Kaksplus.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvola. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2016

Hyvinhän tuo kasvaa


Muistan kun vielä kuukausi takaperin, ellei jopa parikin,  kuulin kauhistelua siitä kasvaakohan poika nyt riittävästi pelkällä rintamaidolla. Jos sitä ei tulekkaan tarpeeksi ja vauva tyyliin näkee nälkää ja vaikka mitä muuta. Jos sillä onkin vain nälkä kuin noin itkee. Mutta kyllähän sen nyt Hugosta näkee, että on ihan normaalin kokoinen vauva joka varmasti saa tarpeeksi ruokaa.

Täytyy sanoa, että hieman kyllä loukkaannuin noista. Tottakai Hugo olisi alkanut saada kiinteitä paljon aikaisemmin, jos ei olisi rintamaidolla kasvanut normaalisti. Tottakai olisin antanut lisämaitoa, jos se olisi ollut tarpeen. En kai minä olisi laittanut omaa kuuden kuukauden täysimetys tavoitetta lapseni hyvinvoinnin edelle. En todellakaan. Minulla ei myöskään ole mitään lisämaitoja ja kiinteitä vastaan ennen kuuden kuukauden ikää. Minä nyt vain toivoin voivani imettää sen ajan. Ja olen onnellinen että se onnistui ja Hugo kasvoi noin isoksi pojaksi pelkästään minun maidolla.

Eilen oli sitten vuorossa 6kk neuvola. En jännittänyt ollenkaan ettei mittoja olisi tullut tarpeeksi. Hugo on nimittäin viimeisen viikon roikkunut rinnalla todella paljon ja syynä minun rintatulehdus. Hugo on syönyt niin paljon, ettei varmaan ole ollut edes kunnolla nälkäinen kun otin jo uudestaan syömään, heh. Ja tämän (sekä lääkekuurin) ansiosta rintatulehdus taitaa olla selätetty. Ja hyvin on meidän Hugo kasvanut. Painoa oli nyt 7710g ja pituutta 66,5cm. Hienosti kasvaa tasaisesti omalla käyrällään, ilman mitään notkahduksia. Neuvolantätikin kehui kuinka hyvin on kasvanut täysimetykellä.


Hugo hieman vierasti neuvolantätiä, vain äidin sylistä sattoi väläytellä niitä suloisia hymyjä. Kaikki oli Hugolla oikein mallikkaasti ja kiinteiden kanssa etenemme nyt niin että ensin mennään kuukausi näillä hedelmä-ja marjasoseilla ja aloitellaan siinä ohelle hieman kasviksia. Sitten otetaan viljat ja siitä parin viikon kuluttua sitten liha. Näin ehdotti neuvolantäti ja se kuulosti ihan hyvltä. Liikkeelle lähtemisestäkin puhuttiin ja Hugo on siinä tullut sisaruksiinsa. Mikään kiire kun ei tunnu olevan ja ihan hyvä niin. Kerkeäähän sitä myöhemminkin. 

Seuraava käynti onkin sitten 8kk lääkärineuvola ja meille tulee aika myös ryhmäneuvolaan. Sitä aikaa odotankin, sillä Ainon kanssa olimme aikoinaan ja se oli mielestäni oikein kiva neuvola. Siinä näkee kenellä muulla on suunnilleen saman ikäinen lapsi ja muutenkin ryhmäneuvola on ajatuksena oikein kiva. Myöhemmin sama porukka kokoontuu lasten ollessa vanhempia. Jos en ihan väärin muista niin olikohan se 1,5v tai jotakin semmoista.

Samalla oli myös Ainon 3v neuvola. Hienosti suoriutui tehtävistä, sitten kun viimein niihin suostui, heh. Ja hyvin kasvaa myös meidän Aino, nätisti siellä omalla käyrällään. 

lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 19 | Neljä kuukautta

Tänään minun pieni rakas Hugo täyttää jo neljä kuukautta. Ajatella että vasta niin vähän aikaa hän on ollut masun ulkopuolella ja silti kuitenkin tuntuu että hän olisi ollut täällä aina. Pieni rakkauspakkaus, jota voisi suukotella vaikka kuinka ja jonka seurasta nautin vaan niin paljon. Tuo pieni poika saa minut niin onnelliseksi, etten pysty sitä edes sanoin kuvaamaan.



4kk iässä hän

hymyilee ja odottaa että hymyyn vastataan

keikistelee hymyillessään

nauraa ääneen ja pitää edelleen siitä kun käsiä taputetaan yhteen ja sanotaan tap tap

juttelee kovasti ja on alkanut kiljahtelemaan

saa aikaan niin surullisen ilmeen kun laittaa huulen ihan rullalle

kuolaa edelleen aivan älyttömästi, mutta hampaita ei näy

vie käsiä suuhun ja tunkee sinne välillä molemmat nyrkit yhtäaikaa

tarttuu kiinni leluun ja vie senkin suuhun

hoitopöydän päällä roikkuva mobile on edelleen ihan ykkösjuttu

rakastaa sitä kun otetaan käsistä kiinni ja saa punkea istumaan

sylissä kinkeää itseään koko ajan pystyyn

viihtyy edelleen huonosti lattialla, mutta paremmin kuin ennen

ei tykkää vieläkään olla mahallaan

kääntyy kyljelleen ja siitä taas selälleen, muttei ole kääntynyt kertaakaan masulleen

käyttää Liberon Touch vaippoja koossa 3

vaatekokona on nyt 62cm

syö tuttia, mam 0-6kk

rakastaa kylpemistä

peilistä katsominen on ihan huippua, omalle kuvalle annetaan mitä ihanin hymy

ei viihdy vaunuissa tai kaukalossa hereillä

Tykkää roikkua äidin hiuksissa kiinni ja laittaa niitä suuhun

nukkuu edelleen lyhyitä päikkäreitä

tutti ja harso tarvitaan nukahtamiseen

herää yöllä kaksi kertaa syömään

kärsii ummetuksesta

pelkällä rintamaidolla mennään

pulauttelee, pientä refluksia vieläkin

inhoaa kynsien leikkaamista

seuraa tarkkana ympärillä tapahtuvia asioita

iltaisin itkeskellään vieläkin, samalla lailla kuin kuukausi sitten

katselee usein sylissä ollessa omia varpaitaan


Kävimme myös 4kk lääkärineuvolassa. Kaikki tuntui olevan hyvin, eikä Hugo enää edes karsasta, vaan se silloin ihan vauvana varmaan johtui vain siitä ettei osannut vielä kohdistaa katsettaan. Puhuin myös siitä kun poika ei viihdy lattialla ja siitä kuinka pystyasento on edelleen paras ja siinä viihtyy. Hugo myös pulautti lääkärissä, kun hänet laitettiin masulleen, vaikka syömisestä oli kulunut jo pitkä aika. Siitä puhe siirtyikin refluksiin ja lääkärikin oli sitä mieltä että siitä tässä nyt on kyse, muttei onneksi kovin pahana, sillä tilanne on helpottanut alkuajoista ja paljon. 

Puhuin myös ummetuksesta, sillä 8 päivää on sellainen normi väli että maha toimii. On kuulemma normaalia kunhan pysyy alle 10 päivässä. Suositteli mallasuutetta, mutta skippaan sen ettei tee masua enemmän kipeäksi ja samaa mieltä oli neuvolantäti. Koitellaan tarvittaessa luumua jos masu tulee kovin kipeäksi. Muuten kiinteillä ei ole kiire, mutta jos Hugon tilanne refluksin suhteen pahenee niin sitten hiljalleen kiinteitä. Uudet mitatkin saatiin ja hyvin oli mittoja tullut. Painoa oli 6650g ja pituutta 62,5cm. Pipolla on kokoa 40,2cm. Hienosti kasvaa rintamaidolla ja jos vain tilanne sen sallii niin imetyksellä jatketaan vielä pari kuukautta.



Päätin nyt jättää näistä viimeisistä postauksista ne joulukalenteri luukun kuvat pois ja jatketaan ilman niitä loppuun (mä nimittäin kyllästyin niihin. Heh.).

torstai 19. marraskuuta 2015

Kolme kuukautta

Kääk, en kestä! Mun pieni vauvani täyttää tänään jo kolme kuukautta. Pienen pienestä kääröstä on tullut jälleen pikkuisen suurempi ja hän on kehittynyt kuukaudessa taas huimasti. Tämä on myös se maaginen ikä kun masuvaivojen pitäisi helpottaa ja niin on kyllä ainakin osittain käynyt. Vielä meillä itkeskellään, mutta ei enää ihan niin paljon ja takaisin virtaukset ovat helpottaneet todella, jei. 



3kk iässä hän

Hymyilee paljon

Nauraa niin suloisesti ääneen, 
varsinkin kun joku taputtaa pienen käsiä yhteen ja sanoo samalla tap tap tap

Pitää paljon siitä kun hänelle jutellaan ja juttelee kovasti takaisin

Ennen itkua huuli menee suloisesti rullalle, joskus tekee sen muuten vaan

Kuolaa todella paljon

On löytänyt kätensä ja ne ovat suussa koko ajan

Rakastaa edelleen sylissä olemista ja mieluiten vähän pystymmässä

Ei edelleenkään viihdy paljoa mahallaan

Hoitopöydän päällä killuva mobile on edelleen ehdoton suosikki ja sille jutellaan, naureskellaan ja samalla jalat ja kädet sätkii kauheeta vauhtia

Käyttää Liberon Touch vaippoja koossa 3

Inhoaa kynsien leikkaamista

Vaatteet ovat kokoa 62cm, muutamat reilummat 56cm menee vielä

Syö tuttia, mam koossa 0-6kk

Nukkuu monet unet päivässä joiden kesto vaihtelee 15 minuutista 3 tuntiin

Ei valvo enää öisin, vaan syömisen jälkeen nukahtaa kainaloon

Ensimmäisen syötön jälkeen jää äidin viereen nukkumaan

Herää yöllä 1-2 kertaa

Hengaa tissillä 2-3 tunnin välein

Pulauttelee edelleen, mutta vähemmän kuin ennen

On täysimetyksellä

Rakastaa edelleen kylpemistä

On kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista

Tarraa kaikesta kiinni mihin osuu (äidin hiuksissa on ihana roikkua)

Lattialla viihdytään ihan hyvin, kunhan äiti on seurana ja ihmetellään yhdessä aina niin ihanaa lelukaarta

Pahimmat masuvaivat taitavat olla takana päin,
silti äidin on katsottava tarkkaan mitä suuhunsa laittaa ettei pienelle tule vatsavaivoja.
Hugo on herkkävatsainen tapaus


Tänään meillä oli aamusta myös 3kk neuvola. Hugo menetti hermonsa jo melkein alkuvaiheessa ja vain äidin sylissä oli hyvä olla. Mitat saatiin kuitenkin otettua ja komeasti äidin murunen kasvaa. Pituutta oli 59,5cm ja painoa 6025g. Hyvin piisaa äidin maito, huh. Muuten kaikki vaikutti olevan kunnossa. Lopuksi saatiin rokotteet, joka oli se kaikista mälsin vaihe. Rokotteita tuli kaksi, yksi molempiin jalkoihin ja itkuhan oli ihan järkyttävä. Kyllä siinä äidin silmätkin kostui. Rotaahan meille ei nyt sitten otettu lopulta ollenkaan, sillä poika on niin herkkävätsainen ja pulauttelee muutenkin paljon, ettemme halunnut että suolistoa ärsytetään yhtään lisää. Meillä esikoinen ei ole aikanaan sitä saanut, kun se ei kuulunut silloin rokotusohjelmaan. Seuraavat kolme ovat saaneet ja tulleet kahdesta ensimmäisestä niin kipeiksi, että jo se puolsi päätöstä jättää tuo rokote ottamatta. Muut rokotteet otetaan sitten normaaliin tapaan.

Nyt tuo pieni poika nukkuu tyytyväisenä vaunuissa ja toivotaan ettei rokotteet tee kamalan kipeäksi. Lääkettä kävin eilen varuiksi jo ostamassa jos kuume nousee tai jalat ovat kipeät pistoskohdista.


Mukavaa torstaita kaikille!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pysäyttäkää aika!!!

Ääää mä en kestä, mun rakas Mini täyttää tänään jo  n e l j ä  viikkoa. Siis apua! Pysäyttäkää nyt joku tämä aika, edes ihan pieneksi hetkeksi. Tää on niin kulutettu lause ja kieltämättä olen käyttänyt tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana hävyttömän paljon, mutta miten tää aika voi kulkea näin nopeaan? Vastahan tuo syntyi! Miten nuo pienet kasvaa näin nopeaan?

Tämän neljä viikkoa olen elänyt todellisessa vaaleansinisessä vauvakuplassa. Olen antanut Minille tuhottoman määrän suukkoja, pitänyt sylissä niin paljon että toinen ranne on välillä ollut kipeä. Kuunnellut toisen suloista tuhinaa kun hän nukahtaa syliin, enkä ole raaskinut laskea pois. Nuuhkutellut tuota vauvantuoksua niin paljon, etten vain koskaan unohtaisi kuinka ihanalta pienet tuoksuukaan. Tuijottanut aarrettani niin että muistaisin hänen joka ikisen piirteen mahdollisimman tarkasti. Ihaillut noita niin mahdottoman pieniä varpaita ja itkenyt onnesta kun pieni on kietonut sormensa peukaloni ympärille. Miten välillä tuntuukaan että sydän pakahtuu siitä onnen tunteesta kun pidän tuota ihanuutta sylissäni.♥


Mutta niin se vain on että mun vauvani kasvaa, päivä päivältä hän tulee suuremmaksi. On ihanaa huomata kuinka hetki sitten niin kippurassa itseään pitänyt Mini on alkanut hiljalleen suoristumaan. Hän näyttää heti isommalta, mutta on silti vielä niin kovin pieni. Oma silmä vain tottuu niin nopeasti toisen kokoon, ettei hän enää itsestä tunnu pieneltä. Pienuudesta kertoo onneksi vielä se että käytössä on tällä hetkellä 50-56cm vaatteet. Osa 56cm on niin suuria ettei niitä ole vielä voinut pitää. Olemme myös nyt hiljalleen siirtymässä Liberon 1 koon vaipasta kokoon 2. Vanhat ykköset käytetään ensin pois ja kakkoset odottavat jo valmiina käyttäjää.

Mini on kyllä varsin ihana vauva. Aamulla on niin aurinkoinen kun heräilee siinä 7-8 välillä. Sitten syödään ja jos hikka ei yllätä niin uni tulee vielä aika nopeasti, mutta kyllä sitä joskus jäädään myös hereille. Mini nukkuu uniaan aika pätkissä. Joskus kiskoo neljän tunnin unet, mutta joskus ei saa edes sylistä laskettua kun heräilee. Onneksi monet unet on nukuttu jo samaan aikaan Ainon kanssa. Vaunulenkeistä Mini pitää kovasti, mikä on aivan mahtava juttu. Mini viihtyy parhaiten sylissä, mutta välillä pötkötellään koko porukalla lattialla. Masullaan pieni ei viihdy oikeastaan yhtään, mutta sitä kuitenkin koitellaan lähes päivittäin.

Rinnalla ollaan tunnin tai kolmen välein ja poika on todella nopea tankkaamaan. Illat onkin sitten aikamoista kitinää ja jonkin sortin masuvaivaakin on. Miksikään koliikiksi en tätä sanoisi mutta välillä huuto on kyllä aikamoista ja mahasta kuuluu aika porinaa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan joka iltaista. Yöt nukutaan ainakin toistaiseksi hyvin. Mini herää pari kertaa syömään, riippuen aina siitä kerkeänkö itse edes nukkumaan kun herää syömään ensimmäisen kerran.


Meillä on nyt myös takana ensimmäinen lääkärineuvola. Pojalla oli kaikki muuten hyvin, mutta vasen silmä hieman karsastaa ja sitä seurataan. Lääkäri kyllä sanoi että silmät ns pyörii vielä paljon eikä kohdista vielä kunnolla. Seuraillaan nyt tilannetta,  voihan olla ettei silmä edes varsinaisesti karsasta vaan ei vain ole vielä "kehittynyt kunnolla". Kielen päällä on myös inasen sammasta. Kenelläkään muulla meidän lapsista ei ole ennen ollut, joten tämä on ihan uusi juttu meille. Mutta nyt olen kastanut tuttia puolukkaan niin jospa päästäisiin siitä eroon. Pituutta ja painoa oli tullut hienosti suluissa syntymämitat.
Pituus: 54,3cm (50cm)
Paino: 4355g (3415g)
Pipo: 35,8cm (34,5cm)

Poskiin onkin kertynyt suloisesti pyöreyttä ja Mini muistuttaa isoveljeään päivä päivältä enemmän. Oikeastaan välillä pelottavankin paljon. :) Pitäisi joskus laittaa heistä valokuvat vierekkäin ja kysyä joltakin että kummassa on kumpi, niin paljon muistuttavat toisiaan.


Mutta oikeesti, voisko sen ajan nyt vaan pysäyttää edes hetkeksi tai vain hidastaa vähäsen? Nää kasvaa liian nopeesti!! En kestä!

perjantai 14. elokuuta 2015

Raskausviikko 39+0 neuvolaa ja lähete synnytystapa-arvioon

No niin nyt on sitten niin että 39 viikkoa on täynnä ja viikko 40 pyörähti käyntiin. En kestä!!! Pian mun elämäni viimeinen raskaus on ohi, pian edessä on viimeinen synnytys ja se hetki kun saan pienen rinnalle. Ihan itkuhan tässä meinaa tulla ja tulikin. Vaikka odotankin Minin saapumista ihan älyttömän paljon niin silti odotusaikaa tulee todella ikävä. Jos oma ja vauvan paino ei nousisi niin voisin olla vielä vaikka kuukauden päivät raskaana. :D

Tällä viikolla turvotus on ollut ihan omaa luokkaansa. Olen oikeasti turvonnut ihan mielettömän paljon, varsinkin nilkat ja jalat muutenkin. Varpaiden kipristäminen sattuu ja jalat tuntuvat todella oudoilta..yök! Näiden viimeisten viikkojen aikana paino onkin noussut kohisten, yli kilon viikkotahdilla!! On ihan sama syönkö mitä ja kuinka paljon niin tulos on täysin sama. Vettä olen koittanut vain juoda joka välissä, muttei sekään tunnu auttavan. Onneksi turvotus sitten viimeistään synnytyksen jälkeen laskee, mutta ärsyttää kun alun maltillinen painon nousu päättyy tähän että kiloja tulee kohisten. Toisaalta se nyt on näillä viimeisillä metreillä ihan sama, kunhan Minillä on kaikki masussa hyvin.♥

Eilen tuli pyörähdettyä taas neuvolassa ja tässä olisi taas mitat. Suluissa viikon takaiset.

Rv: 38+6 (37+6)
Paino: 69,7kg (68,5kg)
Muutos/vko: 1200g!!!
Turvotus: + (+)
Pissa: +/- (puhdas)
RR: 106/64 (108/67)
Sf-mitta: 32-33cm (34cm)
Tarjonta: Rt (Rt)
♥-syke: 147


Tuosta hurjasta painon noususta neuvolantäti ei sanonut mitään. Painoa kun on tullut onneksi "maltillisesti" (raskauden alusta 13,7kg ja ekasta neuvolasta 11,2kg) tähän asti ja turvotustahan tämä on. Onneksi verenpaineet oli kuitenkin kunnossa niin ei ole sitä myrkytyksen vaaraa vaikka pissassa proteiinit olikin plussalla. Sf-mitta on kääntynyt laskuun ja vauvan päästä ei enää saanut kiinni, joten ihan alhaalla siellä jo majaillaan. Varailtiin uusi aika viikon päähän, mutta tuskin kuulemma nähdään. Minin liikkeitä pitää nyt seurailla ja tehdä liikelaskentaa jos tuntuu kovin hiljaiselta.  Iltaisin Mini on kova jumppaamaa mutta aamusta pitkälle päivään paljon hiljaisempi. 


Sain myös tietää jokin aika sitten että minusta otettu streptokokkinäyte oli valitettavasti positiivinen. Tämä siis tarkoittaa sitä että ennen Minin syntymää minun pitäisi saada antibiootti. Neuvolantäti ehdottikin että minusta tehtäisiin lähete synnytystapa arvioon, koska taustalla on nopeita synnytyksiä, matka sairaalaan on aika pitkä ja kun tuo testikin oli positiivinen. No lähete tehtiin ja maanantaina olisi aika tuonne keskustelemaan tilanteesta. Kätilö sanoi että kannattaa varuiksi ottaa myös sairaalakassi matkaan. Jos tilanne on kypsä voi olla että käynnistetään, tai voi olla että jään sairaalaan sisälle odottamaan Minin syntymää (niin kuin Ainosta) tai sitten palaan kotio ja koitamme vain keretä sairaalaan ajoissa. Maanantaina se sitten selviää että miten asiat etenee..jännää!!

Itsehän en ole käynnistyksen kannalla olllenkaan, mutta koska tässä on tärkeintä vauva ja se ettei hän saa tartunntaa, olen valmis mihin vain. Hurjaa ajatella, että edessä voi olla myös käynnistys, elämäni ensimmäinen sellainen. Voi myös olla mahdollista että Mini päättää syntyä myös ennen tuota käyntiä. Mitä pisempään kalvot säilyvät ehjänä sitä paremmassa suojassa Mini on. Tämä oli kyllä aikamoinen muutos tähän raskauden loppuun, mutta tämmöistä se on, ikinää ei tiedä mitä voi käydä.

Olo on kyllä mitä mainioin. Liitoskivut vaivaa vaan harvoin, masun laskeutumisen myötä renniet on saaneet jäädä kaappiin, levottomat jalat ei enää vaivaa, supistukset on lähinnä vain masun kovettumista ja mieli on aika rauhallinen. Ainoastaan turvotus hieman aiheuttaa kolotusta, mutta sen kanssa pärjää. :) On muuten outoa jos Mini syntyy ennen laskettua jää tämä viimeiseksi raskausviikko postaukseksi, mutta jos yli mennään niin näitähän voi tulla vielä parikin. Aika näyttää kuinka tässä jutussa käy. :)

Mukavaa perjantaita kaikille ja aurinkoista viikonloppua!

perjantai 7. elokuuta 2015

Raskausviikko 38+0 neuvolassa ja koominen sf-käyrä

Pahoittelen jo valmiiksi että tällä hetkellä blogissa on todella paljon kaikkea odotushömppää, mutta on tää niin jännää ja ihanaa aikaa, että pakko näitä on johonkin päästä hehkuttamaan. Lisäksi näistä jää loistava muisto itselle ja varmasti tulen paljon lukemaan näitä tämän odotuksen jälkeen. Ehkä pitäisi kirjoittaakkin kuinka tää odotus on kamalaa ja kurjaa, joka paikkaa kolottaa, maha on tiellä jne jotta voisi sitten vauvakuumeen iskiessä muistella kuinka kauheeta tämä on. Mutta kun ei tarvii semmosia kirjoitella kun olen elämäni kunnossa, rakastan tätä mahaa, missään ei ole oikein kolotuksia, liitoskipujakaan ei pahemmin ole muutenkin tää on niin ihanaa aikaa.♥


No mutta taas on viikko vierähtänyt ja laskettuaika vain lähenee lähenemistään. Päiviä laskettuun on enää 14!!! Tottakai on mahdollista että päiviä on enemmänkin ja Mini viihtyy kauemmin yksiössään, mutta jotenkin luotan siihen että tuossa lasketun tienoilla hän sieltä putkahtaa maailmaan. Edelliseen postaukseen onkin tullut jo mukava määrä veikkauksia, niitä on ollut erittäin kiva lueskella, katsotaan kenen veikkaus osuu lähimmäksi. :)

Eilen kävin neuvolassa ja laitetaampa nekin tähän ylös. Suluissa taas viime kerran mitat

Rv: 37+6 (35+6)
Paino: 68,5kg (66.2kg)
Muutos/vko: 1150g (250g)
Turvotukset: + (+)
RR: 108/67 (107/67)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hb: 122 (-)
Sf-mitta: 34cm (28cm)
Tarjonta: Rt (Rt)
♥-syke: 149

Tällä kertaa oli jälleen se ns. oma neuvolantäti. Painoa oli tullut aivan hurjasti, mutta neuvolantäti sanoikin että kun vaaka muuttui niin se vaikuttaa varmasti. Niin mäkin uskon, mutta luulen myös että täysin lapasesta karannut suklaan syöminen (muutama hamppariateria, kebabannos yms.) on osa syyllinen samoin kuin ummetus joka on tehnyt paluun. Pitäisi vaan taas lisätä veden juomista kun se on nyt vähentynyt aika paljon. Myöskään tuo sf-mitta ei mitenkään voi pitää paikkaansa, sillä Mini majailee jo aika alhaalla ja eihän tuo mitta ole millään voinut kasvaa kuudella sentillä kahdessa viikossa, varsinkin kun masukin on alempana. :D Pakko oli koittaa minkä mitan itse sain ja sain 29,5cm. Vauvan kun tuntee niin hyvin tosta mun masun läpi. No toi mitta on nyt mitä on, jokainen mittaa omalla tyylillä mutta kyllähän tuo käyrä vaan aika koomiselta näyttää. :D Tuo viimeisin raksi kannattaa unohtaa, kun terkkari meinas eka merkata mitan väärälle viikolle.


Mini majailee siis jo aika alhaalla, pää ei pahemmin enää heilunut eikä siitä oikein saanut kiinnikään. Terkkari meinas jo että voi tulla piankin lähtö, mutta itse oon kyllä sitä mieltä että ei tässä vielä mihinkään olla menossa. :) Supistuksiakin tulee niin harvoin ja mitään jomotusta niihin ei edes liity. Katsoimme myös vasta-aina verikokeiden tulokset ja niissä oli yksi arvo positiivinen ja hetkeksi jo huolestuin, mutta onneksi vasta-aine on kai sen verran heikko, ettei sillä ole merkitystä raskauden kannalta, huh. Nyt on vihdoin myös se streptokokki otettu ja toivotaan että se on negatiivinen niin ei sitten olisi niin hoppu sairaalaan tippaan.

Hyvin täällä siis jaksellaan eikä välillä edes tunnu että olisi jo näin viimeisillään, paitsi silloin kun koittaa nostaa tavaroita lattialta. Koitan silti kovasti touhuta kaikkea, mutta kyllä välillä tuntuu myös hyvältä heittäytyä sohvalle ja napata läppäri syliin. Olen sitten lueskellut blogeja tai katsellut lasten kanssa koneelta kuvia tai ohjelmia. Tosin nyt on ollut niin upeita ilmoja että ulkona ollaan viihdytty todella paljon. Ihanaa kun sitä lämpöä vielä tuli. :)

Tässä kuvaa kun Mini pönkee masussa, kivasti menee maha ihan toispuoleiseksi kun toinen siellä jumppailee.


Nyt tämä äiti alkaa leipomaan, sillä huomenna juhlitaan Iidan 10v juhlia. Ensin saapuu kaverit ja samana päivänä vielä hieman myöhemmin kummit ja sukulaiset. Tällä kertaa mennään tarjottavien kanssa mahdollisimman helpolla, sillä keittiössä seisominen ei oikein houkuta. Ihanat mummut ovat onneksi lupautuneet auttamaan tarjottavien kanssa. ♥ Kakku tietysti tehdään ja onneksi Iida toivoi vain perus kermakakkua, huh. Nyt monen tunnin ajan istuminen keittiönpöydän ääressä väkertäen koristeita ei nyt olisi ehkä ollut kovinkaan mukavaa. :)

Ihanaa ja ennen kaikkea aurinkoista viikonloppua kaikille ihanaisille!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Rv 32+0 Neuvolakuulumisia

Raskausviikkoja on nyt kasassa 32 ja 33 pyörähti käytiin. Mini on nyt noin 38cm pitkä, pää-perämitta on noin 28cm ja ja paino on noin 1800g. Sikiölle muodostuu koko ajan enemmän rasvaa ihon alle ja pieni alkaa saada vastasyntyneen pullean ulkonäön. Myös hiukset paksuuntuvat ja nyt ovat sekä varpaiden että sormien kynnet valmiit. Nyt sikiöllä on sen verran vähemmän tilaa kohdussa, että sen on koukistettava jalkansa asentoon, jota kutsutaan sikiöasennoksi. (Näin kertoo neuvolasta saatu Vau-vihkonen)

Eilen tuli pyörähdettyä neuvolassa, joten jos laitettaisiin ne kuulumiset ihan alkuun. Suluissa edellinen käynti.
Rv: 31+6 (27+5)
Paino: 65.6gk (64,4kg)
Painon muutos/vko: +290g (+457g)
Pissa: puhdas (puhdas)
Turvotukset: +
RR: 106/64 (109/64)
Sf: 29cm (26cm)
Tarjonta: Rt (poikkitila)
♥-syke: 150-153

Neuvolassa kaikki oli oikein mallillaan. Yllätyin noin maltillisesta painon nousemisesta, sillä yleensä olen näillä viikoilla kerännyt oikein kunnolla massaa (1kg/vko). Olen myös niin innoissani kun painoa on tullut tähän mennessä alusta 9,6 kg ja ekasta neuvolasta 7,1 kg. Vielä ei mennyt kymppi rikki, mutta kyllä se ens kerralla jo varmasti rikkoutuu (varsinkin kun kotiin päästyä palkitsin itseäni suklaalla ja illalla syötiin J:n kanssa siipiä, jotka ei kyllä edes maistunut hyvälle,yök). Turvotuksia on nyt alkanut tulemaan sekä sormiin että nilkkoihin. Jalat koholla onkin nykyisin aika normaali asento mulle. Sf-mitta on nyt siinä keskikäyrällä ja Mini vaikutti olevan raivotarjonnassa, mikä passaa minulle enemmän kuin hyvin. Tuo sf-mitta kyllä hieman mietityttää, kun minusta mittasi taas niin kovin korkealta, ja mulla on tyyliin synnyttämään lähtiessä ollut ton kokoinen, mutta tällä nyt mennään. :) Mini myös riehui masussa minkä kerkesi ja sykkeet olikin nyt hieman korkeammat kuin viimeksi. Seuraava käynti on jo parin viikon päästä ja siitä muutaman päivän kuluttua on ultra, jossa selviää Minin sen hetkinen koko ja arvio siitä minkä kokoinen on syntyessään.


Neuvolantätiä kiinnosti kovasti edelliset nopeat synnytykseni ja hän haluaakin että käyn neuvolassa loppuajasta viikon välein. Hän myös käski varata autoon synnytyksen lähestyessä ihan varmuuden varalta pyyhkeitä, huopia sun muita juttuja jos sattuukin niin että tämä tulee syöksynä eikä sairaalaan keretä. Sain myös kehotuksen hieman hidastaa lenkillä tahtia, koska saan nykyään todella herkästi supistelua. Ei pelkkää masun kovettumista vaan mukana on oikein sitä menkkamaista jomottelua.

Tämän viikon aikana olen alkanut tuntemaan paineen tunnetta ja luulen sen nyt johtuvan siitä että Mini on kääntynyt oikein päin. Pitkään paikoillaan seisominen on välillä vaikeaa, siksi ennemmin liikun ja joskus ulkona tulee vaan lysähdettyä puutarhatuoliin istumaan ja katselemaan siitä lasten touhuja. Olo on silti ihanan energinen ja jaksan puuhastella kaiken laista. Kotona tuleekin tehtyä koko ajan jotakin ja tekisi niin mieli alkaa jo laittelemaan kaikkia vauva juttuja, mutta jos laitan niitä jo nyt niin mitä ihmettä teen sitten viimeisillä viikoilla!? Pakko siis malttaa vielä. :)


Kaikki siis raskausrintamalla hyvin. Mini kasvaa hyvää kyytiä ja liikkeet tuntuvat todella voimakkaina. Välillä pusketaan niin mahdottomasti kylkiluiden alle ja välillä taas tuntuu kuin kyljestä koitettaisiin tulla läpi. Masu hytkyy hauskasti kun pikkuinen jumppaa niin kovasti.♥ Liikkeet näkyy todella selvästi läpi ja masu muuttaa muotoansa jatkuvasti.

Oikein ihanaa alkanutta viikonloppua kaikille!

torstai 28. toukokuuta 2015

Neuvolakuulumisia

Eilen oli vuorossa tämän raskauden neljäs neuvola (kun ei lasketa kolmea ultrakäyntiä mukaan). Olin menossa sinne aivan innoissani, sillä käynti oli pitkään aikaan viimeinen aivan ihanalla neuvolantädillä ennen kuin hän jäisi vuorotteluvapaalle ja tilalle tulisi sijainen. Yllätyinkin siis suuresti kun vastassa olikin jo nyt sijainen ja harmikseni oma neuvolantäti vaan taustaili. No ei siinä mitään, mukavaltahan tuo uusikin vaikutti vaikka olikin otteissaan kovin varovainen eikä siksi ihan vakuuttanut minua. Laitetaampa nyt tuoreet mitat tähän ja suluissa on jälleen viimekertaiset.

Rv 27+5 (24+3)
Paino 64,4kg (62,9kg)
Painon muutos/vko +457g (+0,62g)
Raskauden alusta +8kg ja ekasta neuvolasta +6kg
RR 109/64 (110/63)
Pissa puhdas (puhdas)
Hb 118
Sf 26cm!!!! (21,5cm)
Tarjonta poikkittain 
♥ syke 148-149


Kauhistuin kun kuulin tuon sf-mitan, eihän se nyt ole voinut vaan kasvaa noin paljon kolmessa viikossa!! Itse en millään saa mitattua kohtua vielä noin ylös (oma mittaus 24cm), mutta tällä on nyt sitten vaan mentävä. Kauhean varovaisesti koitti miten päin Mini masussa oleskelee ja jotenkin poikittain kai. :) No mutta ainahan nämä kaikki jutut muuttuu kun tulee uusi neuvolantäti ja siihen on vain sopeuduttava että asiat hoituu nyt hieman eri tavalla. Kunhan hommat vain hoituu niin olen tyytyväinen. :)

Sain myös verikokeiden ja sokerirasituksen tulokset. Vasta-aineet oli negatiiviset, mutta vauvan Rh ei ollut vielä selvinnyt, joten sitä tulosta joudun vielä odottelemaan. Jännitin kovasti sokerirasituksen tuloksia, mutta puhtaasti mentiin läpi vaikka 1 tunnin arvo olikin aika korkea niin se ei kuitenkaan ylittänyt raja-arvoa. Ihan mahtavaa!! :)  Nyt pitäisi alkaa tulostelemaan tarvittavat laput vakuutusyhtiötä varten ja odottaa päätöstä siitä että myönnetäänkö vakuutus raskausaikana..en ainakaan itse näkisi siihen nyt mitään estettä.

Neuvolan jälkeen kurvailin kotio, nappasin suuhun pikaiseen syötävää ja lähdin samoin tein ripsihuoltoon. Oli ihanaa päästä pötköttelemään ihan rauhassa hetkeksi. Makoilu onnistui ainakin vielä, eikä koko huollon aikana tullut kertaakaan huono olo. Seuraava huolto olisi sitten neljän viikon päästä, katsotaan kuinka makoilu silloin sujuu. Mutta nyt on ainakin ripset taas kunnossa. :)


Tänään olisi sitten vuorossa käynti suuhygienistilla joten edessä olisi taas makoilua ja jännittämistä. Noi hammaslääkärikäynnit kun ei oo mitään mun lemppareita, mutta eiköhän se suju ihan ok.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Rv 24+3 Neuvola kuulumisia

Tänään oli aamusta tämän raskauden viides neuvola käynti. Näistä viidestä käynnistä kaksi on ollut ultria. Nyt oli vuorossa Kela-neuvola, josta sain mukaani todistuksen kelaa varten sekä lisäksi sain ipana-tunnukset sairaalaa varten. Ihan hurjaa että raskaus on jo näin pitkällä että pääsee näitä täyttelemään.

Olen stressannut painostani viimeisten viikkojen aikana aika paljonkin ja se on näkynyt myös täällä blogin puolella, mutta helpottaa siitä aina tänne purkaa. Ihme, sillä yleensä paino ei ole minulle ongelma ja puntarilla ei ole tullut ravattua. Nyt kuitenkin painoa on kertynyt kyllä aika tahtia muutaman viikon aikana ja ehkä siitä tämä stressaaminen sitten johtui. Munkeilla, suklaalla, hampurilaisella ja pitsalla ei tietenkään ole osuutta tähän asiaan. Helkkarin mieliteot ja heikko minä. :D Tiesin kyllä että neuvolasta ei pahaa sanomista painostani tule ja oikeassa olin.


Tässä olisi tuoreet neuvola kuulumiset (suluissa edelliset)
Rv 24+3 (19+3)
Paino 62,9kg (59.8kg)
Painon muutos vko +620g/vko (0,83g/vko)
Turvotus - (+/-)
RR 110/63 (124/65)
Pissa puhdas (puhdas)
Sf-mitta 21.5cm (ei mitattu)
♥ syke 146-149

Ensimmäisestä neuvola käynnistä joka oli rv 8+6 on painoa kertynyt nyt 4.4kg ja lähtöpainosta sitä on tullut lisää 6.9kg. Hitaasti, mutta varmasti sitä siis tulee lisää..kääk! Ehkä koitan olla taas stressaamatta siitä, vaikka kyllä neuvolantäti ymmärsi hyvin mun perustelut miksi se paino on mulle nyt niin iso asia tällä hetkellä. Sf-mitta menee hieman keskikäyrän alapuolella, joten vaikka masu tuntuu itsestä suurelta, niin ei onneksi huitele missään isoissa mitoissa. :)


Eiköhän se omakin pää tähän taas totu, että se nousee kuitenkin. Pääasia on kuitenkin se että pieni Minimme voi masussa hyvin ja kasvaa.♥ Ja vaikka tästä painosta valitankin, niin rakastan kasvavaa vatsaani ja sen sisällä kasvavaa Miniä aivan valtavasti.

Neuvolan jälkeen täyttelinkin kotona Kelalle kaikki tarvittavat hakemukset ja pistin äitiyspakkauksenkin hakuun. Tuskin maltan odottaa että pääsen hypistelemään sitä pakkausta kun se vihdoin saapuu. Viimeksi kun olen äitiysavustuksen ottanut pakkauksena vuonna 2010. Niin ja aika sokerirasitukseen ja vasta-aine verikokeisiin tuli varailtua. Onneksi siihen on kuitenkin vielä parisen viikkoa aikaa. Seuraava neuvola on sitten reilun kolmen viikon päästä.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ps. Lumi sai fysioterapiasta tänään hyviä uutisia ja voi alkaa hiljalleen juoksemaan ja hyppimään, kunhan ei kipua ilmene. Ihan mahtavaa!! Tää äiti on yhtä hymyä! :D Nuo rajoitteet kun ovat olleet päällä joulukuun alusta asti.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Neuvolakuulumisia

Eilen maanantaina oli toinen neuvolakäynti. Vein ensin Matiaksen ja Lumin kerhoon ja sitten lähdin Ainon kanssa kohti neuvolaa. 

Ensin oli vuorossa Ainon 2v neuvola. Tyttö ei ollut kovinkaan yhteistyökykyisellä päällä ja suoritti erilaisia tehtäviä sitä mukaa jos sattui kiinnostamaan. Ainoa kiinnosti enemmän mitä terveydenhoitajan laatikoissa on ja äidin laukun sisältö oli kiva levittää keskelle huoneen lattiaa. Mitat saatiin muuten hyvin otettua, mutta päänympäryksen mittaaminen tuotti hieman vaikeuksia. Eikä ihan vähääkään, mutta saatiinhan se kuitenkin mitattua. Kaikki on tytöllä hyvin ja mitään huolenaihetta ei ole. :) Sinne tyttö kiipesi lopuksi neuvolatädin syliin istumaan ja touhusi siinä kaikkea. :)


Heti Ainon neuvolan perään oli minun vuoroni. Sama neuvolantäti hoitaa siis äitiysneuvolaa ja olen kyllä niin kiitollinen. Hän on niin ihana ihminen ja sinne menee aina mielellään. Pelkäsin että paino on noussut aivan hullunlailla, mutta onnekseni niin ei kuitenkaan ollut. Verenpaineet oli minulle nyt "korkeat" mutta niitä mitatessa yritin pidätellä naurua ja hihittelin kun Aino touhusi kaikkia omia hassuja juttujaan. Kun vauvan sykkeitä kuunneltiin tokaisi Aino vain "Hyiii" ja silloin alettiin kyllä neuvolantädin kanssa molemmat nauraa. :) Kaikki oli neuvolassa mallillaan.

rv 13+3
painon muutos/vko +175
turvotukset +/-
RR 135/88
pissa puhdas
♥ 166

Puhuin siinä samalla neuvolantädille painostani johon hän tokaisi että en saa huolehtia siitä liikaa, sillä minulle sitä saa tullakkin. Hieman helpotti tätä stressiä painon noususta, tai ainakin kovasti uskottelen itselleni niin. :) Suositushan on ettei paino ensimmäisen kolmanneksen aikana nousisi ollenkaan, mutta minulle on tullut alusta nyt se pikkuisen päälle 3kg. 


Uusi neuvola olisi sitten kuukauden kuluttua ja rakenneultra jota jännitän, pelkään ja samalla odotan innolla on kuuden viikon kuluttua. Ei siis enää hirveän kauan, mutta silti niin mahdottoman pitkä aika kun pääsee taas pikkuista kurkkimaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...