Kaksplus.fi

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Rv 33+0 Hankintoja

Tänään tuli täyteen 33 raskausviikkoa ja 34 pyörähti käyntiin. Ajatella että laskettuun aikaan on enää jäljellä 7 viikkoa!!! Hyvässä lykyssä Mini syntyy jo hieman aikaisemmin niin kuin ultrat ovat povanneet. Toisaalta raskaus voi mennä ylikin ja Mini syntyy vasta 9 viikon kuluttua. Silti jäljellä ei ole enää paljoa, miten tämä loppu voi mennä näin nopeaan? Tosin jos raskaus menee yliajalle niin silloin joka ikinen päivä tuntuu viikon mittaiselta. Toiveena olisi että Mini ulkoistautuu sen muutaman päivän ennen laskettua.

Nyt olen hiljalleen tehnyt taas hankintoja. Haaveilin tässä taannoin siitä uudesta pilvikuvioisesta pinnasuojasta. Päätin sitten että jos saan vanhan myytyä niin voin hommata uuden. Ei siinä sitten enää muu auttanut kuin laittaa vanha myyntiin ja sehän meni kaupaksi aika nopeastikkin. Laitoin samaan vielä samaa sarjaa olevan uuudinverhon ja nyt tuon setin pitäisi jo olla onnellisesti perillä uudella omistajalla. Pystyin sitten hyvällä omallatunnolla tilaamaan uuden meille ja tarttuipa samalla mukaan myös söpö tuttiketju sekä vaunulelu. Eilen nuo ihanuudet kotiutuivat ja nyt kun malttaisi sitten antaa niiden vielä olla paketissa ja laittaa paikoilleen vasta myöhemmin. :)


Myös tutit ja suurin osa vaatteista on nyt valmiina. Vaatetta kerkeää sitten ostamaan Minin synnyttyä lisää kun tietää minkä kokoinen möhkäle sieltä syntyykään. Onneksi verkkokaupasta niitä on helppo tilailla ja onhan noita nyt sen veran että niillä pärjätään hyvin. :) Oikeastaan vaan muutamat rasvat, talkki ja vaipat puuttuu. Sitten on ne kaikista tärkeimmät hommattuna. Niitäkin kerkeää sitten kotiuttaa aina hiljalleen vaikka yhden jutun aina kun käy kaupassa.  On noita vauvajuttuja vaan aina yhtä ihanaa ostella. Varsinkin ne pienet vaatteet on jotain niin suloista että voisin haalia niitä vaikka kuinka. Harmi että ne menee kuitenkin päälle niin vähän aikaa. Omaa listaa pitäis varmaan myös alkaa katsomaan, sillä sillä ainakin on puutetta.

Oma maha muuttelee muotoaan jatkuvasti. Yksi päivä oli aivan suippo ja suoraan eteen, sitten Mini piti sellaista mylläämistä, että pelkäsin jo että vatsanahka repeää ja taas vatsa tuntuu olevan eri mallinen. Riippuu ihan siitä miten Mini tuolla majailee että miltä maha näyttää. :) Tänään oltiin lasten ja ystävän kanssa rannalla ja ystävä nappasi muutaman kuvankin. Kerrankin on jotain muuta kun niitä peilin kautta otettuja masukuvia.



Helteet eivät ole ainakaan vielä aiheuttaneet mitään kamalan tukalaa oloa, mutta suorassa auringonpaisteessa en kamalasti viihdy. Siinä tulee herkästi huono olo. Kaikista kuumimmat ajat ollaankin vietetty sisällä. Uimaan ei ole tehnyt mieli, enkä toisaalta uskaltaisi edes mennä, jos paikat onkin jonkin verran auki niin en sitten tahattomasti aiheuta mitään tulehdusta. Kerkeehän sitä uimaan sittten ensi kesänäkin. :) Sitä paitsi veden lämpötilan pitäis nousta kohisten että tän vilukissan sinne saa.

Nyt toivotan kaikille oikein aurinkoista ja lämmintä viikonloppua. :)
Muistakaahan juoda tarpeeksi! 

9 kommenttia:

  1. Kivoja hankintoja, meiltä löytyy nuo samaiset bambi/siili tutit! <3

    Juurikin kerrottiin blogissa myös meidän hankinnoista, tosin esikoiselle,
    niin hieman ehkä enemmän paniikkia ilmassa :D

    yhtakuinkolme.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tutit on aika söpöt. :)
      Hih, varmasti. Meillä jo on kaikkea valmiina niin paljon ettei sitä ostettavaa ole ihan hirveitä määriä ollut. :)

      Poista
  2. Vähänkö tää aika juoksee! Vastahan sä kerroit nää ihanat uutiset ja nyt jo raskaus on näin pitkällä. :o
    Olis kiva saada postausta vauvanvaatteista. Ne on niin söpöjä ja kun ei niitä itselleenkää pääse haalimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä menee niin vauhdilla tämä aika ja nyt vielä kun eletään kesää niin viikot tuntuu juoksevan eteenpäin.
      Jonkin verran niitä vaatteita onkin täällä jo vilahdellut, mutta voisin muutamia lemppareita täällä vielä esitellä. :)

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia oletkaan tilannut! En yhtään ihmettele jos on vaikeuksia malttaa pitää ne vielä paketissa. Minun olis varmaan ainakin pakko hipelöidä niitä. :D
    Ihana kuva sinusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tekis niin mieli laittaa jo tuo reunasuojus pinnikseen ja laittaa muutenkin kaikkea valmiiksi, mutta pakko malttaa vielä hetki..Jos laitan ne jo nyt niin ei jää loppuajaks sitten oikein mitään kun joku hätähousu pesi jo ne vaatteetkin. :D
      Kiitos.♥

      Poista
  4. Käyhän kommentoimassa! :)

    http://nuorenamammaksi2011.blogspot.fi/2015/07/blogi-arvostelua.html

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...