Kaksplus.fi

Info


Moikka ja kiva kun löysit blogiini.

Täällä kirjoittelee äitiyteen hurahtanut, viiden lapsen äiti Terhi Pirkanmaalta. Olen tällä hetkellä kotiäiti ja olenkin ollut sitä jo useamman vuoden. Ja vielä ainakin vuoden verran olisi tarkoitus olla. Haaveilen kätilön ammatista sekä itse rakennetusta omakotitalosta. Pidän paljon valokuvaamisesta ja kuvia löytyykin blogista paljon. Lisäksi haluaisin kehittyä kuvaamisessa ja ehdottomasti joskus tulevaisuudessa on päästävä valokuvauskurssille. Pidän myös paljon täytekakkujen tekemisestä, sellainen pieni näpertäminen rentouttaa mukavasti.

Minulla on siis viisi lasta. Heistä vanhin on syntynyt vuonna 2005 ja nuorin 2015. Välissä syntyneet ovat 2009, 2010 sekä 2013 muruset. Täällä blogissa on höpinöitä meidän arjesta, taaperosta, isommista lapsista, äitiydestä, ja elämästä yleensä. Välillä myös muistellaan menneitä. Pitkään haaveilin viidennestä lapsesta ja nyt tuo haave kävi toteen ja perheeseen syntyi elokuun 2015 lopulla viides perheenjäsen joka kantaa blogissa nimeä Hugo. Blogissa pääsee kurkistamaan myös reumalapsen elämään, sillä Lumi sairastaa sitä. Se todettiin tytön ollessa 1v11kk joten sairaus on ollut jo pitkään osa hänen ja meidän elämää.

Millaista mahtaakaan olla elämä viisilapsisessa perheessä? Sanoisin että ainakin vauhtia, meteliä, pyykkiä ja tiskiä riittää. Mutta erityisesti älytön määrä rakkautta ja halaavia käsiä. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan meitä.

Lapseni eivät esiinny blogissa oikeilla nimillä, vaan bloginimillä. Nimet eivät kuitenkaan ole tuulesta temmattuja vaan lasten oikeat toiset nimet, "Iida" on syntynyt elokuussa  2005, "Lumi" huhtikuussa  2009, "Matias"  joulukuussa 2010,  "Aino"  helmikuussa 2013 ja "Hugo"  elokuussa 2015.




Meitä voit muuten seurata myös somessa: 


  • Facebookkiin päivitän uuden postauksen aika nopeasti sen julkaisemisen jälkeen. Välillä siellä on myös sellaisia juttuja jotka eivät päädy blogiin asti.

  •  Instagramista löytyy kuvia meidän arjesta ja se päivittyykin vielä useammin kuin facebook.


  • Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com


Tervetuloa blogini pariin ja toivottavasti tulet uudestaan.

4 kommenttia:

  1. Mites teidän talo ongelma? Onko ratkennut vielä mihinkään suuntaan vai mietiskelläänkö ratkaisua edelleen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tilanne ei ole edennyt suuntaan eikä toiseen. :/ Joten ratkaisua vailla edelleen.

      Poista
  2. Hei!
    Ihanaa kun löysin blogisi! Kirjoitat niin ihanasti vauva- ja lapsiarjesta. En olekaan ainut hurahtanut. Postaukset vauvoista, taaperoista, imetyksestä..ajattelen paljon samalla tapaa. Minulla 4 lasta, joista tyttö syntynyt 2005, tyttö 2007, poika 2010 ja poika 2014..ja vauvakuume on ja pysyy. Blogissasi ajatuksia herättäviä kohtia on ollut lapsiluku, sen pohtiminen että tänään vauva, huomenna taapero, imetyksestä luopumisen tuska ja koukkuun jääminen synnytykseen ja ensihetkiin! Harvemmin kuule pohdittavan vastaavia asioita. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia postauksia ja lisää ihania kuvia! Onnea kaikista lapsistasi! t: Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos tästä ihanasta kommentista. :) Kiva että löysit blogiini ja on löytynyt myös kivoja postauksia.♥ Aika samanikäisiä lapsia meillä. :)
      Kyllä tuo vauvakuume ei tunnu helpottavan täälläkään ja tuskin tekee sitä koskaan. :D Toivottavasti viihdyt blogini parissa. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...