennä ihan yksin vessaan, hah. Jos Ainolla on hyvä leikki menossa, voin hyvällä omallatunnolla pitää itsekin tauon ja lukea lehteä tai olla tietokoneella.

Kotona riittää hommaa ihan joka päivä. On siivoamista, ruuanlaittoa, kerhoa, puistoilua, ystäviä, pyykinlaittoa paikoilleen, ripustamista ja pesemistä. Näin isolla porukalla pyykkiä tulee niin paljon, että sitä saa pestä joka päivä sen kaksi koneellista. Siltikään pyykkikorin pohja ei näy. Koko aikaa ei tietenkään voi käyttää siivoamiseen, sillä olen kotona lapsia varten. Heidän kanssa pitää puuhaastella ja kehitellä ohjelmaa.  Hugo nauttii eniten siitä kun saa leikin lomassa kiivetä syliin, tai kun makoilen lattialla ja hän saa ryömiä ylitseni. Ja varsinkin nyt syli vaikuttaa olevan se paikka jossa halutaan olla melki koko ajan. Tai sitten roikutaan housunpuntissa ja itketään. Aino tykkää puolestaan koti- ja prinsessaleikeistä ja niissä ollaan mukana.

Inhottavaa että yllättävän monella on käsitys, että kotona vain lusmuillaan ja vältetään töihin menemistä. Voin sanoa, että kyllä tämäkin ihan työstä käy ja työaikakin on pitkä. Mutta kun tästä nauttii, niin kotiäitiys on oikein kivaa. Kyllä voin sanoa että välillä puuduttaa ainaiset pyykkivuoret, lelujen keräämiset, ruuanlaitto jne. mutta silti se että näen lasteni kasvavan ja saan olla heidän arjessaan mukana paikkaa tuon. Koululaisistakin on kiva tulla kotiin kun äiti on auttamassa läksyjen kanssa. Itse en ainakaan voisi kuluttaa päiviä niin, että maataan sohvalla ja katsotaan elokuvaa toisen perään. Eihän se olisi kenellekkään hyväksi.

Joskus kotona oleminen uuvuttaa. Samat asiat toistuvat päivästä toiseen ja aikuinen seura todella kelpaisi. Pidän silmät auki koko ajan, jos löytäisin työn jota tehdä kotiäitiyden ohella. Joko iltaisin tai näin kotona ollessa päivisin. Nyt tämä blogi on yksi henkireikäni. Paikka josta löytää vertaistukea ja jonne kirjoittaa pohdintoja sekä haaveita. Paikka josta olen löytänyt ystäviksi aivan mielettömiä tyyppejä. Illat ja alkuyö kuluukin tiiviisti blogin parissa, sillä postauksien kirjoittaminen vie paljon aikaa, sillä näitä ei tule tehtyä lasten hereillä ollessa, paitsi joskus.

Toistaiseksi olen vielä(kin) kotiäiti ja en häpeile sitä mitenkään. Koen olevani ihan yhtä hyvä kuin työssä käyvä äiti.

Mieletön MHL yhteistyöilta #samppanjaamaanantaihin

Tämä äiti otti maanantaina irtioton arjesta, kovin tervetulleen sellaisen. Irtioton, jota ei voinut jättää välistä. Sain muutama viikko sitten kutsun Marja Hintikka Live bloggaajien yhteistyöiltaan ja arvaten olin tästä innoissani. Edelliset kaudet tullut katsottua, joten oli ihan mieletöntä päästä tapaamaan heidät kasvotusten. Onneksi muutaman mutkan kautta lapsille löytyi hoitaja päiväksi ja pääsin lähtemään. Aamulla puin päälleni vielä Pietamon ihastuttavan Anja mekon ja sitten nokka kohti Helsinkiä ja  #samppanjaamaanantaihin.

Kolmas kausi starttaa 17.10 ja mukana on todella mielenkiintoisia teemoja. Väärässä iässä vanhemmaksi teema kiinnostaa paljon. Aina sitä on väärän ikäinen vanhempi. Itse olen saanut lapsia sekä parikymppisenä että kolmekymppisenä ja esikoisen aikaan tuli kuultua kuinka nuori äiti olen. Nyt kolmenkympin paukkuessa rikki, ei onneksi ole kuulunut mitään pahoja heittoja vielä. Jos tässä joskus vielä alkaisi odottaa ja ikää olisi muutama vuosi lisää, niin varmasti saisi kuulla jotakin. Tämä on vähän sama kuin meidän lapsilukukin, joko niitä on liian vähän tai liian paljon. Marja kertoi tulevasta kaudesta ja joukossa oli muitakin mielenkiintoisia puheenvuoroja. Välillä jopa niin koskettavia, että itkussa oli pidättelemistä tai välillä sai nauraa vatsa kippurassa. Lisäksi saimme kuulla iloisen uutisen, kun Marja kertoi odottavansa kolmatta lastaan ja miten suloinen vauvavatsa hänellä onkaan.

Tällä kolmannella kaudella tartutaan kiinni meidän vanhempien pelkoihin. Hintikan teettämän tuoreen taloustutkimuksen mukaan vanhempien top viisi pelot ovat: 1.Joku tekee lapselleni pahaa 2. Lastani kiusataan 3. Lapseni sairastuu vakavasti 4. Lapseni kuolee 5. Lapseni joutuu huonoon seuraan teini-ikäisenä. Ja kyllä voin allekirjoittaa nuo kaikki pelot.

Puheita kuunnellessa oli naposteltavana pientä purtavaa, joka oli aselteltu esille todella kauniisti, unohtamatta sitä kuinka herkulliselta ne maistuivatkaan. Alkuun vain meinasi unohtua koko syöminen, sillä puheenvuorot olivat todella kiinnostavia. Illan aikana kohotimme myös lasit samppanjaa. Tällä äidillä vei tosin melkein koko illan tyhjentää yksi lasi kuplivaa, hehee. MHL facebookista voit käydä kurkkaamassa videon, josta näkee hieman illan tunnelmia.

Parasta reissussa oli myös tavata muita bloggaajia. Maarian ja Hannan kanssa nähtiin jo hyvissä ajoin ennen iltaa ja naurettiin kyllä välillä vatsat kipeäksi. Kuinka upeita naisia nuo molemmat ovatkaan. Selinan kanssa nähtiin sitten paikan päällä ja olipa niin ihana nähdä pitkästä aikaa ja jälleen Helsingissä, hih. Kyllä sitä oltiinkin odotettu. Tapasin ensimmäistä kertaa myös Maaritin. On aina niin ihana tutustua uusiin ihmisiin. Olen aina tykännyt mennä uusiin tilanteisiin ja tutustua uusiin ihmisiin. Tuntuikin että osan näistä naisista olisin tuntenut jo pitkänkin aikaa.

Ihan mieletön kokemus josta jäi aivan mahtavat muistot. Kiitos että sain olla mukana.

Osa kuvista: Maarian ottamia

Älä usko mitään päivä

Kuvat instagram. Voit seurata meitä siellä nimimerkillä  _terhin_ (pahoittelut kuvan laadusta)

No niin se maaliskuu sitten oli ja meni. Mukava kuukausi joka piti sisällään kaikkea kivaa, mukaan lukien uusien ihanien ihmisten tapaamista. Lämmöllä jään muistelemaan maaliskuuta. Tämän kuukauden viisi luetuinta postausta oli Minä äitinä 21 ja 31-vuotiaana, Miksi kävinkään Helsingissä?, Äitiyspakkaus 2016 + arvonnan voittaja, Mitä hankkia ennen vauvan syntymää? ja Paljon muuttuu kuudessa kuukaudessa.

Tänään onkin sitten älä usko mitään päivä, eli aprillipäivä. Lapset muistivat tämän vielä eilen illasta, mutta tänään aamusta eivät, joten päätin hieman höynäyttää heitä. Iidalle sanoin, ettei isi ole vieläkään perillä Kemissä ja ajavat edelleen autolla (lähtivät eilen illalla). Iidalle se meni ihan täydestä, vaikka todellisuudessa J on ollut jo yöllä perillä. Lumia huijasin niin, että kun hän oli syönyt aamupala leipänsä menin hänen peräänsä ja kysyin, ettet kai syönyt näitä kun ne ovat jo pilalla. Lumi otti sen ihan todesta ja sitten paljastin huijanneeni, lorun kera tietty. Matiakselle vuorostaan sanoin että kurkkaa pihalle millaisen lumiukon rakensin. Hih, kyllä häntä nauratti kun kurkkasi eikä ulkona ole edes yhtään lunta.

Huijauksieni jälkeen lapset koittivat tehdä kaikkensa huijatakseen minua. Ihan huippu jutuilla koittivat, muttei mennyt läpi. Viime vuonna he keksivät niin hyvän huiputuksen, kun olin päästänyt koiran takapihalle ja hetken päästä kirkuvat "äiti, miks Nooa juoksee tuolla etupihalla!" Menin niin halpaan ja siinä samalla sydän heitti aika kärrynpyörää. Tänä vuonna en tee enempää huijauksia, vaan koitan vain olla joutumatta itse sellaisten kohteeksi, hih. Ihan varmana joku saa vielä huiputettua, joka vuosi se on onnistunut. Keksitkö sinä aprillipiloja? Mikä on paras pila jonka olet tehnyt?

Kävin kirjoittamassa vieraskynä postauksen Vekaran vieraskynä -blogiin. Kirjoitin otsikolla Vanhempi sillä omalla tyylillä. Käy ihmeessä lukemassa se täältä. Muista myös osallistua arvontaan jossa voit voittaa lipun lapsimessuille. Arvontaan voit osallistua täällä.

Ruudun tällä puolella

Koska uusia lukijoita on tupsahdellut nyt blogiini, ajattelin koota pienen esittelypostauksen. Toivotan lämpimästi kaikki uudet lukijat tervetulleeksi ja toivottavasti viihdytte matkassamme.

Ruudun tällä puolella siis kirjoittelee Terhi, jolla on ikää hivenen (kohta kaksi vuotta) päälle kolmekymmentä. Ehkä pientä kriisiä alkaa pukkaamaan, mutta onneksi olen se ikuinen kaksvitonen, vai miten se meni. Olen naimisissa, minulla on viisi lasta ja koira. Asun omakotitalossa maalla, jossa en viihdy. Tästä kirjoitinkin kokonaisen postauksen, sen pääset lukemaan täältä. Sen verran tästä tilanteesta, ettei asiat ole edenneet valitettavasti mihinkään.

No mutta minulla on siis viisi lasta. Teininä päätin etten koskaan halua lapsia, mutta sitten se mieli muuttui. Esikoinen syntyi "hieman yllättäen", mutta oli enemmän kuin tervetullut. Tuolloin päätin että se yksi lapsi saa riittää. No naisella on lupa muuttaa mieltään ja parin vuoden kuluttua toinen ilmoitti tulostaan. Tämä kuitenkin päätyi keskenmenoon. Tämän jälkeen tapahtui jotain ja pian halusinkin useamman lapsen, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Ja tässä sitä nyt ollaan suurperheen äiti.

Nyt arkemme sisältää menoa ja meininkiä, siitä pitävät huolen Iida 8/2005, Lumi 4/2009, Matias 12/2010, Aino 2/2013 sekä Hugo 8/2015. Lapset kulkevat täällä blogissa jokainen toisella nimellään, eli nimet eivät ole oikeat etunimet, muttei tuulesta temmattujakaan. Oikeat nimet silti välillä täällä vilkkuvat. Lumi sairastaa lastenreumaa ja välillä blogissa näkyykin kirjoituksia hänen sairaalareissuistaan tai sairauden tilanteesta. Jottei arki kävisi tylsäksi juoksentelee kaiken seassa vielä karvainen Cavalier kingcharlesinspanieli Nooa. Hän on syntynyt elokuussa 2013.

Näillä näkymin lapsilukumme on nyt täynnä ja tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Tunnen silti itseni ja tiedän että se katala tauti minut vielä joskus löytää. Kärsin siis ikuisesta vauvakuumeesta. Tästä onkin hyvä jatkaa ja kertoa muutama fakta itsestäni sekalaisessa järjestyksessä.

Olen 172cm pitkä, minulla on siniset silmät, inhoan jos korviini kosketaan, pidän rehellisistä ihmisistä, olen viimeksi käynyt kampaajalla tammikuussa 2013. Minulla on ripsienpidennykset, en tykkää valehtelusta, villasukat on parhaat paljaissa jaloissa, en tykkää sienistä, kammoan ampiaisia ja käärmeitä, unohtamatta hämähäkkejä. En juo kahvia, syön liikaa suklaata, kengänkokoni on 39, olen hullaantunut Vimman leggareihin, minulla on yksi pikkusisko, asun Pirkanmaalla, harrastan bloggaamista ja lenkkeilyä.

Unelma ammattini on kätilö, täytekakkujen tekeminen on parasta, haluaisin mennä valokuvauskurssille, suukotan Hugoa päivässä ainakin 50 kertaa. Tarkistan joka ilta että lapset hengittävät, ennen kuin voin mennä itse nukkumaan. Juon todella harvoin alkoholia, raskaus/imetysaikana en ollenkaan. En polta, keräilen muumimukeja ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan uppoudun blogien maailmaan. Kevät ja kesä ovat lempi vuodenaikojani, vaatteissa pidän aika paljon mustaa, käyn uimassa todella harvoin, sillä en pidä kylmästä. En ole koskaan ollut lentokoneessa.

No mutta siinä muutama juttu minusta, hih. Näin loppuun haluan toivottaa kaikille naisille vielä hyvää Naistenpäivää.

Onnea Äiti ja melukylän lapset -blogi (+Arvonta)

Niin se kuulkaa aika rientää ja tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä kun julkaisin ensimmäisen postauksen. Alkuun postailu nyt oli mitä oli ja koko blogimaailma oli minulle täysin uusi tuttavuus. 

"Alunperin kirjoitin blogia vain itselleni, ystäville ja sukulaisille. Kirjoitin Lumin sairaudesta, Matiaksen silmien sondeeramisesta ja arjesta (olen piilottanut aika paljon vanhoja tekstejä, kun ovat minusta olleet liian henkilökohtaisia juttuja). Sitten tuli pitkä väli kun en kirjoittanut yhtään mitään, kunnes kipinä kirjoittaa palasi kun aloin odottaa Ainoa. Silloin löysin myös muita blogeja joita muuten seuraan edelleen. Hiljalleen lukulista laajeni ja innostuin yhä enemmän kirjoittamisesta. Laitoin blogini niin että myös hakukoneet sen löytäisi. Halusin että tarvittaessa muut odottavat tai lastenreuman kanssa kamppailevat voisivat löytää blogiini ja samalla seurata sitten ihan arkeamme. Muistan kuinka onnellinen olin kun blogillani oli 19 lukijaa."

Käsittämätöntä että siitä tosiaan on jo neljä vuotta aikaa kun pitkän pähkäilyn jälkeen painoin julkaise nappulaa. Jännitti, vaikkei blogillani ollut edes lukijoita. Toisaalta jännitin, että mitä jos joku tuttu näkee tämän, tosin kaverini tästä tiesikin kun kerroin hänelle.  Alkuun "piilotinkin" blogini hyvin. Nythän tätä seuraa jo ties kuinka moni tuttu. Todellisuudessa en varmasti edes tiedä että kuinka monta heitä on, heh. Se oli oikeastaan 2013 vuoden loppua kun voi sanoa että aloitin bloggaamisen kunnolla. Ja tällä tiellä sitä nyt ollaan.

"Se oli aika loppuvuotta 2013 kun tuntui että olin päässyt bloggaamisen kanssa oikein vauhtiin ja lukijoita tupsahteli koko ajan lisää. Kirjoitin usein ja aiheet vaihtui laidasta laitaan, niin kuin nytkin. 31.12.2013 päätin sitten perustaa blogilleni facebook sivut. Harrastuksesta oli tullut minulle hurjan tärkeä ja innostusta lisäsi lukijoiden kivat kommentit. Nyt tuntui etten enää kirjoita näitä vain itselleni ylös vaan myös lukijoille. Hiljalleen myös blogin ulkoasu muuttui enemmän itseni näköiseksi. Tausta sai valkean sävyn ja bannerit vaihtuivat usein, nopeasti kyllästyvää sorttia kun olen. Kirjoittamiseen tuli se oma tyyli ja se kävi aina vain helpommaksi."

Pätkät otettu #Blogisitarina -postauksesta. Koko blogini tarinan voit käydä lukemassa täältä.

Tästä blogista on tullut minulle todella tärkeä ja on ollut ihanaa huomata etten turinoi täällä itsekseni vaan te ihanat lukijat ja satunnaiset vierailijat jätätte kommetteja. On edelleen yhtä sydäntä sykähdyttävää nähdä kun uusi seuraaja ilmaantuu, olen kiitollinen teistä jokaisesta. Osaa olen tavannut ihan kasvokkainkin ja se vasta onkin ollut ihanaa. Äiti ja melukylän lapset -blogi on minun hengähdyspaikkani ja paikka josta löytää tarvittaessa vertaistukea ja tsemppaavia viestejä. Kiitos teille ihanille lukijoille, ilman teitä tämä ei olisi näin mukavaa ja antoisaa. 

Itse kun pidän Muumeista sekä tunnetusti suklaasta niin päätin arpoa teille ihanille Haisuli käsipyyhkeen 30x50cm (Finlayson) sekä Padan aamurumba -suklaalevyn.

Mukaan arvontaan pääset näin:
Yhden arvan saat kun kommentoit mukana ja jätät sähköpostiosoitteesi
Toisen arvan saat olemalla lukijani

Kolmannen arvan saat jos kommentoit/linkität, mikä on lempi postauksesi, jonka olen kirjoittanut.

Sinun on siis mahdollista saada kaikkiaan kolme arpaa. Ilmoitathan monellako arvalla olet mukana. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 3.3. klo 23.00.

#Blogisitarina Tässä minun tarinani

Sain ihanalta Kaaosta ja Kukkamekkoja -blogin Jonnalta haasteen, jonka säännöt kuuluu näin:

Haasteen säännöt ovat seuraavat: (saa kopioida omaan blogiin):

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagrammissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagrammissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko -blogi.

Ennen kuin aloitin oman blogin pitämisen vuonna 2012, en ollut juuri edes muiden blogeja lukenut. Etsin silloin vertaistukea netistä kun Lumi sairasti lastenreumaa ja ystäväni vinkkasi yhdestä blogista jota kävin sitten kurkkaamassa. Blogia päivitettiin vain silloin kun reuman kanssa oli jokin tilanne päällä ja en kokenut että sain siitä tarpeeksi irti. Mietin että pitäisikö perustaa oma blogi johon purkaa sairaudesta ja myös siitä arjesta. Ja niinhän minä sitten tein.

Minut yllätti se kuinka vaikeaa oli keksiä blogille nimi. En halunnut sen viittaavan vain reumaan, sillä halusin kirjoittaa muustakin. Meni pitkään ennen kuin kysäisin yhdestä mammaryhmästä jeesiä ja sieltä tulikin hyviä ehdotuksia. Sitten yhdestä muokkasin mielestäni kivan ja niin syntyi nimi Äiti ja melukylän lapset. Yhdessä vaiheessa mietin jo nimen vaihtoa vain yhteen sanaan, mutta pysyin kuitenkin tässä samassa. Ja hyvä niin, tämä nimi tuntuu omalta.

Alunperin kirjoitin blogia vain itselleni, ystäville ja sukulaisille. Kirjoitin Lumin sairaudesta, Matiaksen silmien sondeeramisesta ja arjesta (olen piilottanut aika paljon vanhoja tekstejä, kun ovat minusta olleet liian henkilökohtaisia juttuja). Sitten tuli pitkä väli kun en kirjoittanut yhtään mitään, kunnes kipinä kirjoittaa palasi kun aloin odottaa Ainoa. Silloin löysin myös muita blogeja joita muuten seuraan edelleen. Hiljalleen lukulista laajeni ja innostuin yhä enemmän kirjoittamisesta. Laitoin blogini niin että myös hakukoneet sen löytäisi. Halusin että tarvittaessa muut odottavat tai lastenreuman kanssa kamppailevat voisivat löytää blogiini ja samalla seurata sitten ihan arkeamme. Muistan kuinka onnellinen olin kun blogillani oli 19 lukijaa.

Se oli aika loppuvuotta 2013 kun tuntui että olin päässyt bloggaamisen kanssa oikein vauhtiin ja lukijoita tupsahteli koko ajan lisää. Kirjoitin usein ja aiheet vaihtui laidasta laitaan, niin kuin nytkin. 31.12.2013 päätin sitten perustaa blogilleni facebook sivut. Harrastuksesta oli tullut minulle hurjan tärkeä ja innostusta lisäsi lukijoiden kivat kommentit. Nyt tuntui etten enää kirjoita näitä vain itselleni ylös vaan myös lukijoille. Hiljalleen myös blogin ulkoasu muuttui enemmän itseni näköiseksi. Tausta sai valkean sävyn ja bannerit vaihtuivat usein, nopeasti kyllästyvää sorttia kun olen. Kirjoittamiseen tuli se oma tyyli ja se kävi aina vain helpommaksi.

Kun sitten loppuvuodesta 2014 aloin odottaa Hugoa odotin niin malttamattomana että pääsen kirjoittamaan tänne odotus juttuja. Kun sitten viimein oli ensimmäinen ultra takana ja sain asian täällä kerrottua, alkoi blogissa näkyä paljon odotusta. Oli niin ihanaa kuinka niin moni eli odotuksessa mukanani, jännitti ja tsemppasi. En kyllä koskaan tule unohtamaan sitä. Sain toteuttaa myös ensimmäisen yhteistyöni ja lukijoita tuli mukavasti lisää. En olisi ikinää uskonut että pienellä blogillani voi joskus olla yli 200 lukijaa ja niin monta kävijää kuukaudessa.

Blogi on nyt ihan erilainen kuin silloin kun aloitin. Paljon on kehitytty ja se oma tyyli on tainnut nyt löytyä. On ollut kiva päästä tutustumaan muihin bloggareihin, saada lukuisia kommentteja teiltä kaikilta ja saanut toteuttaa mieluisia yhteistöitä. Ihanaa kun seuraatte ja jaksatte kommentoida, se tekee tästä vieläkin mukavempaa. 

Kaikki postauksessa näkyvät kuvat ovat olleet jossain vaiheessa blogissani bannerina. Nyt kai sitten pitäisi haastaa neljä bloggaajaa tämä tekemään, joten haaste lähtee seuraavaksi

Liisalle Cindderella -blogiin

Nadjalle Napsahduksia -blogiin

Maarialle Hulivilini -blogiin

Nealle Kädenjälkiä sydämessä -blogiin


Lisäksi haastan vielä:
Riikan Kaikkea Pientä -blogista

200 + Arvonta lukijoilleni

Oli todella iloinen yllätys, kun eräs päivä avasin bloggerin ja huomasin että teitä rekisteröityneitä lukijoita on täällä jo huimat 200!! En voinut kuvitella että blogiini löytäisi joskus näin monta lukijaa. Joka kerta uuden lukijan ilmaantuessa olen edelleen yhtä innoissani kuin silloin kun blogiini löysi ihka ensimmäiset lukijat. On myös ihanaa kun olette niin aktiivisia kommentoimaan, sillä kyllähän niitä kommentteja on niin mukava saada. Ne tekee tästä bloggaamisesta vieläkin mukavampaa. :)

Tästä bloggaamisesta on tullut minulle aivan ykkös harrastus. Olen saanut toteuttaa muutaman ihanan yhteistyöpostauksen ja saanut tutustua tämän kautta mitä ihanampiin ihmisiin. Olen myös päässyt tapaamaan kasvotusten muutaman kanssa ja he ovat olleet aivan ihania.

Nyt halusinkin järjestää pienen arvonnan teille rekisteröityneille lukijoille (joten nyt anonyymitkin vain klikkaamaan itsenne lukijoiksi tai seuraamaan jotain muuta kautta). Meitähän voi seurata joko tämän Bloggerin, Facebookin, Blogipolun tai Bloglovinin kautta. Bannerin alta löytyy nuo seurantapainikkeet.

Miten pääset mukaan arvontaan?
Jätä kommenttikenttään kommentiksi Mukana ja kerro vielä mitä kautta blogiani seuraat. Arvonta alkaa nyt 10.9. ja päättyy 20.9. klo. 22.00 Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi!

Käykäähän myös jättämässä nimiveikkaus edelliseen postaukseen t ä s t ä

Ilahduta bloggaajakaveria -haaste

Sain Tipulassa blogin Emoselta tämän mukavan haasteen, johon ehdottomasti lähdin mukaan. Tämmöiset haasteet on kyllä ihan parhaita ja varmasti tulee hyvälle mielelle. :)

Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain  omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)
(ohjeet kopsattu suoraan Tipulassa blogin sivuilta)

Vaikein osio tässä oli ehkä päättää kenelle tämän ihanan haasteen laittaa, mutta päädyin sitten näihin kuuteen blogiin. 

Haastan mukaan seuraavat ihanat blogit:

Salla Aarteeni

Maria Love beyond words

Jonna Kaaosta ja Kukkamekkoja

Jenaya Kerron sulle tarinan elämästä

Anna Haaveita ja oikeeta elämää

Helmiina Ihmeen elämä

Toivottavasti lähdette mukaan tähän kivaan haasteeseen. :)

Uudet nimet

Olen pohtinut tätä nyt jo jonkin aikaa, mutten ole kuitenkaan tehnyt asialle vielä mitään. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt blogissani lasten oikeita nimiä, toki niitä on vilahdellut joskus kuten viimeksi pojan 4v kakussa, vaan olen kirjoittanut heistä iso E, iso S, pikku E ja pikku S muodossa. Koska kahdella lapsesta nimi alkaa S:llä ja kahdella E:llä niin olen alkanut pohtimaan meneekö nämä sekaisin, varsinkin kaikilla uudemmilla lukijoilla? Kuinkahan monta kertaa olen jo itsekkin mennyt sekaisin näitä lyhenteitä käyttäessä. :)

Niimpä olen nyt päättänyt että lapset saavat itselleen "bloginimet" edellä mainittujen sijaan. Kaikilla lapsillamme on kolme nimeä ja käyttäisin jokaisella sitten heidän omaa toista nimeään. Näin etunimeä ei tarvitsisi käyttää, muttei nimet olisi silti jostain vain tempaistuja. Tällä tavalla tämä tulee ainakin itselleni hieman selvemmäksi ja samoin (toivottavasti) teillekin. Totutteluahan tämä hetken vaatii, mutta kunhan tähän tottuu niin on varmasti toimivampi juttu. :)

Lapset esiintyvät siis jatkossa näillä nimillä blogissa 

No miltä tämä juttu teistä kuulostaa?
Toki halutessaan saa käyttää lyhenteitä, mutta itse kirjoitan jatkossa näillä nimillä. :) Vanhinhan täällä enää esiintyy harvoin, mutta toki hänellekin piti nimi tänne laittaa.